_
Sosiaalialan työ on henkisesti kuormittavaa. Asiakaspalaute voi ikävimmillään tulla tappouhkauksina tai huoritteluna. Huumorin viljeleminen auttaa jaksamaan työssä. Työntekijöiden keskinäisessä huumorissa saattaakin joskus olla tummia sävyjä.
Huumorista aikuissosiaalityön asiakastyössä pro gradunsa tehnyt Jenni Timonen kertoo huumorin olevan sosiaalialalla monimuotoista. Neljä vuotta sitten valmistuneeseen tutkimukseen osallistuneet sosiaalityöntekijät näkivät huumorin tarkoittavan vitsejä ja sanallisia sutkauksia, mutta myös erilaisissa tilanteissa ilmeneviä eleitä ja ilmeitä, leikillisyyttä ja rentoutta.
– Toiselle huumori saattoi näyttäytyä jo ystävällisessä hymyssä ja hiljaisessa hyväksymisessä, kun toiselle se merkitsi vitsiä, joka vaatii ääneen nauramista.
– Lähes kaikki toivat esiin sen, että huumori auttaa jaksamaan työssä, painottaa Jyväskylän perheneuvolassa sosiaalityöntekijänä työskentelevä Timonen.
Palvelujohtaja Erja Nevalainen on yksi kolmesta pohjoiskarjalaisesta sosiaalialan ammattilaisesta, jotka ovat keväästä 2019 lähtien keränneet alan huumoria. Nevalainen työskentelee Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Siun soten perhe- ja sosiaalipalveluissa.
– Kun työntekijä saa välillä kovaa sanallista palautetta ja jopa uhkailuja, hän pystyy huumorin avulla etäännyttämään ikävää tunnekokemusta, toteaa Nevalainen.
– Jos väkivaltaa tai sen uhkaa pystyy tarkastelemaan itsestä erillisenä, se ei pääse niin kovasti ihon alle.
Nevalainen ja Timonen ovat molemmat samaa mieltä siitä, että huumori työpaikalla syntyy parhaiten vuorovaikutuksessa. Se vaatii kukkiakseen myös turvalliseksi koetun ilmapiirin. Erityisesti hurtimpaa huumoria, mustaa huumoria, rohkaistutaan viljelemään vain luotettavaksi tiedetyssä seurassa.
– Haastattelussamme työntekijä kertoi hankalasta asiakkaasta, jonka tapana oli huoritella häntä toistuvasti. Nainen tunsi helpotusta ryhdyttyään laskemaan siitä leikkiä. Hän rupesi oikein odottamaan, milloin nimittely taas alkaa ja huvittui, mikäli se viivästyi tai aikaistui, kertoo Nevalainen.
_
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun lehtori, filosofian tohtori Laura Hokkanen toimii nuorisoalan opettajana yhteisöpedagogikoulutuksessa. Hänen vastuualueenaan ovat lähinnä nuorisokulttuurit niihin liittyvine alakulttuureineen ja ilmiöineen.
Laura Hokkasen tausta on kulttuurintutkimuksessa. Hän on väitellyt suomalaisen pakinan vastaanotosta ja tutkii tällä hetkellä nuorten digitaalisesti levittämää mustaa huumoria.
Työpaikkahuumorin maailma tuli Hokkaselle tutuksi hänen osallistuessaan opiskeluaikoinaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) keruuprojektiin, jonka kohteena 2000-luvun alussa oli sähköpostien ja tekstiviestien sisältämä huumori.
– Löysimme paljon ammattikuntahuumoria. Vitsit käsittelivät esimerkiksi lääkäreitä, lentäjiä, opettajia ja jonkin verran myös sosiaalityöntekijöitä.
– Mitä enemmän ammatissa ollaan erilaisiksi miellettyjen ihmisryhmien kanssa tekemisissä, sitä runsaammin löytyy huumoria, Hokkanen päättelee.
Mainituista ammattilaisista syntyy myös mielikuva siitä, että asiakkaat ovat heistä riippuvaisia. Hokkanen uskookin asiakkaiden nostavan huumorin keinoin itseään tasavertaisempaan asemaan samalla, kun he käsittelevät omia pelkojaan.
– Olemme tavallaan alastomina sen lääkärin edessä, koska emme itse tiedä vaivamme syytä, Hokkanen kuvailee.
Tuohon laajaan SKS-aineistoon sisältyi myös sähköpostitiedosto Uusi aapinen ekaluokkalaisille, jossa aakkosia opetettiin pienien tarinoiden kautta. F‑kirjain oli omistettu sosiaalityöntekijöille: ”Fabian on fiksu. Fabian fuulaa sosiaalityöntekijää. Fabian saa fattasta fyffee.”
Jenni Timosen tutkimuksesta kävi ilmi, että sosiaalityöntekijät voivat myös tietoisesti lähteä purkamaan asiakastapaamisen valta-asetelmaa huumorin avulla. Laskemalla leikkiä itsestään he usein onnistuvatkin vähentämään kontrollin vaikutelmaa ja lieventävät asiakkaidensa jännitystilaa.
Jos taas asiakas laskee leikkiä itsestään, on kyettävä katsomaan huumorin taakse. Timosen mielestä saattaisi olla epäsopivaa ja loukkaavaakin, jos työntekijä lähtisi vitsailemaan asiakkaan tilanteesta.
– Asiakas voi todellisuudessa olla huolestunut ja ahdistunut, mutta purkaa sitä huumorin keinoin.
Eräs sosiaalityöntekijöistä kertoi Timoselle katkaisuhoitoon joutuneesta alkoholiongelmaisesta asiakkaastaan. Asiakas oli muistellut naureskellen, kuinka hänen asuntonsa pihalla oli ollut tuttu viinatrokari odottamassa katkaisusta palaavaa. Työntekijä oli vaistonnut asiakkaan peittäneen naurulla omaan elämäntilanteeseensa liittynyttä epätoivoaan.
Huumorin käyttäminen asiakastilanteissa vaatii Timosen mielestä hyvää tilannetajua ja pelisilmää. Päihteistäkin voi laskea leikkiä, jos tuntee asiakkaan. Entinen päihdeasiakas oli valitellut sosiaalityöntekijälle sitä, ettei seurakunnan tilaisuuksissa tarjoiltu enää kunnon ruokaa vaan pelkästään keittoja.
”Etkö sinä ole aina ollut keittomiehiä?” työntekijä oli kysäissyt. Hetken hiljaisuuden jälkeen asiakas oli räjähtänyt nauramaan.
Timosen tutkimusaineisto koostuu yhdestätoista huumorikirjoitelmasta, joita ovat kirjoittaneet aikuisten parissa työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muotoutuu huumoritutkimuksesta, huumoriteorioista ja Mihail Bahtinin karnevalismista.
Kuvaillessaan mahdollisuuksia käyttää huumoria asiakastilanteissa Timonen käyttää Bahtinin karnevaalimaailman kuvastoa. Työntekijä kutsuu asiakasta ”karnevaalitilaan”, missä vallitsee ilo ja leikki.
– Huumorin avulla valta-asetelma kumoutuu, jolloin työntekijä ja asiakas ovat samalla tasolla. Mutta virallisuus kumotaan vain hetkeksi. Työntekijä on edelleen työntekijä ja asiakas jälleen asiakas, kun tapaaminen päättyy, Timonen selittää.
Palaamisen on sujuttava luontevasti. Karnevaalitilan vapautuneessa tunnelmassa esiin nousseista asioista voidaan poimia mukaan ne, jotka edistävät asiakkaan ongelman hoitamista. Joskus varomattomuus tai väärinkäsitys saattavat johtaa tilanteen riistäytymiseen käsistä.
– Miesasiakas oli kutsunut naistyöntekijän kanssaan laivamatkalle. Unohdetaan aviomiehesi reissun ajaksi, oli asiakas sanonut, kuvaa Timonen.
_
Pohjois-Karjalassa toteutuva huumoriprojekti lähti liikkeelle Erja Nevalaisen ideasta, johon kaksi hänen ystäväänsä ja työtoveriaan, Taina Tolonen ja Arja Jämsén, tarttuivat. Tolonen toimii tällä hetkellä palveluesimiehenä Siun soten kehitysvammaisten palveluissa. Jämsén työskenteli Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Pohjois-Karjalan yksikön johtajana ennen eläkkeelle jäämistään kesällä 2018. Hän on uransa aikana tehnyt myös useita tietokirjoja.
Kerätystä huumoriaineistosta työstetään myöhemmin julkaisu.
– Se ei tule olemaan tieteellinen, mutta halusimme varata aineistolle mahdollisuuden tulla käytetyksi myös tutkimus- tai opinnäytetyössä, Nevalainen kertoo.
Työryhmä pyysi erilaisten kanavien kautta sosiaalialan työntekijöitä kirjoittamaan alan huumorista. Maaliskuuhun mennessä kirjoituksia oli saatu kymmenkunta, joissa oli kuvattu muun muassa asiakastapaamisia humoristisesti. Aihetta oli lähestytty myös analyyttisesti tiedon näkökulmasta. Jonkin verran tuli fiktiivisiäkin kertomuksia.
– Huomasimme, että aiheesta oli yllättävän vaikea kirjoittaa. Ryhmähaastatteluissa tarinat lähtivät riemastuttavasti lentoon, Tolonen iloitsee.
Haastatteluja on tehty kolmen ryhmän kanssa. Työpaikkaryhmistä yksi oli vammaispalveluista ja toinen yksityisestä lastensuojelupalveluja tuottavasta yrityksestä. Kolmas oli kutsuryhmä Pohjois-Karjalan alueelta, jossa oli laaja edustus sosiaalialan kentältä.
– Huumori on sosiaalialalla aika yhteneväistä. Toki eri työpaikoilta löytyy omaan erityisalaan tai asiakkaisiin liittyviä erityispiirteitä. Huumori on hyvä työväline myös esimiestyössä, Nevalainen muistuttaa.
– Kertomistapa voi ratkaista, torjutaanko annettu tieto. Organisaation muutostilanteet synnyttävät sisäpiirivitsejä, Tolonen täsmentää.
Laura Hokkasen mukaan tutkijoiden keskuudessa ei vallitse yhdenmukaista käsitystä siitä, mitä on musta tai sairas huumori. Mustassa huumorissa asetetaan rinnakkain tavallisia arkipäiväisiä asioita epätavallisen ja pelottavan kanssa tavalla, joka tekee jälkimmäisestä normaalia ja arkiseen kielenkäyttöön kuuluvaa.
– Sairas huumori menee vielä pitemmälle. Haetaan yhteiskunnasta niin järjettömiä ja järkyttäviä asioita, ettei niitä pitäisi voida minkäänlaisen humanistisen ajattelun tai ihmisyyden näkökulmasta käsitellä huumorin keinoin.
Sairaat vitsit yleistyivät Suomessa 1970-luvulla, erityisesti keskitysleiri- ja neekerivitsien muodossa. Alkuaan mustaa huumoria luonnehdittiin nuorison protestiliikkeeksi, jossa haettiin käsittelytapaa median herättämään kauhuun.
– Vitsien ei välttämättä ollut edes tarkoitus naurattaa. Huumorin keinoin voitiin edes jollakin tavalla yrittää puhua järkyttävästä uutisesta, Hokkanen toteaa.
Hyvinä esimerkkeinä sairaista vitseistä lähihistoriassa toimivat terrori-iskuihin liittyvä huumori tai vain muutama päivä kouluammuskeluiden jälkeen esiin ryöpsähtäneet vitsit. Tässä yksi tekstiviesti (2007): ”Miksi Pekka-Eric Auvinen myöhästyi koulusta? No koska sille tuli mutka matkaan.”
– Mannerheimin Lastensuojeluliitto joutui ottamaan kantaa siihen, miten aikuisten kuuluisi reagoida, kun lapset kertovat karkeita vitsejä kouluammuskeluista.
Katastrofivitsit ovat aina olleet suosittuja nuorten keskuudessa, mutta niitä ovat kertoneet myös aikuiset. Suomessa vitsimuotoon törmättiin laajemmin satoja ihmisuhreja vaatineen Estonia-laivan onnettomuuden yhteydessä vuonna 1994. Mustan huumorin vitsien sanottiin levinneen ensin laivayhtiön työntekijöiden keskuudessa, mutta siirtyneen pian myös koululaisten kerrontaan.
Hokkanen mainitsee, kuinka Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän terrori-iskun jälkeen kaksoistornien raunioita raivanneet pelastustyöntekijät kertoivat mustan huumorin sävyttämiä vitsejä toisilleen kestääkseen puistattavaa työtään. Tutkijat puhuvat huojennusteoriasta, kun huumoria käytetään selviytymisstrategiana.
– Katastrofivitsien avulla ihminen yrittää päättää tragedian käsittelyn ja musertaa kokemansa kauhun. Toisaalta vitsejä pidetään aggressioiden purkamisen tapana, mikä voi liittyä haluun etsiä syyllisiä ja rangaista heitä.
Sosiaalialalla joudutaan usein tekemisiin järkyttävien tapahtumien tai murheellisten ihmiskohtaloiden kanssa. Tolosen mukaan huumorin kautta kokemukseen saa tarttumapinnan ja raskaastakin työtehtävästä selviytyy.
– On helppo uskoa Estonian työntekijöiden toimineen juuri noin. Voidaan kertoa letkeästi, vaikka se tapahtuma sinällään olikin ihan karmea, Nevalainen sanoo.
_
Sosiaalialan ammattihenkilön eettisten ohjeiden mukaan huumorin käyttö työssä on hyväksyttävää, mutta se ei sovi kaikkiin tilanteisiin. Asiakkaasta puhumisen tapaan on kiinnitettävä huomiota esimerkiksi tauko- ja sosiaalitiloissa. Sopimatonta huumoria on puhua epäkunnioittavaan sävyyn asiakkaasta.
Jenni Timosen tutkimuksessa sosiaalityöntekijät pitivät sopimattomina henkilön ulkonäköön tai persoonaan kohdistuvia mauttomia juttuja. Samalla tavalla suhtauduttiin rasistisiin vitseihin ja alapäähuumoriin. Ihmisen toiseudelle, heikkoudelle tai tilanteiden vakavuudelle ei niin ikään ollut sopivaa nauraa.
– Kaikenlainen vähättelevä ja lyttäävä huumori nähtiin asiattomana. Sopivuus on tilannekohtaisesti ratkaistavissa, Timonen selittää.
Nevalaisen mielestä eettiset säännöt ovat sosiaalialalla vahvasti sisäistettyjä. Heidän ryhmäkeskusteluissaan haastateltavat eivät hyväksyneet loukkaavaa ja ilkeämielistä huumoria. Tolosen mukaan työntekijät suhtautuvat varovaisesti alan huumorin levittämiseen oman ammattikunnan ulkopuolelle. Siellä vitsien tulkintaa eivät ohjaa samanlaiset eettiset koodit. Ne voidaan myös tarkoitushakuisesti ymmärtää väärin.
Digitaalinen huumori ei ole suosittua sosiaalialan työpaikoilla työpaikkahuumorin vuorovaikutteisen luonteen vuoksi, mutta osaksi myös siitä syystä, että alalla on opittu varomaan sosiaalista mediaa. Nevalaisen ja Tolosen mukaan digihuumorista jää jälki eikä kohdeyleisöä voi useinkaan valita.
Virkamiesten kapeasta liikkumatilasta sosiaalisessa mediassa saatiin tuore muistutus vuonna 2018, kun epävirallisessa suljetussa Facebook-ryhmässä sopimattomasti käyttäytyneet, poliisin palveluksessa olleet virkamiehet joutuivat julkisuuteen ja kurinpidollisten toimien kohteeksi.
Timonen nosti tutkimuksessaan esiin eduskunnan oikeusasiamiehelle vuonna 2002 osoitetun kantelun, jota on aiemmin käytetty esimerkkinä myös Talentian julkaisemissa eettisissä ohjeissa. Esimerkissä toimeentulotukineuvonnan virkailija oli todennut toimeentulotukihakemuksen jättäneelle asiakkaalle, oman selityksensä mukaan pitkää käsittelyaikaa valitellutta asiakasta lohduttaakseen ja tilannetta keventääkseen, että ”jos sinulla on koiria, niin tee niistä ruokaa” ja ”koirien turkeista voit ommella vaatteita”.
Oikeusasiamies totesi vastauksessaan, ettei pitänyt virkailijan kielenkäyttöä tavanomaiseen puheenparteen kuuluvana eikä tilanteeseen sopivana huumorina. Hän katsoi kielenkäytön olleen epäasiallista ja asiakkaan kohtelun hänen ihmisarvoaan loukkaavaa.
_
Folklorella käsitteenä tarkoitetaan usein suullista kansanperimätietoa. Laura Hokkasen mukaan nykyaikainen digitaalisesti siirtyvä folklore, digilore, noudattaa suullisen kansanperinteen sisältöjä. Se ei vain kulje enää ”suusta korvaan” vaan ”näppäimistöstä näytölle” kännyköiden ja internetin kautta.
Työpaikkahuumorin levittämisen tavat ovat muuttuneet viestintävälineiden kehittymisen myötä. Ennen sähköpostia työntekijä saattoi ottaa valokopion lehdessä näkemästään hauskasta sarjakuvasta ja kiinnittää sen kahvihuoneen seinälle.
– Seinältä pilakuvat siirtyivät tietokoneen ruudulle ja levisivät laajemman yleisön nähtäville sähköpostitse, Hokkanen kertoo.
Sosiaalisen median ja älykännyköiden aikaan huumoria pakattiin yhä tiiviimmäksi. Vitsit eivät olleetkaan enää välttämättä sanallisia, vaan sisällöksi saattoi riittää hauska kuvamuunnos, meemi.
– Emme enää edes muista niin tarkasti. Sanomme kesken vitsin kertomisen, että ”odotas kun googlaan” ja näytämme kuvan. Live-tilanteissa sekoittuvat kasvokkainen kommunikointi ja digitaalisuus.
Sosiaalisen luonteensa vuoksi työpaikkahuumorissa suullinen perinne tulee säilymään. Yhteiset kokemukset ja kieli korostuvat ”sisäpiirijutuissa”. Digitaalisesti kulkeva huumori taas pohjautuu enemmän globaaleihin ja kansallisesti tunnistettaviin asioihin.
Lasten ja nuorten folkloreen ovat aina kuuluneet vitsit, arvoitukset, hokemat, pilkkalaulut ja sanamuunnokset. Nuorten mediaviestejä voidaan tulkita heille merkityksellisten sosiaalisten suhteiden ylläpitona. Vaikuttamiskanavaksi ne muuttuvat, kun niissä kehotetaan boikotointiin, kulutustottumusten muutoksiin tai sytyttämään kynttilä tragedian jälkeen.
Nuorten digiloressa herättävät paheksuntaa sen teemoissa vahvasti näkyvät seksuaalisuus, rasismi, päihteet ja eri ihmisryhmien erottelu. Hokkasen mukaan nuorten huumoriin on vuosisatojen ajan kuulunut kulttuurinen kapina. Arkea murretaan luomalla uutta todellisuutta, myös rikkomalla arjen sääntöjä ja tabuja.
– Huumori on osa lasten ja nuorten kasvuprosessia ja vertaisryhmäkulttuuria. Karkeilla vitseillä kokeillaan rajoja ja aikuisista erillään olevaa maailmaa. Huumori kehittää nuoren kieltä ja monilukutaitoa, sillä mekaaninen lukutaito ei riitä huumorin avaamiseen.
Markku Tasala
Lähteet
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 253/4/02 (2004). Toimeentulotukineuvonnan virkailijan käyttäytyminen.
Heikkinen, Alpo (toim.) (2017) Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Talentia ry.
Hokkanen, Laura (2014) Sairaan hauskaa! Nuorten kasvatuksellinen kapina folkloressa. Kasvatus & Aika 8 (3) 2014, 7–22.
Hokkanen, Laura (2015) Telehengaillen – nuorisokuvia digitaalisen folkloren välittämänä. Teoksessa Kestävää hyvinvointia kehittämässä. Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Hokkanen, Laura (2018) Kielletyn huumorin lumo. Musta huumori ja meemit osana nuorisokulttuureja. Teoksessa Komonen K. & Ronkainen J. Punaisen langan virkkausta: näkökulmia nuorisotyön koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämistyöhön. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.
Timonen, Jenni (2015) Ajatuksia huumorin merkityksestä ja mahdollisuuksista aikuissosiaalityön asiakastyössä. Sosiaalityön pro gradu. Jyväskylän yliopisto.
