Yhdenvertaisuus. Eriarvoistuminen. Muuttoliike. Kestävä kehitys. Esteettömyys. Nämä teemat ovat keskeisiä sekä kaupunkisuunnittelulle että sosiaalialalle. Tai ainakin niiden pitäisi olla. Onko sosiaaliala kaupunkisuunnittelun ytimessä – tai edes kelkassa?
Kaupunkisuunnittelu, jos mikä, on monen tekijän summa. Siihen voi kuulua palveluita, tiloja, rakennuksia, liikennettä, maankäyttöä, asumista, työntekoa ja vapaa-aikaa.
Kaupunkisuunnittelu on myös kehittynyt nopeasti. Tämän tietää Invalidiliitossa esteettömyysasiantuntijana työskentelevä Johanna Hätönen. Hän on opiskellut pääaineenaan yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelua.
– Viime vuosien aikana on tapahtunut iso muutos, kun käyttäjät ja käyttäjälähtöinen suunnittelu on nostettu keskiöön. Aikaisemmin puhuttiin, että arkkitehdit kyllä tietävät, millaista suunnittelua tarvitaan, Hätönen kuvailee.
– Ylipäänsä moninaisuutta ymmärretään enemmän ja tunnistetaan esimerkiksi syrjimättömyyden termi myös kaupunki- ja tilasuunnittelussa.
Tosin tämä tarkoittaa usein lakimääräykset täyttävää minimitasoa, Hätönen harmittelee.
– Yhdenvertaiset elämykset ja kokemukset jäävät edelleen helposti puuttumaan.
Esteettömyydellä myös psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia
Myös esteettömyys ymmärretään nykyisin laajemmin. Fyysinen esteettömyys on monille tuttu käsite, jolla voidaan tarkoittaa esimerkiksi luiskia ja kynnyksettömiä tiloja. Esteettömyydellä on kuitenkin myös psyykkinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Psyykkisellä esteettömyydellä tarkoitetaan sitä, miten tilat koetaan. Sosiaalisessa esteettömyydessä on puolestaan kyse siitä, miten kohtaamme toisemme ja vaikka eri tavoin liikkuvat henkilöt.
– Esimerkiksi matalalattiabusseihin on fyysisesti helpompi mennä. Jos siihen kuitenkin menee aikaa, että bussiin laitetaan luiska ja muut ihmiset odottavat kärsimättömästi, voi tulla olo, että en ole tähän tilaan tervetullut.
Arjen työssä voi tehdä pieniä mutta merkittäviä asioita.
Kysymykset kaupunkitilasta ja siitä, kenelle se kuuluu, ovat tuttuja myös Helsingin kaupungin aikuissosiaalityön yhdyskuntatyöntekijä Tuija Salovaaralle. Yhdyskuntatyössä asioihin vaikutetaan yhdessä kunkin alueen organisaatioiden, viranomaisten ja asukkaiden kanssa.
– Sosiaalialan tehtävä on muistuttaa, että kaikilla on oikeus olla yleisillä paikoilla. Emme voi häätää jotakin ihmisryhmää pois, vaikka joku taho niin saattaisi toivoakin, Salovaara toteaa.
Salovaara on taustaltaan sosionomi YAMK ja seitsemättä vuotta nykyisessä työssään. Hän koordinoi paikallisten toimijoiden verkostoja, etsii kunnossapidon tai kaavoituksen avainhenkilöitä ja tiedottaa asukkaita Länsi-Helsingin alueella.
– Myös kaupunkisuunnittelijat kysyvät, miten he voisivat lähteä tavoittelemaan asukkaita. Olemme esimerkiksi järjestäneet Kannelmäessä isännöintikoulutuksen, joissa isännöitsijöitä koulutettiin asumiseen liittyvistä sosiaalisista haasteista. Se lisäsi huomattavasti ymmärrystä asukkaita kohtaan.
Salovaara jakaa myös aktiivisesti tuoreita tutkimustuloksia asukkaille ja kaupunkisuunnittelijoille.
– Sosiaalialan asiakastyöstä nousee valtavasti tietoa. Sitä pitäisi kerätä ja saada hyötykäyttöön todella paljon enemmän.
Alueelliset erot kasvavat vauhdilla
Salovaara on selvästi kaupunkisuunnittelun keskiössä. Tämä ei kuitenkaan ole laisinkaan itsestään selvää. Metropolia Ammattikorkeakoulun lehtorit Tiina Lehto-Lundén ja LeighAnne Rauhala ovat vetäneet Erasmus-rahoitteista Urban SOS -projektia, jossa kehitettiin kaupungistumisen haasteisiin liittyviä koulutuksia sosiaalialan ammattilaisille.
– Suomessa hyvinvointiyhteiskuntaan ja nyt myös kolmannelle sektorille ollaan tekemässä leikkauksia. Samalla kuitenkin eriarvoistuminen ja alueelliset erot kasvavat kovaa vauhtia. On hyvin epävarmaa, kuka monista asioista jatkossa pitää huolta, Lehto-Lundén valottaa hankkeen taustoja.
Kaupungistumisen teemat ja haasteet näkyvät monelle sosiaalialan ammattilaiselle. Tietoa siitä, mitä asioille voisi rakenteellisen työn puitteissa tehdä, on kuitenkin vähän.
– Meillä on paljon taitavia sosiaalialan ammattilaisia. Ei kuitenkaan ole olemassa selkeitä väyliä sille, miten työssä huomatuista epäkohdista viestitään päättäjille, Lehto-Lundén toteaa.
– Sosiaalityöntekijöiden koulutuksessa kyllä puhutaan rakenteellisesta sosiaalityöstä, mutta sosionomien koulutuksessa se on ohuempaa. Käytännössä ammattiryhmät myös työskentelevät yhdessä, jolloin rakenteellisen sosiaalityön toteutuminen on riippuvainen siitä, kenen kanssa ja minkälaisessa tiimissä satut työskentelemään.
Lehto-Lundén ja Rauhala ovat vaikuttuneita belgialaisesta sosiaalialan Signal-järjestelmästä, jonka kautta voi ilmoittaa epäkohdista ja myös seurata omien aloitteiden etenemistä.
Signal-järjestelmän kautta voi nähdä mihin kehitysehdotus pysähtyy ja viedä sitä tarvittaessa eteenpäin muita reittejä.
– On selvää, että jokainen sosiaalialan ammattilainen ei voi lähteä kolkuttelemaan eduskuntatalon ovea. Tällä hetkellä voi myös käydä niin, että työntekijä kertoo havaitsemastaan epäkohdasta esihenkilölleen, mutta asia ei etene sen enempää, Rauhala kertoo.
Sosiaalityö näköalapaikalla
Yksi kaupunkisuunnittelun sekä sosiaalialan keskeisistä haasteista on tuloerojen kasvu. Tämä kytkeytyy myös kestävän kehityksen teeman ympärille.
– Kestävyyden kysymyksessä yhdistyvät ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset ilmiöt. Kapitalistisen talousjärjestelmän rakenteet tuottavat yhä kiihtyvää varallisuuden jakautumista, mikä on usein nähtävissä sosiaalihuollon asiakkaiden elämäntilanteissa, toteaa sosiaalityön professori Kati Närhi Jyväskylän yliopistosta. Närhi on tarkastellut tutkimuksessaan muun muassa kestävyyssiirtymää sekä ekososiaalista työtä.
– On tärkeää tuoda esille, millaisissa ympäristöissä sosiaalihuollon asiakkaat elävät. Lisäksi meidän pitäisi laajemmin mitata sote-palveluissa sitä, minkälaista hyvinvointia ylipäätään tavoitellaan ja mitä kestävä hyvinvointi pitää sisällään, Närhi muistuttaa.
Sosiaalityö on näköalapaikalla haavoittuvassa asemassa oleviin, joiden ääni pitäisi saada kuuluviin. Yhteiskehittäminen ja kokemusasiantuntijuus ovat jo vakiintuneet muilla alueilla, mutta eivät vielä kestävyyden kysymyksissä.
Sosiaalialan tehtävä on muistuttaa, että kaikilla on oikeus olla yleisillä paikoilla.
Hyvinvoinnin tavoittelu ja sosiaalinen kestävyys linkittyvät myös siihen ympäristöön ja tilaan, jossa sosiaalityötä tehdään. Sosiaalialalla tavataan asiakkaita useimmiten toimistoympäristössä. Närhi toivoo, että luontolähteisiä menetelmiä hyödynnettäisiin alalla enemmän.
– Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ekologisuuteen tai kiertotalouteen keskittyviä kuntouttavan työtoiminnan pajoja. Tai sitä, että asiakkaita tavataan metsässä tai luontopoluilla yksin tai ryhmissä. Silloin myös asiakassuhteen luottamuksellisuus saattaa kasvaa, kun ei tavata vain tiloissa, jotka saatetaan kokea byrokraattisina.
Kestävä kehitys ja metsäalueiden säilyttäminen ovat myös Tuija Salovaaran työssä tärkeitä. Ei ole mitenkään harvinaista, että luontoalueille halutaan rakennuttaa vain lisää asuntoja. Yhtenä Salovaaran tehtävänä onkin tukea asukkaita heidän taisteluissaan.
– Voin vaatia kaavoittajalta perusteluita, ja muistuttaa, että kaikilla ihmisillä ei ole autoa, jolla he voisivat hurauttaa nauttimaan luonnosta.
Kaikki voivat vaikuttaa
Yksittäisetkin työntekijät ja työyhteisöt voivat vaikuttaa asioihin huolimatta siitä, että oma työpaikka tai -tehtävä ei sijoittuisi näiden aiheiden keskiöön.
– Tiedämme, että moni sosiaalialan työntekijä on kiireinen. Urban SOS -projektin myötä on kuitenkin saatavilla englanninkielinen, aktiivinen koulutusportaali kaupungistumisen haasteista ja rakenteisiin vaikuttamisesta, LeighAnne Rauhala ja Tiina Lehto-Lundén vinkkaavat.
Koulutusportaali on maksutta kenen tahansa saatavilla osoitteessa urbansos.eu. Koulutusmateriaali on myös jo lisätty englanninkielisen sosionomikoulutuksen opetussuunnitelmaan Metropolia ammattikorkeakoulussa.
– Jos lukeminen tuntuu työläältä, sivuilla on myös podcast ja audiomateriaalia. Kannustamme käymään materiaalia läpi yhdessä työyhteisössä tiimipalaverien yhteydessä. Olisi tärkeää, että mahdollisuudet vaikuttaa rakenteisiin eivät hautautuisi kiireen alle.
Myös Johanna Hätönen muistuttaa, että jokaisen tilan käyttäjällä on vastuu siitä, millaiseksi jokin ympäristö muotoutuu. Moninaisuuden ymmärtämistä tarvitaan jokaisen toimijan tasolla.
– Kun jokainen huomioi heikoimmassa asemassa olevan tarpeet, niin mistä tahansa tilasta tai ympäristöstä tulee parempi kaikille. Siitä ei kärsi kukaan, vaan se palvelee kaikkia.
Samoin Kati Närhi on nähnyt, miten arjen työssä voi tehdä pieniä, mutta merkittäviä asioita. Kyse on hänen mukaansa myös johtamisesta.
– Jokainen työntekijä voi tehdä jotain. Asiakkaiden kanssa voi käydä keskustelua kierrättämisen mahdollisuuksista, julkisen liikenteen käytöstä, kuluttamiseen liittyvistä valinnoista ja siitä, mitä luonto asiakkaalle merkitsee ja mitä voimavaroja se voi antaa, Närhi luettelee.
– Tietysti pitää olla eettisesti hienovarainen ja ymmärtää asiakkaan tilanne suhteessa yhteiskunnan yleisiin odotuksiin hyvästä elämästä. Olemme kuitenkin huomanneet, että esimerkiksi monia nuoria aikuisia kiinnostavat ekologisuuden teemat. Parhaimmillaan asiakas voi saada myös onnistumisen kokemuksia siitä, että elää tiedostavaa elämää.
Maija Komonen
