Hatkojen estämisestä ja niiden riskien vähentämisestä tehdään parhaillaan valtakunnallista ohjelmaa. Erityisasiantuntija Maija Haapala toivoo, että Suomessa syntyy vihdoin yhteinen ymmärrys hatkaavan nuoren turvaan saamisesta.
Hatkoja, eli luvattomia poissaoloja sijaishuollon yksiköistä, tapahtuu paljon, mutta hatkoista tiedetään ilmiönä vähän. Nyt useissa hankkeissa kerätään tietoa asiasta ja petrataan eri toimijoiden yhteistyötä.
Sosiaali- ja terveysministeriössä tehdään parhaillaan ohjelmaa sijaishuoltopaikasta luvattomasti poistumisen ennaltaehkäisyyn ja niistä aiheutuvien haittojen vähentämiseen.
Työ liittyy kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmaan ja se valmistuu vuoden loppuun mennessä.
Neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala STM:stä sanoo, että ohjelma pohjautuu keväällä ilmestyneeseen ministeriön, Poliisihallituksen ja Hätäkeskuslaitoksen yhteiseen ohjeistukseen. Se ohjeistaa tilannetta, jossa lapsi ei ole välittömän hengen tai terveyden vaarassa. Ohje on taulukkomainen esitys, jossa on käsitelty eri toimijoiden roolia ja lakiperusteita nuoren lähdettyä hatkalle.
– Siinä oli jo käyty läpi viranomaisten yhteistyön pintaa. Nyt käydään tarkemmin vielä eri osapuolten roolit ja tehtävät.
Hatkaaminen on ilmiönä valitettava, Hoikkala sanoo.
– Siihen pitää puuttua.
Lastensuojelun näkökulma puuttuu
Erityisasiantuntija Maija Haapala lastensuojelun kehittämisyhteisöstä Pesäpuusta sanoo, että hatkailun ongelmiin ei ole vuosikymmeniin löydetty ratkaisua.
Hän ja kehittämispäällikkö Onni Westlund vetävät yhdessä Pesäpuun Hatkassa-hanketta 2022–2024. Se kokoaa tietoa hatkaamisesta ilmiönä ja rakentaa eri osapuolten yhteistä näkemystä hatkaongelmasta ja yhteisiä toimintamalleja.
Nuori ei hatkaa pahuuttaan.
Tekninen ohje on vain osa hatkaongelman ratkaisua, hän viittaa keväällä julkaistuun taulukkoon.
– Ohje on herättänyt ristiriitaisia tunteita kentällä. Sanotaan, että se ei ota huomioon lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitetta. Niiden mukaan kaikessa toiminnassa pääperiaate pitää olla lapsen etu ja oikeus erityiseen suojeluun.
Ohje tarkastelee eri toimijoiden roolia lain pohjalta, Haapala huomauttaa. Kentän mielestä siitä puuttuu lasten suojelun näkökulma.
– Siinä ei tehdä synteesiä siitä, miten toimitaan, jotta lapsen etu oikeasti toteutuu ja lapsia pystytään suojelemaan.
Hatkalaisen etsintä on monta eri toimijaa yhdistävä työ.
Ensisijainen vastuu nuoren etsinnästä on sijaishuoltopaikalla. Sosiaalityöntekijä tekee hatkaavasta nuoresta ilmoituksen poliisille. Poliisi päättää, onko kyse kadonneen etsinnästä vai hatkasta.
Poliisi lähtee etsimään kadonnutta henkilöä välittömästi. Henkilö on kadonnut silloin, kun hän on välittömässä hengen ja terveyden vaarassa. Hatkalaisesta sen sijaan tehdään kirjaus poliisin järjestelmiin, eikä nuorta etsitä aktiivisesti.
Haapalan mukaan menettelystä uupuu toimijoiden yhteinen näkemys siitä, milloin lapsi tai nuori on välittömässä vaarassa. Lisäksi on alueellisia eroja siinä, miten poliisi tulkitsee ohjeistusta ja miten herkästi se lähtee etsimään nuorta.
Resurssit eivät riitä
Poliisitarkastaja Marko Savolainen poliisihallituksesta sanoo, että poliisi tekee aina tapauskohtaisen arvion karkuteille lähteneestä nuoresta.
Saatujen tietojen perusteella päätetään, onko lapsi tai nuori akuutissa hengen tai terveyden vaarassa vai onko hän poissa omasta halustaan.
– Osa hatkaan lähteneistä on oikeasti vaarassa. Suurin osa kuitenkin haluaa lähteä esimerkiksi viettämään aikaa kavereiden kanssa. Se on toistuva toimintamalli pienelle osalle sijoitetuista lapsista. Lastensuojelun näkökulmasta he ovat vaarassa. Poliisin silmissä he eivät ole kadonneita henkilöitä.
Kadonneita ovat poliisin silmissä esimerkiksi onnettomuuteen joutuneet tai sairauskohtauksen saaneet henkilöt, jotka eivät omin voimin löydä takaisin. Samoin esimerkiksi itsetuhoisuus, voimakas päihtymys ja kykenemättömyys huolehtia itsestään yhdistettynä säähän voi johtaa siihen, että henkilö määritellään kadonneeksi.
Etsintä on iso operaatio, Savolainen kuvaa.
– Resurssit eivät riitä hatkalaisten etsimiseen kadonneena henkilönä. Hatkoihin liittyy riskejä nuorelle, mutta vaikka ne toteutuvat, ne eivät yleensä tarkoita välitöntä hengen ja terveyden vaaraa.
Lapset ovat erityisen suojelun tarpeessa
Lastensuojelu näkee tilanteen laajemmin. Se katsoo hatkaamista lapsen edun ja oikeuksien näkökulmasta.
– Hatkoissa kyse on huostaan otetuista ja erityisen suojelun tarpeessa olevista lapsista. Huostaanoton perusteluissa on jo perusteet sille, miksi lapsi on vaarassa.
Haapalan mukaan lastensuojelussa tiedetään, että poliisi arvioi hatkojen riskejä eri lailla kuin lastensuojelu. Siksi juuri tarvitaan eri alojen ammattilaisilta vuoropuhelua ja yhteisen ymmärryksen rakentamista, hän sanoo.
– Nuori ei hatkaa pahuuttaan. Hatka on oire jostakin, ja taustalla on syitä, jotka eivät johdu lapsesta. Lapsi yrittää ratkaista niitä lähtemällä hatkaan. Pitäisikö meidän tarkastella hatka-asiaa muutenkin kuin vain lain näkökulmasta?
Etsintä on iso operaatio.
Hatkalaisista 80 % löytyy tai palaa laitokseen kahdessa viikossa. Suurin osa palaa parin päivän sisällä. Loput eli joka viides pysyy hatkassa useita viikkoja, jopa kuukausia. Tiedot ovat Sami Isoniemen väitöskirjasta, joka valmistui 2019.
Hatkalaisten etsintä ei onnistu nykyisin niin hyvin kuin pitäisi, Maija Haapala sanoo.
– On alueellisia, yksikkökohtaisia ja jopa etsijäkohtaisia eroja siinä, miten tehokkaasti nuorta etsitään.
Lastensuojelun ammattilaisilla on käsitys, että kotoa karannut nuori määritellään kadonneeksi henkilöksi herkemmin kuin laitoksesta hatkannut nuori.
Marko Savolainen poliisihallituksesta kumoaa epäilyn.
– Meille ei ole väliä, mistä lapsi on kadonnut. Jokainen tapaus käsitellään samalla lailla ja arvioinnin perusteet ovat samat. Oleellista on tieto, joka nuoresta ja tilanteesta saadaan.
Millä perusteella poliisi voisi tehdä erilaisen arvion sen mukaan, asuuko nuori kotona tai laitoksessa, Savolainen kysyy.
– Nuoria arvioidaan samalla lailla kuin kadonneita vanhuksia. Ei ole väliä, asuuko vanhus kotona tai hoitolaitoksessa.
Nämä lapset kuuluvat meille kaikille
Pohjanmaalla on kehitetty eri toimijoiden yhteistyötä hatkanuorten avuksi. Asialla ovat lastensuojelun yksikönjohtaja Riikka Nieminen, sosiaalityöntekijä Mervi Talja Seinäjoen lastensuojelusta ja komisario Pauli Latvanen Pohjanmaan poliisilaitoksen tilannekeskuksesta.
– Heräsimme siihen, että toinen hallinnonala ei tiedä, mitä toinen tekee ja mitä se lain mukaan voi tehdä. Pyydettiin toimia, jota ei voi lain perusteella tehdä, Nieminen kuvaa.
Oli epärealistisia odotuksia etenkin siitä, mitä poliisi voi tehdä, Latvanen lisää.
Kolmikko piti hatkoista koulutuspäivän Seinäjoella 2020. Paikalle tuli 90 eri toimijoiden edustajaa eri puolilta Pohjanmaata. Seuraava koulutuspäivä on suunnitteilla syksyksi.
– Kävimme läpi, miten sama asiakas näyttäytyy sosiaalityölle, sijaishuollon yksikköön ja poliisille. Nyt tiedämme aiempaa paremmin, mitä muut toimijat voivat lain mukaan tehdä. Yritämme suojella lasta yhdessä kunkin toimijan toimivallan rajoissa, Talja kuvaa.
Yhteistyöstä tuloksia
Asenne on tärkein, Latvanen sanoo.
– Kukaan ei Pohjanmaalla enää ajattele, että asia ei kuulu meille. Ajatus on, että nämä lapset kuuluvat kaikille ja heitä yritetään auttaa yhteistyössä.
Yhteistyöstä on jo konkreettista tulosta. Sosiaalipäivystys kokosi koulutuspäivän jälkeen ohjeen, joka on jaettu toimijoille. Siinä käydään läpi, miten alueella toimitaan, kun lapsi hatkaa. Mukana on toimijoiden nimet ja yhteystiedot.
Latvanen sanoo, että mitä tarkemmin hatkalle lähteneen nuoren tilanne poliisille kerrotaan, sitä oikeamman arvion poliisi pystyy tekemään.
– Sosiaaliviranomainen tekee kirjallisen virka-apupyynnön. Sen lisäksi kannattaa soittaa perään ja kertoa tarkemmin nuoresta, Latvanen neuvoo.
Latvanen toivoo, että poliisi saa tiedon hatkasta nopeasti. Ainakin kannattaa ilmoittaa, jos lapsi lähtee oletettavasti toiselle puolelle Suomea.
Poliisi tapaa hatkaavia nuoria muun muassa näpistyksiin ja häiriökäyttäytymisiin liittyvillä virkatehtävillä. Jos järjestelmässä on tieto, että nuorta kaivataan, hän ei pääse jatkamaan hatkaa.
Lakipykälät hankaloittavat
Lastensuojelulaissa on pykäliä, jotka vaikeuttavat hatkanuoren takaisin saamista käytännössä, seinäjokelaiset sanovat.
Yksi niistä on se, että nuorta ei saa pitää poliisin tiloissa yli kuutta tuntia. Mervi Talja sanoo, että nuorta ei aina ehditä hakea siinä ajassa. Poliisin pitää päästää nuori pois.
Latvasen mukaan lastensuojelulaitoksissa ei yleensä ole vapaita paikkoja, jonne nuoria voisi viedä odottamaan kuljetusta.
– Pitäisi ratkaista, mihin nämä nuoret voi laittaa odotusajaksi, Latvanen toivoo.
Hankalaa on myös se, että kiinni otetun nuoren saa tarkastaa vain autossa. Tarkastusta ei saa tehdä julkisella paikalla muiden nähden.
– Nuorella voi olla teräase, ja se saadaan selville vasta suljetussa tilassa autossa. Miksi käytännöstä on tehty niin vaikeaa, Talja miettii.
Menettely on tarkoitettu nuoren suojelemiseksi julkiselta häväisyltä. Taljan mielestä nuoren kohtelun pitää aina olla hyvää.
– Voisi kuitenkin miettiä, saisiko tarkastuksen tehdä muualla sisätiloissa kuin autossa. Kyse on myös työturvallisuudesta.
Jaana Laitinen
