Sosionomi jalkapalloseuran junioripäällikkönä: Ei ihan tavallinen työpaikka

Sanna Vara on kasvattaja, jolla on unelmia. Ehkä tärkeintä niistä hän toteuttaa illan hämärässä jalkapallokentällä, kun hän juoksee pienten junnujen kanssa pallon perässä.

On taas tiistai. Itähelsinkiläisen Vesalan liikuntapuiston jalkapallokenttä uinuu alkuillan kelmeässä ja syksyisen uneliaassa valossa. Sitten alkaa tapahtua. Ensin paikalle vaeltaa sinisiin ulkoiluvaatteisiin sonnustautunut eskari-ikäinen vanhempansa kanssa, pari muuta poikaa tulee toisesta suunnasta. Hetkessä, lähes samalla kellonlyömällä, kenttä täyttyy energiasta.

Ihan pian alkavat viikoittaiset jalkapalloseura FC Kontun treenit. Sitä ennen päälle kiskotaan tottuneesti kirkkaan vihreä tai oranssi peliliivi. Kainaloon otetaan pallokasasta oma jalkapallo. Jollakin liivi juuttuu päällysvaatteisiin: ”Sanna, tuu auttaan!”

Sanna, Sanna Vara on jalkapalloseura FC Kontun junioripäällikkö. Entinen lastentarhanopettaja, taustakoulutukseltaan sosionomi (YAMK).

− En olisi uskonut vuonna 2000 sosionomiksi valmistuessani, että 16 vuotta myöhemmin työpaikkani on urheiluseura ja ammattikorkeakoulututkintoni on vaihtunut YAMK-tutkinnoksi. Elämä on tarjonnut mahdollisuuksia, olen tehnyt valintoja ja niistä on seurannut hyviä asioita.

Sanna laskee, että opiskelun jälkeen hän on työskennellyt puolet työurastaan lastentarhanopettajana, toisen puolen junioripäällikkönä jalkapalloseurassa. Epätavallinen yhdistelmä. Sanna sanookin, että tunne ”olen vähän outo lintu”, on ollut usein iholla.

− Kun opiskelin seuratyötä ja jalkapallovalmentamista, opiskelukaverini olivat selkeästi kilpajalkapallo-orientoituneita. Heidän tavoitteensa oli valmentaa ikäluokan huippuja.

− Minun tavoitteeni oli lisätä valmentajien osaamista pelaajalähtöisessä valmennuksessa. Sellaisessa valmentamisessa, missä jokainen pelaaja erilaisuuksineen otetaan huomioon. Unelmani oli seura, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus liikunnan iloon.

Oikealla paikalla

Jalkapallokentällä ilta on hämärtynyt jo niin pitkälle, että kentän laidan keinovalot räpsähtävät päälle valaisten korkeuksista koko kentän. Harjoitukset ovat saaneet posket punalle ja pipot takaraivolle. On koettu jälleen hienoja hetkiä. Pallon mutkittelukuljetus onnistui muovitöttöröiden lomitse. Joku sai syksyn ensimmäinen maalinsa. Hippaleikki valmentajan kanssa naurattaa vieläkin.

Sanna seisahtuu hetkeksi ja katselee tyytyväisenä joukkoaan. Hän muistelee YAMK-opintojensa alkua. Haave opettajan tai kouluttajan tehtävistä sai hakeutumaan jatko-opintoihin, ja hän pääsi aloittamaan.

Koen, että olemme edelläkävijöitä.

− Valtaosa opiskelukavereistani työskenteli päiväkodissa tai lastensuojelussa. Mitä jalkapalloseuralainen tekee joukossa, ihmetteli moni? Nyt kun katselen työyhteisöäni ja ‑ympäristöäni, ovat kaikki opiskeluni valmistaneet minua tähän hetkeen.

− Näiden kahdeksan vuoden aikana FC Kontussa olen ensin yksin ja sitten yhdessä kasvavan työyhteisöni kanssa rakentanut seuraan pysyviä rakenteita ja toimintamalleja, jotka ottavat huomioon Helsingin Mellunkylän haasteet ja mahdollisuudet.

− Koen, että olemme edelläkävijöitä. Teemme urheiluseurasta tiivistä yhteistyötä alueen koulujen ja päiväkotien kanssa. Olemme aidolla läsnäololla sekä halulla auttaa ja löytää ratkaisuja luoneet luottavan ilmapiirin, jossa lapset ja perheet uskaltavat kysyä meiltä apua ja neuvoja.

Sannan työskentelee kaupunginosassa, joka on vahvasti monikulttuurinen. Neljännes Mellunkylän asukkaista puhuu muuta kuin kotimaisia kieliä. Toimeentulotuen piirissä olevien perheiden määrä on 18,5 prosenttia, ja lastensuojelun piirissä perheitä on 16,4 prosenttia.

− Seurana olemme olleet vahvasti tukemassa perheiden integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Alle 10-vuotiaiden poikien joukkueissa muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus on 36−45 prosenttia.

− Haluamme olla jalkapalloseurana tasa-arvoinen, mutta tyttöjä emme juuri ole saaneet mukaan toimintaan. Monissa erikulttuurin perheissä pojat saavat harrastaa, mutta tytöt eivät. Usein asiaa perustellaan rahalla. Tätä sukupuolten välistä eriarvoisuutta yritämme toiminnallamme pienentää niin paljon kuin se on mahdollista.

Kohti normaaliutta

Asuinalueiden monikulttuurisuus vaatii toisin tekemistä, sanoo Sanna Vara. Monikulttuurisen asuinalueen päiväkotiryhmissä joudutaan miettimään uudelleen, kuinka suomen kieli opitaan, jos ”vertaislapsia” ei ole ryhmässä. Mistä lapsi saa vertaisoppimisen mahdollisuuksia, kun ympärillä ei ole suomen kieltä puhuvia lapsia?

− Tällä hetkellä monien alueemme päiväkotien vieraskielisten lasten osuus on 60−70 prosenttia.

FC Kontun työntekijät tutustuvat lapsiin päiväkotikiertueilla ja yhteisissä liikuntahetkissä. Saamme lapset mukaan toimintaamme, johon he voivat tulla hyvinkin puutteellisella kielitaidolla, kertoo Sanna.

Kielitaidon puute tuo haasteita sosiaaliseen kanssakäymiseen. Väärinymmärryksiä tulee säännöllisesti.

− Meidän tehtävämme on auttaa lapsia ymmärtämään toisiaan. Myös vanhemmat tarvitsevat tukea oppiakseen suomalaisen seuratoiminnan ja vanhemman roolin lapsen harrastuksen tukijana ja mukana eläjänä.

Viesti vanhemmille on, että riittää kun he ovat aidosti kiinnostuneita lapsen tekemisestä. Kun yhteinen kieli puuttuu, ydinasian kirkastaminen vanhemmille voi olla vaivalloista ja vie aikaa. Seuran ammattilaiset ovat vapaaehtoisten valmentajien ja ohjaajien tukena ja antavat heille työkaluja hankalien tilanteiden ratkomiseen.

− Meillä on toiminnassa lapsia, joille harjoitukset ovat tärkeä henkireikä. Täällä he saavat olla tavallisesti lapsia, eikä heitä ohjata ryhmään sosioekonomisen taustansa tai käytöksensä vuoksi. He ovat tasavertaisessa asemassa ja samalla viivalla toisten lasten kanssa.

Liivit kasaan ja pallot pussiin

Tiistai-ilta on niin pitkällä, että yhteinen aika on päättymässä. Liivit riisutaan ja pallot kerätään säkkeihin. Seuraavaa tiistaita odotetaan jo. Vesalan liikuntapuisto on paikka, jonne tullaan viettämään aikaa. Siellä on aikuisia, jotka välittävät.

− Koen, että alueellamme työskentelee ihmisiä, jotka ovat aidosti sitoutuneet työhönsä ja lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä on edesauttanut meitä ”yhteiset lapset” ‑ilmapiirin luomisessa eri yhteistyötahojen, ennen kaikkea koulujen ja päiväkotien kanssa. Näin me kaikki rakennamme entistä parempaa Mellunkylää.

Sannasta heidän työssään palkitsevimpia ja hienoimpia asioita on, että seurassa on rakennettu toimintamalli, jossa kaikilla lapsilla on mahdollisuus päästä omalle huipulleen. Kaikki tämä toteutetaan kustannuksiltaan kestävällä tavalla.

− Myös kilpapelaajien polku on seurastamme mahdollista siten, että vähävaraisen perheen lapsi voi edetä niin pitkälle kuin oma motivaatio ja halu riittävät. Olemme omalla läsnäolollamme ja perheiden kohtaamisella saaneet luotua luottamukselliset suhteet lapsien ja perheiden kanssa. Vanhemmat pyytävät apua asiakirjojen täytössä tai he pyytävät apua jonkun kirjeen selvittämisessä.

− On hienoa, kun lapset ja perheet tervehtivät ja tulevat juttelemaan liikkuessamme Mellunkylän alueella tai vieraillessamme kouluilla.

Helena Jaakkola