Jo varhaiskasvatusikäiset voivat alistaa toisiaan sekä naljailla, naureskella, jättää ulkopuolelle tai pussata väkisin. Onko se viatonta ja harmitonta? Väestöliiton Pisarapuuttumisen mallissa pyritään kitkemään häirintä jo ennen kuin siitä tulee kiusaamista.
Jos varhaiskasvatusikäinen vetää toiselta samanikäiseltä housut alas, naureskelee pojan punaisille sukkahousuille tai yrittää potkia toista haaroihin, se on seksuaalista häirintää. Lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mukaan se on huolestuttavan yleistä.
Vessarauhaa, kiitos! Miltä tuntuisi käydä vessassa ovi auki, kun kymmenen ihmistä kurkkisi sisään hälisten ja hajuista valitellen? Tämä voi olla lasten arkea päiväkodissa.
– On kolmivuotiaita, jotka eivät käy vessassa päiväkotipäivän aikana, koska se on yksityisyyden puutteen vuoksi pelottavaa ja ahdistavaa. Useinkaan ei ajatella, että lapsikin tarvitsee vessarauhaa, sanoo lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, joka on kehittänyt Pisarapuuttumisen mallin yhdessä lasten valtasuhteita tutkivan dosentti Tuija Huukin kanssa.
Lapset vasta opettelevat kehonsa toimintaa, rajojaan ja ryhmätoiminnan sääntöjä päiväkodissa. Siksi se, miten päiväkodin lapsiryhmissä toimitaan, on Cacciotoresta niin tärkeää.
– Lapsille on tärkeintä saada kavereita ja ettei kiusattaisi. Aikuisten tehtävä on opettaa, miten ollaan ihmisiä, ihmisten kanssa, miten muita kohdellaan ja miten minua saa kohdella.
Aikuisten tehtävä on opettaa, miten ollaan ihmisiä.
”Kiusaaminen” on varhaiskasvatusikäisille liian abstrakti käsite, hänhän vasta opettelee sanojen merkityksiä. Pienet eivät myöskään vielä voi osata ryhmätoiminnan monimutkaisia sääntöjä. Siksi kiusoittelu, syrjintä, fyysinen tai henkinen väkivaltakaan eivät pienillä lapsilla yleensä ole tarkoituksellisia.
– Lapset kokeilevat, matkivat vaikkapa videoilta näkemiään toimintamalleja, mitä vain, jolla voi saada suosiota tai huomiota. Ikävä kyllä lapset näkevät peleissä ja reality-sarjoissa paljon kiusaamista ja huijaamista. Jos häirinnän sallitaan jatkua, se juurtuu lapsiryhmään ja on vaikeampi korjata.
Alakoulussa voi jo olla rintaliivien paukuttelua tai vessoissa salakuvaamista, joka on jo astetta vakavampaa häirintää.
– Pieniä kiinnostavat kehoasiat ja tykkäämiset, seksuaalisuudesta he eivät vielä ymmärrä. Jos aikuiset ajattelevat sitä aikuisseksuaalisuuden kautta ja ärtyvät ja hämmentyvät, lapset lakkaavat kysymästä ja kuhisevat näistä keskenään. He tarvitsevat aikuisen ohjausta tässäkin.
Varhainen puuttuminen tärkeää
Ilman ohjausta lapset pääsevät alistamaan toisiaan ja hakemaan suosiota muita loukkaavalla käytöksellä, jolloin kiusaajan, kiusatun ja hiljaa hyväksyvien roolit saattavat vakiintua. Näin syntyy Cacciatoren mukaan turvaton lapsiryhmä.
– Varhainen puuttuminen häirintään paitsi ehkäisee kiusaamista, myös vahvistaa tunneilmaisua, yhteistyötä ja kaveruutta.
Huolestuttaviin tilanteisiin tulee puuttua kysellen ja keskustellen neljän vaiheen avulla: 1) Huomasitteko, mitä tässä tapahtui? 2) Miltähän se mahtoi tuntua? 3) Olikohan se kaikista ihan reilua? 4) Sovitaanko, ettei enää tehdä niin?
Pisarapuuttumisen ytimessä on lempeä ohjaus: ketään ei paheksuta, tuomita tai syyllistetä.
Cacciatoren mukaan rankaiseminen ei toimi eikä kasvata empatiaan, vaan voi päinvastoin herättää aggressiota.
– Pienen lapsen impulsiivisten matkimisten ja testaamisten tulkitseminen pahuudeksi ja siitä rankaiseminen aiheuttaa lapselle suuren hädän ja häpeän. Vauhdikas vilpertti saa ehkä paljon kielteistä palautetta, mutta ei hän siitä opi paremmaksi lapseksi.
Myös väärin toiminut, haetaan lohduttamaan.
Nämä innokkaat, kekseliäät ja energiset joukon johtajatyypit kannattaisikin mieluummin motivoida rakentamaan yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Myös aikuiset oppivat ”puhejudoa” Pisarapuuttumisen mallin avulla. On opittava, miten ratkotaan ristiriitoja loukkaamatta, vihaa lietsomatta, ketään leimaamatta ja tuomitsematta.
– Melkein kenelläkään meistä ei ole tätä mallia lapsuudesta tai koulutuksesta. Lapsi rauhoittuu pikkuhiljaa, kun hän ymmärtää, että aikuiset ovat selkeitä ja lempeitä.
Rakentava malli korjata
Pisarapuuttumisen mallissa hyödynnetään luovia menetelmiä keskustelun herättämisessä jo ihan pienten kanssa.
– Sanojen merkitys on monille lapsille vielä epämääräinen, mutta he ymmärtävät jo oikeudenmukaisuutta ja eläytyvät kuviin, kirjoihin, tarinoihin ja nukketeatteriin. Voidaan esittää tapauksia ja jutella lasten kanssa. Lapsen voi myös olla helpompi kertoa, miltä ketusta tuntuisi, kuin miltä itsestä tuntuisi.
Pisarapuuttumisen mallia on kokeiltu myös esiopetuksessa ja alakoulussa. Siellä mukaan tulee viides vaihe: keskustellaan myös tekojen seurauksista, kuten mitä voi tapahtua, jos kiusaaminen jatkuu.
– Jos lapsiryhmä on jo tottunut siihen, että äkkiä huikataan ”anteeksi” ja jatketaan leikkiä, eivät he halua jäädä keskustelemaan. Tai jos heitä pelottaa aikuisen tuomio, he teeskentelevät, ettei mitään tapahtunut ja tekevät kaikkensa selvittääkseen itse ristiriitansa.
Silloin uuden toimintamallin juurtuminen kestää Cacciatoren mukaan pidempään, ehkä noin kaksi kuukautta.
Pilottipäiväkodeissa esiopetusikäisten kanssa malli saatiin toimimaan, kun ryhmässä keskityttiin lohduttamaan sitä, jota oli kohdeltu väärin. Myös väärin toiminut, esimerkiksi toista lasta tönäissyt, haettiin lohduttamaan.
– Näin mallinnetaan rakentava tapa korjata asia eikä väärin toiminut saakaan kaikkea huomiota.
Materiaaleja, esimerkiksi nukketeatterikäsikirjoituksia saatavilla Väestöliiton sivuilta
Mistä tukea kiusaamisen osallistuneiden lasten vanhemmille?
Kiusaamiseen osallistuneiden lasten vanhemmat kokevat syyllisyyttä, häpeää ja ahdistusta. Tilanne on heillekin raskas, sanoo vanhempainryhmiä ohjaava asiantuntija Päivi Naukkarinen MLL:sta.
Päivi Naukkarinen on ohjannut verkossa ryhmiä sekä kiusatuksi tulleiden lasten vanhemmille että kiusaamiseen osallistuneiden lasten vanhemmille.
Oman lapsen osallistuminen kiusaamiseen on vanhemmille yleensä järkytys.
– Tilanne tuottaa heille paljon surua, ahdistusta ja syyllisyyttä. Moni kokee epäonnistuneensa kasvattajana, ja on huolissaan oman lapsensa hyvinvoinnista.
Alkujärkytyksen jälkeen he alkavat ymmärtää, että heidän lapsensa toimii väärin. Se tuntuu häpeälliseltä, ja koko perhe voi saada leiman otsaansa.
– Vanhemmat saattavat tuntea joutuvansa syytetyn penkille ja kokevat jäävänsä kovin yksin. On hankalaa, jos tapahtumista ei saa riittävästi tietoa. Oma lapsi ei ehkä halua tai osaa kertoa, silloin häntäkin on vaikea auttaa.Siksi ryhmissä pohditaankin sitä, mitä lapsen käytöksen takana voi olla.
Naukkarisen ohjaamissa ryhmissä on melko tavallista, että kiusaamiseen osallistuneella lapsella on nepsy-haasteita. Tutkimusten mukaan nepsy-oireisilla lapsilla on haasteita sosiaalisissa suhteissa, ja he kiusaavat ja tulevat muita useammin kiusatuiksi.
– Toiset lapset kokevat hänen käytöksensä kiusaamisena, vaikka lapsi tarkoittaa ihan muuta. He helposti tulkitsevat muita väärin ja myös tulevat väärinymmärretyiksi.
Naukkarinen on havainnut vanhempien tekevän paljon töitä auttaakseen lastaan toimimaan oikein. Helposti kuormittuvalle lapselle koulun olosuhteet voivat olla haastavat.
– Monia vanhempia nolottaa jatkuvasti selvittää lapsensa tekemisiä. He ovat myös pettyneitä, koska vaikka he kuinka opastaisivat lasta kotona, se ei välttämättä kaveriryhmässä onnistu.
On yleinen harhaluulo, etteivät kiusaamiseen osallistuneiden lasten vanhemmat haluaisi ratkoa tilanteita. Naukkarisen ohjaamissa ryhmissä olleet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä vanhempiin, joiden lasta on kiusattu, olleet pahoillaan ja pyytäneet anteeksi lapsensa toimintaa.
– Tilanteet ovat heille ahdistavia ja kuormittavia, ja he kokevat tärkeäksi tilanteiden selvittämisen – kaikkia osapuolia kunnioittaen ja ymmärtäen.
Yhteistyö kuitenkin vaikeutuu, jos kiusaaminen jatkuu. Naukkarisen mukaan opiskeluhuolto voisi tarjota tukea tehokkaammin kiusaamistilanteiden selvittelyssä ja jälkihoidossa.
– Tärkeää olisi päästä kiusaamistilanteisiin kiinni mahdollisimman varhain ja luoda luottamus kodin, koulun ja vanhempien välille.
Lapsi, joka leimautuu kiusaajaksi, puolustautuu ja joutuu yhä syvemmälle kiusaajan rooliin. Pääseminen ryhmän tasavertaiseksi jäseneksi vaikeutuu. Joskus päädytään vaihtamaan lapsi toiselle luokalle, jopa toiseen kouluun.
– Joskus se voi olla hyväkin, mutta usein se on kohtuutonta, jopa haitallista. Yleensä se vain siirtää ongelmaa.
Usein unohtuu, että kiusaaminen vaikuttaa laajaan joukkoon ihmisiä, ei vain lapsiin. Sekä kiusaajan että kiusatun perheet saattavat tarvita moniammatillista tukea jaksamiseensa.
– Kiusatun ja kiusaajan vanhempien välille repeää kiusaamisen jatkuessa kuilu, vaikka molemmat tuntevat myötätuntoa toistensa lapsia kohtaan ja ymmärtävät myös toisiaan.
Vanhempainryhmissä tärkeintä on turvallisuudentunne: ketään ei arvostella, kaikki tunteet saavat näkyä ja vaikeimmistakin asioista saa puhua häpeilemättä ja pelkämättä. Usein vanhemmat ovat uupuneita ja tarvitsevat voimia lähestyä toisia vanhempia ja pyytää apua koululta.
– Tavoitteenamme on vahvistaa vanhempien voimavaroja.
