− Harkinta korostuu viimeaikaisissa uudistuksissa. Kymmenen vuoden aikana palvelutarpeen arviointi on lyönyt läpi koko sosiaalihuollon, sanoo Marketta Rajavaara.
Kuva: Jyrki Komulainen
Sosiaalialan ammattilaiset käyttävät harkintaa joka päivää. Silti harkinnasta puhutaan vähän, eikä sitä ole juurikaan tutkittu, sanoo professori Marketta Rajavaara.
Kela julkaisi vuonna 2015 Harkittua-nimisen teoksen, jossa käydään läpi harkintavallan tutkimusta ja todellisuutta Suomessa. Johtava tutkija, professori Marketta Rajavaara toteaa, että sosiaalityön ammatillisesta harkinnasta ei puhuta harkintavallan termein. Enemmän puhutaan ammatillisesta reflektoinnista.
Harkinta saattaa olla tiedostamatonta, eikä sitä ole helppo kirjata ylös. Tuskin sille on aina paikkaakaan asiakasasiakirjoissa. Suhtautuminen harkintaan ja etenkin sen näkyväksi tekemiseen saattaa myös olla ristiriitaista
– Harkinnan määrää ei haluta paljastaa, jotta asiakkaiden valitusten määrä ei kasvaisi. Toisaalta työ ei saa sille kuuluvaa arvostusta, kun harkintaa ei tehdä näkyväksi. On valittava, kumman näistä toimintatavoista valitsee. Siitä ei päästä, että harkintavaltaan kuuluu yhtenä puolena aina tilintekovelvollisuus.
Harkinnan argumentaatiota on syytä kehittää. Esimerkiksi Aino Kääriäinen Helsingin yliopistosta tutkii, mitä lastensuojelun dokumentaatio kertoo harkinnasta ja päätösten perusteluista. Ensimmäiset tutkimusta koskevat uutisoinnit paljastivat kehittämiskohteita.
Miten sovitetaan yhdenvertaisuus ja henkilökohtaisuus
Aallon sisäarkkitehtuuri tekee Kelan pääkonttorista jykevän ja selkeän. Sellaiselta se haluaa etuuksiensakin näyttävän.
– Kun tulin Kelaan töihin, ajattelin, että se on maksuautomaatti. Myöhemmin olen oppinut, että harkinnanvaraisuutta sisältyy useisiin etuuksiin. Kelassa on harkinnan tueksi tarkat ohjeistukset, joissa harkinnan argumentaatio on tehty näkyväksi. Esimerkiksi periaate, että ristiriitaisissa tapauksissa ratkaisu on tehtävä aina asiakkaan eduksi.
Toomas Kotkasin ja Laura Kalliomaa-Puuhan Harkittua-kirjassa julkaistun artikkelintuloksesta selviää, että työntekijät käyttävät harkintavaltaa noin 8 prosentissa Kelan noin 120 etuudesta. Työntekijät itse arvioivat, että kaksi kolmesta ratkaisusta harkitaan asiakkaan parhaaksi.
Kelassa on harkinnan tueksi tarkat ohjeistukset, joissa harkinnan argumentaatio on tehty näkyväksi.
– Olen miettinyt, voisiko tällaista asiaa edes kysyä sosiaalitoimen työntekijöiltä? Kunnissa odotukset ovat usein ristiriitaiset talouden paineiden vuoksi, ja viestintä sekavampaa siinä, mikä on harkinnanvaraisessa tilanteessa oikea ratkaisu.
Rajavaara kertoo, että Kelassa on meneillään tutkimushanke, jolla selvitetään empiirisesti harkinnan toteutumista. Ensimmäisenä tutkitaan, millaisen harkinnan tuloksena mielenterveysongelmista karsivat valikoituvat erilaisiin kuntoutuksiin.
– Ei voida olettaa, että kaikkiin mielenterveysongelmiin tepsisi sama keino, sillä ongelmat ovat niin erilaisia. Koko kuntoutuksen kirjo on käytettävissä työhön valmennuksesta psykoterapiaan. Lääkäriprofession Käypä hoito ‑suositus sanoo jotakin, mutta ei tyhjentävästi. Jäljelle jaa paljon harkintaa.
Hyvinvointivaltiossa yhdenvertaisuuden periaate on korostunut. Nykyisin on alettu yhä enemmän korostaa myös henkilökohtaisuutta. Palvelut tulee räätälöidä kunkin asiakkaan tarpeisiin tai odotuksiin sopiviksi. Tämä näkökulma tulee esille erityisesti markkinalähtöisessä valinnanvapautta korostavassa konsumerismiajattelussa.
– On tutkimuksen paikka, miten nämä kaksi tavoitetta ja periaatetta voidaan sovittaa yhteen. Suorastaan herkullisia tutkimustuloksia on odotettavissa esimerkiksi Helsingin yliopistossa tekeillä olevasta väitöskirjasta ikääntyvien palvelusetelien käytöstä ja siitä, miten valinnanvapaus todellisuudessa.
Rakenteet ja asiantuntijatieto harkinnan kivijalkoina
Rajavaara toteaa, että harkintaa tapahtuu monella tasolla. Lainlaatijat harjoittavat poliittista harkintaa, ammattilaiset harkitsevat asiakastyössään, ja asiakkaatkin käyttävät harkintaa.
Organisaatioilla on omat toiminta- ja menettelytapaohjeensa. Lait ja ohjeistukset edustavat harkinnan rakenteellista puolta ja koulutus, tiedonhankinta ja osaaminen episteemistä puolta. Sosiaalityön ammattilaisten harkinta sisältää yleensä nämä molemmat elementit, mutta tiedollisen harkinnan osuus on korostunut professionaalistumisen myötä. Rajavaara ei pidä viisaana nihkeätä suhtautumista lainsäädäntöön ja ohjeisiin harkintavaltaa rajoittavana tekijänä.
On monia keinoja vahvistaa harkinnan tietoperustaa.
– Lait ja ohjeet ovat hyvä tuki. Tärkeää on pitää huolta siitä, että tietoperustainen harkinta ja rakenteellinen harkinta ovat tasapainossa ja kytkeytyvät yhteen, Rajavaara painottaa.
Harkinta korostuu viimeaikaisissa uudistuksissa. Kymmenen vuoden aikana palvelutarpeen arviointi on lyönyt läpi koko sosiaalihuollon. Kansalaisten oikeuksia ei ole lisätty, mutta on lisätty menettelyllisiä oikeuksia. Ammatillisen harkinnan osuus on korostunut. Muutoksia on suunniteltu vammaispalveluihin, joissa monen palvelun saannin perusteena ollut vaikeavammaisuuden kriteeri on ehdotettu poistettavaksi.
Hyvä tietoperusta varmentaa harkinnan
On monia keinoja vahvistaa harkinnan tietoperustaa. Muodolliset tavat ovat hyvä koulutus ammattiin ja kelpoisuusehdot, joita noudatetaan. Ammattilaisten rekisteröinti ja valvonta ammattihenkilölain tapaan on tervetullut uudistus, joka turvaa hyvän harkinnan edellytyksiä. Lisaksi tarvitaan asiakastyötä tukevia keinoja. Nyt työntekijä on asiakassuhteessa keräämänsä tiedon, kokemuksensa, lakien ja asetusten varassa. Monesti mukana on intuitio, mutta se ei voi olla virallinen paatosten perustelu.
– Mielestäni Käypä hoito ‑suositusten tapaisia keinoja pitäisi kehittää myös lastensuojelutyöhön.
Suositukset tukisivat työntekijän harkintaa asiakastyössä. Toivon, että asiasta keskustellaan. Katseet kääntyvät helposti yliopistoihin, mutta kyllä tämä tehtävä on nimenomaan käytännön työntekijöiden asia, Rajavaara sanoo. Tarvittaisiin myös keinoja, joilla työntekijöitä kannustetaan parempaan harkintaan.
– Minusta on järkyttävää, ettei ole löydetty keinoja, joilla kannustetaan työntekijöitä hyvään harkintaan. Huomio on lyhyissä läpimenoajoissa. Kannustamisen keinot edellyttävät tietysti, että harkinta on läpinäkyvää, jotta harkinnan hyvyys voidaan arvioida, Rajavaara pohtii.
Asiakkaan harkinta lisääntyy
– Asiakkaan harkinta on tullut valokeilaan kuluttajana, asiakkaan osallisuuden kautta ja asiakkaan velvoittamisen kautta, Rajavaara listaa.
Asiakkaan ottaminen mukaan työprosessiin tuo lisäelementtejä harkintaan. Asiakkaan oman harkinnan varaan ollaan nojautumassa yhä enemmän esimerkiksi terveydenhuollossa, vammaispalveluissa ja vanhuspalveluissa.
Olemmeko ammattikuntana liian herkkiä hälyäänille? Pitäisikö keskittyä harkinnan tiedollisen puolen vahvistamiseen?
– Palveluseteli, henkilökohtainen budjetti ja monet terveydenhuollon hoitopäätökset jättävät potilaalle harkintavaltaa ja myös vastuuta. Asiakas myös kantaa päätöstensä seuraukset. Halutaan korostaa vaihtoehtoja, olivat ne sitten todellisia tai näennäisiä.
– Työttömien aktivointi on osa asiakkaan velvoittamista. Moni ei ole huomannutkaan, että myös sairausperusteisiin etuuksiin liittyy se, että ensin selvitellään kaikki muut mahdollisuudet, ja vasta sitten työkyvyttömyyseläke, Rajavaara muistuttaa.
Talous ei saa sanella yksilöratkaisuja Rajavaara pitää sosiaalityön suhdetta talouteen erityisen hankalana.
– Olemme ehkä ammattikuntana liian herkkiä hälyäänille. Pitäisi keskittyä enemmän harkinnan tiedollisen puolen vahvistamiseen.
– Talouden realiteetit on otettava huomioon, mutta niiden uhriksi ei pidä jäädä. Hyvinvointivaltion vahvoina ammattilaisina median täytyy pystyä parempaan yhteiskunnalliseen argumentointiin. Erityisen tärkeää on, että vaikka taloustilanne tunnustetaan kollektiivisena niukkuutena, ei talous saa olla sanelemassa asiakaskohtaisia päätöksiä, Rajavaara painottaa.
