Kari Matela on ammattijärjestö Talentian sopimusasiantuntija, joka lukee Karl ja Groucho Marxia ja matkustaa mieluiten pohjoisessa. Kuva: Veikko Somerpuro
Vanhassa uutisessa todettiin pakettiauton töytäisseen ”noin 60-vuotiasta vanhusta”. Siis esimerkiksi minua. Uutinen heijastaa aikansa asenneilmapiiriä – tällä hetkellä patistellaan 60-vuotiaita pysymään työelämässä mahdollisimman pitkään.
Niin onkin käymässä: yli kuusikymppiset jatkavat työelämässä pitempään kuin ikätoverinsa 20 vuotta sitten. Ei kuitenkaan työllisyystavoitteen näkökulmasta riittävän pitkään. Työttömäksi jäänyt kuusikymppinen on hankala tapaus. Työllistymisvaikeuksien syytä on tapana hakea työttömästä itsestään tai etuusjärjestelmästä. Etenkin eläkeputki, eli työttömyyspäivärahakauden pidennys, koetaan ikääntyneen työttömän henkilökohtaiseksi työllistymisesteeksi. Järjestelmätason perusongelma kuitenkin on, että meitä kuusikymppisiä on moneksi. Kuudenkympin kerholaiset muodostavat fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten ominaisuuksiensa valossa vaihtelevamman sillisalaatin kuin mikään muu ikäryhmä.
Eläkeputken tulppaaminen johtaa ikääntyneiden osa-aikatyön markkinoihin.
Vallitsevan taustaoletuksen mukaan ikääntynyt työnhakija voi nyt valita, jääkö pitkälle ja työllistämistöiden ketjuttamalle työttömyyspäivärahalle vai jatkaako työelämässä. Miksi ikääntyneet työttömät ovat työllistämistöiden varassa, ei kaivanne selityksiä, muttei sitä ole koettu pohdinnan arvoiseksi pulmaksi. Pinttyneenä elää sitä vastoin usko ”kannustinloukkuihin”. Tutkimuksista tiedetään, että etuisuuksien vaikutukset ja työnhakijan aktiivisuuden hyödyt riippuvat pääosin työmarkkinoiden rakenteista ja kulloisistakin kilpailuolosuhteista. Samallakin koulutuksella ja saman ikäisenä työllistymisen aste vaihtelee suhdanteiden vaihdellessa. Eli suomeksi: työllistyminen edellyttää, että ammattitaitoon soveltuvaa työtä on ylipäätään tarjolla.
Tutkimus sanoo niinkin, että kun eläkeputken alaikärajaa on nostettu, ikääntyvien työllisyysaste on noussut. Se jätetään sanomatta, että tutkimus kohdistuu muutosvaiheeseen, jossa ikärajaa nostettiin 55 vuodesta 57 vuoteen. Kahden vuoden korotus johti keskimäärin seitsemän kuukauden pidennykseen työurassa. Ja tällä kertaa puhutaan yli 60-vuotiaista työllistettävistä.
Kunnianhimoisen työllisyystavoitteen takana on tietysti perinteinen vertailu Ruotsiin, jossa sarjan 60+ työllisyysaste on kymmenisen prosenttia korkeampi kuin Suomessa. Ruotsissa se tosin on EU-maiden kärkeä ja Suomessa EU-keskitasoa, mutta tällaisesta vertailusta ei irtoa dramatiikkaa. Tuskin sattumalta Ruotsi komeilee kärkisijalla myös aikuiskoulutukseen käytettävien resurssien sarjassa, jossa Suomen voi kuvailla taistelevan sarjapaikastaan. Osa-aikatyötä tehdään Ruotsissa enemmän, mutta kaikissa ikäryhmissä. Ja kun vertailun vauhtiin päästiin, ei voida sivuuttaa väestön terveyseroja. Suomessa 65-vuotiailla on terveitä elinvuosia jäljellä keskimäärin yhdeksän, ruotsalaisilla noin kuusitoista.
Pahimmillaan ja samalla todennäköisimmillään eläkeputken tulppaaminen johtaa ikääntyneiden miehittämiin osa-aikatyön markkinoihin. Työttömyyden tilalle saadaan massiivinen alityöllistyminen. Työllisyysasteen nimellinen kohoaminen ei lämmitä, jollei ansiotaso riitä tuomaan sen paremmin toimeentuloa työntekijälle kuin veroeuroja yhteiskunnalle.
