Kieli- ja kulttuuritietoinen varhaiskasvatus läpäisee kaiken arjen Vantaalla Rautpihan ja Rautkallion päiväkodeissa, joissa liki kaikki lapset ovat maahanmuuttajaperheistä.
Melanie Kuparinen johtaa kahta päiväkotia Vantaan Havukoskella. Ne sijaitsevat viereisillä tonteilla lähellä Koivukylän juna-asemaa.
Havukoskella asuu paljon maahanmuuttajia ja maahanmuuttajataustaisia perheitä. Vantaa on Suomen monikielisin paikkakunta, jos kriteerinä käytetään asukkaiden äidinkielten määrää. Siellä puhutaan yli 120:tä äidinkieltä.
Se näkyy myös päiväkodeissa. Rautkallion päiväkodin lapsista 95 prosenttia on vieraskielisiä. Rautpihan päiväkodissa luku on 87 prosenttia.
On ollut vuosia, jolloin kaikki Rautpihan lapset ovat olleet maahanmuuttajataustaisista perheistä.
– Monikulttuurisuus määrittää meillä vahvasti varhaiskasvatustyömme sisältöä ja työtapoja, Kuparinen sanoo.
Lasten perheet ovat tulleet Suomeen ympäri maailmaa, jotkut työn perässä ja useat pakolaisina. Suurin osa lapsista on kuitenkin syntynyt Suomessa.
Oikeastaan sillä ei edes ole väliä, mistä lasten perheet ovat lähtöisin.
– Taustaa olennaisempaa on, että lapsi on lapsi. Kohtaamme jokaisen lapsen ja perheen yksilöllisesti, ja lähdemme tutustumaan häneen, Kuparinen sanoo.
Lasten kieltä ja kulttuuria kunnioittava toimintakulttuuri
Kielitietoisuus ja kulttuurinen moninaisuus tulivat varhaiskasvatussuunnitelmaan velvoittavana 2016. Esiopetussuunnitelmiin ne tulivat jo vuotta aiemmin.
Kieli- ja kulttuuritietoinen varhaiskasvatus tarkoittaa arvostavaa suhtautumista jokaisen lapsen ja perheen kieli‑, kulttuuri- ja katsomustaustaan. Lapsella on oikeus rakentaa kielellistä ja kulttuurista identiteettiään omista lähtökohdistaan.
Vantaalla on tehty päiväkotien selkänojaksi oma kieli‑, kulttuuri- ja katsomustietoisen varhaiskasvatuksen käsikirja. Se ohjeistaa rakentamaan ja kehittämään lasten kieltä, kulttuuria ja uskontoa kunnioittavaa toimintakulttuuria.
– Kieli- ja kulttuuritietoisuus läpäisee meillä kaiken arjen toiminnan ja kuuluu jokaisen päiväkodin aikuisen vastuulle, Melanie Kuparinen kertoo.
Päiväkodin johtaja Melanie Kuparinen istahti lukemaan Auroralle, Hugolle, Celinelle ja Marwalle. Kuva: Veikko Somerpuro
Rautpihan yksikössä, johon Rautkallion ja Rautpihan päiväkodit kuuluvat, lapset puhuvat 28:aa eri äidinkieltä. Kaikilla lapsilla ei ole yhteistä kieltä. Suuri osa lapsista ei puhu suomea yhtään, kun he aloittavat varhaiskasvatuksessa.
Kohtaamme jokaisen lapsen ja perheen yksilöllisesti.
Myös päiväkodin henkilökunnasta monella työntekijällä on äidinkielenään joku muu kuin suomi. Siitä on apua yhteydenpidossa lasten ja perheiden kanssa.
Silti yhteistä kieltä ei aina löydy. Siksi päiväkodeissa on käytössä muita keinoja kommunikoida.
Etenkin ensimmäiseen kohtaamiseen lapsen ja perheen kanssa satsataan, Kuparinen sanoo. Silloin luodaan perusta luottamukselle.
– Haluamme, että vanhemmille syntyy kuva siitä, millainen paikka päiväkoti on. Niin he tietävät, että tänne voi jättää lapsen turvallisesti, vaikka meillä ei olisikaan yhteistä kieltä, Kuparinen kertoo.
Tarvittaessa apuna on tulkki, joskus Google Kääntäjä. Perhe voi tuoda mukanaan suomea puhuvan ystävän.
Apuna käytetään myös kuvia, eleitä ja tarvittaessa vaikka piirretään, jos se auttaa asioiden ymmärtämisessä.
– Hyödynnämme vanhempien asiantuntijuutta lapsestaan. Se auttaa meitä löytämään keinoja, joilla alamme rakentaa lapsen kasvulle ja oppimiselle vahvoja juuria.
Kasvattajien sensitiivisyys tärkeää
Monikulttuurisessa yhteisössä, jossa ei ole yhteistä kieltä, kaikki muu viestintä on entistä herkempää, Melanie Kuparinen sanoo.
– Mietimme paljon, miten osaamme tukea kutakin lasta. Jos lapsi ei ymmärrä suomea, hänelle pitää tarjota muita mahdollisuuksia itseilmaisulle. Jokaisella on luontainen tapa ilmaista itseään. Joillekin lapsille se on kehollinen ilmaisu, tanssi tai liikunta yleensä. Joillekin taide, musiikki, laulaminen soittaminen, iloitseminen.
Sahelia kiinnostaa jalkapallon pelaaminen. Kuva: Veikko Somerpuro.
Sahelia kiinnostaa jalkapallon pelaaminen. Kuva: Veikko Somerpuro.
Päiväkodit tekevät yhteistyötä muun muassa Musiikkiopistossa toimivan Tempo-orkesterin kanssa. Tempo on matalan kynnyksen musiikkiharrastusta, johon voi osallistua ilman pääsykokeita.
Tempo-työstä on jäänyt päiväkodille työkaluksi muun muassa Temponalle-hahmo.
Lapset ovat myös olleet kuvaamassa ja laulamassa oman räppivideon.
– Musakasvatus on monikanavaista ja korkeatasoista. Kaikki lapset eivät ole musikantteja, mutta hekin saavat musiikin kautta yhteenkuuluvuuden tunnetta ja elämyksellisiä hetkiä, Kuparinen kertoo.
Monikulttuurisessa yhteisössä on pitänyt etsiä omat tavat pienryhmätoiminnalle.
– Se että istutaan pienryhmässä ja puhutaan, ei palvele lasta, joka ei ymmärrä kieltä. Hänen täytyy kokonaisvaltaisesti saada tutustua ympäristöön. Jos näemme, että joku lapsi ei opi, meidän pitää löytää lapselle sopiva tapa oppia uutta. Lasta tuetaan esimerkiksi kuvilla, eleillä ja sylillä, Kuparinen selventää.
Kasvattajien sensitiivisyydellä on iso merkitys.
– Lapsi aistii, että hänestä välitetään ja kaikki järjestyy. Hän kuuluu porukkaan. Se on tärkeää osallisuuden ja itsetunnon kannalta.
Periaatteet eivät saa jäädä sanoiksi
Lapset oppivat päiväkodeissa suomalaista kulttuuria. Samalla monikulttuurisuus näkyy arjessa. Lapsiryhmissä kuunnellaan lauluja ja harjoitellaan tervehdyksiä lasten omilla kielillä.
Viime vuonna Rautkallion päiväkoti vietti suomalaisen joulujuhlan, Rautpiha ei. Juhlien järjestämisestä yhteisö sopii tilanteen mukaan.
– Huomioimme myös eri kulttuurien juhlat, Kuparinen kertoo.
Arkea piristävät videomatkat lasten perheiden lähtömaihin. Vanhemmat tuovat niihin materiaalia. Kulttuurijuhlissa lapset ja heidän perheensä voivat esitellä oman perheen kulttuurin ruokia, vaatteita, tanssia ja musiikkia. Perheet osallistuvat ja tuottavat sisältöä juhliin.
– Mietimme paljon sitä, onko arki täällä oikeasti monikulttuurinen. Hienot periaatteet eivät saa jäädä pelkiksi sanoiksi. Onko kotileikeissä Elovena-kaurahiutalepakkaus, vai löytyisikö lapsen kotoa jokin perheen ruokaperinteeseen kuuluvaa pakkaus tai esine, joka innostaisi lasta kotileikkiin.
Yhteistä kieltä ei aina löydy.
Uskonto ei juuri näy päiväkotien arjessa. Jotkut lapset eivät syö sianlihaa, mutta sitä ei kummastella.
– Se on meille yhtä tavallista kuin laktoosi-intoleranssi.
Joillekin vanhemmille on kulttuurisesti merkitystä sillä, mikä on sopivaa tytöille ja pojille. Esimerkiksi uimahallikäynneistä keskustellaan perheen kanssa etukäteen, Kuparinen kertoo.
– Yritämme aina keksiä tavan, jolla jokainen lapsi voi osallistua. Tärkeintä on, että lapsi kokee, että hänet otetaan huomioon ja häntä kuullaan.
Jokainen kasvattaja on kielen opettaja
Monikulttuurisuuden toinen puoli on se, oppiiko lapsi suomea, Kuparinen sanoo. Lapset oppivat kieltä parhaiten toisilta lapsilta.
Rautpihassa ja Rautkalliossa kieliä kuitenkin on paljon. Yksikössä opetuskieli on suomi.
Sanni hyppää lastenhoitaja Sara Adlerin syliin. Kuva: Veikko Somerpuro
Jokainen kasvattaja on kielen opettaja. Kieltä opetetaan koko ajan päiväkodin arjessa sanoittamalla ja mallintamalla, Melanie Kuparinen kuvaa.
– Meidän aikuisten pitää olla mukana jokaisessa arjen tilanteessa. Sanoitamme asioita, rakennamme sanavarastoa ja mallinnamme kieltä. Se vaatii toistoa ja tietoista vahvistamista. Puhetta liitetään kaikkeen tekemiseen. Meillä ei riitä, että lapset leikkivät keskenään ja aikuinen valvoo. Aikuinen osallistuu leikkiin ja mallintaa kieltä.
Osa lapsista poimii suomen sanoja ja tuottaa lauseita nopeasti. Osa lapsista ei kuitenkaan ehdi oppia suomen kieltä ennen kouluun menoa.
Hyvät resurssit helpottavat
Rautpihan ja Rautkallion yksikössä on lakisääteinen kasvatushenkilöstö. Sen lisäksi lapsia varten on kasvun ja tuen lastenhoitajia. Ryhmissä on myös avustajia.
Celine ja Janel viihtyvät yhdessä pihalla ja sisällä. Kuva: Veikko Somerpuro
Päiväkodeilla on lisäksi yhteinen laaja-alainen erityisopettaja, joka toimii asiantuntijana lasten kehitykseen ja tukeen liittyvissä asioissa. Perhetyötä varten kummassakin päiväkodissa on lapsi- ja perheohjaaja.
– Monet perheet tarvitsevat tukea ja ohjausta arkeen. Ohjaajat auttavat heitä tehokkaasti sillä hetkellä, kun he apua tarvitsevat, ennen kuin tilanteet kasautuvat. Usein kyse on pienistä arjen asioista. Olemme lähellä, ja perheet luottavat meihin.
Celine ja Janel viihtyvät yhdessä pihalla ja sisällä. Kuva: Veikko Somerpuro
Lapsi- ja perheohjaaja työskentelee myös lasten tukena ja tuo lasten näkökulmaa esiin päiväkodin arjessa. Ohjaaja tukee myös kasvatushenkilöstöä.
Toimintayksikössä työskentelee myös kehittäjäopettaja, joka toimii rinnakkaisopettajana lapsiryhmissä sekä auttaa pedagogiikan kehittämisessä.
Lisäksi yksikkö voi hyödyntää alueellista varhaiskasvatuksen kuraattoria ja psykologia sekä kieli- ja kulttuurikoordinaattoria. Hän on kieliasioiden asiantuntija.
Resurssit ovat hyvät, Melanie Kuparinen sanoo.
– Vantaa satsaa hienosti monikulttuurisiin lapsiin. Se on ennakoivaa työtä. Jos lapsiin panostetaan nyt, se kantaa kauaksi tulevaisuudessa.
Sosiaalinen pääoma kasvaa
Työntekijät puhuvat lapsille, perheille ja toisilleen ystävällisesti ja voimaannuttavalla tavalla, Kuparinen kuvaa päiväkotiensa toimintaa.
Puhetapa tarttuu myös lapsiin.
– On hieno kuulla, kun he kehuvat ja lohduttavat toisiaan.
Lähikouluilta on tullut kiitosta sinne siirtyneiden lasten kaveritaidoista.
– Lapset oppivat elämään moninaisuuden keskellä. Se on sosiaalista pääomaa ja voimavara, joka kantaa elämässä.
Samaan aikaan ikkunan takana päiväkodin pihalla tyttö juoksee nuoremman pojan luo, nostaa tätä ja alkaa suukotella pojan poskia. Poika vastaa pusuihin minkä ehtii.
Ehkä sisko ja sen veli.
– Sosiaalisesti taitavaa porukkaa, päiväkodin johtaja nyökkää.
