Kaisa Yliruokanen on kahden lapsen äiti ja Talentian markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija. Kuva: Veikko Somerpuro
Sipilän hallituksen varhaiskasvatukseen kohdistuneiden säästötoimien kanssa on nyt eletty reippaat puolisen vuotta. Säästöjen myötä jotkut kunnat paisuttivat ryhmäkokoja ja poistivat lasten subjektiivisen kokopäivähoito-oikeuden. Toki jotkut kunnat päättivät, että lapsilta ei säästetä ja ne pyrkivät tarjoamaan jatkossakin mahdollisimman laadukasta varhaiskasvatusta.
Mikä tilanne sitten on tällä hetkellä, puoli vuotta kauaskantoisen päätöksen jälkeen?
Meidän Perhe ‑lehti selvitti asiaa päivähoidolle osoitetulla kyselyllä, jonka mukaan 96 prosenttia kyselyyn vastanneista reilusta 700 lastentarhanopettajasta ja hoitajasta kertoi, että säästämisen vuoksi varhaiskasvatus ja päivähoito on nyt aiempaa huonompaa. 80 prosenttia oli sitä mieltä, että toiminnan laatu huononi vuonna 2016.
Minua kiinnostaa päiväunikuulumisia enemmän, että tällä viikolla jätettiin askartelut ja laulut väliin, koska ryhmä on suuri ja henkilökuntaa liian vähän.
Suurin ongelma on se, että aikuiset eivät riitä. Subjektiivisen kokopäivähoidon poistuttua ryhmissä on entistä enemmän vain puoli päivää hoidossa olevia lapsia, ja koska heitä saa olla peräti 13 yhtä aikuista kohden, ovat ryhmäkoot kasvaneet.
Tilannetta kuvataan kaoottiseksi eikä edes tuoleja, naulakoita ja sänkyjä riitä kaikille, sylistä puhumattakaan. Työntekijät kokevat riittämättömyyttä ja huolta. Lopulta he myös väsyvät.
Meillä vanhemmilla ei usein ole tästä mitään käryä. Lasta hakiessa kysellään, miten meni ja onko nukkunut.
”Ai retki peruuntui, kun oli vajetta henkilöstössä.” ”No, mutta sellaista sattuu ja ensi kerralla paremmalla onnella.” ”Pääasia on tietysti turvallisuus.” Nyökyttelemme. Ajatukseni karkaavat jo miettimään, haenko lapsille kiinalaista vai olisiko aikaa pyöräyttää spagettisoosit.
Voisin tietysti kysellä enemmän. Olla kiinnostunut varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden toteutumisesta. Mutta minä luotan. Luotan päiväkotimme henkilökuntaan niin paljon, että en hetkeäkään epäile, etteikö meillä olisi kaikki hyvin. Lapseni on oppinut päiväkodissa enemmän, kuin olisin koskaan voinut hänelle itse opettaa ja mikä tärkeintä, hän viihtyy ja on onnellinen.
Meistä vanhemmista suurin osa on kaltaisiani. Uskomme, että kaikki on kunnossa siihen asti, kunnes joku kertoo, että ei ole.
Puhukaa siis meille vanhemmille, vaikka jouduttekin tekemään sen niissä rajoissa, mitä laki määrää ja työnantajaa mustamaalamatta.
Minua oikeasti kiinnostaa päiväunikuulumisia enemmän, että tällä viikolla jätettiin muovailut, askartelut ja laulut väliin, koska ryhmä on niin suuri ja henkilökuntaa liian vähän. Minua myös kiinnostaa, että Kerttuliina nukkui sohvatyynyillä, koska sänkyjä ei riittänyt kaikille ja se, kun Villepetteri pahoitti mielensä, koska syliä ei ollut vapaana. Kyllä, kyllä minä haluan tietää, vaikka en osaa kysyä.
Sillä vasta sitten, kun me vanhemmat tiedämme, osaamme vaatia. Ja meistä suurin osa ymmärtää, että teette parhaanne niillä pienillä resursseilla, mitä teillä on käytössänne. Siksi onkin tärkeää, että me olemme ajan tasalla, jotta voimme ajaa sekä lastemme että teidän asiaa.
Mutta ajattelin kysellä teiltä jatkossa myös itse. Joka päivä edes yhden oikean kysymyksen. Ja miettiä sitä spagettia vasta sen jälkeen.
Kaisa Yliruokanen
