Tiina Hämäläinen kertoo, että hyppy miesvaltaiselta alalta sosiaalityöhön on tuntunut hyvältä.
Teksti: Jaana Laitinen | Kuvat: Rami Marjamäki ja Kaisa Sirén
Moni tulee sosiaalialalle mutkan kautta. Plakkarissa voi olla ensin toisen alan tutkinto ja työkokemusta.
Jututimme talentialaisia, joille sosiaaliala ei ollut ensimmäinen uravalinta. Kävi ilmi, että muilta aloilta voi tarttua hanskaan osaamista, josta voi ammentaa myös sosiaalityöntekijän ja sosionomin töissä.
Diplomi-insinööristä sosionomiksi
”Lukiossa opinto-ohjaaja tyrkytti minulle sosionomin ammattia. Hän esitteli sen niin, että sosionomi pitää paljon kerhoja. Se ei kiinnostanut.
Olin hyvä matematiikassa. Päätin siksi lähteä tekniselle alalle. Valmistuin paperinjalostustekniikan diplomi-insinööriksi 2008.
Työtä ei löytynytkään talouden taantuman vuoksi. Paperiteollisuuden alamäki näkyi jo. Vähistä töistä kilpaili minua kokeneempia työtekijöitä.
Olin tehnyt diplomityön VTT:lle. Sinne tuli samaan aikaan yt:t ja rekrytointikielto.
Olin aluksi työttömänä ja tein joitakin työllisyyskursseja. Ammatinvalintapsykologin testin mukaan sopisin sosiaalialalle. Olin pyrkinyt olemaan oikeudenmukainen lapsesta asti. Ehkä se näkyi testituloksessa.
Menin vielä työkokeiluun seurakunnan nuorisotyöhön ja kahdeksi vuodeksi tutkijaksi Åbo Akademiin. Se oli pätkää pätkän jälkeen. Kerran tarjottiin taas kolmen kuukauden sopimusta, vaikka oli luvattu vuosi. Päätin lähteä.
En alunperinkään halunnut tutkijaksi. Haaveeni oli kehitysinsinöörin työ. Olen käytännön ihminen.
Olin jo pureksinut opiskelua sosionomiksi, ja päätin suunnata sinne. Valmistuminen venähti vuodella, sillä tein välillä työtä tukiasumisen ohjaajana. En uskaltanut ottaa riskiä, että valmistun taas työttömäksi.
Sain työpaikan yksityiseltä puolelta heti, kun valmistuin sosionomiksi 2015. Diplomi-insinöörin koulutuksessa opimme virtaviivaistamaan prosesseja. Siellä mietitään tuotannon pullonkauloja ja ratkaisuja niihin. Siitä oli hyötyä, kun näin, miten työläästi esihenkilöni tuolloin teki työtään. Tarjouduin auttamaan. Yksinkertaistin ja helpotin laskutusta.
Sain pian oman kehittämisprojektin. Sen jälkeen minulle tarjottiin esihenkilötyötä samasta konsernista. Sieltä siirryin kolmen yksikön esihenkilöksi. Aloitin keväällä uudessa paikassa esihenkilönä Tampereella.
Esihenkilötyö sopii minulle. Sen verran insinööriä minussa on jäljellä.
Tykkään esihenkilötyön loogisesta puolesta ja siitä, että saan välillä vetäytyä koneen ääreen yksin.
Rakastan asiakastyötä pienissä annoksissa, mutten ole supersosiaalinen. Pidän siitä, että työni on monipuolista.
Miksi sosiaalialan ”tuote” on vähempiarvoinen?
Hyppy miesten suosimalta alalta naisalalle on tuntunut hyvältä. Tämä matka on tehnyt minusta feministin. Miesten alalla oletetaan, että koska olet nainen, et tiedä mitään. Asenne on yhä se, että naiset eivät pärjää miesten hommissa.
Esimerkiksi kerran kesällä paperitehtaassa tuli ongelma, jota koko vuoro yritti selvittää yön läpi. Aamulla eräs insinööriherra sanoi, että ei se korjaus tietenkään onnistunut, kun siellä oli se nainen.
Olen huomannut, että myös naisalalla on välillä sama asenne. Mies on se, joka osaa. Jos työyhteisössä on yksi mies, häntä helpommin nostetaan ylös ja kehutaan.
Kun lähdin sosiaalialalle, tuttavani sanoi, että sääli kun menee hyvät aivot hukkaan. Hän on mies.
Teknisellä puolella ei nähdä, miten paljon hyvää sosiaalityössä voi saada aikaan niillä aivoilla. Meidän tuote on esimerkiksi se, että päihdeongelmainen ihminen pysyy hengissä tai toinen kuntoutuu työelämään. Miksi se on vähemmän arvokasta kuin tuotettu tavara?
Sosiaalialalla olen ihmetellyt työvuorojärjestelyjä. Esihenkilöt suunnittelevat työvuorot. He yrittävät ottaa kaikkien toiveet huomioon ja olla tasapuolisia. Se vie aikaa ja vaatii seurantataulukoita. Miksei käytetä kiertäviä vuorolistoja? Niitä voisi käyttää useimmissa paikoissa.
Silloin työntekijäkin tietää vuoronsa kuukausiakin etukäteen.”
Tiina Hämäläinen, Ylöjärvi sosionomi, esimies
Rajavartijasta erityisasiantuntijaksi
Mikko Närhi työskenteli aiemmin rajavartijana.
”Ensimmäinen ammattini on rajavartija. Olin intin jälkeen hukassa sen kanssa, mitä alan tehdä.
Näin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin rajavartijoita Imatralle. Laitoin paperit vetämään, kävin pääsykokeissa ja tulin valituksi.
Ensimmäinen vuosi rajalla oli paratiisi. Partioimme maastorajalla, teimme aluevalvontaa. Erilaisia ulkohommia oli paljon. Se oli mahtavaa.
Sitten aika alkoi käydä pitkäksi. Mietin, mitä muuta voisin tehdä. Samaan aikaan serkkuni oli ajautunut hankaluuksiin ja hänet otettiin huostaan. Hän alkoi kotilomiensa aikana käydä Imatralla luonani.
Kerran katseltiin televisiota ja juteltiin. Hän kysyi minulta, tykkäätkö työstäsi. Vastasin, että no en, aika käy pitkäksi.
Hän sanoi, että sinusta tulisi hyvä sosiaalityöntekijä. Kysyin, mikä se sosiaalityöntekijä on. En tiennyt siitä mitään.
Hän kertoi, että meillä on sellainen vanhempi nainen. Se juttelee meidän kanssa. Me riidellään sen kanssa, mutta se saa meidät hoksaamaan, mikä on mennyt pieleen.
Se jäi pyörimään mieleeni. Ajattelin, että ainakin tutkin, mitä sosiaalityöntekijän työ on.
Kävin ammatinvalintapsykologilla ja kyselin siltäkin sosiaalialasta. Hän kertoi, että minun lukiopapereilla ei kannata hakea ammattikorkeakouluun mutta yliopistoon voi hakea pelkällä pääsykokeella.
Hankin pääsykoekirjan. Se juuri ja juuri sopi rajan partiohaalarin reisitaskuun. Aina kun oli vapaata, luin sitä. Pääsin heittämällä sisään. Aloitin opinnot Lapin yliopistossa vuonna 2005.
En haikaile takaisin
Kävin töissä koko opiskeluajan. Ensin työskentelin tullimiehenä Karigasniemellä. Sitten siirryin sosiaalialalle.
Tein sijaisuuksia ohjaajana sijaishuoltoyksiköissä, alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokodissa ja ensi- ja turvakodissa ja nuorten päihdeyksikössä. Työpaikkoja oli toistakymmentä.
Valmistuin sosiaalityöntekijäksi 2012. Sen jälkeen olen työskennellyt lapsiperheiden palveluissa, lastensuojelussa sekä eri kehittämishankkeissa.
Työskentelen nyt Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa sosiaalihuollon erityisasiantuntijana. Kehitän lasten, nuorten ja perheiden palveluita sekä perhekeskustoimintaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Tulevaisuuden sote-keskus Lapissa ‑hankkeessa.
Rajalla ja Tullissa on tietynlainen ammattiylpeys. Kunnioitimme omaa ja toisten ammattilaisten osaamista.
Haluan osoittaa samaa sosiaalialalla omalla käytökselläni. Avoin dialogi ja monialainen yhteistyö ovat asiakastyössä ja palveluiden kehittämisessä olennaisen tärkeää. Sitä pyrin edistämään.
Joskus nostalgiafiiliksissä muistelen rajavartija-aikoja, mutten muuten haikaile sinne takaisin. Sosiaalialassa hyvää on työn moninaisuus ja monipuolisuus. Huonoa on helkutinmoinen kiire asiakastyössä.”
Mikko Närhi, Rovaniemi sosiaalityöntekijä, erityisasiantuntija
Nörtistä sosiaalityöntekijäksi
”Menin lukiosta suoraan töihin silloiselle Saunalahdelle. Tein matkapuhelinnumerojen siirtoja ja kytkin adsl-liittymiä.
Olin itseoppinut nörtti. Sitten ajattelin, että ehkä pitäisi hankkia jokin koulutus. Olin hyvä mutten niin huippu, että yltäisin it-alalla huippurahoihin. Siksi ajattelin, ettei minun kannata tehdä niitä töitä pitkän päälle.
Vaikka pärjään tietokoneiden kanssa, olen enemmän vuorovaikutusihminen. Haluan jutella ihmisten enkä tietokoneiden kanssa. Se on hedelmällisempää kuin vain syöttää koodia.
Olen aina ollut ahkera kerhojen vetäjä. Siksi oli luontevaa opiskella sosionomiksi. Sain paperit 2011.
Kokeilin monia tehtäviä opintojen ohessa ja jälkeen. Sitten hain kuntaan sosiaaliohjaajaksi. En päässyt mutta sieltä tarjottiin sosiaalityöntekijän paikkaa maahanmuuttajatyössä.
Ammattihenkilölaki oli vasta tulossa. Kun siirtymäaika loppui, aloin työn ohessa suorittaa sosiaalityön opintoja avoimessa yliopistossa. Parhaillaan teen gradua Helsingin yliopistoon.
It-osaamista pitäisi petrata
Työskentelen nyt lastensuojelun avohuollossa. Aiemmin työskentelin lastensuojelun päivystyksessä ja tein palvelutarpeen arviointeja. Työskentelin myös alaikäisten vastaanottokeskuksessa ja maahanmuuttajien kotoutumistyössä.
En kaipaa it-alalle, sillä nörttipuoltani on tarvittu myös sosiaalialalla. Monessa työpaikassa olen ollut tietojärjestelmän pääkäyttäjä ja mikrotuki. Vantaalla olin tukihenkilönä Apotin käyttöönotossa.
Työntekijöiden it-osaamista pitäisi petrata sosiaalialalla. Jos työajasta iso osa menee järjestelmien kanssa tappelemiseen, se kaikki on pois asiakkaalta.
Myös dokumentointiin pitäisi satsata. Asiakirjoilla on valtava merkitys asiakkaan elämässä. Jopa yksi sana voi vaikuttaa suuresti päätöksentekoon. Uutta työntekijää auttaa se, että asiakirjat ovat ajan tasalla ja ne ovat selkeitä ja lain mukaisia.
Palkkaerot liian suuret
Sosiaalialalla työ on monipuolista ja työpäivät vaihtelevat. Pidän myös ennakoimattomuudesta ja hektisyydestä.
Purnaisin lähinnä palkoista. Sosiaalityöntekijöiden palkat ovat nousseet, mutta ero it-alalle ja monille muille yliopistokoulutuksen vaativille aloille on yhä iso.
Erityisesti sosionomit ovat palkkakuopassa. Toisaalta minkä palkassa häviää, sen työn mielekkyydessä voittaa.
Myös tietty byrokraattisuus harmittaa. Sosiaalityön tärkeä rooli on tuoda esiin muutosta vaativia ilmiöitä. Se on tehty hankalaksi monessa organisaatiossa.
Vaikka kuinka rummutat asiakkaiden asioista, todellista muutosta ei tule, koska kuntapäättäjät eivät näe kentän tilannetta.
En pelkää avata suutani. Jos siitä ei pidetä, olen ainakin tehnyt työni eettisesti oikein.”
”Toimittajasta sosionomiksi (AMK) ja nyt sosiaalityöntekijä. Aloissa yllättävän paljon samaa, vaikkei äkkiseltään ehkä uskoisi.”
”Konemestarista siivoojaksi ja siitä sosionomiksi.”
”Henkilöstöpäälliköstä sosionomiksi.”
”Toimittajasta sosionomiksi. Palkkataso on ollut pettymys, muuten en kadu.”
”Varhaiskasvatuksen johtajasta aikuissosiaalityöhön ja en kaipaa todellakaan takaisin. Ihan uudenlaista arvostusta on kokenut nykyisessä työssä.”
”Sihteeristä sosionomiksi. Sitten ammatilliseksi opettajaksi ja nyt YAMK sosionomiksi.”
”Kemiantekniikan DI:stä sosionomiksi. Kun lähdin opiskelemaan uutta alaa, niin ajattelin että mennyt osaaminen lentää romukoppaan ja sen asian kanssa kipuilin. Mutta nyt olen huomannut, että menneestä työkokemuksesta on hurjasti hyötyä näissäkin hommissa.”
”Tradenomista sosionomiksi. Kaipasin ihmisläheisempään työhön, enkä todellakaan ole katunut.”
”Ravintola-alalta. Viimeisimmät hommat pubissa ja yökerhoissa sekä Alkossa. On tuntunut täysin luonnolliselta siirtymältä ja tuntuu että sote-työtä olisi tehnyt jo pidempäänkin.”
”Minä opiskelin sosionomiksi aikuispuolella biologian maisteritutkinnon päälle. Syinä ainakin työllisyys ja labraperäinen ammattitauti, mutta eniten myös mielenkiinto. En mielelläni tosin puhu alan vaihtamisesta, vaan laajentamisesta. Eihän vanha pohja häviä, minkä lisäksi eri alat linkittyvät toisiinsa kovin monin tavoin.”
