Pariisin kadulla kännykkä on kodittoman ainoa osoite

Pariisin kaduilla nukkuu noin 40 000 koditonta. Ilman kännykkää viimeisetkin perhesiteet katkeavat ja hallinnolliset velvollisuudet työvoimatoimiston tai sosiaalivirkailijan kanssa jäävät hoitamatta. Pariisilainen avustusjärjestö jakaa nyt kodittomille puhelimia ilman liittymää ja myy liittymiä pikkurahalla.

Pariisin kadulla nukkuvien ihmisten kirjo on moninainen. Kodittomien joukossa on niin lapsia, nuoria ja vanhuksia kuin turvapaikkapäätöstä odottavia pakolaisia. Neljännes kadulla asuvista käy päivittäin palkkatyössä.

Myös avustusjärjestöjä on ranskalaiseen tapaan lukuisia. Yksi tarjoaa ruokaa, toinen lämpimän yösijan, kolmas kännykän, neljäs pesukoneen ja viides suljettavan lokeron omaisuudelle. Pariisin kaupunki laittaa tänä talvena kortensa kekoon majoittamalla kodittomia naisia kaupungintalon tiloihin.

– Nimeni on Didier. Olen 75-vuotias ja häiritsen metromatkaanne tänään siksi, että kansaneläkkeeni perusosa ei riitä vuokraan ja ruokaan, kuuluu värisevä miesääni metrovaunun ovelta.

– Olen työskennellyt yli 20 vuotta ravintola-alalla mutta ymmärrättehän, tuohon aikaan ravintoloitsijat eivät maksaneet sosiaali- ja eläkemaksuja. Otan kiitollisena vastaan pikkukolikot ja jos teillä on jotakin syötävää, olen siitäkin iloinen.

Didieriä seuraa kerjuukuppia ojenteleva hampaaton hanuristi, jollakin tuntemattomalla kielellä mollissa laulava nainen ja suurta koiraa mukanaan kuljettava runsaasti tatuoitu nuorimies, joka ei halua kertoa itsestään muuta kuin että kaipaa ruokarahaa ja tupakkaa. Suurkaupungin köyhyys näkyy ja kuuluu.

Ranskassa on arviolta 150 000 koditonta, ja heistä on 40 000 Pariisin alueella. Kaupunginjohtaja Anne Hidalgon laskelmien mukaan Pariisista puuttuu kolmetuhatta majoituspaikkaa.

Vasta kun vatsa on täynnä, voidaan miettiä yhdessä koulutusta ja työn saantia.

Vakituisia asuntola- ja yömajapaikkoja on samalla alueella yhteensä 10 000. Lisäksi 6 000 asunnotonta majoitetaan hotelleihin. Urheiluhalleihin avattujen hätämajoitustilojen lisäksi Pariisin kaupunki majoittaa tänä talvena ensimmäistä kertaa kodittomia kaupungintalon tiloihin. Kaksi juhlasalia on muutettu makuusaleiksi, joissa voi yöpyä kaikkiaan viisikymmentä naista.

Ensin tarvitaan luottamusta

Katupartioidemme tarkoituksena on lähestyä ihmisiä, jotka asuvat kadulla, hylätyissä rakennuksissa tai Pariisin keskustan maantietunneleissa, kertoo Emmaus-avustusjärjestön katupartioista vastaava Sakhri Laouar.

– Vapaaehtoistyöntekijöiden palautteen perusteella piirrämme kartan niistä ihmisistä, jotka haluavat apuamme. Ketään ei voi pakottaa avun piiriin, jatkaa Laouar.

Hänen mukaansa vaikeinta on luottamuksellisen suhteen luominen, joka harvoin syntyy ensimmäisellä tapaamisella.

– Jos siinä onnistutaan, koditon ohjataan meidän tai jonkin yhteistyökumppanin sosiaalivirkailijan luo, joka kartoittaa henkilön oikeudet asuntoon, terveydenhoitoon ja perustoimeentulotukeen.

– Vasta kun vatsa on täynnä ja muut perustarpeet tyydytettyjä voidaan miettiä yhdessä koulutusta ja työn saantia.

Vaikka kontakti syntyy ja koditon olisi valmis ottamaan apua vastaan, Sakhri Laouar kertoo partioiden törmäävän usein siihen, että hätämajoituspaikat ovat täynnä ja psykiatrista hoitoa tarvitseville ei löydy laitospaikkaa. Ihmisten saamista pois kadulta vaikeuttaa myös se, että huhtikuun alussa talveksi avatut hätämajoituskeskukset sulkevat ovensa.

Samalla kun hätämajoitukset sulkevat ovensa, myös maksukyvyttömät vuokralaiset lentävät ulos asunnoistaan. Marraskuun ensimmäisen ja maaliskuun viimeisen päivän välisenä aikana vuokralaisen irtisanominen asunnosta on kiellettyä. Kun kansallinen suoja-aika trêve hivernale päättyy, näkyy se monella tapaa Pariisin katukuvassa.

– Jos kodittoman elämäntilanne on talvikauden aikana osoittanut joitakin parantumisen merkkejä, ensimmäinen huhtikuuta palataan takaisin lähtöruutuun, Sakhri Laouar toteaa.

Puhelin on elinehto

Emmaus-avustusjärjestön riveissä huomattiin jo viisi vuotta sitten, miten vaikeaa työnhaku on ilman osoitetta ja puhelinnumeroa.

– Kadulla asuvien työllistämistempauksen yhteydessä huomasimme, että kaikilla työllistyneillä oli jotakin yhteistä, nimittäin kännykkä. Samalla meille selvisi, miten suuren osan puhelimen ylläpito vei heidän budjetistaan, kertoo kännykkäoperaatiosta vastaava Jean Deydier.

– Halusimme, että mahdollisimman moni saisi puhelimen käyttöönsä ilman kohtuuttomia taloudellisia uhrauksia. Ostimme kasan käytettyjä puhelimia, jotka asennettiin toimimaan maksullisilla sim-korteilla. Nyt kännyköitä on jaettu jo 10 000, Jean Deydier sanoo ylpeänä.

Hän kertoo järjestön ostavan sim-kortteja operaattoreilta edullisesti tukkuhintaan ja myyvän ne eteenpäin tarpeessa oleville pikkurahalla.

Tuttu ääni puhelimessa kesken kovan arjen pelastaa huononkin päivän.

– Kännykkä on kadulla asuvan ainoa osoite. Se on monelle viimeinen side perheeseen ja muuhun yhteiskuntaan. Lisäksi ilman puhelinta on nykyään lähes mahdotonta käyttää internetin kautta toimivia julkisia palveluja.

Jean Deydier suunnittelee, että nyt kun käytettyjä puhelimia on alettu laittaa kuntoon järjestön työllistämisverstaissa, niitä voidaan jakaa entistä enemmän.

Kadulla asuva Katarina Ilic kertoo Emmauksen lahjoittaman puhelimen muuttaneen hänen elämänsä. Työnhaku tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta yhteydenpito ulkomaille jääneeseen perheeseen pitää nuoren naisen kasassa.

– Tieto siitä, että läheisilläni on kaikki hyvin auttaa jaksamaan eteenpäin. Tuttu ääni puhelimessa kesken kovan arjen pelastaa huononkin päivän, Katarina Ilic sanoo.

Serbiasta Pariisin pohjoisiin kortteleihin eksynyt Katarina sanoo, että ei ole varsinaisesti kertonut kotiväelleen asuvansa kadulla.

– En halua heidän huolestuvan.

Katupalveluita kodittomille

Kännykkäoperaation lisäksi kodittomille on avattu tiloja, joissa on lukittavia lokeroita. Niihin voi jättää henkilökohtaisen omaisuutensa esimerkiksi työhaastattelun ajaksi.

Uusimpia palveluja ovat katuja kiertävät pakettiautot, joihin on sijoitettu pesukone ja kännykkäaplikaatio, jonka avulla korttelin asukkaat ja avustustyöntekijät voivat paikallistaa kodittoman ja tarjota ruokaa tai muuta apua.

Talvikuukausina joissakin kunnissa jaetaan kadulla asuvien selviytymispakkauksia, joissa on makuupussi, vesipullo, hammasharja ja kynsileikkuri. Yhtenä vuonna jaossa oli myös kokoontaitettavia telttoja. Merkittävin avustusmuoto on kuitenkin edelleen ruoan jakelu. Tunnetun ranskalaiskoomikon Coluchen 1980-luvulla perustama Les Restos du Cœur ‑avustusjärjestö on paisunut 51 000 vapaaehtoistyöntekijän pyörittämäksi jättiorganisaatioksi, joka jakaa 130 miljoonaa ruoka-annosta vuosittain.

Oikeus kulttuuriin

Koska kulttuurin tulisi kuulua myös syrjäytyneiden kansalaisten elämään, Cultures du Coeur avustusjärjestö antaa sosiaalitoimen kautta köyhille vuosittain 250 000 ilmaista teatteri‑, konsertti‑, elokuva- ja muuta kulttuuritapahtuman pääsylippua. Samalla ratkaistaan myymättä jääneiden lippujen ongelma ja katsomo saadaan täyteen.
Syrjäytyneiden kulttuuriharrastus ei rajoitu vain katsomossa istumiseen.

Deuxième Marche ‑avustusjärjestö kierteli pari vuotta sitten Pariisin kaduilla jakamassa kodittomille lainaksi kameroita. Kadun asukeista muutamat innostuivat projektista. Näin syntyi kaupungintalon tiloissa pidetty näyttely, joka koottiin kolmentoista kodittoman ottamista valokuvista. Kadun näkökulmasta otetut kuvat herättivät kaupunkilaiset huomaamaan, miten monella tavalla Pariisia voi katsoa: osalle kansalaisista suihkulähde onkin kylpyhuone.

Joitakin vuosia sitten kodittomien joukosta valikoitiin myös miehiä ja naisia, jotka innostuivat kertomaan elämästään näyttämöllä. Ammattinäyttelijöiltä saamansa koulutuksen jälkeen kadun asukkaiden huumorilla höystetyistä pätkistä koottiin koko illan kestänyt näytös.

Virpi Latva