– Tapaamistamme sosiaalityöntekijöistä valtaosa suhtautuu sateenkaariperhehoitoon myönteisesti, sanoo Heidi Puustinen. Kuva: Sateenkaariperheet ry / Nina Huisman
Vaikka perhehoitajista on huutava pula, on sateenkaariperheiden osuus perhehoitajista Suomessa häviävän pieni moniin muihin maihin verrattuna.
Se kuitenkin tiedetään, että yli puolet sateenkaariperheistä haluaisi toimia kasvattajina. Tätä kohtaanto-ongelmaa ja ilmiöön liittyviä muita rakenteellisia, sosiaalisia ja psykologisia kysymyksiä yritetään parhaillaan ratkaista Sateenkaariperheet ry:n Väriä perhehoitoon ‑hankkeessa.
– Sateenkaarisijaisvanhemmuudelle ei ole lainsäädännöllisiä esteitä, mutta sateenkaariperheillä saattaa olla tietämättömyyttä ja arkuutta ja he saattavat ajatella, että eivät voi toimia sijaisperheenä, sanoo hankkeen projektipäällikkö Heidi Puustinen.
– On myös ollut tilanteita, joissa sateenkaariperheet eivät ole päässeet sijaisvanhempien PRIDE-valmennukseen ja heidän on annettu ymmärtää, ettei heille ole käyttöä.
Sosiaalityöntekijällä iso merkitys
Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on Suomessa noin 18 000, ja heistä noin puolet on sijoitettuna sijaisperheisiin. Perhehoito on lastensuojelulain mukaan laitoshoitoon nähden ensisijainen lapsen sijaishuollon muoto. Lapsi sijoitetaan laitoshuoltoon vain, jos lapsen sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla.
Perhehoitoon pääsy riippuu paljon kunnasta ja sen päättäjien tahtotilasta. Toiset kunnat satsaavat perhehoitoon enemmän kuin toiset. Ongelmana kuitenkin on, että perheistä on jatkuva pula.
Vanhempien kanssa yhteistyö on sujunut mutkattomasti. He luottavat meihin.
Sateenkaarisijaisperheitä ei Suomessa tilastoida, mutta arviolta heitä on noin promille kaikista sijaisperheistä. Verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin vastaava luku on 3 prosenttia. Osa suomalaisista sateenkaariperheistä on Heidi Puustisen mukaan toiminut sijaisperheinä jo pitkään, ja osa on juuri valmistumassa hankkeen yhteydessä järjestetystä PRIDE-valmennuksesta.
Valmennuksen jälkeen uudet sijaisperheet saavat usein ensimmäiset sijoitetut lapset jo muutamassa kuukaudessa, mutta tiedossa on, että monissa sateenkaarisijaisperheissä lapsia on odotettu yli vuosi tai jopa enemmän.
– Se ei tunnu reilulta ja perheet toivovatkin, että ainakaan ammattilaisille ei tarvitsisi vakuutella, kelpaako vanhempana, vaikka on vähemmistöä, sanoo Puustinen.
Vastuusosiaalityöntekijä on Puustisen mielestä tärkeimmässä roolissa, kun lapselle etsitään sopivaa sijaisperhettä.
– Tapaamistamme sosiaalityöntekijöistä valtaosa on suhtautunut sateenkaariperhehoitoon myönteisesti ja ennakkoluulottomasti. Sosiaalityöntekijän tietotaidolla ja kyvyllä lähteä viemään sateenkaariperhehoitoon sijoittamista määrätietoisesti eteenpäin on erittäin suuri merkitys.
– Vaikka vanhemmilla olisi ennakkoluuloja, olisi asiasta hyvä kuitenkin rohkeasti puhua. Tiedossani on hyviä kokemuksia siitä, että kun on lähdetty tutustumaan, on kohtaamisella saatu suhdetta rakennettua, vaikka vanhemmilla on ollut ennakkoluuloja, Puustinen kertoo.
Koska sijoitettavien lasten vanhemmat ovat 20–35-vuotiaita ja sitä ikäpolvea, joka on elänyt moninaisessa kulttuurissa, ei heillä ole samalla tavalla ennakkoluuloja kuin kenties 20 vuotta sitten olisi ollut. Lapset eivät liioin kyseenalaista tai ihmettele perinteisestä heteroperhemallista poikkeavaa sateenkaariperhettä.
Ihan tavallisia perheitä
Vuonna 2018 alkanut Väriä perhehoitoon ‑hanke jatkuu vielä vuode 2020 ajan. Vuosi 2018 keskityttiin lisäämään sateenkaariperheiden tietoa perhehoitajaksi ryhtymisestä ja rekrytoitiin perheitä PRIDE-valmennukseen. Lisäksi eri toimijoiden kanssa on pohdittu perhehoidon rakenteita ja perhehoidon monimuotoisuutta. Seuraavaksi on tarkoitus kouluttaa ammattilaisia kohtaamaan moninaisuutta.
– Suomessa sijaisvanhemmuuteen liittyy vielä ideaaliperheen tavoitetta, mikä ei vastaa sitä, mitä suomalaiset perheet oikeasti ovat, Puustinen sanoo.
Erityisiä syitä sateenkaariperheiden syrjimiseen ei kuitenkaan ole, sillä sateenkaariperheissä arki on ihan samanlaista kuin muissakin lapsiperheissä: vilskettä riittää ja makaronilaatikkoa kuluu. Tätä vahvistaa myös psykologian tohtorin Kia Aarnion tutkimus sateenkaariperheiden lasten hyvinvoinnista, jossa osoittautui, että suurella enemmistöllä sateenkaariperheiden lapsista on iloinen mieliala ja hyvä terveys, aivan kuten myös valtaväestön lapsilla.
Lisäksi sateenkaariperheiden vanhempien ja lasten suhteet ovat pääsääntöisesti hyvät.
– Sosiaalialan ammattilaisilta toivon avointa mieltä ja rohkeutta kysyä lisää. Meillä on järjestökentällä paljon osaamista, jota voi hyödyntää. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta omia tietojaan kannattaa päivittää, sanoo Heidi Puustinen.
