Sosiaalialan ammattilaisen päihderiippuvuus: ”Kehtaanko edes kertoa?”

Kun sosiaalialan ammattilainen sairastuu päihderiippuvuuteen, painii hän monenlaisten syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteiden kanssa: ”olisihan minun pitänyt tietää”.

Eräs asiakas kertoi, kuinka häntä jännitti tulla hoitokoti Tuhkimoon. Hän oli sosionomi ja ollut itse päihdetyössä. Hän mietti, onkohan täällä entisiä asiakkaita. Meille tulleista asiakkaista noin kolmasosalla on sosiaali- tai terveysalan tutkinto, kertoo hoitokoti Tuhkimon ohjaaja, sosionomi (AMK) Katja Näätänen.

Tyypillinen sote-alan päihdekuntoutuja on tunnollinen ja ahkera puurtaja, joka ei osaa laittaa rajoja työlleen. Hän venyy voimiensa äärirajoille huolehtiessaan muista.

– Työpäivän jälkeen väsynyt työntekijä hoitaa itseään alkoholilla. Viinilasillinen muuttuu pariksi lasilliseksi ja sitten puolikkaaksi pulloksi ja enemmäksi. Työstressin aiheuttamaa unettomuutta hoidetaan unilääkkeillä.

– Kynnys on korkealla myöntää itselle tai kenellekään, ettei tilanne ole enää hallinnassa. Kulissit pidetään pystyssä, ehkä lapsuudessa opittujen mallien mukaan, jos esimerkiksi isän päihderiippuvuus on ollut perheen suuri salaisuus.

Ihmiset ajattelevat häpeillen, että ”kyllähän minun alan ammattilaisina pitäisi tunnistaa riippuvuudet ja niiden seuraukset”. Mikään ammatti tai titteli ei kuitenkaan suojaa päihderiippuvuussairauden syntymiseltä, sanoo Katja Näätänen.

Meillä on päivittäinen työyhteisöpalaveri, jossa käymme läpi jokaisen asiakkaan tilanteen.

– Jos päihderiippuvuus olisi hoidettu vain tietoa jakamalla, ei meillä olisi riippuvuuksia. Kaikki tietävät, ettei pidä juoda liikaa tai käyttää lääkkeitä väärin.

– Kannustan tarttumaan ongelmaan. Olet parempi ammattilainen, kun olet itse kunnossa.

Päihderiippuvuus on myös kieltämisen sairaus, ja työyhteisöllä on taipumus lähteä peittelyyn mukaan.

– Kukaan ei uskalla sanoa työkaverin salaisuutta ääneen, vain kahvihuonesupatteluissa pohditaan hänen väsynyttä olemustaan. Peräänkuulutan puheeksi ottamisen ajatusta. Kysy työkaverilta hänen voinnistaan tai viestitä asiasta esimiehelle.

Tuhkimoon voi tulla myös ilman lähetettä

Katja Näätänen on työskennellyt Tohmajärvellä sijaitsevassa Tuhkimossa – susirajalla, kuten hän itse kuvaa, seitsemän vuotta. Tuhkimo on yksityinen vain naisille tarkoitettu päihdehoitolaitos, jossa on 14 paikkaa. Tuhkimo palvelee koko maata.

– Pidän Tuhkimon toimintaideologiasta. Olemme toipumiskeskeinen hoitopaikka, missä ei ole korvaushoitoa eikä houkutella kohtuukäyttöön.

– Meillä käytetään naiserityistä myllyhoidollista työotetta ja 12 askeleen ohjelmaa. Tavoitteemme on, että ihmiset voivat elää täysin ilman päihteitä.

– Työssäni on palkitsevinta havaita, miten nopeasti ihmisissä tapahtuu muutoksia, kun he valitsevat kokonaisvaltaisen elämäntavan remontin. Muutokset näkyvät ajattelussa ja käyttäytymisessä, kun alun epätoivo ja tuska väistyvät.

Tuhkimoon naiset tulevat päihdeklinikoiden, sosiaalitoimen ja työterveyshuollon kautta tai itsemaksavana asiakkaana.

– Meille ei tarvita lääkärin lähetettä. Tuhkimoon voi hakeutua itse, jos haluaa lopettaa päihteiden käytön, kertoo Näätänen.

Miksi meillä tarvitaan naiserityistä päihdekuntoutuslaitosta?

– Meidän asiakkaamme kertovat, etteivät he pysty kuntoutukseen, jos paikalla on miehiä tai työntekijä on mies. Usein taustalla on väkivallasta syntynyt trauma. Tuhkimossa he saavat sellaisen turvallisuuden tunteen, että kuntoutumisessa päästään alkuun.

– Täällä käymme läpi naisten riippuvuuksien kokonaisuutta, johon liittyy myös syömishäiriöitä, läheisriippuvuutta, väkivaltaisia suhteita, työnarkomaniaa. Tuhkimossa ajattelemme, että jokainen voi olla itse oman elämänsä haltija. Ei ole haltijakummia, joka tekee puolesta. Täällä opettelemme, ettei saa hyväksyä mitä tahansa kohtelua.

Helena Jaakkola