Sosiaalialan ammattilaiset voivat olla ylpeitä omasta osaamisestaan, koska sille on laajasti tarvetta yhteiskunnassa, sanoo lehtori Tiina Lehto-Lundén. Kuva: Veikko Somerpuro
Tiina Lehto-Lundén tiesi jo lapsena haluavansa opettajaksi. Tuleville sosionomeille hän haluaa korostaa yhteiskunnan rakenteiden ymmärtämistä ja alan monialaisuutta.
Sosionomiopiskelijat aloittavat oman alansa työt jopa ensimmäisenä opiskeluvuonna, sanoo Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan lehtori Tiina Lehto-Lundén.
– Rekrytointitarve erityisesti lastensuojeluun, sijaishuoltoon ja varhaiskasvatukseen on valtava. Vaihtuvuus alalla on suurta, ja siksi myös opiskelijoiden työpanos on kysyttyä.
Lehto-Lundénista on hyvä, että opiskelijat saavat työkokemusta, mutta työelämän kova imu tuo mukanaan myös monia haasteita. Yksi niistä on työelämän laatu.
– Kun opiskelijat solahtavat jo heti opintojensa alkuvaiheessa työelämään hyvin pienillä opintopistemäärillä, niin tuleeko siitä laadukas lopputulema, Lehto-Lundén pohtii.
Häntä huolettaa myös opiskelijoiden jaksaminen, sillä osa tekee opintojen ohella täyttä päivää oman alan töissä. Ei ole ihme, jos valmistuminen viivästyy.
– Oppilaitoksen näkökulmasta se on huono asia, koska rahoitus tulee siitä, että tutkinnot tehdään määräajassa. Kun opinnot venyvät, se tarkoittaa aina jotain myös oppilaitoksen budjetin kannalta.
Syyskuussa julkaistun ammattibarometrin mukaan sosiaalialan erityisasiantuntijoista on pulaa koko maassa. Tammi-kesäkuussa avoinna oli keskimäärin 800 paikkaa kuukaudessa.
Aloituspaikkojen lisääminen ei ratkaise ongelmaa
Metropoliassa aloittaa joka syksy ja kevät noin 80 uutta sosionomiopiskelijaa. Heistä osa suorittaa tutkinnon englanniksi. Tarjolla on myös monimuoto-opiskelua.
– Aloituspaikkojen lisääminen ei ole ratkaisu alan työvoimapulaan. Pysyvyys kentällä on se haaste. Työpaikoille tarvitaan lisää pito- ja vetovoimaa, Lehto-Lundén toteaa.
Tiina Lehto-Lundén tiesi jo lapsena haluavansa opettajaksi.
Hänen mukaansa vuosia jatkuneen kierteen korjaaminen vaatii työnantajien ja sosiaalialan uusien ammattilaisten yhteistyötä.
– Kun vastavalmistuneet ammattilaiset menevät kentälle, he tarvitsevat preppausta ja kollegoiden tukea. Jos he jäävät yksin ja kuormittuvat, he palavat nopeasti loppuun.
Oppilaitoksetkin tekevät toki osansa. Esimerkiksi Metropolia uudisti juuri sosionomitutkintojensa opetussuunnitelmat ja palautti sinne erillisen ammatillisen kasvun opintojakson.
– Edellisessä opetussuunnitelmassa ammatillista kasvua käsiteltiin eri kurssien sisällä, mutta nyt halusimme vahvistaa sitä entisestään, Lehto-Lundén kertoo.
Hän toimii Metropoliassa sosionomikoulutusten tutkintovastaavana. Uudistuksen taustalla on hänen mukaansa selkeä työelämästä kantautunut toive.
– Opiskelijaa pitää sparrata koko opintojen ajan itsensä johtamiseen, yhdessä tekemiseen, dialogisuuteen ja reflektiivisyyteen.
Lehto-Lundén on työskennellyt lehtorina pian kolme vuotta. Hänestä sosionomikoulutus on Suomessa laadukasta.
– Tulevia sosionomeja kouluttaa hyvin moninainen joukko eri tieteenalojen ammattilaisia, kuten kasvatus‑, talous- ja yhteiskuntatieteilijöitä.
Uutena haasteena alan opettajille on sosionomiopiskelijoiden aikaisempaa kirjavampi tausta. Syynä on viime vuosina toteutettu valintakoeuudistus, Lehto-Lunden sanoo.
Sen myötä sosionomiopintoihin on entistä helpompi päästä suoraan toiselta asteelta.
– Haluan, että väylät opintoihin ovat moninaiset, mutta toivoisin, että toisella asteella panostettaisiin nykyistä enemmän korkeakouluissa tarvittaviin opiskelutaitoihin.
Lapsuuden haaveammatti
Salon halikossa varttunut Tiina Lehto-Lundén tiesi jo lapsena haluavansa opettajaksi.
– Jos johonkin ystäväkirjaan piti kirjoittaa toiveammatti, niin se oli opettaja.
Lukion jälkeen hän haki Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan erityispedagogiikkaa, mutta paikka jäi saamatta. Sen sijaan hän suuntasi Turkuun ja opetteli viittomakielen.
– En pysty enää keskustelemaan viittomakielellä, mutta kun opetin Metropoliassa vammaisuuden opintojaksoa, treenasimme opiskelijoiden kanssa yksittäisiä viittomia.
Lehto-Lundén kertoo, että viittomakielessä jokaisella ihmisellä on oma viittomamerkki, joka liittyy usein hänen ulkoiseen olemukseensa tai persoonaansa. Hänen omaan viittomaansa liittyy nopea liike. Oikean käden sormet tulevat esiin vasemman kämmenen suojista ja osoittavat harallaan taivasta kohti.
– Se tarkoittaa ahventa tai siiliä, ja viittaa sellaiseen vähän räiskyvään persoonaan, Lehto-Lundén nauraa.
Puoli vuotta kestäneen kansanopistojakson jälkeen hän haki viittomakielen ohjaajaksi, mutta sosionomiopinnot Stadiassa Helsingissä vetivät lopulta pidemmän korren.
Monialaisuus viehättää
Kun oma ala löytyi, imaisivat opinnot Lehto-Lundénin mukaansa.
– Minulla on ollut opettajina todellisia pedagogeja, jotka saivat herätettyä kiinnostukseni maailmaa ja sen ilmiöitä kohtaan. He toimivat myös mentoreina omalla urallani.
Minua on aina viehättänyt sosiaalialan monialaisuus.
Ensimmäiset kesät Lehto-Lundén työskenteli kehitysvammaisten parissa Rinnekoti-säätiössä. Vammaistyö oli tullut hänelle tutuksi jo lapsuudessa.
– Äitini työskenteli hoitajana kehitysvammaisten asuntolassa, ja minä kävin välillä siellä kävelyttämässä asiakkaita ja olin mukana myös leireillä, Lehto-Lundén muistelee.
Pian sosionomiksi valmistuttuaan Lehto-Lundén jatkoi alan opintoja Helsingin yliopistossa. Samalla hän kerrytti työkokemusta lastensuojelun avohuollossa ja aikuissosiaalityössä. Ennen lehtoriksi siirtymistään hän toimi vuosia sosiaalityöntekijänä Pelastakaa Lapset ry:ssä.
– Minua on aina viehättänyt sosiaalialan monialaisuus ja olen yrittänyt myös hyödyntää omalla työpolullani sitä, että voin toimia sosiaalialan kentällä lähes missä vaan.
Lehto-Lundénin asennetta kuvaa hyvin se, että hän suoritti aikanaan myös varhaiskasvatuksen opettajaopinnot, vaikka ura lasten parissa jäi yhteen harjoitteluun.
– Haluan kannustaa opiskelijoitanikin siihen, ettei heidän ei tarvitse keskittyä yhteen asiakasryhmään, vaan he voivat käydä kurkkimassa sosiaalialan kenttää laajasti.
Eri ammattikuntien osaajia tarvitaan
Yhteiskunnan rakenteelliset haasteet ovat sosiaalialan monialaisuuden lisäksi toinen seikka, johon Lehto-Lundén haluaa herätellä tulevia sosionomeja jo opintojen aikana.
– Toivon, että heillä on kykyä nostaa vähän katsetta ja nähdä asiakkaan elämäntilanne kokonaisvaltaisesti ja osaamista tarttua yhteiskunnan rakenteellisiin haasteisiin.
Lehto-Lundén on opiskellut sosiaalialaa myös Belgiassa ja Ruotsissa. Lisäksi hän on ollut harjoittelussa Euroopan unionin neuvostossa. Kansainväliset kontaktit ovat lisänneet hänen ymmärrystään siitä, missä kaikkialla sosiaalialan ammattilaisia tarvitaan.
– Sosiaalityö ei pysty yksin taklaamaan esimerkiksi kaupungistumisen mukanaan tuomia ongelmia. Tarvitsemme hyvin monialaisesti eri ammattikuntien osaajia, jotta voimme aidosti luoda sellaista maailmaa, jossa kaikilla olisi hyvä olla.
Opiskelijoita pitää sparrata koko opintojen ajan itsensä johtamiseen, yhdessä tekemiseen, dialogisuuteen ja reflektiivisyyteen.
Näitä kysymyksiä Lehto-Lundén ja hänen kollegansa neljässä maassa pohtivat parhaillaan Urban SOS ‑hankkeessa, joka keskittyy kaupunkisosiaalityön kehittämiseen.
– Keskustelua käydään jo, mutta sitä tarvitaan lisää, Lehto-Lundén sanoo ja viittaa YK:n selvitykseen, jonka mukaan kaupungistuneen väestön osuus nousee yli 75 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.
Sosiaalityön tutkimus vahvistuu
Lehtorin työ ammattikorkeakoulussa oli Lehto-Lundénin pitkäaikainen haave. Toinen unelma liittyi sosiaalityön tutkimukseen.
– Kun kirjoitin väitöskirjaani lasten kokemuksista tukiperhetoiminnassa, unelmoin siitä, että voisin joskus jatkaa tutkimusta aiheesta.
Haaveet hautautuivat hetkeksi, kun Lehto-Lundén sairastui rintasyöpään keväällä 2017. Toivuttuaan hän aloitti ensin työt opettajana, ja tästä syksystä alkaen puolet hänen työajastaan on omistettu tutkimukselle. Lehto-Lundén työskentelee Jyväskylän yliopistossa tutkijana tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaan keskittyvässä hankkeessa.
– Tarkastelemme, miten palvelu on järjestetty kunnissa. Olemme rakentamassa myös eräänlaista mittaristoa, jolla voi arvioida, millaisia koettuja vaikutuksia interventiolla on lapselle ja perheelle.
Tutkimus on ensimmäisiä, joka sai sosiaali- ja terveysministeriön uutta sosiaalityön yliopistotasoiseen tutkimukseen korvamerkittyä rahoitusta.
– Se on hieno asia, koska se lisää ja vahvistaa sosiaalityön tutkimusta.
Lehto-Lundénin ja kumppanien tutkimushanke on kaksivuotinen. Tuloksia siitä on luvassa ensi vuoden aikana.
Englanninkieliset opinnot kiinnostavat
Yhä useampi haluaa opiskella sosionomiksi englannin kielellä, kertoo Tiina Lehto-Lundén. – Hakijamäärät ovat hienoisessa kasvussa. Vuosittain englanninkielisen sosionomikoulutuksen Metropoliassa aloittaa 22 opiskelijaa. Heidän joukossaan on sekä suomea äidinkielenään puhuvia että tänne muualta muuttaneita. Tulevaisuudessa sosionomikoulutusta saatetaan tarjota myös niille, jotka eivät osaa entuudestaan lainkaan suomea. – Käymme siitä keskustelua jatkuvasti, koska Suomen hallituksen tahtotila on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden osuutta, Lehto-Lundén sanoo. Hän seuraa mielenkiinnolla Metropoliassa syksyllä alkanutta sairaanhoitajille suunnattua koulutusta, johon saattoi hakea ilman suomen kielen taitoa.
