Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, joka ei tulisi toimeen omin avuin. Kuva: Jyrki Komulainen
Kansanedustaja Mikko Kärnä heitti keskikesän alttiiseen julkisuuteen roiman ehdotuksen. Lapsilisät pois niiltä, jotka eivät rokotuta lapsiaan. Kansalliseen rokotusohjelmaan on sitouduttava ja neuvolassa käytävä, mikäli mielii yhteiskunnan maksaman edun piiriin.
Ehdotus kuulostaa ensi alkuun hyvältä. Jo riittää nykyajan hulluus, jossa jopa tieteen yksiselitteiset läpimurrot ja kiistämättömät edistysaskeleet kyseenalaistetaan yksilönvapauden nimessä ja muut vaarantaen. Jo riittävät uskomushoidot, salaliittoteoriat ja netistä kaiveltu mukatieto. Tosiasiat kunniaan, huuhaa on paljastettava, valtion on näytettävä tietä, on pidettävä kiinni yhteisestä edusta. Rokotukset ovat puhdasta hyvää, joka suojelee niin lapsia itseään kuin koko kansakuntaa ja on väestön ilmeinen etu.
Ihmiseen ei pure pakko, vaan hellä myötäote.
Mutta mutta. Niin ihanalta kuin selkeät linjat ja yksinkertaiset ratkaisut ensin tuntuvatkin, ne lopulta harvoin ovat yksinkertaisia. Lapsilisä on lapsen etu, tähtää hänen hyvinvointiinsa – onko aivan varmaa, että sen ehdollistaminen edistää lapsen suotuisaa elämää? Jos lasta ei rokoteta, onko hänen etunsa, että häneltä rokotesuojan lisäksi viedään myös muuta turvaa?
Vaikka rokottaminen kiistatta edistääkin kaikkien hyvää, eikö universaaliksi sovitun edun ehdollistaminen avaa vaarallista porttia – kuka sanoo, ettei myös muita, nyt kaikkia koskevia oikeuksia ryhdytä tulevina aikoina ehdollistamaan? Kansalaisuus, kuka sanoo, että sen pitäisi olla kenen tahansa ulottuvilla?
Ehkäpä kansalaisuus olisikin syytä myöntää vain, sanotaan vaikkapa synnytysiässä oleville, vaaleatukkaisille naisille? Ja missä niin on päätetty, että ihminen noin vain saa muuttaa paikkakunnalta toiselle – eikö tätä oikeutta voisi vaikkapa työttömien kohdalla rajoittaa? Onko aivan varmaa, että passi on syytä myöntää jokaiselle – ehkä kuitenkin vain sellaisille, joilla on perusteltu syy poistua maasta?
On inhimillistä, että me kaiken hämäryyden ja sotkun keskellä tahdomme mustaa ja valkoista. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että elämä on laaja harmaa aava. Me tiedämme senkin tosiasiaksi, etteivät ihmiseen lopulta pure pakot, ehdot ja käskyt, vaikka niiden tenho onkin kova. Ihmiseen pätee hellä myötäote.
Meissä on niitä, jotka luulevat autismin puhkeavan poliorokotuksesta. Meissä on myös niitä, jotka uskovat ihmisen sielun joutuvan kadotukseen, jos häneen lasketaan toisen verta. Meissä on niitä, jotka uskovat ufoihin ja puhdistetun veden voimaan. Ja meidät kaikki on pidettävä mukana. Ei auta, on vain aina uudelleen sanottava: Rokotuta lapsesi. Älä aja humalassa. Lopeta tupakanpoltto. Ota tukea kaiteesta. Opettele kaatumaan. Peppu edellä portaita alas. Jopa vain viiden prosentin painonpudotus edistää terveyttäsi.
Niin, elämä, tuo epäseksikkäiden toteamusten nöyrä jono.
