Pysyvyyttä adoptiosta 

Perhesijoituksessa olevan lapsen adoptio on Suomessa mahdollista, vaikka se ei lastensuojelun keinovalikoimiin kuulukaan. Adoptio voi tietyissä tilanteissa tuoda lapselle pysyvyyttä ja perheeseen kuulumisen tunteen. 

Porvoolaisella Sarah Nymanilla, 11, oli ikää kolme vuorokautta, kun hänen sijaisperheensä saapui hakemaan häntä synnytyssairaalasta.  

Biologinen äiti oli ilmoittanut, että ei pidä lasta, vaan toivoo tämän pääsevän perhesijoitukseen. Näin pieni tyttövauva päätyi asumaan Kristina Nymanin luokse, jonka perhe toimi päivystävänä sijaisperheenä.  

Sosiaalityöntekijät ehdottivat äidille jo alkuun lapsen antamista adoptioon tämän elämäntilanteen takia. Siihen äiti ei kuitenkaan tuolloin suostunut. 

Hän ei ole pitänyt tyttäreensä yhteyttä eikä isän henkilöllisyys ole tiedossa. Sijoituksen jatkuessa sosiaalityöntekijät tapasivat Nymaneja säännöllisesti ja seurasivat Sarahin kasvua ja kehitystä.  

– Ei minulla ole koskaan ollut muuta perhettä kuin tämä perhe, jossa olen vauvasta lähtien asunut. En tiedä muusta, Sarah sanoo. 

Nyman on työskennellyt aikaisemmin lastensuojelun perhetyössä ja hänellä oli myös kokemusta tukiperheenä toimimisesta sekä sijaisvanhemmuudesta jo ennen Sarahin tuloa perheeseen.  

Nymanilla ja hänen edesmenneellä puolisollaan on lisäksi biologisia lapsia. Sarah solahti mukaan perheen elämään ja oli alusta alkaen yksi heistä. Lapsen sijoittaminen tuntemattomaksi jääneen biologisen äidin luo ei ollut realistinen vaihtoehto.  

Sarahin ollessa kuusivuotias sosiaalityöntekijät kysyivät kotikäynnillä Nymanin perheeltä, mitä nämä ajattelisivat lapsen adoptoimisesta perheen omaksi lapseksi.  

Vanhemmat kertoivat haluavansa miettiä asiaa tosissaan – olihan Sarah ollut jo käytännössä arjessa ja heidän sydämessään kuusi vuotta kuin oma. He päättivät asiaa harkittuaan haluavansa, että adoptiota lähdetään edistämään.  

Seuraavaksi sosiaalityöntekijöiden tehtävänä oli yrittää tavoittaa biologinen äiti. Tässä onnistuttiin ja äiti kertoi olevansa tyytyväinen siitä, että Nymanin perhe haluaa adoptoida Sarahin virallisesti omaksi lapsekseen.  

Adoptiot sijaisperheeseen harvinaisia

Tampereen yliopiston sosiaalityön professori Tarja Pösö on tutkinut lastensuojelun, huostaanoton sekä adoption teemoja ja tehnyt myös kansainvälistä vertailua aiheesta.  

Hän kertoo perhesijoituksessa olevien lasten adoptoimisen sijaisperheeseen olevan Suomessa verrattain harvinaista. Perheet ja sosiaalityöntekijät eivät välttämättä ole aina edes tietoisia tästä mahdollisuudesta, eikä sitä siksi lähdetä edistämään, vaikka edellytyksiä olisikin. 

– Suomessa adoptio ei lukeudu lastensuojelun vaihtoehtoihin monien maiden tavoin eikä myöskään lastensuojelulaissa ole mainintaa adoptiosta tilanteissa, joissa lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on tarpeellista pysyväisluonteisesti. Esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa lapsen adoptoiminen sijaisperheeseen on paljon Suomea yleisempää. Suomessa käräjäoikeudet vahvistivat vuosina 2015–2016 yhteensä 13 adoptiota, jotka olivat vaihtoehto huostaanotolle, Pösö kertoo. 

Perhesijoitustaustaiset adoptiot usein avoimia adoptioita.

Hän painottaa adoption tarjoavan lapselle tärkeää pysyvyyttä ja arjen normalisoimista. Sijaisperheessä kasvaessa lapsuutta voi leimata väliaikaisuuden tuntu ja viranomaisten läsnäolo.  

Adoptioiden harvinaisuudelle löytyy kuitenkin myös perusteluita. Pösö muistuttaa kansainvälisten tutkimusten pohjalta adoptioihin liittyvän myös väärinkäytöksiä ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien riistämistä.  

Suomessa on hyvin tarkat lakiin perustuvat kriteerit adoptiolle. Punnittavaksi tulee lapsen etu, jonka tulisi olla aina ensisijainen peruste mahdolliselle sijoitukselle tai adoptiolle.  

Jos lapsi on esimerkiksi sijoitettu hyvin pienenä tai on käytännössä selvää, että biologiset vanhemmat eivät hänestä pysty huolehtimaan, saattaa adoptio olla paras vaihtoehto turvaamaan lapsen kehityksen kannalta tärkeä jatkuvuuden kokemus.  

– Käytännön arkemme ei juurikaan muuttunut Sarahin adoption jälkeen. Merkittävä asia oli kuitenkin se, että adoption myötä Sarah sai sukunimemme ja saimme kaikki lopullisen varmuuden siitä, että hän saa asua ja elää luonamme aikuisuuteen asti. Tämä oli suuri helpotus, Kristiina Nyman painottaa. 

Aina biologisten vanhempien suostumus

Pelastakaa Lapset Ry:n adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijä Anu Övermark kertoo, että perhesijoituksessa olevan lapsen adoption on mahdollista esimerkiksi juuri Nymanien kaltaisessa tilanteessa. Lapsi on asunut pitkään sijaisperheessä, ja hänelle on ehtinyt muodostua voimakas tunneside sijaisvanhempiin, eikä paluu biologisten vanhempien luo näyttäydy mahdollisena.  

Myös hän korostaa varmuuden pysyvästä kodista tuottavan lapselle tunteen perheeseen kuulumisesta ja osallisuudesta. 

– Adoptioon tarvitaan lähtökohtaisesti aina biologisten vanhempien suostumus. Myös 12-vuotiaan lapsen suostumus adoptioon kysytään aina ja alle 12-vuotiaankin lapsen suostumusta kysytään ikä ja kehitystaso huomioiden. Lisäksi tarvitaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän puolto adoptiolle. Adoptioneuvonnan tehtävänä on sitten selvittää tarkemmin, onko adoptio lapsen edun mukaista kokonaisuuden kannalta. 

Perhesijoitustaustaiset adoptiot ovat lähtökohtaisesti usein avoimia adoptioita, joissa osapuolet allekirjoittavat yhteydenpitosopimuksen. Sopimus turvaa lapsen oikeuden pitää yhteyttä biologisiin vanhempiinsa myös adoptioperheessä asuessaan.  

Adoptio vaatii sosiaalityöntekijältä osaamista ja herkkyyttä.

Yhteydenpito voi tarkoittaa esimerkiksi tapaamisia tai puhelinsoittoja. Allekirjoitettu ja käräjäoikeuden vahvistama yhteydenpitosopimus, tai muu erikseen sovittu yhteydenpito erottaa avoimen adoption muista adoptioista, joissa yhteydenpitoa ei ole määritelty yhtä tarkasti.  

Nymanien adoptioprosessi eteni vauhdikkaasti sen jälkeen, kun asiasta oli keskusteltu ensimmäistä kertaa sosiaalityöntekijöiden kanssa. He osallistuivat muiden adoptiohakijoiden tavoin neuvontaan, jossa kartoitettiin perheen valmiuksia adoptoida lapsi ja kasvattaa hänet omanaan.  

Neuvonta kesti kuitenkin heidän osaltaan vain muutamia kuukausia, koska he olivat käyneet jo aikaisemmin PRIDE-valmennuksen ryhtyessään sijaisvanhemmiksi. Neuvonnan aikana käytiin läpi keskusteluiden ja kirjallisten tehtävien kautta perheen valmiuksia adoptioon ja niihin muutoksiin, joita se toisi mukanaan käytännön arkeen.  

Useita neuvontaprosesseja yhtä aikaa

Övermark kertoo sijoituksessa olevien lasten adoptioissa neuvontaprosesseja olevan samaan aikaan käynnissä käytännössä kolme; lapsen, sijaisperheen sekä syntymävanhempien.  

Näistä syntymävanhempien neuvonta on usein aikaa vievin. He tarvitsevat aikaa kypsytellä asiaa, koska oman lapsen adoptioon antaminen on niin perustavanlaatuinen asia.  

Sijaisvanhemmilta toivotaan ymmärrystä ja empatiaa syntymävanhempia kohtaan, joilla on usein suuri tarve käydä läpi lapsen syntymän ja huostaanoton aikaista tilannetta. Samalla on huomioitava, että huostaanotto on voimassa adoption vahvistamiseen asti.  

– Mikäli sijaisperheessä on muita lapsia entuudestaan, keskustellaan neuvonnan aikana myös heidän kanssaan. Adoptio on iso asia koko perheelle. Lisäksi se tuo mukanaan muutoksia esimerkiksi perimisasioihin, sillä adoptoitu lapsi saa perimisoikeuden vanhempiinsa. 

Adoptio ei tule Övermarkin mukaan kyseeseen silloin, jos perheiden välillä on huostaanoton aikana ollut paljon riitoja ja erimielisyyksiä.  

Hän muistuttaa myös, että lapsella mahdollisesti olevat erityisen tuen tarpeet tai muut haasteet eivät poistu adoption myötä. Adoption jälkeinen tuki ei kuitenkaan ole yhtä intensiivistä kuin sijaishuollon sosiaalityön palvelu. Tämä voi nostaa sijaisvanhempien kynnystä adoptoimiseen. 

Professori Tarja Pösö kertoo myös taloudellisten syiden nousevan esiin mahdollisina esteinä adoptiolle. Adoption myötä elatusvastuu siirtyy adoptiovanhemmille, eikä lapsen aikaisemmin sijoittanut taho maksa enää hoitopalkkiota ja kulukorvauksia. Vanhemmilla ei joissakin tilanteissa välttämättä ole tähän varaa, vaikka tahtoa adoptoida muutoin olisikin. 

Sensitiivinen asia

Sijoitettuna olevan lapsen adoptio on hyvin sensitiivinen asia, joka vaatii sosiaalityöntekijältä paljon osaamista ja herkkyyttä huomioida kaikkien osapuolten tilanne ja tunteet.  

– Lähtökohtana pitäisin avoimuutta ja rohkeutta ottaa asia puheeksi sijaisvanhempien kanssa. Kärjistetysti ei heidän ajatuksiaan voi tietää, jos ei kysy, Pösö kertoo. 

Myös Övermark korostaa sosiaalityöntekijöiden ammattitaitoa tunnistaa adoptioon mahdollisesti soveltuvat tilanteet sekä ne, jotka siihen eivät sovellu. Hän toivoo sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden ottavan matalalla kynnyksellä yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:hyn kaivatessaan lisätietoa adoptioprosessista.  

– Meitä voi mielellään konsultoida asiassa ja voimme tulla mukaan lapsen perhesijoituksen prosessin eri vaiheisiin kertomaan asiasta. On myös tärkeää muistaa, että neuvonta ei tarkoita vielä sitä, että adoptio välttämättä toteutuisi.  

Adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijät voivat Övermarkin mukaan olla tukena yhteydenpidossa myös adoption vahvistamisen jälkeen. Onkin huomionarvoista tiedostaa, että adoptio ei välttämättä muuta tilannetta yhteydenpidon suhteen kovinkaan paljon verrattuna sijaishuollon aikaan. 

Päätöksentekokäytäntöjä täsmennettävä

Nykyinen hallitusohjelma lupaa edistää adoptioprosessien sujuvoittamista. Pösö sanoo toivovansa, että adoptiosta tulisi selkeä kirjaus uudistettavaan lastensuojelulakiin ja se voisi olla nykyistä useammin todellinen vaihtoehto pysyvän kodin ja perheen turvaamiseen lapselle. Samalla on tarpeen täsmentää päätöksentekokäytäntöjä. 

– En silti usko, että adoptiosta tulee Suomessakaan valtavirtaa lastensuojelussa. Tiedon ja tunnettuuden lisääminen aiheesta on kuitenkin tärkeää. 

Anu Övermark kertoo Pelastakaa Lapset ry:n toivovan myös, että lapsen etu ja mahdollisuus pysyviin ihmissuhteisiin huomioitaisiin lastensuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä ja että adoptoitujen erityisen tuen tarpeet tunnistettaisiin entistä kattavammin. 

Sarah tiivistää adoption merkityksen itselleen. 

– Tuntui tosi kivalta kun sain tietää voivani jäädä pysyvästi tähän perheeseen.  

Tiina Pitkänen