Miksi kiireelliset sijoitukset lisääntyvät? 

Kiireellisten sijoitusten kasvun takana on yhteiskunnallisia ja lastensuojelun sisäisiä syitä. Anssi Lähde kartoitti näitä väitöskirjassaan. 

Avohuoltoa ja ehkäisevää työotetta korostavista tavoitteista huolimatta lastensuojelun kiireelliset sijoitukset lisääntyvät Suomessa. Viime vuonna sijoituksia tehtiin ennätysmäärä, yli 4800 lasta tai nuorta.  

Myös lastensuojeluilmoituksia tehdään koko ajan enemmän. Viime vuonna ilmoitus tehtiin jo joka kuudennesta 13–15- vuotiaasta nuoresta. 

Pitkän uran käytännön sosiaalityössä ja opetustehtävissä tehnyt Anssi Lähde selvitti väitöskirjassaan, miksi lastensuojelu paisuu ja miksi etenkin teini-ikäisten kiireelliset sijoitukset ovat lisääntyneet nykyisen lastensuojelulain voimassaoloaikana. 

Lähteen aineisto muodostui 190 asiakastapauksen asiakirjoista vuosilta 2020–22 kahdelta eri kokoiselta paikkakunnalta. Hän myös teemahaastatteli 20 ammatillista toimijaa. Syitä kasvuun löytyi yhteiskunnallisesta kehityksestä ja lastensuojelun tavasta tuottaa asiaan ratkaisuja. 

– Yksi iso tekijä on se, että herkkyys tunnistaa kriisitilanteita on lisääntynyt. Ilmoitusvelvollisuus on laajentunut, kynnys on madaltunut ja lakisääteinen sosiaalipäivystys mahdollistaa sijoituspäätökset myös virka-ajan ulkopuolella, Anssi Lähde sanoo. 

– Lisäksi lastensuojelun vastuuta laajentaa sen rooli yhteiskunnan auttamisverkoston viimesijaisena avun tarjoajana. Kun nuorella on pulmaa koulussa, psykiatriassa, rikosseuraamusjärjestelmässä ja näissä loppuvat keinot kesken, ongelma kaatuu lastensuojeluun, mistä ketään ei voida enää lähettää eteenpäin. 

Kiireelliset sijoitukset eivät tule yllätyksenä

Teini-ikäisten kasvavaa määrää kiireellisissä sijoituksissa selittää avohuollon asiakkuuksien pitkittyminen. Kiireellisesti sijoitetuilla on takanaan keskimäärin neljän vuoden lastensuojeluasiakkuus. Kiireelliset sijoitukset eivät useinkaan tule yllätyksenä, joten avohuollon vaikuttavuus on Lähteen mukaan kaikesta kehittämisestä huolimatta riittämätöntä.  

– Pitkän asiakkuuden aikana lapset ehtivät kasvaa teineiksi ja kiireellisestä sijoituksesta on tullut yhä enemmän teinien kohdalla käytetty interventio. Kun perheessä ei enää pärjätä nuoren kanssa, kiireellisellä sijoituksella pysäytetään kumuloitunut, kriisiytynyt ja jumiutunut tilanne ja etsitään siihen käännettä. 

Herkkyys tunnistaa kriisitilanteita on lisääntynyt.

Pitkittymiseen vaikuttaa paljon tukikulttuurimme palveluorientoituneisuus, Lähde katsoo. 

– Eri tukimuotoja kokeillaan ja vaihdetaan, koska se on lainsäädännön lähtökohta. Tukitoimenpiteet ovat vapaaehtoisia, niihin tulee taukoja, perheillä on vaikeuksia motivoitua tukeen ja ottaa vastaan apua, ongelmien peittelyä on vaikea selvittää. Vuodet vierivät ja jossain vaiheessa vapaaehtoisuuteen perustuvan systeemin keinot loppuvat ja siirrytään pakkokeinoihin. 

Kokonaisnäkemystä avohuollon tuesta on vaikea muodostaa siksi, että monivuotisissa prosesseissa on katkoksia, työntekijät vaihtuvat ja tehty työ raportoidaan varsin yleisellä tasolla. 

– Kun vastuuta ja vallankäyttöä auttamistyössä on jaettu, sillä on taipumusta hajautua näkymättömiin, Lähde näkee. 

Yhteyden luominen ja luottamuksen rakentaminen keskenään kiistelevään perheeseen ja tiedollisten vajeiden täyttäminen ottaa aikaa. 

– Haastatellut katsoivat, että jos paneutumiseen ja asiakkuuden herättelyyn on aikaa, tuki oikein mitoitettuna antaisi edellytykset myös välttää sijoituksia. Kiireellinen sijoitus on auttamisen keino mutta se ilmentää myös keinojen loppumista. 

Asiakasprosessin pilkkominen osiin vaikuttaa

Toisena tutkimuskysymyksenään Lähde tutki väitöksessään asiakasprosessien johtamista kiireellisten sijoitusten yhteydessä.  

Yksi ongelma johtamisessa löytyy siitä, ettei vastuusosiaalityöntekijllä todellisuudessa ole omissa käsissään sitä kokonaisvastuuta asiakasprosessista ja prosessin johtamisesta mikä hänelle on lakiin kirjattu, Lähde sanoo. 

– Asiakasprosessi on pilkottu pieniin osiin, eikä sosiaalityöntekijällä ole valtaa päättää siitä, miten pitkälle hän vastaa asiakasprosessista ja jatkaako vaikkapa huostaanoton jälkeen mukana.  

– Harvoin myöskään on mahdollisuuksia käyttää tukitoimenpiteitä ja resursseja oman päätöksensä mukaisesti, sillä niistä päättäminen on organisaatioissa keskitetty seuraavalle tasolle. Kunnollisia toimintamahdollisuuksia ja valtaa viedä asiakasprosessia eteenpäin ei välttämättä aina ole. 

Johtaminen ei ole johdonmukaista.

Vastuusosiaalityöntekijä ei muodollisesti ole kenenkään esihenkilö, joten hän ei edes pysty varsinaisesti johtamaan muiden työtä. Johtamisen sijaan sosiaalityöntekijät kuvasivatkin väitöksessä tekemistään asiakasprosesseissa koordinointina tai asioiden ”junailuna”. 

Lähteen haastattelemat vastaanottoyksikön työntekijät ja sijaishuollon ammattilaiset katsoivat, että kiireellisen sijoituksen prosessin johtaminen, tilanteen arvioiminen ja eteneminen vaihtelevat paljonkin sosiaalityöntekijöittäin. 

– Kun ei ole selkeää protokollaa tai mittaristoa minkä perusteella kriteerien täyttymistä voitaisiin arvioida, tilanteissa tehdään erilaisia tulkintoja ja toimintatavat henkilöityvät. Johtaminen asiakasprosesseissa ei aina ole koherenttia eikä johdonmukaista. 

Aitoja toimintamahdollisuuksia tarvitaan

Parannuksena tilanteeseen Lähde suosisi joustavaa mallia, jossa vastuusosiaalityöntekijällä olisi aidosti toimintamahdollisuuksia, kompetenssi ja resurssit päättää siitä, millä tavalla hän itse on mukana asiakasprosessissa myös kiireellisen sijoituksen osalta.  

Lähde haluaa herätellä myös kysymystä vastuusosiaalityöntekijän työnkuvan realistisuudesta. 

– Lastensuojelun lainsäädännössä otetaan yhä uusia asioita säätelyn piiriin. Kymmenien vastuutehtävien myötä suojelutarpeen prosessista ja arviointiketjusta on tullut hyvin monimutkainen. 

Kokonaisuutta voi Lähteen mukaan olla vaikea hahmottaa, eikä työntekijällä ole kokonaisuuteen todellista vaikutusvaltaa.  

– Uskon tämän vaikuttavan siihen, että harva jaksaa tehdä pitkää uraa lastensuojelussa. Olisi tärkeää tutkia sitä, missä lastensuojelun tehtävissä on eniten vaihtuvuutta ja miksi. Vastuusosiaalityöntekijän kuormitusta on pyritty helpottamaan systeemisellä toimintamallilla ja asiakasmitoituksella, mutta nämä ovat tuottaneet vain osaratkaisuja. 

Anssi Lähteen väitöskirja Pelkistettyä todellisuutta – kiireellinen sijoitus ja asiakasprosessin johtaminen tarkastettiin 5.4.2024 Turun yliopistossa.