Ihmisten kohtaaminen on työn ydintä mutta osallistavassa työssä on tunnettava myös palvelujärjestelmä ja järjestön toimintaa, jotta voi ohjata ihmisiä eteenpäin, kertoo yhteisökehittäjä Katja Hämäläinen. Kuvat: Miska Korpelainen
Taito kohdata ihmisiä on Katja Hämäläisen vahvuus. Hanketyössä hän nauttii siitä, että saa yhdistää ruohonjuuritason työn ja kehittämisen.
Punaisen mökin aidassa on vanhoja kakkuvuokia, tarjottimia, maitopeilareita. Onpa aidan päällä ompelukonekin. Talon seinillä runsaus jatkuu: kukkalaatikoiden lisäksi monenmoista tavaraa tuolista suksiin ja kärrynpyöriin. Ei ihme, että ohikulkijat pyytävät päästä katsomaan ja haluavat tietää, kuka talossa asuu.
Talo on ollut yhteisökehittäjä Katja Hämäläisen koti jo yli 20 vuotta.
Paljasjalkainen joensuulainen Katja Hämäläinen valmistui sosionomiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 1997. Opiskeluaikainen harjoittelukokemus Joensuun kansalaistalolla koukutti Hämäläisen.
– Olin mukana vapaaehtoistyössä. Ensin käynnistettiin yökahvilatoimintaa, sitten aloitettiin Kulman kundit ‑toiminta, johon tuli mukaan eri-ikäisiä miehiä alle kolmekymppisistä ikämiehiin.
Myös Hämäläisen silloinen aviomies oli mukana vapaaehtoistyössä.
– Elimme tiiviisti kansalaistalon perustamisvaihetta ja välillä taisimme olla talolla enemmän kuin kotona.
Vapaa-aikaa oli tullut, kun SM-tasolla mitalisijoillekin yltänyt Katja Hämäläinen oli joutunut jättämään viisitoistavuotisen pikajuoksijauransa loukkaantumisten vuoksi.
Työtä ikääntyvien miesten parissa
Katja Hämäläinen on kehittänyt osallisuutta lisäävää toimintaa ikääntyvien miesten parissa vuosien ajan. Raamit työlle ovat antaneet Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen Ikaros-hanke ja ARMI-hanke.
– Monen ikääntyneen miehen ongelma on tarpeettomuuden tunne ja yksinäisyys. Näitä miehiä lähdin tavoittamaan sieltä, missä he liikkuvat: kauppakeskuksista, huoltoaseman baareista, torilta.
Ensimmäinen Velmu-ryhmä aloitti Joensuun Rantakylässä, ja toimintaa on laajennettu Enoon, Kiihtelysvaaraan ja tänä vuonna Hammaslahteen.
Työn lähtökohtana on osallisuus.
– Diagnoosit narikkaan! Meille ovat tervetulleita kaikenlaiset ihmiset: ei tarvitse kertoa taustojaan. Ihmisyys on meidän juttu, emme ole yhden asian liike tai tietynlaisten ihmisten toimintaa, Katja Hämäläinen selittää.
Hän on huomannut, että kun osoittaa kiinnostusta ihmisten arkeen, nämä alkavat avautua. Toinen tärkeä oppi on, että ihminen itse saa määritellä mahdolliset ongelmansa ja löytää myös ratkaisut.
– Jos ihmistä vaivaa, että vaatteet ovat likaiset, koska pesukone on rikki, lähdetään käsittelemään sitä. Ei määritellä ulkoa käsin, että päihdeongelmastahan tässä on kyse.
Velmut retkeilevät, tekevät talkootöitä ja kokkaavat. Onpa ryhmä tehnyt oman laulun ja levyttänyt sen. Esiintymisiäkin on ollut.
– Ryhmä itse päättää, mitä tehdään. Jos ei keksitä mitään, niin olla möllötetään.
Kotoakin haetaan
Toiminnan aloittaminen tänä vuonna Hammaslahdessa kuvaa hyvin työtapaa.
– Aloitimme tunnustelut istumalla alkuvuodesta keskiviikkoisin huoltoaseman baarissa. Vähitellen kun kasvomme tulivat tutuksi, alkoi juttu luistaa.
Diagnoosit narikkaan!
Katja Hämäläisen mukana Hammaslahdessa oli vertaismies ja Katjan koira Hiski.
– Eläin voi toimia kohtaamisessa välittäjänä. Iso juro mies saattaa jutella koiralle, vaikka ei muuten halua puhua.
Koronan vuoksi ei ollut alkuun tarjota toimintaa, mutta kohtaamiset poikivat kotikäyntejä. Lopulta koronatilanne helpotti ja työnantajalta saatiin kokoontumislupa.
– Aina jännittää, millaisen vastakaiun kutsumme saa. Oli helpottavaa, kun miehet tuli ja toi kavereitaan. Nuorisoseuran talolla grillailtiin ja keskusteltiin.
Hammaslahden tapaamisissa on käynyt keskimäärin 15 miestä, samoin Enossa. Rantakylässä kävijöitä on keskimäärin 25–30. Kesäretkelle Ilomantsiin osallistui 25 miestä.
Katja Hämäläinen tietää, että monen liikkeelle lähtevän miehen tilanne on kohtuullisen hyvä, mutta on haaste tavoittaa niitä, jotka ovat erakoituneet mökkeihinsä. Ratkaisun avaimet löytyvät ryhmästä: mukaan tulleet tuntevat niitä, joita pitää hakea kotoa.
Hankkeen ideologiaan kuuluu, että kyytejä järjestetään ja kotoa haetaan, jos muuten ei pääse.
– Onhan se aikaa vievää, kun parin tunnin tapaamista varten täytyy ajaa kolme tuntia väkeä kokoon ja toiset kolme tuntia takaisin koteihin, Katja Hämäläinen toteaa.
Jokainen haluaa olla toimija
24-vuotinen työura on rakentunut hankkeista, joiden tarkoitus on ollut pohjimmiltaan sama: ihmisten osallisuuden tukeminen.
– Hankkeiden määräaikaisuus tuo intoa, kun saa mahdollisuuden kehittää toimintaa täysillä pari vuotta. Uuden hankkeen myötä omaan työhön herää aina uusia näkökulmia, eikä pääse leipääntymään.
– Toisaalta ärsyttää, kun toimiva työmuoto on verhottava aina uuteen asuun, jotta jatkuvuutta voidaan turvata. Rahoituksen hakuun ja raportointiin menee aina paljon aikaa. Välillä turhauttaa se, että hankkeet eivät juuri siirry käytännöksi julkiseen palvelujärjestelmään, koska jalkautuva työ ei ole lakisääteistä ja pakollista.
Katja Hämäläinen on pohtinut työssään paljon osallisuuden ja osallistamisen eroa.
– Usein hankkeissa rakennetaan osallisuuden mallit, etsitään sopivia elementtejä, piirretään kaavioita ja ihmiset saavat sitten olla osallisia valmiiksi tehdyssä. Tärkeää olisi huomata, että jokainen haluaa olla toimija, ei toiminnan kohde.
Ihminen itse määrittelee mahdolliset ongelmansa.
Hämäläinen painottaa, että osallistavaan työotteeseen kuuluu myös asioista kertominen ja tiedottaminen. Ilman tietoa mahdollisuuksista vaikuttaa, ei voi olla osallinen.
Monesti asiat hoituisivat nopeasti työntekijöiden tekemänä.
Hämäläinen kertoo Utran koulun rakentamisesta asukastuvaksi, joka kesti seitsemän vuotta, kun työ tehtiin osallisuuden näkökulmasta.
– Aloitettiin tapaamalla ihmisiä ja kertomalla, että olisi mahdollisuus saada koulu asukkaiden käyttöön. Olisiko tarvetta? Millaista sisältöä toiminnalle haluttaisiin?
– Toiminnassamme ei tehdä sääntöjä, jos ei ole pakko. Jos on pakko tehdä säännöt, ne tehdään yhdessä.
Velmuissa on esimerkiksi sovittu, että päihtyneenä saa tulla kokoontumisiin, jos käyttäytyy asiallisesti.
Ei asiakas vaan ihminen
Katja Hämäläinen ei kertaakaan käytä sanaa asiakas. Hän puhuu koko ajan ihmisistä. Kohtaaminen on hänen mielestään työn ydintä.
Katja kohtasi nykyisen Velmu-aktiivin Hannun Joensuun torikahviossa vuosia sitten.
– Olin työparin kanssa liikkeellä ja huomasin kumarassa istuvan miehen kahvilan pöydässä. Hän näytti siltä, että kaipaisi seuraa. Niinpä menin juttelemaan. Nyt Hannu on kantavia voimia ja kulkee usein ”vertaismiehenä” kanssani.
–Työlle on asetettu määrälliset tavoitteet, jotka ovat ylittyneetkin.
Hämäläisellä on laskuri, jolla hän kirjaa jalkautuvassa työssä kohdattujen määrän. Kotikäynnit, palveluohjaus, vertaismiesten mukanaolo ja ryhmätapaamiset sekä niihin osallistuneiden määrä kirjataan myös tilastoihin. Sen sijaan nimilistoja etunimeä ja sukunimen alkukirjainta enemmän ei pidetä.
Määrälliset tavoitteet eivät kuitenkaan ole Hämäläisen mielestä pääasia.
– Määrä syntyy kohtaamalla yksi ihminen kerrallaan. Kohtaaminen johtaa johonkin tai ei johda. Kohtaamista ei voi mitata.
Kaupungilla liikkuessa on helpompi kohdata ihmisiä kuin toimistotyössä, mutta se tuo myös haasteen henkilökohtaiseen elämään. Jalkautuvassa työssä oma persoona on tärkein työväline.
– Itsestään on annettava aika paljon, jos haluaa saada vastakaikua. Kun olen työssäni tuttavallinen, voi moni pitää minua parhaana ystävänään. Kieltämättä koskettaa, kun joku on sairaalassa ilmoittanut minut lähiomaiseksi. Työote on minulla verissä, mutta kyse on kuitenkin ammatillisesta työstä.
Jos on pakko tehdä säännöt, ne tehdään yhdessä.
Miten hän pitää huolta työn ja vapaa-ajan erosta?
– Nuorempana en välttämättä osannut. Pidin työtäni elämäntapana ja jatkoin työpäivää vapaaehtoistoiminnalla. Jossakin vaiheessa tuli sitten uupumus, jonka fyysinen sairaus laukaisi.
– Vapaa-ajalla kaupungilla liikkuessani en nykyisin ota oma-aloitteisesti kontaktia työhön liittyviin ihmisiin. Vastaan tervehdyksiin ja kuuntelen, jos minulle tullaan puhumaan, mutta ehdotan pian, että palataanko asiaan huomenna. En vastaa työpuhelimeen iltaisin enkä viikonloppuisin, ellei erikseen ole sovittu yhteydenotosta.
Sosiaalisella ja helposti vieraisiin kontaktin saavalla Katja Hämäläisellä on paljon tuttuja, kavereita kohtuupaljon ja sydänystäviä kourallinen.
– Ystävien ja tuttavien ero on siinä, että ystävien kanssa on muitakin kiinnostuksen kohteita kuin työ tai harrastus.
Vastapainoa puutarhasta
Työn vastapainona Hämäläisellä on puutarhanhoito ja sisustaminen.
– Niissä näkee selkeästi työn tulokset.
Vuonna 1928 rakennettua punaista taloa on laajennettu 1950-luvulla. Katjan aviomies remontoi vintistä talviasuttavan heidän muutettuaan taloon 22 vuotta sitten. Katja on sisustanut vanhoilla huonekaluilla ja keräämillään kotitalousesineillä värikkään ja runsaan kodin ja rakentanut puutarhan.
Puutarhassa on ”huoneita”, joita erottavat kaariportit, pensaat ja istutukset. Patio toimii kahvittelupaikkana, grillipaikka ja kesäkeittiö palvelevat puutarhakutsuja, takapihalla on keittiöpuutarha ja pihasauna, jossa saa makoisat löylyt talvellakin. Vanhan navetan päädyssä on kesähuone, ja ylisillä museo.
Liki kolme vuosikymmentä kestänyt avioliitto päättyi vuosi sitten, mutta Katja on löytänyt rinnalleen miesystävän, jonka kanssa jakaa kiinnostuksen kohteita. Urheilukin on palannut mukaan elämään, nyt penkkiurheiluna.
