Sinua tarvitaan myös huomenna  

Talentia-lehden päätoimittaja ja viestintäjohtaja Kaisa Yliruokanen
Talentia-lehden päätoimittaja ja viestintäjohtaja Kaisa Yliruokanen

Yhteiskunnan muuttuessa on sosiaalialan koulutuksen ja työelämän kehityttävä mukana.

Vaikka vuodessa moni asia on muuttunut, ovat Sitran megatrendit pysyneet surullisen samoina kuin viime vuonna: Luonnon kantokyky murenee, hyvinvoinnin haasteet kasvavat, demokratian kamppailu kovenee, kilpailu digivallasta kiihtyy ja talouden perusta rakoilee.  

Listan ilmiöistä voi päätellä sen, että haasteet eivät hetkeen ole ratkeamassa. Työllistymisen suhteen sosiaalialan korkeakoulutettujen tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta asiakkaiden avuntarpeen kannalta lähietäisyydellä ja käsissä on suuria haasteita, joiden kanssa niin työntekijät kuin asiakkaatkin joutuvat kamppailemaan.  

Itse ennustan, että sosiaalialan ammattilaisten rooli tulee korostumaan. Kun eriarvoisuus ja sosiaaliset ongelmat lisääntyvät ja uudet teknologiat haastavat työmarkkinat väestön ikääntyessä ja talouden kantokyvyn murentuessa, yhä useammat ihmiset tarvitsevat apua muutokseen sopeutumisessa.   

Samaan aikaan meidän on sopeuduttava myös itse. Tekoäly ja muu digitaalinen kehitys tuo käyttöön uusia, mullistavia ratkaisuja ja työntekemisen tapoja.  

Sosiaalialan ammattilaisten rooli tulee korostumaan.

Samalla riskiryhmiä voidaan tunnistaa entistä paremmin ja palveluiden räätälöiminen tehokkaammin on mahdollista. Parhaimmillaan työstä tulee vaikuttavampaa ja se voidaan ulottaa uusille yhteiskunnan osa-alueille.   

Yhteiskunnan muuttuessa yhä monimutkaisemmaksi ja polarisoituneemmaksi on sosiaalialan koulutuksen ja työelämän kehityttävä mukana. Jatkossa on hallittava entistä enemmän teknologiaa ja osattava toimia uudistuneissa rakenteissa.  

Samaan aikaan on edelleen osattava inhimillinen ihmisen kohtaamisen taito asiakaskunnan tullessa entistä monimuotoisemmaksi.  

Tällä taipaleella sosiaalialan korkeakoulutetun turvana toimii jatkossakin Talentia. Jo 75 vuoden ajan ammattijärjestösi on tukenut, pitänyt puolia, antanut turvan työelämässä ja huolehtinut, että myöskään alalle tulevat uudet sukupolvet eivät jää yksin.  

Olet osa Talentia-yhteisöä, jota ei olisi ilman jäseniä.  

Onnea siis myös sinulle ja kiitos, että olet osa 75-vuotiasta Suomen ainoaa sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestöä.   

Kaisa Yliruokanen 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *