Kaisa Yliruokanen on Talentia-lehden päätoimittaja. Kuva: Veikko Somerpuro
Talentian tärkein tehtävä on valvoa sosiaalialan korkeakoulutettujen etua.
Talentia on etujärjestö. Sen tärkein tehtävä on valvoa sosiaalialan korkeakoulutettujen ja nimenomaan Talentian jäsenten etua.
Se tapahtuu ihan konkreettisesti työmarkkinapöydissä, oikeussaleissa ja työnantajien neuvotteluhuoneissa, mutta myös taustalla lakiesityksiin lausuen, epävirallisissa sidosryhmäkohtaamisissa ja somessa keskustellen.
Alalle kenties merkittävin Talentian vuosikymmeniä ajama uudistus oli sosiaalihuollon ammattihenkilölaki, joka täyttää ensi vuonna kahdeksan vuotta.
Laki vahvisti alan professioita, mutta on myös nostanut merkittävästi palkkoja kapeuttaessaan alan sijaiskikkailumahdollisuuksia ja laillistamalla sosiaalihuollon ammattihenkilöt.
Lain myötä alan ammattilaiset saivat mahdollisuuden rekisteröidä ammattinsa, minkä vuoksi lähdimme Talentiasta laajalle ammattihenkilölakikiertueelle läpi Suomen. Ajatuksena oli paitsi kouluttaa ja ohjeistaa jäseniä, myös tavata työnantajia ja mediaa suuren muutoksen ymmärtämiseksi.
Olin mukana usealla paikkakunnalla, ja koin suurta ylpeyttä. Meidän jäsenistä koostuva Talentiamme oli tehnyt tämän. Vaikka se vaati vuosikymmeniä, siitä oli tullut totta.
Edunvalvontaa luonnollisesti tarvitaan edelleen. Eikä kaikki aina mene maaliin heti. Kun jossain puhutaan sotesta, tarkoitetaan yleensä terveydenhuoltoa, jonka kyljessä on joku ”sosiaalipuoli.” Mikä puoli? Ei ole mitään sosiaalipuolta. Sen sijaan on sosiaalihuolto, joka kuuluu myös sinun elämääsi ennemmin tai myöhemmin. Välillä tuntuu, että viestisin seinälle.
Viestintä ja vaikuttaminen perustuvat kuitenkin toistoon. Vanhan epävirallisen totuuden mukaan, ihminen tarvitsee tietoa 20 kertaa ennen kuin se muuttaa hänen käytöstään ja hän ymmärtää asian.
Eikä sekään ehkä riitä. Siksi me jaksamme toistaa kymmeniä, satoja ja todennäköisesti tuhansia kertoja samaa asiaa kaikissa kanavissamme ja kasvotusten eri tavoin.
Ja toivomme, että sinäkin jaksat. Viimeksi, kun oikein kovasti jaksoimme, saimme ammattihenkilölain. Oli se sen arvoista.
Mahdollista on, että juuri sillä kerralla joku ymmärtää. Hänelle aukeaa, että kyse on jostain isommasta kuin sosiaalipuolesta. Siitä, että sosiaaliset investoinnit säästävät. Siitä, että sivistysvaltiossa ketään ei pudoteta. Siitä, että sosiaalihuollon ammattihenkilöt pystyvät siihen, mihin moni ei pysty.
