Miksi naisvaltaisten alojen palkkojen pienuus pysyy ongelmana vuosikymmenestä toiseen? Tässä muutama selitys ja ratkaisumalli.
Palkkatasa-arvo on ollut yleisesti hyväksytty tavoite jo vuosikymmenten ajan. Sen eteneminen on kuitenkin ollut hidasta. Onko samapalkkaisuus pelkkä väsynyt läppä, jota voi päivitellä ja siirtyä sitten seuraavaan aiheeseen? Vai pitäisikö ryhtyä uudenlaisiin toimiin, kun vanhat tuntuvat turhan hitailta?
Sosiaalityön emerita professori Leena Eräsaari oli 80-luvulla hyvinvointivaltion sukupuolijärjestelmää tutkineessa ryhmässä, jossa hoivan käsite syntyi.
– Me ajattelimme tuolloin, että hoivassa ja koulutuksessa on kyse ihmisen pitämisestä hengissä ja kykenevänä työhön. Tämä oli mielestämme yhteiskunnallisessa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Tavaroiden tuottaminen oli toissijainen.
Ajattelu pohjaa Karl Marxin Pääomassa esittämään ajatukseen, jossa työvoiman uusintaminen on välttämätön edellytys tavaratuotannolle ja lisäarvon synnylle.
– Nyt puheessa tavarantuotanto on ensimmäisenä ja hoiva tulee kaukana perässä.
Nyt puheessa tavarantuotanto on ensimmäisenä ja hoiva tulee kaukana perässä.
– 2000-luvulla ei ole osattu argumentoida riittävän selkeästi Pekka Kuusen tärkeää ajatusta, jonka mukaan hyvinvointivaltion kautta kulkeva raha muuttuu osaksi kulutusta. Se ei ole pelkästään menoa.
Eräsaari viittaa Ruotsiin, jossa julkinen sektori työllistää huomattavasti enemmän ja kokonaistulos on kansantalouden kannalta positiivinen. Työllisyysaste on korkea ja saadaan enemmän verotuloja kansantalouden järjestelmään ja samalla hoiva on parempaa, asiakkaat, omaiset ja työntekijät tyytyväisempiä.
Kansantalous on ajateltava toisin
Suomessa valittiin toisin. Valtion velka nähtiin sudeksi, ja sitä paetessa karhu tuli vastaan. Leikkauslistat seurasivat toisiaan 1980-luvun lopulta lähtien. Oli valtionhallinnon byrokratiatalkoita ja tehostamisohjelmia, jotka kaikki eri tavoin veivät rahoitusta kunnilta ja hyvinvointivaltiolta.
– Ainoa mukaan hyväksytty tieteenala oli hallintotiede, joka todisteli, että Suomessa byrokratiaan menee yli puolet bruttokansantuotteesta. Hallintotieteilijät unohtivat, että valtion ja kuntien budjeteista tuotetaan sosiaalipalvelut, koulutus ja terveys.
– Jos tätä menojen karsintaa ei lopeteta niin palkat eivät nouse ikinä, eikä vanhoille saada parempaa hoivaa, pelkää Eräsaari.
Valtion budjetti pitäisi Eräsaaren mielestä rakentaa hyvinvointi edellä.
Maailmalta kuuluu samantapaisia ääniä. Bruttokansantuotteen mittarit aliarvioivat elämänlaatua eivätkä anna oikeaa kuvaa hyvinvoinnista. Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Arden julkaisi toukokuussa 2019 hyvinvointibudjetin, jossa otettiin huomioon lapsiköyhyyden poistaminen, tyytyväisyys ja kansalaisten osallisuus.
Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on sanonut, että asettamalla epätasa-arvolle yhtä suuri arvo kuin talouden kilpailukyvylle, vahvistetaan sitoutumista reiluun työhön, joka antaa tyydytystä ja on hyvin palkattua.
Islannin pääministeri Katrin Jakobsdottir kannustaa eri maiden hallituksia priorisoimaan perhe- ja luontoystävällisiä arvoja.
– Mutta tuskin meillä lähdetään kokeilemaan uudenlaista kansantalouden laskentatapaa, sillä yhteiskunnallisessa keskustelussa valtiovarainministeriön rooli on liian vahva, pelkää Eräsaari.
– Ellei sitten naisten hallitus rohkenisi…
Pilkottu ja kaukaa johdettu työ
Eräsaari näkee toisenkin palkkoihin vaikuttavan trendin. Uusi julkisen hallinnon tapa on vaikuttanut naispalkkakysymykseen. Tuotteistaminen ja kilpailuttaminen ovat johtaneet hoivatyön pilkkomiseen yksittäisiksi suoritteiksi.
– Asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen arviointi ja työntekijän harkinta ovat vähentyneet ja käytettävissä olevien palveluiden valikko supistunut. Työntekijän päätösvalta työhönsä on pienentynyt. Tämä muutos on koskenut myös sosiaalityötä, muistuttaa Eräsaari.
– Näiden muutosten seurauksena on mahdollista vähätellä koulutuksen merkitystä ja palkkavaatimuksia. Tarkkaan määritellyistä suoritteista selviää vähemmälläkin koulutuksella ja palkalla.
Jos aina pitää tyytyä samaan tai vähempään kuin vientisektori, ei jälkeenjääneisyys korjaannu.
Eräsaari on pahoillaan siitä, miten tämä kehitys on tuhonnut hoivasta sen, mitä käsitettä luoneet tutkijat pitivät oleellisena hoivalle: kokonaisvaltaisuuden, prosessinomaisuuden, yhteistyön asiakkaan ja muiden toimijoiden kanssa, katkeamattoman vastuuketjun ja seurannan.
Kuvaan kuuluu myös se, että johtaminen tapahtuu etäältä. Kun asiakkaalla ja työntekijällä ei ole kasvoja, on helpompi rajoittaa ja kieltää palveluita.
Segregoituneet työmarkkinat
Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren selittää osittain naisten ja miesten palkkaeroja segregoituneilla työmarkkinoilla.
– Voimakkaasti segregoituneilla aloilla naisvaltaisten alojen palkat ovat pienempiä kuin miesvaltaisten alojen. Tämä palkkojen ero ulottuu myös johtavassa asemassa oleviin.
– Tämän lisäksi palkkaerot näkyvät myös ei segregoituneilla aloilla.
Esimerkiksi kelpaa vaikka Insinööriliiton viimeisin palkkatutkimus, jossa nais-insinöörin palkka jäi viisi prosenttia miesinsinöörien palkasta, kun kaikki muut selittävät tekijät oli poistettu. Sukupuoli jäi siis ainoaksi selittäväksi tekijäksi näille prosenteille.
Näin ollen naisten palkkojen korjaamisen keinot vaihtelevat toimialoittain.
Löfgren valmistautuu kuntasopimuksen neuvottelemiseen.
– Viimeiset 10 vuotta on tehty maltillisia sopimuksia, ja julkinen sektori on kantanut suurta vastuuta vientialojen kilpailukyvyn parantamisesta. Palkkaepäkohtien korjaamiseen ei ole ollut kuin pieniä paikallisia eriä, joilla ei ole voitu edistää palkkatasa-arvoa.
Löfgrenin tavoitteena on murtaa neuvotteluissa lasikatto, joka estää palkkakehityksessä jälkeenjääneen julkisen sektorin vientialoja suuremmat palkankorotukset.
– Jos aina pitää tyytyä samaan tai vähempään kuin vientisektori, ei jälkeenjääneisyys korjaannu.
Palkkatasoa pitää vertailla myös yli sopimusalueiden
Löfgrenin mielestä kunta-alan ongelmana on se, että palkkausta ei ole alun perin viritetty tehtävien vaativuuden ja lakisääteisten kelpoisuusvaatimuksien tasolle.
Itse palkkausjärjestelmää tehtävän vaativuuksien arvioimisineen ei Löfgren myönnä palkkatasa-arvon ongelmaksi.
– Ongelmia on syntynyt siitä, ettei tehtävissä ja niiden vaativuudessa tapahtuvia muutoksia päivitetä eikä järjestelmän toteuttamiseen käytetä tarpeeksi rahaa.
Nykyisellä sopimuskaudella on toiminut työryhmä, joka on arvioinut kriittisesti TVA:ta ja tehnyt korjausesityksiä siihen.
– On myös selvitetty yksityisen ja kuntasektorin palkkauksen eroja ja haettu vertailtavuutta vastaavan vaatimustason, mutta kuitenkin erilaisten tehtävien ja sopimusalojen yli. Näistä selvityksistä saadaan hyvää tietoa, joka auttaa nostamaan ongelmat esiin ja herättää toivottavasti myös työnantajan näkemään palkkauksellisia epäkohtia, jotka vaativat korjausta, uskoo Löfgren.
Palkkatason korjaaminen edellyttää pitkäjänteistä suunnitelmaa ja valtiolta ylimääräistä rahoitusta palkkauksen tason korottamiseen. Kuntien nykyinen rahoitustilanne ei mahdollista perusongelman ratkaisua.
– On älyllistä epärehellisyyttä uskotella, että julkisen sektorin jälkeenjääneisyys korjataan ilman ylimääräistä rahaa. Enkä tällä tarkoita, että hallitus puuttuisi neuvotteluihin, mutta hallituksen on turvattava kuntien rahoitus. Tässä Marinin hallitus joutuu vielä lujille, epäilee Löfgrén.
Naiset tekevät vähemmän palkkatyötä?
Aino Närkki Hyvinvointialan Liitto HALIsta muistuttaa, että Tilastokeskuksen selvitysten mukaan naisten ja miesten palkkaerot selittyvät sillä, että miehet tekevät enemmän työtä kuin naiset.
– Puhe naisten eurosta on iskostunut ajatteluun. Vuosikymmeniä sitten naisten euro oli 80 senttiä, nyt se on noin 84 senttiä. Eroa selittää eniten se, että miesten elinaikanaan tekemä työaika on noin 20 prosenttia pitempi kuin naisten.
Närkki tarkentaa, että naisia esimerkiksi on enemmän julkisella sektorilla, jossa on pidemmät lomat. Naisten tekemään työaikaa vähentää sekin, että naiset käyttävät enemmän perhevapaita ja tekevät vähemmän ylitöitä kuin miehet.
Kun eläkejärjestelmä otetaan mukaan tasa-arvon arviointiin, muuttuu kuva lisää.
– Jos katsotaan koko elinikäistä ansiotasoa, saavat naiset tasoitusta siitä, että elävät kauemmin ja hyötyvät esimerkiksi takuueläkkeistä enemmän. Kaiken kaikkiaan miehet ovat jonkin verran enemmän eläkkeiden maksajia, naiset enemmän saajia, Aino Närkki toteaa.
Työvoimapula pakottaa palkankorotuksiin.
Miespuolinen sairaanhoitaja saa samaa palkkaa kuin naispuolinen sairaanhoitaja, jos tekee saman määrän työtä. Samasta työstä maksetaan Suomessa samaa palkkaa, uskoo Närkki.
Hoito- ja hoiva-alojen palkkatasoa Aino Närkki selittää niiden naisvaltaisuudella.
– Jos alalla olisi enemmän miehiä, olisi palkka varmasti toinen. Taustalla on vanha ajatus miehestä elättäjänä ja naisen perheeseen tuomasta palkasta tulon täydentäjänä.
Työllisyysaste ylös, jotta saadaan verotuloja hyvinvointipalveluihin
– Toisaalta hoiva- ja hoitoalat eivät lisää kansantaloudessa kiertävän rahan määrää toisin kuin vientiteollisuus, joiden tuloksesta saadaan se noin 30 miljardin euron verokertymä, joka mahdollistaa hoiva- ja hyvinvointipalveluiden työpaikat.
Huoltosuhteen heikentyminen on tuottanut rakenteellisen kestävyysvajeen, joka vaikuttaa mahdollisuuksiin rahoittaa hyvinvointipalveluita.
Aino Närkin mukaan paras lääke naisvaltaisten alojen palkkojen korjaamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen on työllisyysasteen nosto ja erityisesti teollisten työpaikkojen lisääminen.
– Kyllä tässä ollaan kaikki samassa veneessä. Ei kyse ole pahantahtoisesta työnantajasta, vaan rakenteellisesta kestävyysvajeesta. Kunnat vastaavat suurimmaksi osaksi sosiaali- ja terveydenhuollosta, ja kuntatalous on pahasti alijäämäinen.
– Vähiten näitä ongelmia ratkaistaan lainsäädäntöä tiukentamalla.
Työnantajan kannalta hallituksen päättämä hoitajamitoitus tarkoittaa kustannusten nousua. Palkankorotukset sitten vielä siihen päälle.
Palkkataso alun perin alhainen – järjestelmä ei korjaa
Tutkija Paula Koskinen Sandberg tutkii palkkatasa-arvoa, naisten työmarkkina-asemaa ja sopimusjärjestelmää Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ja tietää, että hoiva-alan naisten palkkojen alhaisella tasolla on pitkät juuret.
– Naiset ovat kautta aikojen vastanneet hoivasta kodin piirissä ilman minkäänlaista korvausta. Kun naiset siirtyivät hyvinvointivaltiossa palkkatyöhön hoivatehtäviin, ajateltiin ettei työstä tarvitse maksaa, kun se ei ole niin vaativaa ja osaaminen tulee naisilta luonnostaan.
Samaan suuntaan vaikutti myös se, että naisille yleisesti maksettiin pienempää palkkaa kuin miehille.
Kunnallinen työehtosopimusjärjestelmä on Koskinen Sandbergin mielestä toinen puoli ongelmaa.
– Kun järjestelmä 70-luvun alussa luotiin, hoivan ja huolenpidon palkkataso määriteltiin alakanttiin. Se ei perustunut erityisesti työn vaativuuteen tai vastuullisuuteen.
Järjestelmässä asiaa on ollut vaikea oikaista ja sopimuskierros sopimuskierrokselta jälkeenjääneisyys on sementoitunut.
Kansalaisvaikuttamisella saadaan tuloksia
Paula Koskinen Sandberg liittyy joukkoon, joiden mielestä hoiva-alan palkkojen korjaus vaatii valtiolta lisää rahaa palveluiden rahoittamiseen. Mutta erityisen tärkeänä muutoksen aikaansaamisessa hän pitää kansalaisvaikuttamista.
– Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen opettajia koskeva palkkakartelli paljastui pian edellisen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja kiky-sopimuksen voimassa ollessa. Vihaisiin palkankorotusvaatimuksiin vastattiin tavalliseen tapaan, että nyt ei ole oikea aika korjata palkkoja.
Pääkaupunkiseudulla aika oli kuitenkin oikea ja siihen vaikutti paitsi perinteinen sopimuspolitiikka myös kansalaismielipide ja Ei leikkirahaa ‑liikkeen toiminta.
Työvoimapula on pakottanut työnantajan myöntymään myös sosiaalityöntekijöiden palkkavaatimuksiin.
Sosiaalityöntekijöiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten aktiivisuudella julkisuudessa, poliittisessa lobbauksessa ja sosiaalisessa mediassa on ollut merkitystä. Toiminta on voimauttanut työntekijöitä jatkamaan taisteluaan. Samaan aikaan muut ammattiryhmät samoilla työpaikoilla odottavat oman hetkensä koittamista.
Kristiina Koskiluoma
