Ohjauksessa on kyse ikiaikaisesta tavasta kohdata toinen ihminen, sanoo Sanna Vehviläinen. Kuva: Rami Marjamäki.
Professori Sanna Vehviläinen tutkii ohjaustyön yleisiä piirteitä ja toivoo ohjausprofession yhteistyötä.
Ohjausta voi tarkastella ammattina. Yhteiskunnassa on monia ohjausammatteja kuten opinto-ohjaaja, valmentaja tai työnohjaajia. Ohjaustyötä tehdään myös monen ammatin sisällä. Ohjausosaamista on voi hankkia monenlaisella taustalla.
Sosiaaliohjaus on yksi ohjausammateista, eikä ohjaus ole vierasta sosiaalityöntekijällekään. Sosiaaliohjauksessa puhe kääntyy usein kohteeseen: sosiaaliohjaus lastensuojelussa, sosiaaliohjaus vanhuspalveluissa, sosiaaliohjaus mielenterveys- ja päihdetyössä. Vähemmän avataan ohjausta toimintana.
Ei itsenäinen tieteenala
Sanna vehviläinen on Suomen ainoa ohjaustyön professori, ja hän työskentelee Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella. Vehviläinen määrittelee ohjauksen tiedon alaksi, joka hyödyntää monien tieteenalojen osaamista ja teorioita. Taustalla on kasvatustiedettä, psykologiaa, sosiologiaa, filosofiaa. Ohjaus ei siis ole itsenäinen tieteenala, mutta sitä tutkitaan, kehitetään ja opetetaan yliopistossa.
– Ohjauksessa on kyse ikiaikaisesta tavasta kohdata toinen ihminen. Mentoroinnin idea juontaa antiikin aikoihin: kokenut ystävä on kiinnostunut elämästäsi ja tavastasi sitä elää ja on valmis auttamaan siinä.
Ohjaus instituutiona taas kuuluu modernin ja jälkimodernin yhteiskunnan hedelmiin. Vasta tässä ajassa on syntynyt ajatus ihmisestä, joka elää omaa elämäänsä itsetoteutuksen projektina.
– Työelämän muutos vaatii jatkuvasti kehittymään ja muuttumaan. Yksilölle asettuu kysymys, kuinka elän elämääni ja miten teen ratkaisuja. Monet valinnanmahdollisuudet pakottavat valitsemaan, mikä ei aina ole helppoa. Kaikkien mahdollisuudet eivät ole tasa-arvoisia. Tarvitaan ohjausta.
Rinnalla kulkemista
Ohjauksen ydin on ohjaukselliseen suhteeseen asettuminen: ohjaaja asettuu tueksi ohjattavan prosessiin ja auttaa.
– Ohjausalalle on ominaista puhua ohjauksesta summittaisesti, puhutaan esimerkiksi rinnalla kulkemisesta.
Sanna Vehviläinen halusi aikanaan selvittää, mistä ohjauksessa on kysymys, kenen asialla ja ketä palvellen ohjausta tehdään, miten ohjausta voi toteuttaa ja opettaa toimintana. Päästäkseen selvyyteen hän paneutui ohjauksessa tapahtuvan vuorovaikutuksen tutkimiseen keskusteluanalyysin keinoin.
– Ohjausta toteutetaan usein pienin keskustelussa nopeasti ohi menevin sanoin ja teoin.
Keskusteluanalyysissä katsotaan vuorovaikutusta mikrotasolla ja tarkasti. Ohjauskeskustelun videoiminen ja litteroiminen taukoineen, äänenpainoineen, hengitystaukoineen, päällekkäisyyksineen ja sävyineen auttaa näkemään vuorovaikutuksen kaikkine yksityiskohtineen.
Neljä ohjausorientaatiota
Keskusteluanalyysin avulla löytyi neljä ohjausorientaatiota, jotka valaisevat hyvin mitä ohjauksessa tapahtuu. Ohjauksessa vaihtelevat kannatteleva orientaatio, tutkiva orientaatio, ongelmanratkaisuorientaatio ja joskus myös opettava orientaatio.
Kannattelevassa orientaatiossa osoitetaan, että asiakkaan kokemus tai tunne on kuultu ja empaattisesti hyväksytty. Keskustelukeinoina käytetään äänensävyyn, ilmeisiin ja eleisiin liittyvää viestintää, referoidaan edeltävää puhetta ja osoitetaan empatiaa. Tekona voi olla nenäliinan ojentaminen itkevälle tai kosketus.
Tutkivassa orientaatiossa keskitytään kokemuksen tai tilanteen tarkasteluun ja selvittämiseen. Keskustelukeinoina ovat tutkivat kysymykset, puheen houkutteleminen ja ohjaajan tekemät tulkinnat, joissa pohditaan asiakkaan puheesta nousevia merkityksiä ja yhteyksiä.
Ongelmanratkaisuorientaatiossa työkaluina on neuvominen ja palaute. Terapeuttisissa kohtaamisissa kannatteleva ja tutkiva orientaatio painottuvat, palvelukohtaamisissa puolestaan ongelmanratkaisuorientaatio. Ohjaava kohtaaminen on näiden sekoitus.
Ei liian nopeasti
Ohjauksen ja neuvonnan suhde askarruttaa Sanna Vehviläistä.
– Usein korostetaan, että ohjaus ei ole neuvomista. Samalla kuitenkin tiedämme, että ohjauksessa annetaan paljon neuvoja.
Keskusteluntutkimuksen kautta Vehviläinen selvitti neuvonnan onnistumista. Yleinen virhe on, että neuvoon mennään liian nopeasti.
– Se on inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta neuvo vie keskustelua kohti aiheen päättämistä, ja silloin voidaan ohittaa monia hyviä mahdollisuuksia.
– Kannattaa keskustella ja kuunnella rauhassa. Ohjattava voi kertoessaan jo tunnistaa ratkaisua tai paljastaa ongelmaansa lisää, jolloin ohjaaja pääsee neuvomaan syvällisemmin. Voi myös huomata, mikä saattaa olla ohjattavalle vaikeaa vastaanottaa ja ohjaaja saa keskustelusta materiaalia, jonka avulla voi tuunata neuvon asiakkaalle sopivaksi.
Arvojen täytyy näkyä
Sosiaalialan ammattilaiset löytävät ohjauksen elementtejä omasta työstään. Yhteistä on pohdinta työn roolista tuen ja kontrollin, emansipaation ja holhouksen välillä. Ohjauksen koulutuksen yksikössä Joensuussa tutkitaan parhaillaan, miten ohjauksen tehtävä edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta näkyy ohjauksen käytännöissä.
– Arvot ovat seuraamuksellisia, ja niiden pitää näkyä työssä, painottaa Vehviläinen.
Vehviläinen pahoittelee, että ohjausta tutkitaan siiloutuneesti esimerkiksi uraohjauksena, opinto-ohjauksena, työnohjauksena. Ei ihme, että ohjauksen voi sivuuttaa ajatellen, ettei se liity omaan ammattiin.
– Olisimme vahvempia, jos tekisimme enemmän yhdessä. Saisimme ohjausprofession ytimen näkyviin ja kirkastuisi, mitä ohjaajat tekevät ja mitä he voisivat tuoda moniammatillisiin konteksteihin.
Luettavaa:
Sanna Vehviläinen, Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Neljäs korjattu painos. Gaudeamus 2020.
