Selvitys paperittomien kohtaamisesta ja eettisistä haasteista

Kuntasektorilla työskenteleville sosiaalialan työntekijöille tehdyn kyselyn mukaan ammattieettistä vastuuta kannetaan enemmän suhteessa palvelujärjestelmään ja yhteiseen viranomaislinjaan kuin paperittomien asiakkaiden tarpeisiin.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän maahanmuuttokoordinaattori Milla Elo on kerännyt sosionomi (AMK) ‑opintojensa (DIAK) lopputyönä sosiaalialan työntekijöiden kokemuksia paperittomien asiakkaiden kohtaamiseen liittyvistä ammattieettisistä haasteista.

Kyselyyn osallistui eri puolilta Suomea yhteensä 17 kunta-alalla työskentelevää johtavaa sosiaalityöntekijää, sosiaalityöntekijää ja sosiaaliohjaajaa.

Lopputyössään Elo pyrkii selvittämään muun muassa, kuinka työntekijät pystyvät noudattamaan sosiaalialan ammattieettisiä periaatteita kohdatessaan paperittomia asiakkaita, mille tahoille he kokevat olevansa eettisessä vastuussa ja mitkä tekijät aiheuttavat eettisiä ristiriitoja.

Haastateltavat pohtivat myös sitä, pystyvätkö he tarjoamaan paperittomille tukea näiden tarpeeseen perustuen ja mitä näkökulmia on otettava huomioon, kun päättää palveluiden myöntämisestä tai niiden epäämisestä.

Paperittomien määrä tulee lisääntymään, ja he tulevat hakemaan apua kuntien sosiaalitoimistoista.

Nykyisin julkisella sektorilla työskentelevä sosiaalialan työntekijä saattaa joutua päättämään, auttaako rajallisilla resursseilla akuutissa hädänalaisessa tilanteessa olevaa paperitonta vai asiakasta, jolla on asunto, ruokaa ja oleskelulupa Suomessa.

Huoli kustannuksista

Paperittomat edustavat monenlaisia taustoja. Tällä hetkellä kasvava joukko ovat henkilöt, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkaprosessiinsa.

Kun henkilö saa oleskelulupahakemukseensa kielteisen päätöksen ja valittaa siitä, päätös ei saa lainvoimaa ennen hallinto-oikeuden päätöstä. Siihen asti henkilö saa asua vastaanottokeskuksessa, hän saa vastaanottorahaa ja vastaanottopalveluja. Jos hän saa hallinto-oikeudestakin kielteisen päätöksen, lakkaavat vastaanottopalvelut yleensä 30 päivän kuluttua päätöksen tiedoksi saamisesta.

– Niillä paperittomilla, jotka joutuvat lähtemään vastaanottokeskuksista, mutta joita ei voida palauttaa kotimaahansa, ei ole mitään tarvetta piilotella täällä oloaan.

Selvää on, että paperittomien määrä tulee lisääntymään, ja he tulevat hakemaan apua kuntien sosiaalitoimistoista. Milla Elon tehdessä haastatteluita työntekijöille ei ollut annettu selkeitä linjauksia, millaista apua tai tukea paperittomille voidaan myöntää.

Kun paperiton henkilö tulee sosiaalityöntekijän luokse, ohjaavatko työntekijää ammattieettiset periaatteet: pystyykö hän arvioimaan asiakkaan tilannetta ja auttamaan kokonaisvaltaisesti? Pystyykö hän edistämään jokaisen ihmisen luovuttamatonta ihmisarvoa, joka ei ole riippuvainen tämän omista valinnoista?

– Siihen päätökseen, mitä palveluja ja tukea paperittomille annetaan, liittyy lopputyöni mukaan hyvin paljon muita asiaan vaikuttavia asioita kuin se, mikä ihmisen todellinen tarve on, Elo vastaa.

Esimerkiksi asiakkuuden kriteereitä punnittaessa työntekijät nostavat esiin huolen siitä, kuka maksaa kulut. Pidetään jopa henkilökohtaisena riskinä sitä, että myöntää kustannuksia aiheuttavia palveluja, koska on epäselvää, kuka joutuu niistä vastuuseen.

– Haastateltavat kokivat, että harkintavaltaa voidaan käyttää lähinnä siinä, voidaanko myöntää edes kiireellistä ja tilapäistä tukea.

Ylilyöntejä Maahanmuuttovirastolta?

Haastatteluissa vastaajat painottivat lojaaliutta muiden viranomaisten kanssa tehtävää yhteistyötä kohtaan. Kyselyyn osallistuneet kokevat, että on luotettava Maahanmuuttoviraston ja toisten viranomaisten päätöksiin, eikä voida toimia vastoin niitä. Avun epäämistä perusteltiin myös sillä, että omia auttamiskeinoja on turha käyttää, koska asiakas ei niiden varassa pärjää ilman muun palveluverkoston apua.

Aineistossa on hyvin vähän pohdintaa siitä, mitä ihmiselle tapahtuu sitten, jos häntä ei nyt auteta.

Sosiaalityöntekijän päätökseen ei paperittomien suhteen vaikuta niinkään yhdenvertaisuus muiden asiakkaiden kanssa tai tuen tarve vaan se, kävelläänkö toisen viranomaispäätöksen yli.

− Tässä näyttää sosiaalialan tehtävään sekoittuvan rajanvalvontatehtävä, Elo huomauttaa.

Toisaalta koetaan myös hämmennystä epäoikeudenmukaisiksi koetuista Maahanmuuttoviraston päätöksistä ja pohditaan, onko viraston tekemien väärien päätösten määrä lisääntynyt. Myös ohjeistusten puute aiheuttaa ristiriitoja, koska näin vastuu sysätään yksittäisille työntekijöille.

”Koen joutuvani kartoittamaan asiakkaan tilannetta sen perusteella ’mistä voin karsia’ sen sijaan, että voisin ottaa asiakaslähtöisen näkökulman, kuinka voin tukea asiakasta.”

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton tammikuussa antamien ohjeiden mukaan kuntien on annettava paperittomille tarvittaessa kiireellistä hätäapua, johon kuuluu hätämajoitus ja sen yhteydessä ruoka sekä välttämättömät lääkkeet. Linjauksen mukaan hätäapua hakevan oleskeluoikeus pitäisi kuitenkin tarkistaa Maahanmuuttoviraston tilannekeskuksesta.

− On mielenkiintoista, että vaikka oleskelu maassa ilman oleskelulupaa ei ole sen laatuinen rikos, joka ylittää sosiaalialan työntekijän salassapitovelvoitteen, tulisi henkilön olinpaikka käytännössä kuitenkin ilmoittaa maahanmuuttoviranomaisille, Elo hämmästelee.

Ei kannusteta jäämään

Vastaajat ottavat huomioon mahdollisuuden, että asiakas saattaa olla vaarassa, vaikka he pelkäävät myös sitä riskiä, että hänellä on rikollista taustaa. Jotkut miettivät, joutuvatko he kantamaan vastuun rikollisen auttamisesta, jos he tukevat paperitonta, joka tekee rikoksen ja käy ilmi, että sosiaalityöntekijä on tukenut hänen maassa oloaan.

”…mitä me saatamme siinä tukea, kun me ei tiedetä, minkä takia hän on täällä? Eikä meillä ole Maahanmuuttoviraston tai poliisin tietoja olemassa siellä taustalla, että miksi ei ole saanut oleskelulupaa tai miksi on käännytetty?”

Monen haastatellun mielestä tilanne on ahdistava, koska hänellä ei ole keinoja auttaa asiakkaita eikä arvioida, ovatko he tosiasiassa hädässä. Haastatellut kokevat, että on eettisesti väärin antaa valheellista toivoa ja lähteä pitkittämään ihmisen kärsimystä, koska hänellä ei kuitenkaan ole täällä tulevaisuutta.

– Ajatellaan, että on turha auttaa, jos ihminen ei saa muitakaan palveluja, Elo täsmentää.

Vastauksissa kannetaan huolta myös siitä, että jos tukea myönnetään yhdelle, aletaan järjestelmää käyttää väärin, eikä halutakaan palata enää omaan maahan.

– Aineistossa on hyvin vähän pohdintaa siitä, mitä ihmiselle tapahtuu sitten, jos häntä ei nyt auteta. Yleisesti koetaan, että paperitonta maassa oleskelua ei pidä tukea.

Kuntasektorilla toimivan sosiaalialan työntekijän ammatillisuuden kriteeriksi nostetaan haastateltavien vastauksissa kyky toimia viranomaislinjan mukaisesti. Vaikka sympatiaa asiakkaita kohtaan voi tuntea, ei heidän asioitaan pidä ottaa liiaksi sydämelleen.

”…jos on laaja ja hyvä sydän ja haluaa vain kaikille kaikkea hyvää, niin oikea paikka ei ole varmaankaan kuntasektorilla vaan vaikkapa järjestö.”

Eettisesti hankalaksi koetaan tilanne, jossa joutuu kasvokkain epäämään asiakkaalta tuen. Saman asian tekeminen paperilla kun olisi helpompaa.

Milla Elo sanoo ymmärtävänsä työntekijöiden epätietoisuuden ja ristiriitaiset tunteet. Hän itse näkee kuitenkin, että sosiaalityön tehtävänä on aina nousta haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tueksi, eikä inhimillinen vastuu saa pysähtyä Suomen rajoille.

– Elämme globaalissa maailmassa, jossa Suomen ulkopuoliset tapahtumat vaikuttavat meihin joka tapauksessa. Meidän pitäisi pystyä sosiaalialan työn tulevaisuudenkin vuoksi ottamaan globaalimpi näkökulma asioihin.

Iita Kettunen

Kursiivilla olevat sitaatit ovat lainauksia haastatteluaineistosta.