Tuore väitöskirja tutki sosiaalialan ammatillisten työkulttuurien eroja maaseudulla ja kaupungeissa.
Sosiaaliala tarvitsee lisää vuoropuhelua siitä, mitä sosiaalityö on ja kuinka konteksti vaikuttaa vallitsevaan ammatilliseen työkulttuuriin, uskoo yhteiskuntatieteiden tohtori Terhi Myller.
Hänen viime syksynä valmistunut väitöskirjansa tarkasteli sosiaalialan ammatillista työkulttuuria, eli työntekijöiden yhteistä merkitysjärjestelmää, joka konkretisoituu sosiaalityön käytänteissä ja toimintatavoissa.
Kimmokkeen tutkimukselle antoi Myllerin laaja kokemus sosiaalityön vaihtelevista työkulttuureista muun muassa varhaiskasvatuksen, lastensuojelun sekä aikuissosiaalityön aloilta.
Tutkimus etenee kirjallisuuskatsauksen kautta empiirisiin aineistoihin. Katsauksessa tarkasteltiin, mitä aikaisempi pohjoismainen tutkimus sanoo sosiaalialan ammatillisesta työkulttuurista.
Neljä keskeistä näkökulmaa
Kirjallisuus paljasti neljä keskeistä näkökulmaa. Sosiaalityön ammatillista työkulttuuria ilmensivät sosiaalityöntekijän käytännöt, asiakkaan toimijuuden vahvistaminen ammatillisissa käytännöissä, organisaation toiminta sekä politiikkasuhteiden rakenteet.
– Sosiaalityöntekijöiden ammatillisissa käytännöissä esimerkiksi korostuivat työntekijöiden ammatti-identiteetin rakentuminen, erilaiset roolit sekä työorganisaation merkitys. Myös ammattietiikkaa painotettiin, Myller sanoo.
Asiakasnäkökulma korosti toimijuuden tukemista ja asiakaslähtöisyyttä. Organisaation toiminnassa erityisesti johtamisen rooli painottui.
– Politiikkasuhteissa sen sijaan korostui erityisesti neoliberaali ilmapiiri, jossa kiristyneet taloudelliset resurssit tuottavat haasteita työkulttuurille, Myller kertoo.
Useita ammatillisia työkulttuureja limittäin
Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa Terhi Myller haastatteli sosiaalityöntekijöitä ja asiakkaita ja tutki, millaisia sosiaalityön ammatillisen työkulttuurin tunnuspiirteitä löytyi kaupungista ja maaseudulta.
Tarkastellut alueet ovat Suomen mittakaavassa keskenään ääripäitä – vertailussa oli nimenomaan harvaan asuttua maaseutua ja yli 65 000 asukkaan kaupunkeja.
Empiirisestä aineistosta paikannettiin kaikkiaan kolmenlaista ammatillista työkulttuuria. Näihin kuului ensinnäkin organisatoristen reunaehtojen varaan rakentuva ammatillinen työkulttuuri.
– Tässä työkulttuurissa asiakasprosessi kulki vahvasti käsi kädessä organisaation ohjeiden, sääntöjen ja reunaehtojen kanssa. Sosiaalityöntekijän rooli ilmeni enemmän hallinnollisena toimijana kuin vaikkapa rinnalla kulkijana, Myller kertoo.
Maaseudun ja kaupungin työkulttuureissa painottuvat eri piirteet.
Tunnusomaista oli asiakkaan asema aktiivisena toimijana, subjektina, mutta toisaalta myös sosiaalityön kohteena, objektina.
Toinen luokka, sosiaalisten suhteiden varassa rakentuva ammatillinen työkulttuuri, sen sijaan korosti asiakkaan subjektiasemaa. Asiakasprosessi rakentui vuorovaikutuksen kautta.
Kolmas, kulttuurisissa käytännöissä rakentuva tilanteittainen ammatillinen työkulttuuri, korosti asiakkaan asemaa nimenomaan toiminnan kohteena, objektina. Sosiaalityöntekijä oli hierarkkisessa suhteessa asiakkaaseen ja itse asiakasprosessia leimasi epäselvyys.
Vaikka kaikkia työkulttuureja ilmeni limittäin aineistossa, korostui kaupungeissa organisatoriset reunaehdot ja maaseudulla sosiaaliset suhteet. Kulttuurisissa käytännöissä rakentuvaa ammatillista työkulttuuria tunnistettiin molemmista yhtä lailla.
Maaseudulla käytännöllinen toimimisen tapa
Viimeisessä vaiheessa Myller rakensi synteesiä ensimmäisen ja toisen vaiheen tuloksista. Hän halusi selvittää, kuinka sosiaalityön ammatillinen työkulttuuri asemoi sosiaalityötä suhdeperustaisena työnä tarkastelluilla alueilla.
– Sosiaalityön suhdeperustainen tehtävä havainnollistuu sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisissä suhteissa, tarkentaa Myller.
Tulosten perusteella suhdeperustaisuutta asemoivat sosiaalityön ammatillinen perinne, sosiaalityöntekijän pääasiasialliset tietämisen ja toimimisen tavat, erilaisten suhteiden tunnusomaisuus maaseutu- ja kaupunkikonteksteissa ja ammatillisissa työkulttuureissa, pragmaattisessa sosiaalityössä hyödynnettävät pääasialliset resurssit maaseudulla ja kaupungissa sekä sosiaalityön ammattieettiset kysymykset.
Maaseudulla korostui käytännöllinen tietämisen ja toimimisen tapa, jossa vuorovaikutteisuus ja rakenteellinen sosiaalityö olivat vahvasti läsnä. Erityinen maaseutukonteksti huomioitiin työkulttuurissa.
– Esimerkiksi naapuriapu otettiin maaseudun sosiaalisia suhteita tarkastellessa huomioon eri tavalla kuin kaupungissa, Myller sanoo.
Kaupungissa sen sijaan vahvistui tosiasioihin perustuva toimimisen tapa sekä ratkaisukeskeisyys. Rakenteellinen sosiaalityö jäi sen sijaan yksittäisten työntekijöiden pyrkimyksiksi.
– Kaupungissakin suhteita kyllä huomioitiin ja palveluita kuvattiin paljon, mutta niitä ei aina kuvattu oikea-aikaisesti saatavilla oleviksi.
Tutkimuksen luokittelut voivat ennen kaikkea auttaa tunnistamaan työkulttuuria ja sen merkityksiä sekä omia ja organisaation työtapoja.
Myller ajattelee, että sosiaalityön ammatillista työkulttuuria voidaan osaltaan tukea vuoropuhelulla ja sosiaalityön ammatillista työkulttuuria koskevan ymmärryksen syventämisellä. Sosiaalityön tieteenfilosofisten näkökulmien huomioiminen ammattikäytänteissä tukee ammatillista työkulttuuria.
– Tutkimusperustaisia käytäntöjä voidaan luoda vain rakentamalla pohjalle jaettuja teoreettisia malleja, hän summaa.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Terhi Myllerin väitöskirja ’Sosiaalityön ammatillinen työkulttuuri suhdeperustaisena sosiaalityönä maaseudulla ja kaupungissa’ tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 11.11.2022.
Ella Rantanen
