Ainutlaatuinen suomalaisaineisto paljastaa, että sosiaalialan ammattilaiset selvisivät Covid-19-pandemian ensikuukausien haasteista joustavuudella, kekseliäisyydellä ja ammattitaidolla.
Kun Timo Harrikari ja Pirkko-Liisa Rauhala kaksi vuotta sitten valmistelivat englanninkielistä kirjaa sosiaalityön uusista haasteista, he miettivät olisiko pelottelua pelottelua puhua globaaleista pandemioista.
– Päädyimme nostamaan ne esille, sillä hiljaisina signaaleina oli jo nähty SARS, MERS ja zika-virus, joilla on merkittävä vaikutus myös sosiaalityössä.
Vain vajaa vuosi kirjan julkaisemisen jälkeen globaali pandemia oli totta, ja siitä tuli myös sosiaalitytön haasteista suurin.
– Tämä virus ei jää viimeiseksi. Uusi virus voi ilmaantua koska tahansa, mutta nyt olemme viisaampia, emmekä enää tule niin yllätetyksi.
Maaliskuussa kun pandemia levisi, Timo Harrikari mietti Lapin yliopistossa ryhmineen, mitä tieteentekijän tulisi tilanteessa tehdä. Vastaus oli itsestään selvä: tulee kerätä aineistoja tutkimusta varten, olihan käsillä oli valtava globaali laboratorio.
He pyysivät sosiaalityöntekijöiden uraverkostossa sosiaalityöntekijöitä pitämään päiväkirjaa työssä kohtaamistaan asioista. Käsissä on nyt 33 päiväkirjaa maaliskuulta toukokuun loppuun.
– Kolmesataa sivua päiväkirjoja on ainutlaatuinen aineisto, kiittää Harrikari. Syksyn aikana jotkut ovat jatkaneet päiväkirjan pitämistä.
Pandemiat haastavat sosiaalityön tulevaisuudessakin, mutta nyt olemme valmistautuneet.
Keväällä toteutettiin myös Talentian kanssa kysely sosiaalialan ammattilaisille ja saatiin 409 vastauksen aineisto, josta tuotettu matriisi odottaa tutkijoita. Ensimmäinen suomalainen vertaisarvioitu artikkeli julkaistaan tänä keväänä British Journal of Social Workissa, mutta muutoin tutkimustyö on vasta alussa ja tämä artikkeli siitä maistiaisena.
Samanaikaisesti alettiin kerätä vertailevia aineistoja myös globaalisti. Teamsiin perustettiin liki 50 tutkijan foorumi, joka kokoontui parin kolmen viikon välein käymään reflektoivia ja ideoivia keskusteluja.
– Kesäloma jäi reiluun viikkoon, kun kirjoitimme 17 maata käsittävän raportin valmiiksi. Heinäkuussa julkaistu raportti käännettiin loppuvuodesta jo japaniksi, Harrikari tyytyväisenä kertoo.
Tutkimuksen teko on tuskallisen hidasta, kun kaikki neljä, Marjo Romakkaniemi, Sanna Ovaskainen, Laura Tiitinen ja Timo Harrikari, opettavat tutkimuksen ja muiden tehtävien ohella. Onneksi ryhmä sai vuoden viimeisenä päivänä tiedon valtion tutkimusrahoituksesta sosiaalityön yliopistolliseen tutkimukseen tarkoitetusta ensimmäisessä jaossa. Tutkimus pääsee nyt jatkumaan täysipainoisesti.
Tarkoitus on tutkimusrahoituksen turvin kerätä lisää materiaalia haastattelemalla sosiaalityöntekijöitä ja mahdollisesti myös asiakkaita. Ammattilaisten some-keskustelut ja Helsingin Sanomien artikkelit ja uutisointi tulevat myös olemaan osa tutkimuksen kohteena.
Kekseliäisyys ja joustavuus auttoivat järjestämään palveluita
Suomalainen ja kansainvälinen aineisto osoittavat, että sosiaalityön ääni ei kuulu pandemian oloissa. Terveydenhuolto ja elinkeinoelämä kuuluvat. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sosiaalityöllä ja sosiaalipalveluilla olisi tärkeä tehtävä kriisioloissa.
Paljon on kiistelty myös siitä, onko sosiaalityö väistyvä palvelu, jonka ammattilaiset voidaan siirtää muihin tehtäviin kriisin koittaessa. Britanniassa sosiaalityö kuului valmiuslain alaan, Suomessa ei. Suomessa kylläkin todettiin, että sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalvelut on tuotettava myös pandemian oloissa.
– Minusta on vain hyvä, ettei sosiaalityö Suomessa kuulunut valmiuslain piiriin. Näin jäi suurempia vapauksia tehdä ja kehittää työtä, arvioi Harrikari.
Sosiaalityöntekijöiden päiväkirja-aineistojen ja Talentian jäsenselvityksen perusteella sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien notkeus ja joustavuus oli poikkeusoloissa suurta.
– Työntekijät osasivat nähdä kriisin vaikutuksia ihmisten arkeen ja yhteiskuntaan, myös pitemmällä aikajänteellä, ja kykenivät kehittämään uusia työtapoja asiakastyöhön, Harrikari raottaa aineistoja.
– Asiakkaiden elämäntilanteet avautuivat uudessa valossa. Moni pärjäsi odotettua paremmin. Myös uusia yhteistyökuvioita avattiin.
Pakotettu digiloikka oli valtava siitä huolimatta, että työvälineet ovat paikoin olleet varsin puutteelliset. Työntekijät lähtivät myös tekemään rakenteellista työtä verkossa.
Harrikari näkee tässä hyvän koulutuksen tulosta: on vahvaa ammatillista tietoa ja taitoa sekä kehittämisen ja vaikuttamisen orientaatio.
– Ristiriita organisaation valmistautumisen ja työntekijöiden ammatillisuuden ja eettisten periaatteiden välillä on tunnusomainen ilmiö päiväkirja-aineistossa, toteaa Timo Harrikari.
Heikoimpina lenkkeinä valmistautumattomuus ja kriisiviestintä
Pandemia myös osoitti, että vanhat heikkoudet ovat edelleen olemassa. Kriisiviestintä ja tiedonkulku oli puutteellista, samoin valmistautuminen kriisitilanteeseen. Etätyöolosuhteiden järjestäminen oli vaikeaa, laitteisto puutteellista, kaikilla ei edes tietokonetta käytössä.
– Jos terveydenhuollon henkilöstö ei tarvitse tietokonetta, voi sosiaalityöntekijä käyttää sitä, kärjistää Harrikari.
Johtaminen osoittautui myös heikoksi.
– Johdon luottamus työntekijöihin on vähissä, jos etätyössä piti kirjata muutaman minuutin tarkkuudella tehdyt tehtävät. Joissakin työpaikoissa ei saanut tehdä asiakastyötä etänä, ainoastaan kirjoittaa lausuntoja.
Voisivatko tiedonkulku ja kriisiviestintä olla joskus vahvuus, eikä aina heikkous?
Mutta paikoin myös työntekijöiden valmiudet etätyöskentelyyn olivat heikot. Jossain määrin ammattietiikka horjui siten, että työntekijöiden huoli kiinnittyi enemmän omaan turvallisuuteen kuin asiakkaiden tilanteisiin. Puutteet suojautumisvarusteissa lisäsivät tätä ilmiötä.
Aineistosta paljastui myös, että jälleen kerran sosiaalityö joutui toimimaan muiden palveluiden perälautana. Mitä muut eivät pystyneet hoitamaan, kaatui sosiaalihuollon hoidettavaksi. Uudet tehtävät tulivat rasittamaan ennestään kuormittuneita työntekijöitä. Työyhteisöjen sisällä syntyi ristiriitoja ja leiriytymistä, jota puutteellinen viestintä ja sekavat ohjeet syvensivät.
Tärkeitä kysymyksiä vastattavaksi
Covid-19 pandemia jatkuu vielä tovin, vaikka rokotukset ovatkin jo hyvässä vauhdissa. Tutkimusaineistoston pohjalta nousee esille muutamia kysymyksiä, joihin kannattaa etsiä yhdessä ratkaisuja jatkoa ajatellen.
Ensinnäkin, miten pidetään yllä sosiaalityöntekijöiden vahvuuksia: ammatillisia tietoja ja taitoja, resilienssiä, asiakaslähtöistä ammattietiikkaa ja kovaa työmoraalia?
Toiseksi, miten tehdään sosiaalityön onnistumiset näkyviksi? Pandemian aikana on kehitetty uusia hallinnollisia koronakäytäntöjä, innovoitu asiakastyöhön uusia toimintatapoja, luotu uusia yhteistyösuhteita ja nähty asiakastilanteita uudessa valossa. Nämä kokemukset pitäisi saada ammattilaistan, päättäjien ja kansalaisten tietoon ja edistämään sosiaalityön toimintamahdolliosuuksia.
Kolmanneksi, miten lisätään organisaatioiden ja johdon etä- ja hybridityömyönteisyyttä ja huolehditaan tietoteknisestä välineistöstä, osaamisesta ja tietoturvasta?
Ja lopuksi, miten vältetään sosiaalityön yhteisöjen ristiriidat, kollegiaalisen tuen puute ja asiakkaan tappioksi koituvien eettisten pakkorakojen synty?
Kristiina Koskiluoma
