Sosiaalityön tutkimuksen seura: 20 vuotta tutkimusta, työtä ja taistelua

Sosiaalityön tutkimuksen seuran perustaminen 20 vuotta sitten oli tärkeä askel sosiaalityön akatemisoitumisessa ja professionaalistumisessa, sanoo seuran ensimmäinen puheenjohtaja, professori emerita Synnöve Karvinen-Niinikoski.

Oman seuran perustaminen oli Synnöve Karvinen-Niinikosken mukaan haaveena jo paljon aiemmin. Seuran perustamiseen oli valmiutta muun muassa siksi, että sosiaalityö oli ottanut ensi askeleet yliopistollisena koulutuksena 1970−80-lukujen taitteessa.

Karvinen-Niinikoski muistuttaa, että seura perustettiin Sosiaalityöntekijäin Liiton (nykyinen ammattijärjestö Talentia) ja sen puheenjohtajan, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan määrätietoisella tuella.

Seuran perustaminen on hyvin tärkeä osa myös suomalaisen sosiaalityön professionaalistumisen historiaa ja niin sanottua akateemista käännettä.

− Oli äärimmäisen tärkeää toimia käsi kädessä ammattijärjestön kanssa. Ensimmäiset vuosikymmenet pärjäsimme sen yhteistyön turvin, kertoo Karvinen-Niinikoski.

Yksi seuran keskeisimpiä tehtäviä Karvinen-Niinikosken mielestä oli – ja on edelleen – koota yhteen sosiaalityön tutkijat, kehittäjät ja käytännön sosiaalityöntekijät. Toinen tärkeä tehtävä on pitää yllä tieteellisiä julkaisu- ja keskustelufoorumeja.

Nuoren seuran ensimmäisiä ponnistuksia oli vuonna 1999 julkaistu Re-constructing Social Work Research ‑kirja, jossa esiteltiin kansainvälisille kollegoille suomalaisen sosiaalityötutkimuksen profiilia ja sosiaalityön tohtorikoulutuksen satoa.

Sosiaalipoliittinen yhdistys oli edelläkävijä alan toimijoille. Erityisen tärkeä yhteistyöfoorumi on ollut 1992 perustettu sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön aikakauslehti Janus.

Raataminen kannatti

Karvinen-Niinikoski näkee oman roolinsa erityisesti sosiaalityön käytännön opetuksen paikan ja merkityksen vahvistajana akateemisessa koulutuksessa. Hän oli ensimmäinen sosiaalityön lehtori vuonna 1984 aloitetussa Kuopion yliopiston sosiaalityön koulutuksessa ja myöhemmin hän toimi ruotsinkielisen sosiaalityön koulutuksen professorina Helsingin yliopistossa.

Kuuden yliopiston yhteistyö sosiaalityön koulutuksessa on ollut hedelmällistä.

Oli äärimmäisen tärkeää toimia käsi kädessä ammattijärjestön kanssa.

− Suomessa on upea sosiaalityöntekijätuotanto ja maisteritasoinen koulutus puhumattakaan siitä, että meillä on hyvin ainutlaatuinen, vahvaan ammatillisuuteen pohjautuva sosiaalityön tutkimus, Karvinen-Niinikoski sanoo.

Erityistä on Karvinen-Niinikosken mielestä myös koko sosiaalialan vahva yhteistyö koulutuksen saralla. Laaja-alainen osaaminen ei olisi mahdollista ilman oman alan tohtoritasoisia opettajia ja tutkijoita sekä vahvoja käytännön osaajia. Tutkimuksen seura on osallistunut myös siihen ansiokkaasti.

Seuran perustamisen alkuajat olivat Karvinen-Niinikosken mukaan kovaa raatamista, kun hankittiin jäseniä, järjestettiin konferensseja, kirjoitettiin ja toimitettiin julkaisuja ja rakennettiin organisaatiota. Se edellytti vahvaa sitoutumista, mutta se kannatti.

− Nyt meillä on oma yliopistokoulutus, laillistettu ammattinimike ja ammatinharjoittamislaki, tohtorituotanto, alalle sitoutuneet akateemiset opettajat, mittava julkaisutoiminta ja kansainvälisestikin merkittävä tutkimuksen kirjo, joka kiinnittyy sosiaalityön omaan olemukseen. Jatkossa on tärkeintä muistaa: Keep going!

Toimintaympäristö muuttuu

Seuran nykyisen puheenjohtajan dosentti Katja Kuusiston mukaan ajankohtaista seuran toiminnassa on kansainvälinen yhteistyö ja yhteiskunnallisten muutosten seuraaminen Suomessa sekä niiden huomioon ottaminen tutkimuksessa. Sosiaalityön kentällä on tällä hetkellä epätietoisuutta muun muassa siitä, miten toimintaympäristö tulee muuttumaan sote- ja maakuntauudistuksessa.

Seuran nykyinen puheenjohtaja Katja Kuusisto iloitsee seuran vakiintuneesta asemasta, mutta on huolissaan sosiaalityön tutkimuksen aliresursoinnista. Kuva: Laura Vesa

− Muutokset heijastuvat tutkimukseen, ja tutkimuksen pitäisi olla myös rakentamassa toimintaympäristöä. Ratkaisuja tehdään kuitenkin valitettavan usein poliittisin perustein, eivätkä ne aina perustu tutkittuun tietoon.

Sosiaalityön tutkimus on Kuusiston mielestä aliresursoitua esimerkiksi suhteessa terveydenhuollon tutkimukseen. Sille tulisi luoda samanlaisia vakiintuneita tutkimusrahoitusrakenteita kuin terveydenhuollossa on. Akateemisen sosiaalityön tutkimuksen roolin tulee pysyä kriittisenä ja riippumattomana, jotta sillä voidaan tuoda epäkohtia näkyville ja seurata uudistusten vaikutuksia asiakkaiden arkeen.

− Mielestäni seuran yksi tärkeä tehtävä on se, että tutkimuksen asemaan kiinnitetään huomiota. Sillä on suoraan vaikutusta myös käytännön sosiaalityön tekemiseen.

Tiivistä kansainvälistä yhteistyötä

Seura on kiinnittynyt alusta lähtien vahvasti kansainväliseen yhteistyöhön. Tämän vuoden marraskuussa järjestetään Helsingissä konferenssi Pohjoismaisten sosiaalityön tutkimuksen seurojen FORSA Nordicin ja Pohjoismaisten sosiaalityön koulujen (NOUSA) kanssa.

Seuran jäsenille tärkeitä tutkimuksen foorumeita ovat myös muut eurooppalaiset yhteisöt, kuten European Social Work Research Association (ESWRA), ja niiden järjestämät konferenssit. European Conference for Social Work Research (ECSWR) järjestetään huhtikuussa Edinburghissa Skotlannissa.

Tutkimuksen seura osallistuu myös Nordic Social Work Research ‑lehden yhteispohjoismaiseen toimitustyöhön, ja lehden toista päätoimittajaa haetaan parhaillaan. Suomi on mahdollinen vaihtoehto.

Lisäksi Suomelle tulee FORSA Nordicin koordinaatiovuoro. Koordinaattori kutsuu tarvittaessa koolle pohjoismaiset kollegat ja seurojen hallitukset.

− Meille pohjoismainen konteksti on läheisin, ja se yhteistyö on tiivistynyt.

Katja Kuusisto on tyytyväinen, että seuran toiminta kiinnostaa. Jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti, ja yhteisöjäsenmääräkin viime vuodesta enemmän kuin tuplaantunut. Sosiaalityön tutkimuksen arvostus omana tieteenalanaan on lujittunut.

− Seuran alun perin perustaneet olivat visionäärejä, jotka halusivat alkaa rakentaa tavoitteellisesti sosiaalityön tutkimuksen asemaa ja kehittää sitä. Ja siinä olemme edenneet pitkälle, Katja Kuusisto sanoo.

Iita Kettunen

Tutkintovaatimukset roskakoriin

Sosiaalityön akatemisoitumista vastustettiin välillä hyvinkin järein asein. Professori Mirja Satka Helsingin yliopistosta muistelee, kuinka erityisesti vanhempien sosiaalipoliitikkojen oli vaikea ymmärtää sosiaalityötä.

− He sanoivat, että tällainen käytännöllinen naisala ei kuulu yliopistoon, eikä siitä koskaan tule tiedettä, kertoo Mirja Satka.

Mirja Satka oli mukana 1970-luvun loppupuolella värikkäissä käänteissä, kun sosiaalityötä alettiin vaatia yliopistoon. Kuva: Jyrki Komulainen

Opetusministeriö toteutti 1970-luvun lopulla tutkintorakenneuudistusta, jonka ajatuksena oli tieteen ammatillistaminen ja ammattien tieteellistäminen. Aulikki Kananoja oli silloisen Sosiaalityöntekijäin Liiton puheenjohtaja ja suorittanut Yhdysvalloissa maisteritasoisen sosiaalityön tutkinnon.

− Aulikilla oli näkemys, että sosiaalityön pitää tulla tieteelliseksi, vahvaksi professioksi. Osana tutkinnonuudistusta ja monien tahojen yhteistyönä sosiaalityön opetus saatiin maisteritasolle, kertoo Mirja Satka.

Vuonna 1977 Satka oli 23-vuotias apulaissihteeri Tampereen yliopiston sosiaaliturvan opetusjaostossa. Hänen tehtävänään oli esitellä työryhmän valmistelemat ensimmäiset sosiaalityön tutkintovaatimukset laitosneuvoston kokoukselle. Kokouksen esityslista tarkistutettiin ensin puheenjohtajalla. Kun Satka sai häneltä esityslistan takaisin, siitä oli kadonnut sosiaalityön osuus.

− Puheenjohtajana toiminut professori oli heittänyt osuuden roskiin. Hän ei halunnut, että sosiaalityöllä olisi omat tutkintovaatimukset. Neuvottelun jälkeen esitys kaivettiin roskakorista ja liitettiin uudelleen listalle.

Satkan mukaan sosiaalipoliitikkojen mielestä sosiaalityö ei voinut olla tiedettä, eivätkä he halunneet käytännöllistä alaa sotkemaan selkeän tiedeidentiteetin rakentaneita yhteiskuntatieteitä.

Samoihin aikoihin eräs naiskollega halusi tehdä väitöskirjan kodinhoitajien työstä. Kun hän esitteli ensimmäisen tutkimussuunnitelmansa seminaarissa, jossa istui pelkästään miehiä, hän sai kuulla, ettei kodinhoitajien työtä voi tutkia tieteellisesti. Hänen annettiin myös ymmärtää, että väittelijällä pitäisi olla enemmän kykyä tieteelliseen ajatteluun.

− Taistelu sosiaalityön aseman puolesta jatkui aina 2000-luvulle saakka. Helsingin yliopistossa alamme olla tasavertainen oppi- ja tieteenala vasta nyt, Satka sanoo, joka toimi Sosiaalityön tutkimuksen seuran järjestyksessä toisena puheenjohtajana.

Iita Kettunen

Sosiaalityön tutkimuksen seura – Föreningen för forskning i socialt arbete

• Perustettu vuonna 1998.
• Yksilöjäseniä yli 530, lisäksi yhteisöjäseniä. Jäsenet ovat tutkijoita, opettajia, asiantuntijoita, opiskelijoita ja käytännön ammattilaisia.
• Järjestää vuosittaiset Sosiaalityön tutkimuksen päivät ja julkaisee päiviin pohjautuvaa julkaisua Tutkiva sosiaalityö yhteistyössä Talentia-lehden kanssa.
• Julkaisee joka toinen vuosi Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirjan ja neljä kertaa vuodessa jäsenlehteään Janusta yhteistyössä Sosiaalipoliittisen yhdistyksen kanssa.
• Jakaa palkintoja opinnäytetöistä, kuten pro gradu‑, lisensiaatti- ja väitöstutkimuksista.
• Seuran verkkosivut: sosiaalityontutkimuksenseura.fi, Facebook: Sosiaalityön tutkimuksen seura; Twitter: @sostyontutkimus.