Saana Landgren on Talentian opiskelijatoiminnan koordinaattori, ja kahden alle kouluikäisen lapsen äiti, joka kaipaa kevättä ja kunnon yöunia. Kuva: Veikko Somerpuro
Vauva-aika kului pandemia-aikana eri tavalla.
Vuoden 2018 kolumnissani kirjoitin kuinka hyvin esikoiseni ensimmäinen päiväkotivuosi oli sujunut. Hänen kanssaan kaikki sujui alusta saakka mallikkaasti, ilman itkuja puolin ja toisin.
Verrattuna vuoden 2018 tilanteeseen, moni asia on toisin. Perheemme lapsimäärä kasvoi yhdestä kahteen hetkeä ennen kuin pandemia iski tänne pohjolaan.
Vauva-aika kului täysin eri tavalla, kuin olimme suunnitelleet: ei isovanhempien tapaamista, ei vertaistukitapaamisia ystävän kanssa, jolla oli saman ikäinen vauva.
Esikoinen oli pois varhaiskasvatuksesta, jossa hänen oli tarkoitus olla siitäkin huolimatta, että itse olin kotona vauvan kanssa. Ketään ei nähty, missään ei käyty.
Alku oli itkuinen
Kuopuksen syntymästä on nyt kohta kaksi vuotta. Hän aloitti juuri oman taipaleensa varhaiskasvatuksen polulla. Kuluneet kaksi pandemiantäyteistä vuotta ovat tuoneet omat haasteensa tähän prosessiin. Siinä missä esikoinen oli jo pienenä isovanhemmillaan hoidossa ja yökylässä, kuopus ei ole moiseen tottunut.
Päiväkotiin tutustuminen ennen varsinaista aloitusta jäi vähäiseksi joulun ja uudenvuoden sekä rajoitusten johdosta.
Alku oli itkuinen, puolin ja toisin, mutta jokainen päivä on edellistä helpompi.
Ensimmäisenä päivänä päiväkodista saadut viestit päivän sujumisesta helpottivat omaa oloani ja mahdollistivat edes osittaisen etenemisen omissa töissäni.
On ollut ilo huomata, kuinka lapsi vähitellen laajentaa reviiriään päiväkodin pihalla ja osallistuu ainakin kuulemani mukaan päivän aikana erilaisiin aktiviteetteihin.
Jokainen päivä on edellistä helpompi.
Ensimmäisinä päivinä hakemaan mennessä löysin hänet nimittäin pulkasta nököttämästä, ilmeisesti koko ulkoilu oli sujunut sieltä käsin tarkkaillen.
Turvaa ja huolenpitoa
Kyllä se siitä. Jälleen kerran kiitos kaikille teille, jotka otatte nämä pienet ihmiset hoiviinne päivän ajaksi ja tarjoatte heille turvaa, huolenpitoa, iloa ja elämyksiä.
Isosiskokin saattaa ulkoilun aikana käydä pienten puolella antamassa pikkusiskolle halauksen ja muutamia tsemppaavia sanoja. Kuopus ei ole yksin.
Mietin itse ensimmäisten päiväkotipäivien aikana tilannetta, jossa minut vietäisiin yhtäkkiä täysin vieraaseen ympäristöön ja vieraat ihmiset toteaisivat, että ”nyt syödään!”, tai ”päiväuniaika!” Siinä sitä sitten mentäisiin ja tehtäisiin, pakko olisi vain luottaa siihen, että homma on ihan ok ja että ne ”omat ihmiset” tulevat kyllä sitten joskus hakemaan.
