Jos omassa kylässä ei olisi päiväkotia, joutuisivat Pihla Alatalo ja Samuel Lindström matkustamaan yli
60 kilometriä kaksi kertaa päivässä. Kuva: Otto Pontio
Suomen yhdessä pienimmistä päiväkodeista on kolme lasta. Pienessä yksikössä työntekijöillä on aikaa huomioida lapsia yksilöllisesti.
– Hyvää huomenta, mitä teille kuuluu tänä aamuna? kysyy varhaiskasvatuksen opettaja Eija Jylhä ja laittaa pienen vihreän sammakon Pihla Alatalon eteen.
– Minulla on hyvä mieli, kertoo Pihla ja sammakko jatkaa matkaansa eteenpäin.
Raattaman päiväkoti Aurinkotuulessa päivä aloitetaan yhdessä aamupiirillä. Tänään paikalla on yksi henkilö tavallista enemmän, kun varhaiskasvatuksen erityisopettaja Eila Mäkitalo on tullut käymään päiväkodissa.
– Minun piti herätä yöllä kolme kertaa täysikuun takia. Kun ei ole katuvaloja, niin kuu näkyy kirkkaasti, Mäkitalo harmittelee huonosti nukuttua yötään.
Kun kaikki ovat kertoneet kuulumisensa, saa jokainen valita omaa mielialaa kuvastavat kasvot seinälle nimensä alle. Aamukuvien ja juttelun avulla lapset opettelevat tunnetaitoja.
– Kaikki tunteet ovat sallittuja ja jokainen lapsi hyväksytään omana itsenään, Jylhä kertoo.
Aamurutiineihin kuuluu myös viikonpäivän tunnistaminen.
– Peikkoperjantai, tietää Samuel Lindström.
Seuraavaksi alkaa leikki, jossa lapset rakentavat joen, ruohikon ja sillan, jonka yli vuohipukit kävelevät. Kaikki pääsevät osallistumaan vuorollaan, sillä lapsia on niin vähän.
Pikku pukki, pikku pukki bää bää, köpötteli sillalle, alkaa laulu. Laulun loputtua Eija Jylhä kysyy lapsilta, kuinka tarinassa kävi. Pihla Alatalo näyttää peukkua. Hyvinhän siinä kävi.
Joustavaa toimintaa
Kittilän kunnassa sijaitsevassa Raattaman päiväkodissa on kolme lasta ja kolme työntekijää, joista kaksi tekee puolikasta työaikaa. Työntekijöitä on siis aina paikalla kaksi. Pienempien lasten lisäksi yksi koululainen liittyy seuraan iltapäivisin.
Työntekijät Eija Jylhä ja Jaana Peltovuoma nauttivat pienen päiväkodin kodinomaisuudesta. Vähäinen määrä lapsia mahdollistaa joustavuuden ja suunnitelmien nopean muuttamisen.
Koska ryhmä on pieni, aikuisilla on enemmän aikaa kuunnella ja huomioida jokaista lasta. Suuremmissa päiväkodeissa päivät ovat usein tarkkaan aikataulutettuja ja suunnitelmat tehty viikkojen päähän.
Täällä ollaan vähän liiankin tuttuja.
Peltovuoman mukaan pienessä ryhmässä on selkeät suunnitelmat ja rutiinit, mutta toiminta on joustavampaa.
– Jos lapset eivät jaksa tehdä jotain, vaihdamme puuhan toiseen, Jylhä sanoo.
Raattamassa lapsilla on mahdollisuus tehdä suurta päiväkotia enemmän asioita aikuisen yksilöllisellä ohjauksella. Pienimmät harjoittelevat esimerkiksi pukemista, sillä työntekijät ehtivät tukea heitä siinä.
Eija Jylhä on työskennellyt varhaiskasvatusalalla jo 35 vuotta. Hänen mukaansa lasten kasvuympäristö on muuttunut paljon vuosien aikana. Kuva: Otto Pontio
Toisaalta pienen päiväkodin huono puoli on se, että leikkikavereita ja kaverivalikoimaa on vähemmän. Oman ikäistä seuraa ei ole välttämättä ollenkaan.
Tehtävää on paljon. Työntekijät hoitavat itse tiskit ja välipalat sekä päivittäiset siivoukset. Oheistyöt tehdään pääasiassa silloin kun lapset eivät ole paikalla.
Itsenäinen työpaikka tarjoaa vapautta ja liikkumatilaa, mutta myös vastuuta.
– Meidän vastuumme on suurempi, kun päiväkodinjohtaja on Sirkassa, Jylhä toteaa.
Pysyvien työntekijöiden saaminen haastavaa
Päiväkodin johtaja Eija Metsärinnan työpaikka on päiväkoti Mäntymajalla reilun 60 kilometrin päässä Raattamasta. Tai välimatka riippuu siitä, ajaako Tepaston vai Jerisjärven kautta.
– Minä ajan aina Jerisjärven kautta isompaa tietä. Se toinen tie on välillä niin huonossa kunnossa, Metsärinta kertoo.
Raattamalaisten lasten päiväkotimatka olisi siis yli 60 kilometriä, jos omaa päiväkotia ei olisi.
– Se on kohtuuttoman pitkä matka tuoda lapsia hoitoon, Metsärinta sanoo.
Pieni noin 120 asukkaan kylä on taistellut pitkään päiväkodin säilymisen puolesta. Etenkin paikallisilla vanhemmilla on kova tahtotila siitä, että päiväkoti pysyisi kylällä.
Nyt 5–6 luokkalaiset käyvät koulua Muoniossa, 45 kilometrin päässä. On mahdollista, että myös päiväkotipalvelut ostettaisiin jatkossa Muoniosta.
Metsärinnan mukaan mahdollista voisi olla Raattaman koulun ja päiväkodin yhdistyminen, jolloin tilaa voitaisiin käyttää iltaisin esimerkiksi kylätalona.
– Tai jos Raattamaan tulisi perhepäivähoitaja tai Ryhmis. Vaihtoehtoja kyllä on, pohtii Metsärinta.
Metsärinta käy Raattamassa noin kerran kuukaudessa. Muuna aikana yhteyttä pidetään pääasiassa puhelimitse.
– Eihän se sama ole, kuin että olisi läsnä. Mutta jos minua tarvitaan, niin hurautan paikalle.
Metsärinnalle käynnit Raattamassa ovat iloinen asia.
– Vierailu tuo vaihtelua arkeen. Ja ovathan ne maisemat ihan huikeat!
Välillä Raattaman päiväkodissa on ollut enemmän lapsia. Metsärinnan mukaan tilanne on poikkeuksellisen hiljainen.
Lapset kulkevat välillä vanhempiensa mukana porotöissä.
Työntekijöiden näkökulmasta tilanne on hyvä. Raattamaan on nyt resurssoitu enemmän työntekijöitä, sillä ennen heitä saattoi olla vain yksi.
– Silloin väsyy, kun ei ole tukea toisista työntekijöistä, Metsärinta sanoo.
Pysyvien työntekijöiden saaminen haja-asutusalueen päiväkotiin on haastavaa. Vielä haastavampaa on sijaisten hankkiminen.
– Niinkin on käynyt, että olen mennyt itse. Se ei kuitenkaan välttämättä onnistu edes silloin, kun mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, hän lisää.
Päiväkodin johtaja, sosionomi Eija Metsärinta käy Raattaman päiväkodissa noin kerran kuussa. Kuva: Otto Pontio
Metsärinta kiittelee raattamalaisia vanhempia, joilla on joustonvaraa. Jos mikään sijaisjärjestely ei onnistu, niin hoito pystytään järjestämään jotenkin muuten.
Muutoin Kittilän kunnassa resurssit ovat kohdillaan. Kaikki, joilla on sopiva koulutus työllistyvät. Sijaisia saadaan ottaa aina, jos niitä vain löytyy.
– Täällä ei tarvitse kitsastella, Metsärinta toteaa.
Luonto lähellä
Metsärinnalla on johdettavana neljä pientä yksikköä Kittilän alueella. Metsärinnan mukaan Raattaman päiväkodin erityispiirteenä on upea luonto.
– Täällä ei ole samaa kiirettä kuin Etelä-Suomessa, Hämeenlinnan seudulla aiemmin työskennellyt Metsärinta sanoo.
Työviikon päätteeksi Metsärinta laittaa lenkkikengät tai lumikengät jalkaan ja kiipeää tunturin päälle. Siellä työasiat unohtuvat saman tien.
– Se on ihan parhautta täällä. Eikä tarvitse mennä samoja polkuja pitkin, vaan niitä riittää kilometreittäin.
Paikallisen luonnon tarjoamista antimista nauttivat myös jo hieman nälkäiset Raattaman päiväkotilaiset. Päiväkodin ovi käy, ja sisään astuu keittäjä tervehtien ryhmää.
Viereisessä koulussa työskentelevällä keittäjällä on mukanaan termoslaatikko, jossa poronkäristyskeitto odottaa nälkäisiä. Jälkiruuaksi on pannaria.
– Poronliha on lähiruokaa parhaimmillaan, sanoo Eija Jylhä.
Pallastunturin kupeessa oleva Raattaman kylä elää pitkälti porotaloudesta ja matkailusta.
– Lapset kulkevat välillä vanhempiensa mukana porotöissä ja ovat silloin poissa päiväkodista. Se on ihan luonnollista, Peltovuoma kertoo.
Päiväkodissa lasten kanssa tehdään retkiä lähikohteisiin. Jylhä on löytänyt Pallastunturilla sijaitsevan kodan läheltä kuusia, joiden alle voisi rakentaa majoja.
– Retkellä voidaan samalla harjoitella tulenkäyttöä. Täällä se on yksi perustaito, Jylhä kertoo.
Päiväkodissa ulkoillaan vähintään kahdesti päivässä. Lapset viihtyvät ulkona hyvin ja ovat tottuneet hyvinkin kylmiin olosuhteisiin. Päiväkodissa pakkasrajana pidetään kuitenkin 25 astetta.
– Ulkoilu täällä on siistimpää, kun talvella on lunta ja pakkasta, Jylhä sanoo viitaten Etelä-Suomen kurakeleihin.
Talvella kaamos kestää neljä viikkoa. Kun aurinko alkaa taas näkyä, ovat lapset innoissaan. Silloin aurinko näkyy suoraan päiväkodin ikkunasta, josta avautuu näkymä Raattaman kylään.
Vieraskoreus katoaa
Vielä ennen ruokailua lapset ehtivät viihtyä erityisopettaja Eila Mäkitalo seurassa. Mäkitalo näyttää lapsille erilaisia kuvia ja arvuuttelee mitä niissä näkyy.
– Mitäs ne nämä ihanuudet ovat?
– Karhuja! Lumikarhuja, lapset arvelevat.
– Ne ovat jääkarhuja, Mäkitalo kertoo.
Lauri Autto kaivaa taskustaan uuden huulirasvan ja alkaa esitellä sitä.
– Ootko ostanut Tokmannilta, Mäkitalo kysyy.
Kittilään on avattu Suomen pohjoisin Tokmanni ja nyt kaikki lapset ovat käyneet siellä ostoksilla.
Mäkitalo tietää hittipuheenaiheet lasten keskuudessa, sillä hän on työskennellyt alalla lähes 35 vuoden ajan. Lapset ovat hänen mukaansa samanlaisia kuin ennen, mutta lasten kasvuympäristöt ovat muuttuneet myös pohjoisessa.
Kännykät vievät aikuisten aikaa ja etätöiden tekeminen etäännyttää vanhemmat helposti lapsistaan.
– Vasta kun lapsi tekee vikuritemppuja, hänet huomataan. Se vaikuttaa lasten käytökseen.
Myös nettiin keskittynyt asiointi vähentää käyntejä esimerkiksi postissa tai pankissa.
– Kun vuorovaikutuksen opettelua ei juuri ole, niin ei ole ihmekään, jos lasta jännittävät vastaavat asiointitilanteet, Mäkitalo sanoo.
Kaikki päiväkodin lapset ovat kerääntyneet Mäkitalon ympärille. Hän liputtaa pienen yksikön puolesta, vaikkakin välillä lasten hyvin läheiset suhteet voivat tuottaa vähän hassujakin haasteita.
– Täällä ollaan vähän liiankin tuttuja, vieraskoreus katoaa kokonaan, Mäkitalo sanoo ja nauraa.
Keittiössä kaikki alkaa olla jo valmista. Mäkitalo laittaa lasten kanssa kuvat kasaan. Porokeitto ja pannari odottavat.
