Luovassa muistelutyössä hyödynnetään taidetta.
Muistorasia on eletyn elämän pienoisnäyttämö, kuvaa kotkalainen yhteiskuntatieteiden tohtori Leonie Hohenthal–Antin. Hän on luovan muistelutyön uranuurtaja Suomessa, joka toi muistorasia-menetelmän Suomeen Englannista parikymmentä vuotta sitten.
Menetelmä sopii vanhustyöhön, mutta myös mihin vain elämän taitekohtaan, aikakauteen, ihmissuhteeseen tai vaikka surun käsittelyyn.
Muistorasia on keino, jonka avulla vanhus voi käydä läpi elämäänsä ja sen tärkeitä asioita. Se herättää muistoja menneisyydestä.
– Se on yhden elämävaiheen visuaalinen teos. Se tuo näkyväksi henkilökohtaisen kokemuksen, Hohenthal-Antin kuvaa.
Rasian teossa on kolme vaihetta. Ensin muistoja herätetään taiteen keinoin.
– Luovassa muistelutyössä käytetään muistia aktivoivia muistinherättäjiä, jotka ovat lähtöisin taiteesta. Niitä ovat musiikki, liike, rytmi, kuvat, esineet, tanssi, maalaaminen, draama. Ne nostavat esiin tunteita ja sitä kautta muistoja.
– Ne eivät kerro vain, mitä tapahtui, vaan miten olen kokenut tapahtuneen.
Muistot jaetaan esimerkiksi muille ryhmän jäsenille. Menetelmää voi käyttää ryhmätyöskentelyssä, läheisen kanssa parina tai yksin. Muistoista on tärkeää päästä puhumaan.
Lopuksi tehdään muistorasia. Rasiaksi sopii laatikko tai vastaava, johon voi kiinnittää esineitä ja kuvia. Rasiassa voi olla hyllyjä ja kannet tai ovi, josta rasian voi avata ja sulkea.
– Se voi olla arkku, puulaatikko, iso rasia, leipälaatikko, viulukotelo, kaappikello, kapsäkki, Hohenthal-Antin kuvaa.
Rasiaan laitetaan tekstejä, kuvia ja esineitä, jotka liittyvät muistoihin. Niistä syntyy kolmiulotteinen muistomaailma.
– Rasiassa muistot saavat näkyvän muodon. Ne voidaan jakaa muille.
Muistot voidaan työstää rasian sijasta teatteriesitykseksi tai esimerkiksi digitaaliseksi rasiaksi.
Kokeiltu myös vanhusten ryhmissä
Espoossa on tehty oma malli Muistorasia-menetelmästä vanhusten ryhmätoimintaan. Hohenthal-Antin on hyväksynyt mallin.
Kaupungin palvelukeskusten ryhmiä tarjotaan kotona asuville senioreille, sanoo viriketoiminnan ohjaaja Minnariikka Häkkinen Leppävaaran palvelukeskuksesta.
Ryhmässä käydään läpi neljä elämänvaihetta eli lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja nykyhetki. Omasta elämästä kerrotaan pareittain. Pareja vaihdetaan niin, että kukin kuulee vain pätkiä muiden elämistä.
– Jokainen kertoo omaa tarinaa sen verran kuin haluaa. Tavoitteena on luottamuksellinen henki, jotta osallistujat voivat avautua myös vaikeista asioista.
Kovin muistamattomalle malli ei sovi, koska työskentely etenee kerrasta toiseen, Häkkinen sanoo.
Espoon ryhmissä muistorasioita on tehty harrastuksesta, läheisestä ihmisestä, perheestä tai omasta lapsuudesta. Siihen on voinut tulla koko elämänkaari tai vain jokin aika, henkilö tai suhde.
– Kerran seniori halusi muistella sairastumista, jota hän ei ollut pystynyt käsittelemään perheen kanssa. Kun rasia valmistui, hän halusi hävittää sen. Asia tuli käsitellyksi. Muistorasiaa voi käyttää myös niin.
Muiden tarinoista yhtymäkohtia omaan elämään
Sana muistorasia on oudoksuttanut joitakin, Häkkinen kertoo. Sitä pidetään umpinaisena esineenä, johon laitetaan jotakin, joka täytyy pitää piilossa.
Ryhmiin onkin välillä ollut vaikea löytää tarpeeksi osallistujia. Hyvä ryhmäkoko on kahdeksan osallistujaa, Espoossa on huomattu. Neljä on liian vähän, sillä siitä ei synny tarpeeksi pareja.
– Palaute osallistujilta on ollut pääasiallisesti positiivista. Ikääntyneet tykkäävät, kun on joku, jolle voi kertoa. Kun kuulee muiden kertomuksia, niistä löytyy yhtymäkohtia omaan elämään. Muistoja alkaa tulvia.
Taide on aivojumppaa
Taide aktivoi voimakkaasti aivoja, sanoo sosiaaligerontologi Tarja Tapio Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Hän tutkii työssään, mitä muisti on sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä.
– Ikäihmiset voivat tehdä itse ja osallistua esimerkiksi musiikin ja teatterin tuottamiseen. Tärkeää on, että tekeminen liittyy ikäihmisen omaan elämään ja maailmaan.
Tutkimuksissa on todettu, että erityisesti musiikki elvyttää muistia. Se lisää vanhuksen kykyä hyödyntää elinvoimaa, tietoja, kieltä sekä kehon asentoja ja liikkeitä. Myös tilan hahmottaminen, tunteet ja mieliala kohentuvat.
Taide on erinomainen väline muistelussa, koska se on aistillista, Tapio sanoo.
Esimerkiksi musiikki, tanssi, koskettaminen ja kuuleminen tuovat esiin asioita, joita vanhus on nähnyt ja kokenut.
Aistielämykset auttavat vanhusta yhdistymään taas omaan elämään ja sen tapahtumiin. Se liittää vanhusta identiteettiin eli millaiseksi hän on aiemmin kokenut itsensä ja millaiseksi hän kokee itsensä ikääntyvänä.
– Muistelun avulla ihminen saadaan kytkettyä hänelle tärkeisiin asioihin elämän varrelta. Muistelu tuo identiteettiin jatkuvuutta. Olipa ihminen miten iäkäs tai syvällä dementiassa, tarve määritellä itsensä säilyy.
Muistelu taiteen avulla lisää yhteisöön kuulumisen tunnetta. Taide voi nostaa esiin kollektiivisia muistoja, ja se tuottaa kokemusta elämän jatkuvuudesta ja kuulumisesta ryhmään.
– Osallistumisen kautta syntyy osallisuutta. Ryhmään kuuluvat jakavat kokemuksia toisilleen ja kuulevat muiden tarinaa. He pääsevät yhteyteen toistensa kanssa.
Jaana Laitinen
