Teksti: Susanna Vilpponen | Kuvat: Saara Lavi
Mettäterapijassa jutellaan vaikeista asioista nuotion ääressä ja tehdään yhdessä. Luontoa hyödyntävä päihdetyö on vähentänyt päihdeongelmiin liittyvää häpeää ja asiasta puhutaan avoimemmin.
Värityskynät suhisevat paperilla. Pienet valkoiset ukot erottuvat värikästä taustaa vasten. Yksi makaa maassa peittäen kasvonsa, toinen nousee ilmapallolla iloisesti ylöspäin, kolmas sahaa oksaa toisen alta. Eri tilanteissa olevat ukot saavat väriä kylkeensä sen mukaan, miltä värittäjästä tuntuu.
Puuvärit ovat Mettäterapija-leiriläisten käsissä. Kolmen hengen leiriryhmä Enontekiön eri kyliltä on kokoontunut Käsivarressa sijaitsevan Kelottijärven rannalle muutamaksi päiväksi. Miehet keskittyvät tehtävään lämpimässä mökissä navakan syystuulen puhaltaessa ulkona.
Kun tehtävä on valmis, perustellaan muille, miksi tietty ukko on väritetty. Siitä selviää, minkälaisia tunteita kullakin osallistujalla on leirin alussa. Loppupuolella tehtävä tehdään uudestaan.
Ikkunan takana viimeiset lehtien rippeet tippuvat pienten koivujen oksilta. Aallot muodostavat pieniä vaahtopäitä järvellä. Järven takana on Ruotsi.
Anne Näkkäläjärvi ja Piia Juuso sytyttävät metsään pystytettyyn kotaan nuotion.
Terapiaa keskellä luontoa
Mettäterapija, pohjoissaameksi Meahcceterapiija, on luonnossa tapahtuvaa sosiaalisesti kuntouttavaa pienryhmätoimintaa. Se on syntynyt tarpeesta vastata pienen pohjoisen kunnan ja saamelaisyhteisön päihdetyön haasteisiin.
Leirejä järjestetään eri vuodenaikoina paikoissa, joissa ollaan keskellä luontoa. Niitä ohjaavat sosiaalialan ammattilaiset. Mettäterapijassa ajatuksena on kohdata itsensä ja toiset luonnon helmassa.
Luonnossa on tilaa olla hiljaa. Sanaton kohtaaminen voi rakentaa ainutlaatuista luottamusta leiriläisten ja ohjaajien välille.
– Luonto toimintaympäristönä antaa päihdetyölle puitteet, jossa kaikki ovat tasavertaisia. Samalla asiantuntijuusroolit jäävät taustalle ja jokaisen omat vahvuudet pääsevät esille, kertoo Enontekiön johtava sosiaalityöntekijä Anne Näkkäläjärvi.
Luonto on rauhoittava ja turvallinen kohtaamisympäristö oman elämän tarkasteluun. Myös työympäristönä luonto on voimaannuttava.
– Työntekijänä pystyn tuomaan luonnossa esiin omia vahvuuksiani, jotka luovat onnistumisen tunteita ja hetkiä. Olemme kaikki samanarvoisia pieniä ihmisiä siellä luonnon keskellä, Sámi Soster ‑järjestön päihdetyöntekijä Piia Juuso toteaa.
Piia Juuso tarkkailee nuotion yläpuolella roikkuvien poronlihojen savustumista.
Mettäterapijasta uusi suunta elämään
Käppyräisten koivujen lomaan on pystytetty kota. Sen sisällä Marko Keskitalo vahtii tulta. Silmä painuu välistä kiinni, kun nuotio lämmittää mukavasti ja porontalja alustana tuntuu pehmoiselta.
Yläpuolella roikkuvat poronlihat savustuvat hiljalleen poikkipuuhun ripustettuina. Keskitalo lisää välillä tuoretta puuta nuotioon. Kotaa kiertää sakea savu, joka saa silmät vuotamaan.
Keskitalo on Mettäterapijan konkari. Meneillään on hänen kymmenes leirinsä. Raittiina mies on ollut yli kahdeksan vuotta.
Mettäterapijassa Keskitalon mukaan parasta on, kun pääsee muiden kanssa eräilemään.
– Kaveriporukka vaihtui täysin, kun lopetin juomisen. Yksin ei välttämättä niin huvita lähteä erähommiinkaan.
Mettäterapijassa tärkeää onkin yhteisöllisyys ja ryhmähengen muodostuminen.
– Alkoholisteilla siteet läheisiin ovat usein katkenneet. Meidän pyrkimyksenämme on luoda tunne, että ainakin täällä olisi porukka, johon tuntisi kuuluvansa, Anne Näkkäläjärvi kertoo.
Turvallisuuden kokeminen ja vertaistuki ovat avainasemassa päihdetyössä.
– Päihdeongelmasta selviämiseksi tarvitaan kontakteja, jotka kannattelevat myös leirien jälkeen, Näkkäläjärvi lisää.
Konsepti on kaukana laitosmaisesta kuntoutuksesta tai tavanomaisesta terapiasta, jossa ollaan yleensä neljän seinän sisällä keskustelemassa. Tarkoituksena onkin, että järvellä tai nuotion äärellä ei katsota kelloa, vaan asiakkaalla on mahdollisuus valita itse, milloin on oikea hetki puhua vaikeista asioista.
– Leirillä voi poistua tilanteesta, jos jokin asia menee vaikka liian henkilökohtaiseksi ja tulla sitten takaisin, kun siltä tuntuu, Anne Näkkäläjärvi sanoo.
Mettäterapijan tavoitteina on tarjota toiminnallista yhdessäoloa, erilaisia virikkeitä sekä kannustaa päihteettömään elämään.
– Tulemme kaikki tuolta samasta oravanpyörästä. Leireillä siitä pääsee irrottautumaan ja näkee selvemmin millaista arki on kotona, ja sen myötä pystyy ehkä muuttamaan asioita, Piia Juuso kertoo.
Täällä ei voi esittää mitään. Meillä kaikilla on hyvät ja huonot puolemme.
Asiakkaiden motivoiminen ja rohkaiseminen toimintaan on yksi Mettäterapijan haastavimmista työvaiheista. Osa päihdeongelmaisista ohjautuu Mettäterapijaan sosiaalipuolen ja järjestötyön kautta.
Leirit kiinnostavat monia, mutta niille lähteminen ei ole aina kovin yksinkertaista. Ongelmana on esimerkiksi saada työelämässä olevia mukaan, sillä leirit järjestetään arkipäivinä.
– Haastattelemme Annen kanssa uuden asiakkaan ja käymme keskustelua leiritoiminnasta. Katsomme yksilöllisesti, millainen toiminta ketäkin parhaiten palvelee, Juuso selventää.
Leirien lisäksi Mettäterapija järjestää kohtaamispaikkoja, jonne voi tulla matalalla kynnyksellä juttelemaan nuotion ääreen.
Marko Keskitalo on Mettätepijakonkari.
Saamelaisuus on Mettäterapijan tärkeä osa
Biđus eli saamelainen porokeitto porisee kattilassa. Sauna on lämpiämässä ja vedet järvestä kannettu sisälle saunaan.
Ruokaa odotellessa yksi neuloo, muutama makoilee sohvilla. Aurinko tunkee valoa ikkunasta sisään. Tuuli heiluttaa puita, joiden oksien varjot tekevät liikkuvia kuvioita keittiön pöytään.
Niitä näitä jutustellessa herää keskustelu siitä, kannattaako viinanjuonti lopettaa. Kaj Piipari-Matti Wasara empii, jos sitä kuitenkin joskus voisi ottaa.
Marko Keskitalo pohtii omaa elämäänsä, jonka viina meinasi viedä. Usean haimatulehduksen jälkeen juominen oli pakko jättää, muuten henki olisi lähtenyt.
– Jos sitä osaisi käyttää niin kuin ihmiset. En usko, että entisestä juoposta voi tulla kohtuukäyttäjä, pohtii Keskitalo.
Ei se juominen hauskaa ollut, se oli vain pakko.
Mettäterapijassa käyneitä asiakkaita on menehtynyt muutaman vuoden aikana useampi. Ryhmä muistelee lämmöllä erästä osallistujaa, joka menehtyi viime vuonna.
– Oli elämäni paras päätös lopettaa juominen, toteaa Keskitalo.
Näkkäläjärvi lähtee yhden leiriläisen kanssa heittämään verkot järveen. Muut suuntaavat kodalle paistamaan savulihaa. Ilta tummenee ja vastarannan Latnjavaara, Koutta, Nuortapori ja Vuokkasenvaara häviävät pian näkyvistä.
Saamelaisuus on yksi tärkeä Mettäterapijan osa. Kaikki leirit ovat kulttuurisensitiivisiä, ja esimerkiksi puhuttu kieli valitaan osallistujien mukaan.
Enontekiö kuuluu Saamenmaahan, jonka asukkaista noin kymmenesosan äidinkieli on pohjoissaame. Molemmat ohjaajat ovat saamelaisia, joten päihdetyö on myös kaksikielistä ja ‑kulttuurista.
– Luonto on saamelaisten elämäntapa ja osa päivittäistä elämää, ei pelkkä vapaa-ajan viettokohde. Leirillä asiakkaat ovat vahvoilla, kun he ovat täällä oman elämänsä äärellä, Anne Näkkäläjärvi sanoo.
Työtä tehdään pienellä pohjoisen paikkakunnalla. Siinä on niin etunsa kuin haittansa.
– Yleensä ihmisten taustoista tietää jo jonkin verran, jolloin on helpompi alkaa puhumaan heille tärkeistä asioista ja silloin aukeaa myös asioita, joita voi olla vaikeampi ottaa heti esille. Huonoja puolia ovat esimerkiksi ristiriidat sukujen välillä ja ennakkoluulot, Piia Juuso sanoo.
Ohjaajat ovat itse Enontekiöltä lähtöisin. Siitä on heidän mielestään ainoastaan hyötyä, sillä ihmisiä pääsee lähelle, kun puhutaan samaa kieltä – eikä siis pelkästään kielen merkityksessä.
– Joskus jotkut asiakkaat ovat olleet hieman ujoja ja hiljaisia, niin voi olla vaikea keksiä mistä aloittaisi jutustelun. Silloin esimerkiksi porohommista on helppo alkaa puhumaan, jolloin alkavat aukeamaan ja asiakas pystyy kertomaan myös ei niin hauskoista teemoista, Juuso selventää.
Kaj Piipari-Matti Wasara ja Piia Juuso saivat kunnon kalansaaliin, jossa riittää yhdessä syötävää ja kotiinvietävää.
Toiminnallisuutta ja vahvistusta itsetunnolle
Yön aikana kylmä syysviima on hieman laantunut. Leiriläiset heräilevät pannukahvin tuoksuun mökissä. Aamupalan lomassa seurataan järvellä lipuvaa venettä. Kalasaaliista on lyöty leikkimielistä vetoa. Vaarat taustallaan vene lähenee rantaa.
Leppoisan jutustelun lomassa keskustelu kääntyy luontevasti myös vaikeisiin asioihin.
Pakottaminen ja hyysääminen eivät auta.
Ryhmäläiset pohtivat, millaista tukea ja apua alkoholistit toivoisivat.
– Jotkut saattavat tulla sanomaan, että sen kun lopetat. Mutta ei se ole niin helppoa. Ei se juominen hauskaa ollut, se oli vain pakko. Sitä ei voi tietää, ellei ole itse alkoholisti, Keskitalo pohtii ja jatkaa:
– Pakottaminen ja hyysääminen eivät auta. Parasta olisi, jos sosiaalityöntekijällä olisi esimerkiksi omaa kokemusta päihteistä.
Piia Juuson mukaan sosiaalityöntekijällä ei välttämättä tarvitse olla henkilökohtaista kokemusta päihteistä.
– Mutta jos lähipiirissä edes on, niin siitä on hyötyä työn kannalta. Silloin voi ymmärtää päihdeongelmaakin paremmin.
Verkoilla saadut siiat jaetaan veikkauksien mukaan, parhaiten oikeaan osunut saa valita suurimman vonkaleen. Taimenelle ja hauille löytyy myös ottajansa. Loput kalat savustetaan.
Wasara perkaa verkoista nostettuja haukia. Puukko on tylsä ja haukifileitä on hankala leikata. Oma venekin on mukana, mutta uistelemaan ei ole vielä päässyt. Kalalla käynti on yhdenlaista terapiaa, jossa voi keskittyä vain yhteen asiaan.
Wasaran mielestä leirillä on hauska porukka ja erityisesti ohjaajien rento ote miellyttää. Jokainen leiri muotoutuukin osallistujien mukaan.
– Tätä työtä tehdään omalla persoonalla. Täällä ei voi esittää mitään. Kaikilla meillä on huonot ja hyvät puolemme, Anne Näkkäläjärvi sanoo.
Mettäterapian ryhmät ovat pieniä, maksimissaan viisi asiakasta ja kaksi työntekijää. Näin erämaisissa oloissa eläminen ja liikkuminen sujuu parhaiten. Pieni ryhmä mahdollistaa myös intensiivisemmän vuorovaikutuksen ja asiakkaiden tasapuolisen osallistumismahdollisuuden.
Kalasaalis jaettiin tasan kaikkien kesken.
Kun kalat on käsitelty, on jäljellä verkkojen selvitys. Solmussa olevat verkot aiheuttavat päänvaivaa, mutta saavat aikaan myös remakat naurut. Muutenkin leirillä nauretaan vedet silmissä tämän tästä. Huumorilla on tärkeä rooli niin yhteishengen muodostamisessa kuin välineenä hankalien asioiden käsittelyssä.
Eräilyn ja yhteisen hauskanpidon lisäksi leirillä tehdään tehtäviä ja käydään yksilökeskusteluja. Tehtävät eivät aina innosta kaikkia leiriläisiä.
– Taasko niitä pikku-ukkotehtäviä, kuuluu jupinaa sohvan pohjalta.
Tarkoitus on, että osallistujat löytävät vahvuuksiaan.
Ukkoja ei tällä kertaa väritellä, vaan jokainen vuorollaan menee istumaan kiikkustuoliin ja muut valitsevat lattialle levitetyistä korteista sen, mikä kuvaa istuvaa ihmistä parhaiten.
– Kyllähän tämä hyvältä tuntuu, miehän aivan punastun, sanoo yksi ryhmäläisistä.
Itsetuntoa vahvistavilla tehtävillä on tärkeä paikkansa. Leirin tehtävät tähtäävätkin siihen, että osallistujat löytävät vahvuuksiaan.
Muutos parempaan on sosiaalialan eteenpäin vievä voima
Enontekiöllä Mettäterapija-leirejä on järjestetty vuodesta 2009. Yhdentoista vuoden aikana Mettäterapijasta on tullut näkyvämpää ja myös kiinnostus toimintaa kohtaan on kasvanut.
Saavutetut tulokset ovat positiivisia. Esimerkiksi paikallinen asenneilmapiiri on muuttunut myönteisemmäksi ja päihdeongelmista on alettu puhua avoimemmin.
– Saamelaisessa kulttuurissa asioista on ennemmin vaiettu kuin puhuttu, mutta nyt ongelman puheeksi ottaminen ja asiasta keskusteleminen on helpompaa, Piia Juuso kertoo.
Osa asiakkaista on raitistunut kokonaan, osa vähentänyt juomista.
– Myös leimautumisen ja häpeän tunne on vähentynyt, Juuso lisää.
Anne Näkkäläjärven mielestä asioiden meno parempaan suuntaan on sosiaalialan eteenpäin vievä voima.
– Päihdetyössä palkitsevinta on muutoksen näkeminen. On tietenkin vaikea tietää, miten paljon milläkin on ollut siihen vaikutusta. Mutta on hienoa, että on voinut olla pieni osa muutosta, kertoo Näkkäläjärvi.
Saderintama näyttäisi lähestyvän vastarannalta. Leiriläiset siirtyvät mökin lämpöön.
Pian esiin otetaan värikynät. Ukot saavat taas kokovartalovärityksen.
Meahcceterapija eli Mettäterapija
- Päihdetyötä, joka ottaa huomioon saamelaisen yhteisön arvot ja normit.
- Koostuu muutamista leirijaksoista luonnossa vuoden aikana.
- Eri vuodenaikoina järjestettävät leirit kestävät 3–5 vuorokautta.
- Järjestetään Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa.
- Avointa kohderyhmään kuuluville työikäisille alueen asukkaille.
- Leirijaksojen välillä työntekijät pitävät asiakkaisiin yhteyttä.
