Koronaepidemia toi kovia paineita Britannian sosiaalityöntekijöille, ja työtä opittiin tekemään uudella tavalla.
Pääministeri Boris Johnson vähätteli maaliskuussa koronaviruksen riskejä. Hidastelu kostautui: virallinen kuolinluku oli heinäkuun alussa yli 44 000 – hoitokodeissa ja kotona menehtyneiden määrää ei tiedä kukaan.
Sosiaalityöntekijöiden tilanne tuli julkisuuteen vasta huhtikuun alussa, kun poikkeusmääräykset olivat olleet voimassa jo kolmisen viikkoa. Sosiaalityöntekijöiden liitto (BASW) lähestyi terveydenhoitoalan viranomaisia (Public Health England) ja pääministeriä avoimella kirjeellä, jossa perättiin parempaa ohjeistusta ja asiallista suojavarustusta sosiaalityöntekijöille, koska monet heistä joutuivat pandemiasta huolimatta kohtaamaan asiakkaita.
Aikuispuolen sosiaalitoimen johtajien järjestön (ADASS) mukaan sosiaalitoimi jätettiin pandemian armoille, kun hallitus priorisoi kansallista terveydenhoitoa (NHS) ”traagisin seurauksin”. Virus pääsi leviämään hoitokoteihin, kun vanhuksia siirrettiin sairaaloista koronaan sairastuneiden tieltä ilman testausta. Testausvälineitä ei ollut – eikä kaikissa hoitokodeissa resursseja hoitaa näitä potilaita.
Huoli lapsista, jotka näkymättömissä
Tiina Paananen-McCreedy toimii lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kouluttajana Lounais-Englannissa. Pandemian alkaessa hän joutui keskeyttämään Suomi-lomansa, ja hänet siirrettiin kenttätöihin. Arvioitiin, että työvoimasta tulisi pulaa tartuntojen ja karanteenien vuoksi.
– Kenttätyö on minulle tuttua, mutta nyt oltiin ihan uudessa tilanteessa. Kukaan ei alkuun tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Asiakaskäynnit supistettiin minimiin. Se tarkoitti, että tehtiin lähinnä kotikäyntejä pienten lasten perheissä ja vammaisten luona, nuorten siirtoja kasvatuskodista toiseen tai haettiin karkuteillä olleita poliisin huomasta.
Emme käyttäneet kasvosuojuksia, koska se saattaa pelottaa lapsia ja vaikeuttaa kommunikointia.
– Ohjeistusta ei juuri ollut eikä suojavarusteita tarpeeksi edes sairaaloissa. Muistan istuneeni erään asiakasperheen puutarhassa, ja minua hermostutti, kun ihmiset tuuppasivat aivan liian lähelle. Me emme ole käyttäneet kasvosuojuksia, koska se saattaa pelottaa lapsia ja vaikeuttaa kommunikointia.
Tiina Paananen-McCreedyn mukaan lastensuojelun asiakasperheiden olot ja lasten tilanne tulee tarkastaa kymmenen päivän välein, ja pandemian aikana se on ollut haasteellista.
– Olemme olleet huolissamme lasten tilanteesta, kun koulut ovat olleet kiinni ja lapset paljon sisätiloissa naapureiden näkymättömissä. Lastensuojeluilmoitukset ovat vähentyneet, mutta ongelmat tietenkään eivät. Kriisipuhelimiin on tullut soittoja huolestuneilta opettajilta, kun riskiryhmän lapsiin ei olla saatu yhteyttä. Lastensuojeluun on ohjautunut asiakkaita lasten ja nuorten mielenterveyspuolelta ja erotapauksia käsitteleviltä viranomaisilta, koska nämä tahot eivät ole ottaneet uusia asiakkaita. Mielenkiintoista on se, että perheväkivaltailmoitukset poliisilta ja avustusjärjestöiltä eivät ole nousseet.
Työntekijöiden innovatiivisuus ja aktiivisuus korostuivat
Paananen-McCreedy kertoo, että kotikäynnit ovat olleet tapaamisia perheiden ovilla tai puutarhoissa turvavälin päässä. Onneksi on ollut sateeton ja lämmin kevät, hän nauraa.
– Yksikin isä nosti lapset vuorotellen ikkunaan näyttääkseen minulle, että lapset ovat hengissä. Perheiden todellisesta tilanteesta on mahdoton saada kuvaa, jos koteihin ei pääse sisään. Normaalistihan tietoa saa tarkkailemalla lasten ja vanhempien kanssakäymistä, lasten leikkiä, kodin siisteyttä ja onko esimerkiksi viitteitä huumeiden ja alkoholinkäytöstä.
Uutena asiana tuli eteen eristyksissä elävien perheiden ruokahuolto.
Paananen-McCreedy sanoo, että suurin osa työstä on siirretty nettiin, mutta lastensuojelutyön luonteen vuoksi pelkkä netissä toimiminen ei riitä.
– Tiedonkulku on itse asiassa parantunut töissä, koska videokokoukset ovat joustava ja tehokas kommunikointiväline. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen. Toisaalta kaikilla työntekijöillä ei ole hyvää nettiyhteyttä tai kotona rauhallista työtilaa, jossa jakaa luottamuksellisia asioita kollegoiden tai asiakkaiden kanssa. Kotona on ollut ehkä liuta omia lapsia ja etätyötä tekevä puoliso. Nuoret asiakkaamme ovat siirtyneet puhelinkeskusteluihin luontevasti ja jotkut heistä avautuvat aiempaa helpommin virtuaaliympäristössä. Tätä kannattaa siis jatkaa myös pandemian jälkeen.
Virtuaaliset kokousalustat ja kommunikaatiovälineitä asiakkaille
Kerry Dodd on Plymouthin kaupungin aikuissosiaalitoimen operatiivinen johtaja. Live Well Southwest-yhtymä pyrkii ensi sijassa tukemaan asiakkaita heidän kotonaan, mutta sen alaisuudessa on myös mm. sairaaloita, hoitokoteja sekä vanhusten tuettua asumista.
Lomia ei pidetty ja eläkkeellä olevia työntekijöitä rekrytoitiin apuun.
– Työmme muuttui äkkiä täysin, kun hallitukselta tuli ohjeistus etätyön priorisoinnista ja turvavälien noudattamisesta välttämättömissä kontakteissa. Jouduimme nopeasti luomaan virtuaalisia kokousalustoja ja erilaisia yhteydenpitoryhmiä työntekijöille. Olemme antaneet kodittomille käyttöön puhelimia, ja hoitokoteihin on viety tabletteja, joilla voi olla yhteydessä perheenjäseniin ja avaintyöntekijöihin. Ruudun kautta kommunikointi saattaa kuitenkin olla vaikeaa esimerkiksi dementikoille, autismin kirjon asiakkaille ja oppimisvaikeuksista kärsiville.
Dodd on ylpeä työntekijöittensä panoksesta pandemian aikana.
– Alkuun oli suuri urakka ottaa yhteyttä riskiryhmiin kuuluviin, jotka tarvitsivat eristystä. Heille piti lisäksi järjestää ruoka- ja lääkehuolto. Valmistauduimme myös sijoittamaan akuuteilta sairaalapaikoilta lähetettäviä potilaita. Sen vuoksi piti vapauttaa kotipalveluresursseja, ja avasimme uuden hoitokodin Plymouthin keskustassa sijaitsevaan hotelliin.
Suojavarustuksen ja selkeän ohjeistuksen puute, etenkin hoitokodeissa, on ollut vahvasti esillä julkisuudessa. Kerry Doddin mukaan suojavaatteita oli alkuun vähän, mutta niitä riitti kriisityöntekijöille ja ennalta ehkäisevää työtä tekeville.
– Turvavälin pitäminen ja tarpeettomien kontaktien välttäminen ovat olleet tärkeimmät turvatoimet, Kerry Dodd toteaa.
– Jokainen kasvokkain tehty asiakaskäynti harkittiin tapauskohtaisesti. Useimmat asiakkaat eivät halunneet vierailijoita tartunnan pelossa.
Ahdistusta ja pelkoa
Sosiaalialan portaalin, Community Caren, tekemään maanlaajuiseen kyselyyn vastanneesta viidestäsadasta sosiaalityöntekijästä yli puolet on tuntenut itsensä ahdistuneeksi ja pelännyt tartuntaa työssään.
Tekniikka ja työmoraali pelastivat.
Kerry Doddin huolena oli pandemian piikin aikana se, että hän ja aikuissosiaalityön johtaja joutuisivat esittämään hoitolain liennytysten (Care Act Easments) strategiavaiheiden 3 ja 4 käyttöönottoa. Se olisi merkinnyt eettisesti vaikeita päätöksiä hoivan priorisoinnista. Ainakin kuusi paikallista viranomaista joutui tähän tilanteeseen Britanniassa. Strategiavaiheet on määritelty ykkösvaiheen normaalikäytännöstä nelosvaiheen kriisitilanteeseen, jossa koko hoitojärjestelmä priorisoidaan uudelleen. Nelosvaiheeseen voidaan mennä esimerkiksi työntekijäpulan vuoksi tai jos hoidon tarve ylittää resurssit ja hoitolain velvoitteita on mahdoton täyttää.
Harjoittelussa olevien opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden sosiaalityöntekijöiden tilanne asettaa Doddin mukaan haasteita jatkossakin, koska viranomaisten kehottavat yhä etätyön tekemiseen.
– Meidän pitää olla luovia työnohjauksen ja työssäoppimisen suhteen. Ihmisten kohtaaminenhan on kuitenkin tärkeä osa sosiaalityöntekijän arkea. Me kaikki mietimme, miltä tämän työn tulevaisuus näyttää.
Kaarina Griffiths
Perranwell, Englanti
