Kari Matela on Talentian sopimusasiantuntija, joka lukee Karl ja Groucho Marxia ja matkustaa mieluiten pohjoisessa. Kuva: Veikko Somerpuro
Oltiinpa kevään lakkojen tuloksista mitä mieltä hyvänsä, historiankirjoihin vuosi 2022 joka tapauksessa jää.
Harva sosiaalihuollon ammattilainen ehtii kokea työurallaan lakkoa kahteen kertaan, koska edellinen kattavampi lakko koettiin 38 vuotta sitten.
Väitteet julkisen sektorin korostuneesta lakkoiluinnosta kannattaakin asettaa historialliseen perspektiiviin. Vielä nelisenkymmentä vuotta sitten nykyistä tilannetta olisi pidetty poikkeuksellisen lakottomana ajanjaksona.
Mediakohinan perusteella voisi kuvitella, että lakko on aivan uusi innovaatio ja merkki siitä, että lakkoilevalla työväellä menee liian hyvin. Taloudellisesti tiukoilla olevilla kansalaisilla on kiire töihin, ei lakkoon.
Paitsi tietysti työttömillä, joilla on niin hyvät etuudet, ettei työnteon tarvitse kiinnostaa. Ne samat etuudet tosin haukuttiin suohon, kun koronan kurittamien yrittäjien olisi pitänyt tulla niillä toimeen.
Lakon alkuperäistä keksijää ei historiankirjoitus tunne, mutta se tiedetään, että noin 1 150 eaa. pyramidien rakentajat suivaantuivat faarao Ramses III:n vetkutteluun palkanmaksussa ja keskeyttivät työnsä siihen asti, kun palkka alkoi jälleen juosta.
Kysymys oli tietysti ammattitaitoisten rakentajien, työnjohtajien ja suunnittelijoiden palkasta – orjatyölle ei laskettu palkkamenoja.
Lakko on tänäkin päivänä toimiva painostuskeino vain aloilla, joille tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa.
Lakkoihin on helppo asennoitua ylitoiveikkaasti ja kuvitella, että lakko tuottaa väistämättä toivotut tulokset. Niin ei suinkaan aina käy eikä moista ole aikojen saatossa aina kuviteltukaan.
Työtaistelut eivät ole pelkkää numeropeliä, vaan myös periaateratkaisuja, joiden tulokset nähdään ehkä vasta siinä vaiheessa, kun lakkoilijat itse ovat eläkkeellä tai kirkkomaalla. Ensimmäisistä kahdeksan tunnin työpäivän puolesta käydyistä lakoista kului viitisenkymmentä vuotta, ennen kuin työaikasääntely saatiin lain tasoiseksi.
Suomessa ay-historioitsijat muistavat mainita, että pisin yhtäjaksoinen lakko on Elannon hevosmiesten 1930-luvun alussa alkanut lakko, joka jatkuu yhä. Jatkuu siksi, että hevoskuljetukset korvattiin kuorma-autoilla ajat sitten.
Vielä pitempi ja tuloksellisempi lakko alkoi Englannin Burstonissa ensimmäisen maailmansodan vuonna 1914. Lakkoilijoina olivat koululaiset, jotka aloittivat lakon siksi, että heidän edistysmielisinä pidetyt opettajansa oli irtisanottu poliittisin perustein. Tienoon maanomistajista koostunut koulun johtokunta oli ollut sitä mieltä, että maatalous- ja palvelutöihin riittää auttava kirjoitus- ja lukutaito, eikä yksinkertaisten koululaisten päätä pidä vaivata sen pitemmälle menevällä sivistyksellä, tasa-arvopuheilla tai muulla jumalanpilkalla.
Lakko tehosi. Koulu opettajineen siirrettiin asukkaiden ylläpidettäväksi, ja Britannian ammattijärjestöjen avustuksella saatiin aikaan pysyvä koulurakennuskin.
Saavutusta pidetään edelleen niin huomionarvoisena, että Burstoniin tehdään joka syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina ammattijärjestöjen rahoittama kokoontumisajo. Lakkoakaan ei ole virallisesti päätetty.
