Sosiaalityössä ja esihenkilötyössä on paljon samaa, sanoo Helsingin kaupungin psykososiaalisen tuen päällikkö Aila Ronkanen. Kuva: Veikko Somerpuro
Kuka tahansa voi sairastua päihderiippuvuuteen, ja kaikki voivat siitä myös toipua, uskoo lähes 30 vuotta päihdetyötä tehnyt Aila Ronkanen.
Helsingin kaupungilla psykososiaalisen työn päällikkönä työskentelevälle Aila Ronkaselle ura päihdepalveluissa ei ollut itsestään selvää. Eikä hänestä pitänyt tulla sosiaalityöntekijäkään.
Opiskellessaan 80-luvun puolivälissä sosiologiaa Helsingin yliopistossa, hän päätyi kahtena kesänä toimistoapulaiseksi erityissosiaalitoimistoon, silloiseen asunnottomien sosiaalitoimistoon.
Kun sosiaalityöntekijät tajusivat, että hän opiskelee samassa tiedekunnassa Helsingin Kalliossa kuin sosiaalityön opiskelijat, he kehottivat häntä hakemaan sosiaalityöntekijän sijaisuutta. Sijaisuuksia tehdessään Ronkanen ymmärsi nopeasti, että hän haluaa valmistua sosiaalityöntekijäksi.
– Lukemalla laajat sivuaineopinnot, olisin voinut valmistua sosiaalityöntekijäksi myös sosiologina. Mutta sosiaalityö kiinnosti niin paljon, että päätin vaihtaa pääainetta, Ronkanen muistelee.
Asiakkaana voi olla kuka tahansa
Päihdetyön pariin hän päätyi vuonna 1994 aloittaessaan työt A‑klinikalla, missä oli suorittanut opintoihinsa kuuluvan käytännön opintojakson. Vaikka työtehtävät ja työpaikat ovat vajaan 30 vuoden aikana vaihtuneet, on Ronkanen pysynyt uskollisena päihdetyölle paria yliopiston lehtorina vietettyä vuotta lukuun ottamatta.
– Päihdetyössä minua kiehtoo se, että asiakkaana voi olla kuka tahansa. Jokainen, joka käyttää alkoholia tai muita riippuvuutta aiheuttavia aineita, voi joutua ongelmiin. Päihdeongelmat ja päihderiippuvuus on hyvin demokraattinen ilmiö, Ronkanen kertoo.
Mikään inhimillinen ei ole vierasta.
Toinen asia, mikä on saanut Ronkasen pysymään saman aiheen piirissä, on moniammatillisuus.
– Olen saanut tehdä työtä Helsingissä aidosti moniammatillisissa ryhmissä. Meillä on mukana sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliterapeutteja, sosiaaliohjaajia, lääkäreitä, sairaanhoitajia, psykologeja, ja esimerkiksi toimintaterapeutteja.
Oman erityispiirteensä – ja kiinnostavuuden – päihdetyöhön tuo sen yhteisöllinen luonne.
– Päihteitä ja erityisesti huumeita käytetään yhteisöissä. Pyrkiessään eroon päihteistä, joutuu päihderiippuvainen muuttamaan omassa elämässään enemmän kuin jonkun toisen sosiaalisen ongelman kanssa elävä. Mikään inhimillinen ei ole vierasta päihdetyön kentällä, Ronkanen kertoo.
Takapakkeja tulee väistämättä
Asiakastyössä Ronkasta palkitsi työn vaikuttavuus eli ihmisten pääseminen eteenpäin elämässään.
– Olen joskus sanonut, että päihdetyö itsessään on addiktoivaa, hän nauraa.
– Koin esimerkiksi ryhmien ohjaamisen erityisen palkitsevaksi. Voin olla mukana mahdollistamassa vertaistuen ihmisille, jotka sitä eivät omin avun löytäisi.
Tärkeää työssä on pitää omaa motivaatiota yllä huolimatta siitä, että takapakkeja väistämättä tulee.
– Totta kai välillä tulee semmoinen olo, että tanssitaan letkajenkkaa: kolme eteen, kaksi taakse. On hyvä muistaa, että toipuminen on aaltoliikettä ja ammattilaisen tehtävä on muistuttaa, että edistymistä kuitenkin tapahtuu.
Hieman yllättäen Ronkanen kertoo, että asiakkaan sen sijaan ei tarvitse olla motivoitunut.
– Asiakkaan motivaatio tulee kyllä siinä työskentelyn ohessa. On tärkeää, että meillä on palveluja tarjolla kaikenlaisiin vaiheisiin. Myös siihen vaiheeseen, kun asiakkaalla itsellään ei vielä ole muutostoiveita tai tavoitteita. Me saamme asiakkaat avun piiriin tarjoamalla oikeanlaisia palveluita.
Päihderiippuvuus on demokraattinen ilmiö.
Erityisen tärkeänä Ronkanen pitää haittoja vähentäviä palveluita.
– Nämä voivat olla esimerkiksi päivätoimintaa, neulojen vaihtoa, tai kohtaamispaikkoja, joissa voi ruokailla. Näillä me saamme ihmisarvoisen elämän piiriin niitä, joilla syrjäytymisen vaara on suurin.
Oma suhde päihteisiin selvitettävä
Lähes 30 vuoden kokemuksella Ronkanen uskoo, että jokaisella on mahdollisuus toipua.
– Se ei tarkoita sitä, että kaikista tulisi ikään kuin keskiluokkaisia veronmaksajia, mutta heidän elämästään voi tulla paljon parempaa ja he saavat käyttöönsä ne mahdollisuudet, joita heillä on. Ja uskon vahvasti, että ihmiset voivat päätyä paljon pidemmällä toipumisessaan, kuin koskaan osaisi arvata.
Omassa työssään Ronkanen on pitänyt ohjenuorana kollegansa, kokeneen päihdetyöntekijän Ilmo Häkkisen neuvot: Päihdetyössä tarvitaan asiallisuutta, lämpöä ja lujuutta. Ei lämpöä ilman lujuutta. Ei lujuutta ilman lämpöä. Jos ei muuhun pysty, niin asiallisuus riittää.
Sen lisäksi päihdetyötä tekevän täytyy olla käynyt läpi oma suhteensa päihteisiin.
– Se tarkoittaa, että on tietoinen omaan alkoholin käyttöönsä liittyvistä riskeistä, ja on hyväksynyt ne. Jos se on itselle hahmoton möykky, ja kenties oman häpeän aihe, niin silloin niiden asioiden käsitteleminen asiakkaiden kanssa on vaikeaa. Omat negatiiviset kokemukset esimerkiksi läheisen päihdeongelmasta voivat myös vaikuttaa, Ronkanen kertoo.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin työntekijöiden asenne.
– Menetelmät ja ammatillinen osaaminen ovat tärkeitä, mutta tärkeintä on asiakkaan aito kohtaaminen. Ja hyväksymisen välittäminen asiakkaalle.
Luottamusta asiakkaaseen täytyy Ronkasen mukaan rakentaa kärsivällisesti. Pelkkä ammattilaisuus ei riitä.
– Päihteiden käyttäjät ovat hyvin herkkiä sen suhteen, miten heihin suhtaudutaan. Päihteiden käyttöön liittyy niin paljon häpeää ja pelkoa. Asioita ei välttämättä tarvitse ymmärtää, mutta kun hyväksyy ihmisen, alkaa luottamus rakentua.
– On tärkeää, että ammattilainen ei odota, että asiakas luottaa häneen välittömästi, kun hän kävelee ovesta sisään. Minusta asiakkaalla on oikeus testata työntekijää, eikä sitä saa ottaa henkilökohtaisena loukkauksena.
Asenteissa korjattavaa
Myös yhteiskunnan tasolla on Ronkasen mielestä paljon tekemistä asenneilmapiirin muuttamiseksi. Ronkanen puhuu kaksoisstandardista alkoholin käytön suhteen. Suomessa on melkein hyväksyttävämpää käyttää alkoholia, kuin olla käyttämättä.
– Alkoholin käyttö on kuin kansalaistaito. Mutta sitten kun siitä tulee ongelma, on se jotain hyvin hävettävää, joka täytyy pitää salassa, hän havainnollistaa.
Erityisesti huumeiden käyttäjät joutuvat kohtaamaan paljon asenteellisuutta arjessaan. Taustalla vaikuttaa Ronkasen mielestä huumeiden laittomuus.
– Koen päihdetyön vahvasti ihmisoikeustyöksi, koska päihteiden ja erityisesti huumeiden käyttö leimaa. Huumeiden käyttäjien pääseminen osalliseksi yhteiskuntaa on paljon vaikeampaa, kuin monen muun sosiaalisen ongelman kanssa kamppailevan.
Osallisuutta Ronkasen mielestä on mahdollisuus vaikuttaa oman hoitonsa ja kuntoutuksensa suunnitteluun mutta myös osallisuutta yhteiskunnan tavallisiin toimintoihin kuten koulutukseen, työelämään ja tavalliseen arkeen.
– Eräs asiakas, jolla oli takana pitkä päihdekierre ja elämä päihteiden käyttäjien yhteisöissä kertoi, että hän ei tiedä esimerkiksi mitä tavalliset ihmiset puhuvat kahvitunneilla työpaikassa. Monen täytyy myös jännittää koko ajan mitä paljastaa työkavereille tai esimerkiksi lasten päiväkodissa omasta taustastaan.
Huomio kielenkäyttöön
Erityisesti huumeongelma on Ronkasen työuran aikana pahentunut. Tänä päivänä huumeisiin kuolee yhä useampi nuori ja aineiden saatavuus netin kautta on muuttunut helpommaksi.
Myönteistäkin kehitystä on tapahtunut. Ronkanen kiittää erityisesti kokemusasiantuntijoiden mukaan tuloa.
– Kun näistä asioista puhutaan julkisuudessa, ei vaikuteta pelkästään asenteisiin, vaan myös palveluihin ja niiden kehittämiseen, hän havainnollistaa.
Myös ammattilaisten pitäisi Ronkasen mielestä kiinnittää huomioita omaan kielenkäyttöönsä.
– Saatamme helposti käyttää sanoja kuten ”päihdeperhe”, tai ”päihdeäiti”. Se kuitenkin kapeuttaa näkökulmaa siitä ihmisestä, tai perheestä. Ja voi nostaa avun hakemisen kynnystä entisestään. On aivan eri asia puhua perheestä, jossa jollakin jäsenellä on päihdeongelma tai vanhemmasta, joka tarvitsee apua päihteiden takia.
Moni sosiaalialan ammattilainen ei myöskään miellä päihdepalveluita osaksi sosiaalihuoltoa.
– Päihdepalveluita voidaan toteuttaa sekä sosiaalihuollossa, että terveydenhuollossa. Yllättävän moni olettaa kuitenkin lähtökohtaisesti, että ne ovat pelkästään terveydenhuollon palveluita. On tärkeää, että oman alan sisällä ymmärretään, että päihdehuollon palvelut ovat osa sosiaalihuoltoa ja, että siitä on omat hyötynsä. Asiakkaan asema on esimerkiksi erilainen ja erilaiset kuntoutuspäätökset ovat muutoksenhakukelpoisia, Ronkanen kertoo.
Lakiuudistus tuo muutoksia
Asia saattaa muuttua pitkään valmisteilla olleen lakiuudistuksen myötä. Tällä hetkellä virkamiesvalmistelussa olevassa uudistuksessa päihdelaki ja mielenterveyslaki poistuvat ja näitä asioita koskevat säädökset tehdään yleislakeihin, eli sosiaalihuolto- ja terveydenhuoltolakiin.
Ronkanen kantaa huolta uudistuksen vaikutuksista.
– On huolestuttavaa, jos muutoksen myötä päihdehuollon erityispalvelujen määrittely katoaisi sosiaalihuollosta ja sosiaalisen kuntoutuksen rooli kapeutuisi. Sosiaalista kuntoutusta on jatkossakin tärkeä pystyä järjestämään myös päihdepalveluissa erityispalveluna. Sosiaalisella kuntoutuksella vahvistetaan sosiaalista toimintakykyä, torjutaan syrjäytymistä ja edistetään osallisuutta, hän painottaa.
Tärkeintä on työntekijöiden asenne.
Palveluiden piiriin pitää Ronkasen mielestä voida hakeutua montaa eri reittiä.
– Apua tarvitsevien kannalta on tärkeää, että hoidon ja kuntoutuksen tarvetta voitaisiin jatkossakin arvioida molemmissa paikoissa, sekä sosiaalihuollossa että terveydenhuollossa. Asiakkaiden pitäisi pystyä tulemaan palveluihin niin sanotusti diagnoosi edellä esimerkiksi työterveyshuollon kautta tai sitten esimerkiksi läheisen huoli-ilmoituksen kautta sosiaalihuollon puolelta.
Näin mahdollisimman monenlaisissa tilanteissa olevat ihmiset saisivat apua.
– Jokainen ihminen voi päästä eteenpäin ja toipua. Jos on olemassa toivottomia tapauksia, niin en tiedä keitä he ovat.
