Vaikka onnistumisen kokemus olisi miten pieni tahansa, se kuitenkin aina ruokkii motivaatiota, sanoo yliopistonlehtori Satu Laitinen. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Jo neljävuotiaiden oppimismotivaatiossa on selkeitä eroja. Jos lapsen motivaatiota ei tunnisteta, voi hänen oppimisensa vaarantua, sillä motivaatioerot näyttävät säilyvän.
Lasten motivaatiossa on havaittavissa selkeitä eroja jo ennen esiopetusikää, sanoo yliopistonlehtori, kasvatustieteiden tohtori Satu Laitinen Turun yliopistosta.
– Oppimismotivaatio voidaan arvioida luotettavasti jo neljävuotiailla. Tieto motivaatioerojen varhaisesta kehittymisestä on tärkeä koulutuksessa ja päiväkotityössä.
Kouluikäisten lasten motivaatiota on tutkittu, mutta pienten lasten motivaatiosta ei ollut pitkittäistutkimukseen perustuvaa tietoa ennen Laitisen tekemää väitöstutkimusta.
Neljän, viiden ja kuuden vuoden iässä toteutetun seurannan perusteella lasten motivaatioerot näyttävät säilyvän kohtuullisen pysyvinä. Oppimismotivaatiota on kuitenkin mahdollista kehittää, Laitinen muistuttaa.
– Pienet lapset ovat kiinnostuneita monenlaisista asioista. Se antaa aikuisille hyvän mahdollisuuden auttaa heitä oppimisessa eteenpäin.
Laitinen suosittelee, että varhaiskasvatuksen ammattilaiset kiinnittäisivät huomiota lasten motivaatioeroihin 4‑vuotiaasta lähtien. Motivaatioerojen tunnistaminen tosin edellyttää, että hoitosuhteet ovat pitkiä, hän sanoo.
– Silloin esimerkiksi päiväkodin aikuiset oppivat tuntemaan lapsen ja tulevat tutuiksi hänen taitojensa ja motivaationsa kanssa ja alkavat tunnistaa motivaatioeroja.
Toisia opetus kiinnostaa enemmän
Laitinen teki pitkään töitä liikunnan ja terveystiedon opettajana yhtenäiskoulussa, jossa hänen nuorimmat oppilaansa olivat esikoululaisia ja vanhimmat abiturientteja.
Hän pisti merkille, että opetus kiinnosti toisia vähemmän ja toisia enemmän.
– Tietyn verran pitää olla tahtoa ja uskallusta ja ehkä vähän taitoakin, mutta kun taitoa tulee lisää, tulee tahtoakin ja kun haluaa tehdä, taitokin karttuu, Laitinen sanoo.
Omien kokemustensa kautta Laitinen kiinnostui kasvatustieteiden opinnosta. Hän tutki motivaatiota jo kandityössään ja jatkoi sen parissa myös gradussaan.
– OKL:n ilmoitustaululla etsittiin graduntekijää oppimismotivaatioon liittyvään tutkimukseen. Lähdin sille tielle ja lopulta aiheesta syntyi väitöskirjakin.
Laitinen väitteli motivaation suuntautumisesta 4–9‑vuotiailla lapsilla vuonna 2018. Keväällä häneltä ilmestyi väitökseen perustuva kirja Pienten lasten motivaatio.
Motivaatio ilmenee eri tavoin
Motivaatio ilmenee kolmella eri tavalla oppimistilanteissa, Laitinen sanoo. Joku lapsista suuntautuu tehtävään heti sen saatuaan, toinen välttelee sitä kaikin keinoin ja kolmas takertuu uusissa tilanteissa toistuvasti kavereihin tai aikuisiin.
– Jos välttelevä tai sosiaalisesti riippuva käyttäytyminen on toistuvaa, siihen on hyvä tarttua, jotta lapsi ei ajaudu syrjään oppimisesta.
Tehtäväsuuntautunut lapsi kirjaimellisesti suuntautuu tehtävään. Hän tarttuu välittömästi esimerkiksi kynään tai katsoo satutuokiossa lukijaa tai kirjaa.
– Hän on sitkeä ja periksiantamaton haasteista huolimatta. Tehtävä on hänestä kiinnostava. Hän haluaa ratkoa ongelmat itsenäisesti ja esittää tarvittaessa tukikysymyksen, Laitinen kuvaa.
Lapsen kielellisillä valmiuksilla ja motivaatiolla on selkeä yhteys.
Sosiaalisesti toisista riippuva lapsi puolestaan kääntyy välittömästi tehtävän saatuaan joko vierustoverin tai aikuisen puoleen tai alkaa jäljitellä vierustoveria.
– Tällöin aikuinen voi esimerkiksi päättää, että kaikki piirtävät sinisellä värillä. Hän voi kannustaa lasta, antaa myönteistä palautetta tai tukeutua hänen vahvuuksiinsa.
Kun lapsi tulee keskustelun kautta kuulluksi ja nähdyksi, hän kokee ympäristönsä turvalliseksi toimia, Laitinen sanoo.
Tehtävää välttelevä lapsi taas ryhtyy tehtävän saatuaan tekemään jotakin ihan muuta, Laitinen sanoo. Hän voi olla myös hyvin itsekriittinen omia tuotoksiaan kohtaan.
– Yleensä hänellä on taustalla aiempia huonoja kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista, ja ne johtavat siihen, että hän ei halua lähteä tekemään tehtävää lainkaan.
Jos lapsi esimerkiksi käyttää kynää vasarana, valittaa omasta työstään tai poistuu paikalta, joutuu aikuinen miettimään, miten houkutella hänet tekemään tehtävää.
– Jos aikuinen tietää, että kyseinen lapsi on esimerkiksi innokas pyöräilijä, voi hän satuhetkessä lukea polkupyöräilyä käsittelevän kirjan, Laitinen vinkkaa.
Yksi keino Laitisen mukaan on pilkkoa lapsen haastavaksi kokema tehtävä pienemmiksi osatehtäviksi. Se ravitsee lapsen hallinnan tunnetta, Laitinen sanoo.
– Lapselle tulee olo, että kyllä minä tämän hallitsen ja silloin hän pääsee tehtävän päälle ja kokee selviävänsä siitä.
Positiivisen kokemuksen jälkeen opettaja voi seuraavissa tehtävissä antaa lapselle pikkuhiljaa lisää haastetta ja vastuuta, Laitinen toteaa.
Rohkaiseva ja kannustava palaute lisää motivaatiota
Lapsen kielellisillä valmiuksilla ja motivaatiolla on Laitisen mukaan selkeä yhteys.
– Mitä paremmin lapsi ymmärtää sanallisen ohjeistuksen ohjatussa tehtävätilanteessa, sitä todennäköisempää on, että hän ryhtyy tekemään tehtävää tehtäväsuuntautuneesti.
Pienen lapsen kielellisiä valmiuksia kannattaa siis vahvistaa esimerkiksi lukemalla sekä varhaiskasvatuksessa että kotona. Lapsen oppimismotivaatiota voi tukea myös leikin varjolla, Laitinen sanoo.
Leikkiin voi yhdistää esimerkiksi kirjaimia tai numeroita ja kylvää siten opin siemeniä. Kun lapsi huomaa, että hän onnistuu ja osaa, se lisää hänen kiinnostustaan ja taitoakin.
Itsemääräämisteoria on Laitisen mukaan motivaation keskeinen lähtökohta. Lapsi saa lisämotivaatiota, kun hänellä on valinnan varaa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.
– Kun lapsi voi vaikuttaa esimerkiksi liikuntapäivän sisältöön tai päättää itse, missä järjestyksessä hän tekee annetun tehtävän, se ruokkii etenkin taitavien lasten motivaatiota.
Lapsen motivaatiota lisää merkittävästi aikuisen rohkaiseva ja kannustava palaute sekä ryhmän tuki, Laitinen toteaa.
– Sillä, miten ryhmä tukee lasta ja sallii esimerkiksi väärätkin vastaukset, on valtava merkitys lapsen motivaatiolle.
Kauaskantoisia seurauksia
Pienistä lapsista 58 prosenttia eli valtaosa on tehtäväsuuntautuneita, selviää Laitisen väitöstutkimuksesta.
Tulos on hänestä hyvin lohdullinen.
Aikuisen rohkaiseva ja kannustava palaute lisää lapsen motivaatiota.
Noin kolmanneksella lapsista esiintyy kaikkia kolmea motivaation ilmenemismuotoja, tehtäväsuuntautuneisuutta, välttelyä ja riippuvuutta, lähes yhtä paljon samanaikaisesti. Pedagogisesti tarkasteltuna heidän tilanteensa on Laitisesta herkullinen.
– Heidän motivaatiotaan on mahdollista vahvistaa eri tukimuodoin. Esimerkiksi sosiaalisuus voi olla hyvä väylä saada lapsi kiinni tehtävään, Laitinen sanoo.
Välttelevästi tehtävään suhtautuvien ryhmään kuuluu runsas kymmenen prosenttia lapsista. Ryhmä on pieni, mutta toiminta näyttää olevan pysyvää, Laitinen kertoo.
– Huolestuttavinta on se, että tähän ryhmään kuuluvat lapset välttelevät tehtävää 4‑, 5- ja 6‑vuotiaina ja heillä esiintyy eniten välttelevää toimintaa myös kolmannella luokalla.
Erityisesti Laitinen on huolissaan siitä, että välttelevän käyttäytyminen voi ulottua oppimistilanteiden ulkopuolelle ja johtaa jopa syrjäytymiseen.
– Seuraukset voivat olla kauaskantoiset. Korkeakouluopiskelijoilla on havaittu, että heikko opiskelumotivaatio on yhteydessä uupumukseen, hän sanoo.
Parhaillaan Laitinen tutkii juuri korkeakouluopiskelijoiden motivaatiota ja selvittää, miten sitä voi hyödyntää opiskelijoiden ohjauksessa.
