Englannissa kehitetty kurssi auttaa ylikuormittuneita sosiaalityöntekijöitä innostumaan uudestaan työstään. Kurssilla ei vähätellä työn vaikeutta, ja senkin saa kertoa, jos on pettynyt ja valmis lähtemään.
Englannissa viime vuonna peräti 5400 lasten parissa työskentelevää sosiaalityöntekijää jätti työnsä. Työnsä jättäjiä oli ennätysmäärä, ja lähes 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Alalla oli 7900 avointa työpaikkaa, yli 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Ilmiö ei rajoitu lasten parissa työskenteleviin. Ammattiliitto Unisonin tekemässä 3000 sosiaalityöntekijän kyselyssä 53 prosenttia vastaajista harkitsi alan jättämistä. Sosiaalityöntekijöiden ammattiliiton BASW:in selvityksen mukaan 54 prosenttia sosiaalityöntekijöistä piti viime vuonna vaikeuksia rekrytoinnissa ja ihmisten pitämisessä alalla keskeisenä ongelmana.
Syy alan jättämiselle on monelle se, että he eivät resurssipulan ja työmäärän vuoksi koe pystyvänsä tekemään työtään kunnolla.
Tämä on konteksti, jossa birminghamilainen sosiaalityöntekijä ja sosiaalityön kouluttaja Sarah Redmond sai West Midlandsin alueen koulutusverkostolta pyynnön kehittää kurssin johtajuustaidoista 2–5 vuotta alalla toimineille sosiaalityöntekijöille. Redmond oli luennoinut sosiaalityöstä Staffordshiren yliopistolla.
Pohdittuaan aihetta Redmond tajusi, että kurssilla piti oikeastaan keskittyä siihen, että sosiaalityöntekijät eivät jätä työtään.
– Tilastoista näkee, että vuodet 2–5 on vuosia, jolloin on suurin riski lähteä, Redmond sanoo.
– Jos saamme ihmiset pysymään alalla, ihan heidän läsnäolonsa tukee johtajuutta, koska organisaatioon jää asiantuntevia tekijöitä.
Henkilökohtaista vastuusta ja syyllisyyttä ongelmista
Redmondin kehittämä kurssi on toistaiseksi järjestetty kahdesti. Sille voivat osallistua West Midlandsin alueen kunnissa työskentelevät sosiaalityöntekijät. Kurssi on ilmainen ja osallistujat voivat käyttää kurssiin työaikaansa.
Kurssi on kolmipäiväinen ja sitä käydään kahden viikon välein. Aikataulu on tarkoin mietitty.
– Jos kurssi olisi järjestetty putkeen, riski on, että kurssin aikana syntyy kupla, jossa kaikki tuntuu positiivisemmalta, mutta kun palaa töihin, mikään ei toimikaan todellisuudessa, Sarah Redmond perustelee.
Sen sijaan kurssilaisilla on pari viikkoa aikaa soveltaa käsiteltyjä aiheita omassa työssään ja sitten pohtia yhdessä seuraavalla tapaamisella, miten ne toimivat.
Ensimmäisessä tapaamisessa puhutaan nykytilanteesta. Redmond pyytää osallistujia muistelemaan sosiaalityöuransa alkua ja kirjoittamaan post it -lapuille alkuaikojen tunteitaan. Seuraavaksi kirjoitetaan tunteet juuri nyt. Rehellisyys on tärkeää. Kurssin filosofia on, että ongelmat avataan.
– Lapuissa lukee usein, että olen täysin pettynyt tai valmis lähtemään, Redmond sanoo.
Kollegoilta tuleva tunnustus on todella voimaannuttavaa.
Hän kerää osallistujilta myös listan asioista, jotka he kokevat estävän työn tekemisen niin kuin kokisivat mielekkääksi. Sille kertyy kerrasta toiseen hyvin samantyyppisiä havaintoja. Ihmiset kertovat usein rankan byrokraattisista prosesseista, suurista tapausmääristä sosiaalityöntekijää kohtaan, eri virastojen välisten suhteiden hankaluuksista, suuren yleisön negatiivisesta asenteesta sosiaalityöntekijöihin, sosiaalisen median vaikutuksesta ja valvontaviranomaisten laiminlyönneistä. Näitä ongelmia käsitellään läpi kurssin.
– Kaikki nämä ovat aiheita, jotka tutkimusten mukaan ovat alan keskeisiä ongelmia. Niistä on paljon tutkimustietoa, mutta sosiaalityöntekijöillä ei ole aikaa perehtyä näihin tietoihin, Redmond sanoo.
Hän näkee, että sosiaalityöntekijät sisäistävät ja normalisoivat ongelmat, ja moni kokee niistä henkilökohtaista vastuuta, syyllisyyttä ja häpeää. Se puolestaan ruokkii yksinäisyyden, toivottomuuden ja eristyneisyyden tunteita.
Lähtökohtana realiteetit
Redmon ei pidä todennäköisenä, että alan suuret rakenteelliset ongelmat ratkaistaisiin lähitulevaisuudessa: siksi nämä realiteetit pitää ottaa lähtökohdaksi.
– Ajatuksena on tukea ihmisten jäämään alalle näissä olosuhteissa.
Kurssin toisella tapaamiskerralla Redmond pyytää osallistujia nimeämään tilanteen, jossa ovat olleet ylpeitä siitä, miten ovat työssään toimineet.
– Kaikki yleensä keksivät tällaisen tuoreen esimerkin aika nopeasti. Heillä ei vain ole ollut aikaa ajatella ja reflektoida omaa työtään, eikä esihenkilöiden kanssa käydyissä keskusteluissakaan hyvin tehty työ aina nouse esille, hän sanoo.
Oman hyvän työn jakaminen ja kollegoilta tuleva tunnustus on todella voimauttavaa, Redmond kokee.
– Eräskin osallistuja kuvaili, kuinka oli toiminut hyvin haastavassa tilanteessa. Hän oli lähestynyt asiakkaansa asiassa toistuvasti esihenkilöitään ja kyseenalaistanut heidän tekemäänsä päätöstä, myös vetoamalla lainsäädäntöön. Kun hän pääsi kertomuksen loppuun, muut kurssilaiset antoivat hänelle spontaanit aplodit.
Keskustelu hyvistä kokemuksista on kurssin käännekohta. Siitä Redmond etenee esittelemään tutkimustietoa alasta.
– Kerron, että esimerkiksi julkinen mielipide meistä ei tilastojen mukaan ole niin negatiivinen kuin mitä moni olettaa. Puhumme siitä, miksi media luo kuvaa siitä, että meidät nähdään huonossa valossa, miten he siitä hyötyvät.
Redmon kertoo, että kurssilla käydään aika kriittistä analyysia siitä, miten neoliberaali ote sosiaalityöhön on Britanniassa johtanut byrokraattisiin prosesseihin, jotka vaikuttavat tapaan tehdä työtä.
– Niiden vuoksi tunnemme usein olomme voimattomaksi ajan, resurssien ja yhteyden puutteen vuoksi.
Suhde alaan voi muuttua
Laajojen teemojen lisäksi kurssilla käsitellään arkista työtä: sitä, miten sosiaalityöntekijä voi pitää huolta itsestään ja ottaa vastuuta positiivisen työympäristön luomisesta.
Viimeisellä livetapaamiskerralla Redmond pyytää jokaista kurssilaista valitsemaan yhden teon, joka voi muuttaa heidän suhdettaan alaan.
Lopulta ryhmäläiset tapaavat vielä neljännen kerran verkossa ja keskustelevat siitä, miten teko on vaikuttanut. Teko voi liittyä omaan työhön: eräs kurssille osallistunut sosiaalityöntekijä otti työpaikallaan yhteyttä ylimpään johtoon ehdottaakseen, että ohjeistus, jota hän oli ollut mukana kehittämässä, otettaisiin organisaatiossa laajasti käyttöön. Ehdotus hyväksyttiin.
– Jotkut ovat päättäneet lähteä jatko-opiskelemaan tai osallistuneet muille ammattitaitoa vahvistaville kursseille ja ryhtyneet mentoreiksi. Joillekin yhteyden luominen on tarkoittanut ammattiliittoon liittymistä, Redmond kuvailee.
Pettymys alaan näkyy arjessa.
Jotkut kurssilaisista ovat kirjoittaneet alueen kansanedustajalle ilmiöistä, jotka vaikuttavat alueellisesti heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Jotkut ovat liittyneet sosiaalityöntekijöiden somepalvelu X:n ryhmiin ja alkaneet seurata alan podcasteja ollakseen yhteydessä alaan. Jotkut ovat luoneet omia vertaisverkostoja.
Redmond uskoo, että virtuaalisen tai tosimaailman yhteisön löytäminen voi auttaa poistamaan monen tuntemaa eristyneisyyttä.
– Kurssin tarkoituksena ei ole vakuuttaa ketään jäämään työhönsä. Kyse on oman rakkauden löytämisestä alaan.
Kurssista lisää itseluottamusta
Birminghamissa sosiaalityöntekijänä työskentelevä Nausheen osallistui Redmondin vetämälle kurssille syksyllä 2022.
Nausheen on työskennellyt koko uransa lasten parissa. Hän tiesi aina ryhtyvänsä sosiaalityöntekijäksi.
– En tiennyt työn realiteeteista. Olen tehnyt paljon työtä päästäkseni alalle, mutta silti välillä olen kokenut, ettei työni ole sitä, mitä siltä odotin. On paljon byrokratiaa, lomakkeita ja prosesseja. Mutta silti minulla on aina ollut motivaatiota. Intohimoni on ollut työskennellä opiskelijoiden ja sosiaalityöstä kouluttamisen parissa.
Kurssille häntä motivoi halu pohtia oman uran etenemistä. Nausheen arvosti kurssilla erityisesti ryhmäkeskusteluita ja todellisten kokemusten pohdintaa ja jakamista.
– Minusta se oli hyvä ja turvallinen tila pohtia matkaamme sosiaalityön parissa, tarkkailla politiikan ja rakenteiden vaikutuksia ja sitä, miten se vaikuttaa työhömme. Sekä sitä, miten koronapandemia on vaikuttanut siihen, miten teemme töitä.
Viimeisen tapaamiskerran tehtävänä Nausheen päätti käydä keskusteluja esihenkilöidensä kanssa työroolistaan. Hänen työhönsä kuuluu asiakastyön lisäksi vastuu opiskelijoista ja oppisopimusopiskelijasta, ja keskustelujen perusteella Nausheenin titteli muutettiin vastaamaan tätä laajempaa työmäärää. Aiheesta oli puhuttu organisaatiossa jo aiemmin, mutta kurssi antoi keskusteluun lisää itseluottamusta, Nausheen sanoo.
Pettymys alaan näkyy silti Nausheenin arjessa: hän kertoo useiden ohjaamiensa vastavalmistuneiden lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden jättäneen paineiden vuoksi työnsä, joskus vain joidenkin kuukausien jälkeen.
Tällaisille kursseille on siis tarvetta, hän näkee.
