Kirsi Viljanen on Naistarin ”äiti” ja toiminnan pitkäaikainen kehittäjä. Runak Khisri on ollut mukana keskuksen perustamisesta lähtien. Kuva: Laura Vesa
Tampereella, hervantalaisen tatuointiliikkeen yläkerrassa on yksi Suomen tunnetuimmista monikulttuurisen toiminnan keskuksista: kansainvälinen naisten tapaamispaikka, Naistari. Paikka on sen verran maineikas, että jopa tasavallan presidentti Tarja Halonen vieraili keskuksessa vuonna 2006. Toista vastaavanlaista, päivittäin avoinna olevaa vain naisille tarkoitettua toimintakeskusta ei Suomessa tiettävästi ole.
Kun astuu Naistarin ovesta sisään, joutuu keskelle eloisaa kuhinaa: olohuoneessa on menossa pop up ‑kirpputori, isossa luokassa suomen kielen tunti ja keittiössä kokataan lounasta, jota myydään kahden euron hintaan. Toimistotiloissa ja ruokailuhuoneessa naiset purkavat sydäntään ja kyselevät neuvoja arkisen elämänsä ongelmiin työntekijöiltä, harjoittelijoilta, työllistetyiltä ja vapaaehtoisilta.
− Tällaista täällä on aina, joku huikkaa ohi kiitäessään.
Naistari täytti tänä vuonna 20 vuotta. Alun perin se oli itsenäinen yhdistys, mutta vuonna 2000 se liittyi osaksi tamperelaisen Setlementti Naapuri ry:n toimintaa. Naistarin ”äidin” Kirsti Viljasen mukaan tapaamispaikka perustettiin Hervantaan, koska kaupungin osassa on 17 prosenttia asukkaista maahanmuuttajia. Naistarissa on helppo pistäytyä vaikka kauppareissulla. Samalla voi vaihtaa kuulumiset ja saada vinkkejä arkielämän sujuvoittamiseksi. Naistarissa käy säännöllisesti parisen sataa naista.
Osa osallistuu eri koulutus- tai harrastusryhmiin, lyhyt- tai pitkäkestoisiin kursseihin tai saa palveluneuvontaa ja ‑ohjausta. Osa tulee vain tapaamaan kavereita ja nauttimaan tohinasta. Merkittävä työmuoto on asiakkaiden ohjaus ja neuvonta viranomaisasioissa. Viime vuoden aikana asiakkaiden palveluneuvontatapaamisia kirjattiin noin 8 000.
Naistari on onnistuneen kotouttamistoiminnan veteraani, kiteyttää Kirsti Viljanen.
Apua koko perheelle
Runak Khisri ja Hemsut Phitsawong ovat molemmat Naistarin ”vakinaista kalustoa”. Runak on ollut ja Hemsut on parhaillaan Naistarissa työtoiminnassa. Runak tuli Iranista Suomeen miehensä ja pienen lapsensa kanssa 22 vuotta sitten ja Tampereelle ja Hervantaan samoihin aikoihin kun Naistari perustettiin. Runak ei tuntenut koko kaupungista ketään, mutta kun hän löysi Naistarin, hänen elämänsä muuttui kertaheitolla.
− Sain heti paljon uusia ystäviä, jopa kantasuomalaisia. Tämä on maahanmuuttajanaisten henkireikä, Runak vakuuttaa.
Ensimmäisen kerran Naistariin tullessaan Runakin aviopuoliso tuli mukaan katsomaan, onko paikka vaimolle varmasti turvallinen. Sen koommin mies ei ole kysellyt mitään, vaikka Runak on Naistarissa ”aina”. Sittemmin perheeseen syntyi vielä kolme lasta. Kun kaikki neljä lasta saatiin päiväkotiin ja kouluun, Runak pääsi työkokeiluun Naistariin. Nykyisinkin hän käy täällä lähes päivittäin vapaaehtoistyössä. Hän tietää, kuinka pienestä avusta sujuva arki voi olla kiinni.
− Naisen saama apu auttaa aina koko perhettä, Runak muistuttaa. Eräälle vasta tulleelle somalirouvalle piti huomauttaa talven kynnyksellä, että täällä ei voi kulkea sandaaleissa ympäri vuoden, vaan lapsille täytyy hankkia kumisaappaat ja talvikengätkin. Rouva kauhisteli, kuinka hirveästi rahaa kuluu vaatteisiin, kun täytyy olla eri vaatteet eri vuodenaikoina.
− Sanoin hänelle, että sellaista elämä on, kun ei ole ikuinen kesä kuten teillä.
Naistarissa voi saada apua jopa omalla äidinkielellä, mutta yleensä asiat yritetään selvittää suomeksi. Ihmeen hyvin se onnistuukin. Runakin mukaan maahanmuuttajat ymmärtävät toistensa puhumaa suomea paremmin kuin suomalaisten puhumaa. Maahanmuuttajille on erityisen vaikeaa selviytyä byrokratian kanssa. Runakin mielestä on hämmästyttävää, kuinka suomalaiset haluavat laatia kaikista mahdollisista asioista erilaisia lomakkeita, tiedoksiantoja ja selvityspyyntöjä. Nämä paperit ahdistavat maahanmuuttajia. Naistarissa joudutaankin selvittämään päivittäin asiakkaiden saamia posteja.
Oikeustaistelua
Hemsut Phitsawong eli Assi muutti Suomeen 26 vuotta sitten Thaimaasta avioiduttuaan suomalaisen miehen kanssa. Mies ei halunnut vaimonsa tutustuvan suomalaisiin, eikä opiskelevan suomen kieltä ja kulttuuria. Mies ei liioin itse kertonut Assille mitään suomalaisesta yhteiskunnasta, lainsäädännöstä tai kansalaisoikeuksista, sosiaaliturvasta ja ‑palveluista puhumattakaan. Kun Assin lapsi oli yksivuotias, hän erosi miehestään ja muutti asumaan Hervantaan.
Hän sai aluksi kaupungilta kotiapua, joka neuvoi Assille Naistarin. Naistarissa ei ollut ketään, joka olisi osannut puhua thain kieltä, mutta Assi selvisi aluksi englannin kielellä. Naistarissa Assi pääsi heti opiskelemaan suomen kieltä ja kulttuuria. Pikkuhiljaa hänelle alkoivat avautua suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt ja hän alkoi ymmärtää, mitkä oikeudet ja palvelut hänelle Suomessa asuvana kuuluvat.
Nyt Assi on Naistarissa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kun Assi muutti Suomeen 1990-luvun alussa, oli Pirkanmaalla hänen lisäkseen vain muutama tänne avioitunut thaimaalainen nainen. Nyt heitä on parisentuhatta. Suomalaisten miesten ulkomaalainen puoliso on useimmiten thaimaalainen. Assi tietää, että moni täällä asuvista thai-naisista on samassa tilanteessa kuin hän aikoinaan. Aina tavatessaan heitä Assi yrittää kertoa heille heidän oikeuksistaan. Joskus naisten suomalaiset miehet eivät pidä siitä ja saattavat jopa kieltää vaimojaan tapaamasta Assia tai käymästä Naistarissa. Assista on tärkeää, että Naistarissa naiset saavat käytännön asioiden lisäksi apua myös jaksamiseensa. Toinen Naistarin ohjaajista on koulutukseltaan psykiatrian sairaanhoitaja.
− Jos on henkisesti ihan loppu, saattaa ihan arkisten asioiden hoitaminen käydä ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Täältä saa apua vaikka kaupassa käymiseen.
Apua perhekriiseihin
Johtaja Kirsti Viljasen kanssa Naistarissa työskentelee kaksi ohjaaja. Lisäksi täällä on maahanmuuttajanaisia työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa sekä sosionomi- ja sosiaalityön opiskelijoita. Toinen ohjaajista on venäjänkielinen ja auttaa tänne viime aikoina työn perässä tullutta venäjänkielistä väkeä. Viljanen haluaisi palkata lisää maahanmuuttajataustaisia ohjaajia, sillä he ovat kotoutumisen asiantuntijoita.
Meillä kävijämäärä lisääntyy koko ajan, mutta työntekijämäärä pysyy samana.
Naistarissa tehtävä sosiaalityö on ennen kaikkea palveluneuvontaa ja apua viranomaisasioissa. Naiset pyytävät Naistarin työntekijöitä usein tukihenkilöiksi viranomaistapaamisiin. Monilla viranomaisilla on Viljasen mukaan edelleen ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan. Puutteellisen kielitaidon vuoksi asiakkaat eivät aina pysty selvittämään tilannettaan kunnolla. Naistarilaiset tuntevat perheet vuosien varrelta, ja usein hankalatkin tilanteet viranomaisten kanssa on pystytty selvittämään.
− Olemme myös kyenneet oikaisemaan äitien huostaanottopelkoja, jotka ovat johtuneet väärinymmärryksestä. Viljanen ihmettelee, kuinka aiotaan kotouttaa nyt Suomeen saapuneet kymmenettuhannet maahanmuuttajat, kun siinä ei ole onnistuttu aiemminkaan.
− Tulijat sysätään syrjäytymisen kehälle, eikä anneta mahdollisuutta tarttua heihin, vaan he joutuvat odottelemaan kielikursseja ja muita kotoutumista tukevia toimia. Viljanen muistuttaa, että suurin osa kotouttamisesta on kaikkea muuta kuin viranomaistyötä. Järjestöt tekevät hyvää kotouttamistyötä, mutta niitä pitäisi resursoida vahvemmin.
− Se säästäisi kaikkien veronmaksajien rahoja, kun viranomaiset eivät joutuisi tekemään niin paljon korjaavaa työtä.
