THL etsi yhdessä asiantuntijajärjestöjen ja nuorten kanssa toimivia työmenetelmiä teininä sijoitettujen lasten huolenpitoon.
Teini-ikäiset ovat suurin asiakasryhmä sijoitettujen lasten joukossa, ja heistä tehdään eniten lastensuojeluilmoituksia. Teini-ikäisenä sijoitettujen nuorten ennuste kuntoutua ja löytää oma paikkansa yhteiskunnassa on heikko. He ovat alttiita heikolle koulumenestykselle, mielenterveyden häiriöille, päihdehäiriöille sekä rikollisuudelle.
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö ITLA ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) selvittivät Mikä auttaa? ‑hankkeessa käytännössä toimivia menetelmiä sijoitettujen lasten hoidossa.
Hankkeessa oli mukana lastensuojelukentän parhaiten tuntevia järjestöjä sekä nuoria kokemusasiantuntijoita.
Hankkeen loppuraportti julkaistiin loppuvuonna 2020. 14 artikkelista koostuvan julkaisun tulokset syntyivät prosessissa, jossa toimivia työtapoja etsivät nuorten kanssa lastensuojelun työntekijät, tutkijat, kunnat sekä muut palveluntuottajat. Nuorten kokemusasiantuntijoiden äänellä ja näkemyksillä on erityisen vahva sija hankkeen tuloksissa.
Näkökulmia selvityksessä oli kolme: ilmiön laajuus ja luonne, työmenetelmät sekä nuorten osallisuus. Vaativahoitoisten teini-iässä sijoitettujen lasten määrä Suomessa selvitettiin ja vaikuttavia työmenetelmiä etsittiin Suomesta sekä ulkomailta.
– Temaattisesti liikuimme monessa ilmiössä, kertoo hankkeen koordinaattorina toiminut tutkimusprofessori Tarja Heino.
Paljon hyviä menetelmiä
Hanke onnistui määrittelemään ilmiön raamit. Noin 2 000 teini-ikäistä sijoitettiin elämänsä ensimmäistä kertaa vuonna 2018, mutta kaikkiaan 5 236 teini-ikäistä nuorta oli sijoitettuna kyseisenä vuonna.
Tutkimustieto ja nuorten näkemykset olivat yksimielisiä: kaikki perustuu vuorovaikutukseen.
Useimmiten sijoitukset olivat kiireellisiä, ja niiden paikkana oli laitos. Noin 60 prosentissa kiireellisesti tehdyistä sijoituksista kysymys oli eskaloitumaan päässeistä nuoruuden kriiseistä, joihin olisi periaatteessa mahdollisuus löytää vaikuttava interventio ehkäisevästi jo avohuollossa.
Noin joka kolmannen nuoren sijoitus ei olisi ollut vältettävissä. Joka kymmenes tilanne oli tulkittavissa vaaralliseksi ja vakavaksi.
Hyviä menetelmiä hankkeessa löytyi paljon, joskin kunkin kohde, vaikutusaika ja teho vaihtelivat. Nuorten yksilöllisissä tilanteissa on hyödynnettävä erilaisia menetelmiä sekä laadittava yksilökohtainen hoito-ohjelma ja tukipaketti.
– Avainasemassa on aika, jota tarvitaan riittävästi luottamuksellisen suhteen syntymiseksi, Heino sanoo.
Julkaisun artikkelit esittelevät myös yksittäisiä sijoitusta ehkäiseviä interventioita. Monialaiset perheterapeuttiset interventiot tarjoavat tukea vanhemmuuteen, ja ne vaikuttavat parhaiten ennaltaehkäisevästi sekä tilanteissa, jossa perheenjäsenet ovat motivoituneita.
Tilanteisiin, joissa oli taustalla traumaattisia elämänkokemuksia tai nuorten omia päihdeongelmia, tehosi selvityksen mukaan parhaiten monimuotoiset systeemiset terapiat.
Taideperustaisista ja toiminnallisista menetelmistä löytyi hyviä kokemuksia tunteiden ilmaisussa ja kokemusten käsittelemisessä, mutta näyttöön perustuvia tutkimuksia näistä löytyi vähän.
Konfliktien käsittelyä koskien todettiin, että pelkkä kuri ja rangaistus eivät yksinään auta, vaan terapeuttisia toimia tarvitaan tueksi. Yksinomainen kontrollin käyttö voi jopa pahentaa oireilua.
Sen sijaan laitoksen yhteisöllisyys on selvityksen mukaan keskeinen kuntouttava elementti. Henkilöstön ja nuorten välinen myönteinen vuorovaikutus selitti myös työntekijöiden hyvinvoinnin ja sitoutumisen tasoa merkittävästi.
Vuorovaikutus etusijalla
Selvityksen johtopäätökset jakautuvat kolmelle tasolle: yleisiin toimiin, erityisesti teinisijoitusten vähentämiseen tähtääviin toimiin sekä sijaishuollon kehittämiseen.
Tutkimustieto ja nuorten näkemykset olivat yksimielisiä: kaikki perustuu vuorovaikutukseen. Kuntoutuksen ja tuen vaikuttavuus perustuu nuorten ja työntekijöiden aitoihin ja kiireettömiin kohtaamisiin.
Nuorilla on toive, että he saavat olla mukana päätöksenteossa, ja että heidän kohdataan vertaisina. Kehittämistyö on vahvasti kytköksissä sijaishuollon arkipäiväisiin kohtaamisiin.
– Lapsilla on oikeus turvallisiin kasvuoloihin ja erityiseen suojeluun. Jokaisen sijoitetun lapsen oikeus toteutuu hoitoyhteisössä suhteessa yhteisön muiden jäsenten, lasten ja aikuisten, oikeuksien toteutumiseen, Heino muistuttaa.
Osallisuudesta on paljon puhetta, mutta tekoja tarvitaan vielä lisää. Se vaatii työntekijältä erityistä sensitiivisyyttä ja rohkeutta.
Lapsilla on oikeus turvallisiin kasvuoloihin.
Nuorelle on ennalta tarjottava hänen tilannettaan koskevia tietoja, ja ajatusten kuulemista varten on luotava turvallinen tilanne ilman lojaliteettiristiriitoja.
– Oikeusperustan rinnalla korostuu yhdessä toimimisen sekä toisen huomioimisen ja kunnioittamisen periaatteet, Heino summaa.
Jatkoselvitystarpeina hankkeessa mainittiin kaksi kohdetta, jotka vaativat lisää tutkivaa ja kokeilevaa kehittämistoimintaa.
Teinisijoitusten ehkäiseminen edellyttää ammatillisten toimintakäytäntöjen uudistamista ja toiminnallisten vaihtoehtojen kehittämistä.
Ehkäisevän työn rinnalla tarvitaan vahvaa satsausta sijaishuollon vaativan ja erityisen hoidon ytimeen, toiminnan sisällölliseen kehittämiseen sekä toimivien menetelmien ja käytäntöjen vahvistamiseen.
Kolme vaikuttavuuden elementtiä
Työmenetelmien ja ‑käytäntöjen vaikuttavuus edellyttää ainakin, että
- julkinen valta sitoutuu huolehtimaan lakisääteisistä tehtävistään ja niihin tarvittavista resursseista
- henkilökunnan ammatillinen osaaminen yhdistyy inhimilliseen välittämiseen ja sen ilmaisemiseen
- jokainen sijoitettu nuori saa pitkäaikaisesti sitoutuvan rinnalla kulkijan, välittävän aikuisen, joka on nuorta varten.
Ella Rantanen
