Ilman mielikuvittelua ihminen ei pysty ymmärtämään abstrakteja asioita, kuten yhteisö, yhteiskunta ja jopa laajemmin maailmaa tai omaa rooliaan siinä, saatikka, että pystyisi kohtaamaan ja vuorovaikuttamaan ympäristön ja toisten ihmisten kanssa.
Ilman mielikuvitusta emme pysty kuvittelemaan, miltä toisesta ihmisestä tuntuu, sanoo Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan yliopiston lehtori Jonna Kangas, joka on pohtinut ja tutkinut paljon mielikuvitusleikin merkitystä lapsen kasvulle ja kehitykselle.
– Emme myöskään pysty innostumaan, jos emme kuvittele etukäteen kokemuksia, joihin pyrimme, hän jatkaa ja muistuttaa tämän pätevän niin aikuisiin kuin lapsiinkin.
– Opiskelu, harrastukset ja työelämäkin käyvät mahdottomiksi, jos meiltä puuttuu taito asettaa tavoitteita. Nähdä itsemme tulevaisuudessa, kuvitella taitoja, joita tulemme osaamaan.
Jonna Kangas uskookin vahvasti, että jos varhaiskasvatushenkilöstö heittäytyisi päiväkotiarjessaan mielikuvitusleikkien maailmaan, siitä hyötyisivät myös lapset.
Hän korostaa, että olisi tärkeää luoda varhaiskasvatuksen oppimisympäristöstä taianomainen eikä siihen tarvita muuta kuin – niin, sitä mielikuvitusta.
– Työskentelin lastentarhanopettajaksi valmistumiseni jälkeen 2000-luvun alussa kahdeksan vuotta espoolaisissa päiväkodeissa, Jonna kertoo Zoom-haastattelussa, ja liimasin oveen hopeapaperisuikaleita, jotka veivät lapset toiseen maailmaan, taikaan. Käytin myös lakanoita, jotka saatettiin helposti heittää sängyn päälle ja niin meillä oli valmis merirosvolaiva, jolla seilattiin maailman meriä.
Päiväkoti ei ole elämyspuisto
Jonna kangas puhuu pedagogisesta vuorovaikutuksesta lasten ja henkilöstön välillä. Vuorovaikutus on tärkeää ja siihen saa välineitä koulutuksessa, mutta tarvitaan myös varhaiskasvatushenkilön kiinnostusta asiaan. Usein kuitenkin kiire verottaa kiinnostuksen määrää. Jonna ei täysin kiellä kiireen olemassaoloa, mutta kyseenalaistaa sen lähteen.
– Me olemme luoneet sen kiireen pyörän itse. Jos katsomme yhtä lasta, niin hänellä ei ole kiire mihinkään, mutta kun henkilökunta keskittyy siihen, että ovatko kaikki nyt ehtineet leikkiä legoilla, niin käytännössä näyttää siltä, että yksi lapsi on ennättänyt leikkiä vain 15 sekuntia. Ja sinulla itselläsi on koko ajan kiire, kun haet uusia lapsia legoleikkiin, Jonna tiivistää.
Olisi tärkeää luoda varhaiskasvatuksen oppimisympäristöstä taianomainen.
Itse aiheutettu kiire ei ole Jonnan oma mielipide, vaan asia, joka nousi esiin hänen 2016 julkaistun väitöskirjansa aineistosta. Siinä 4 500 varhaiskasvatuksen työntekijää vastasi muun muassa kysymykseen kiireestä.
Toinen tekijä, jonka Jonna Kangas nostaa esiin päiväkodin arjen aikahallinnassa on ajatus siitä, että kaikkien lasten pitää saada samana päivänä saman sisältöinen opetus.
– Ei päiväkodin tarvitse olla elämyspuisto, jossa joka päivä tulee 10 uutta sisältöä ja asiaa. Tämä on varhaiskasvatusta, tämän tavoitteena on tukea lapsen oppimista, kasvua ja kehitystä. Eli yritetäänkö tehdä liikaa silppua kokonaisuuden kustannuksella, hän kysyy.
Esimerkiksi käy ammattiteeman opettaminen, jossa koko leikkiympäristön voisi Jonnan mukaan järjestää leluineen siten, että päästään havainnoimaan mihin lapset oma-aloitteisesti itse tarttuvat.
– Kuitenkin niin, että opettaja voi vuorovaikutuksella ja omalla puheella sitoa asiat teemaan. ”Että tosi hyvä idea, tuo kokki merirosvolaivassa, että kokki onkin tärkeä ammatti”. Sinun ei tarvitse printata värityskuvia kokista vaan idea voi tulla lapsilta.
Kolmanneksi Jonna Kangas nostaa esiin kontrollin eli sen, kuinka hoitajien ja opettajien aika kuluu taatessa lasten turvallisuutta. Toki tuiki tärkeä asia Jonnankin mielestä, mutta asian voisi hoitaa kätevästi tiimipäätöksellä siitä, kuka tällä viikolla leikkii, kuka valvoo turvallisuutta.
– Kuka on se, joka saa sanoa, että ”Minä olen nyt näiden viiden lapsen avaruusleikissä ja minä en katso taakseni”. Joku toinen on sitten se turvasatama, että kaikilla on hyvä olla, kehenkään ei satu ja kaikkien vessahädät tulee huomioitua ja ohjattua vessaan. Mutta sen ei tarvitse olla koko tiimi, joka ikinen päivä. Yksi ihminen riittää, Jonna painottaa.
Oppiminen vie aikaa
Mutta entä jos varhaiskasvatushenkilö kokee, ettei osaa mielikuvitella eikä osaa yhtyä lasten mielikuvitusleikkiin? Jonna Kankaalla on tähänkin vastaus: opettele.
– Me olemme oppimisen asiantuntijoita ja me tiedämme, miten lapsia tuetaan oppimaan ja harjoittelemaan oppimisen taitoja, niin ehkä ne täytyy ottaa myös omaan käyttöön, hän sanoo mutta korostaa samalla, että mielikuvitusleikin oppiminen vie aikaa.
Ei päiväkodin tarvitse olla elämyspuisto.
– On päiväkotien johtajien ja pedagogisten johtajien asia miettiä minkälaiset tavoitteet me asetamme itsellemme leikkimään oppimisessa. Olenko tukija, olenko mukana-leikkijä vai olenko joskus jopa leikin johtaja. Toimit eri tavalla, jos olet tukemassa yhtä lasta leikissä tai sinä johdat leikkiä, Jonna muistuttaa.
Monesti tukea myös tarvitaan. Jonna Kangas kertoo esimerkin tutkimusvideoltaan, jossa lapset leikkivät avaruusleikkiä. Jokainen lapsi oli omalla asteroidillaan, mutta he huutelivat ohjeita toisilleen. Jostain syystä yksi lapsi haluttiin leikistä ulos ja hänelle ilmoitettiin, ettei hän pääse lainkaan pois asteroidiltaan tapaamaan muita, koska hänen avaruusaluksensa on mennyt rikki. Tällöin neuvokas opettaja sitoi vihreän liinan kaulaansa ja ilmoitti, että asteroidilla asuu avaruusolio, joka osaa korjata aluksen. Vastalauseista huolimatta alus korjattiin ja leikistä eristetty lapsi pääsi takaisin mukaan.
Motivaatiota tarvitaan
Entä mistä motivaatio leikkiin? Jonnan mukaan motivaatio voisi löytyä taito- ja taidekasvatuksesta tai siitä, että yhdistää leikin johonkin sellaiseen, joka kiinnostaa.
– Jos tuntuu vieraalta leikkiä muovisilla leluilla istuen lattialla, niin voihan leikin aloittaa esimerkiksi luovan maalauksen, musisoinnin tai liikunnan parissa tai käyttää vaikka prosessidraaman menetelmää.
Jonna ehdottaakin, että esimerkiksi maalaamisen jälkeen leikille voisi antaa mahdollisuuden jatkua eikä kaikkea siivottaisi heti pois.
– Voisiko olla niin, että lähdetäänkin kertomaan tarinaa pensselit kädessä? ”Ai sinulla on leikissä pupu, näytäpä, miten pupu pomppii.” ja sitten pensselistä tulee hauskat tassunjäljet. Ja siitä voisi jatkaa: ”Pitäisikö meidän tehdä pupun pesä tuonne pöydän alle, kun on pesty kädet ensin” – Draamassa se on vielä helpompaa, kun ei tarvitse käydä pesemässä käsiä välissä, Jonna nauraa ja kertoo, että on itse käyttänyt paljon prosessidraaman menetelmää hyväkseen.
Tärkeätä on myös leikillisyys, jonka elementteihin kuuluvat kehollisuus, tarinallisuus, luovuus, oivaltavuus, yhteisöllisyys ja toiminnallisuus. Nämä ovat toimintatapoja tai toimintamuotoja, joita voi valita, jos tuntuu vaikealta ohjata leikkiä. Seuraavassa Jonnan esimerkissä otetaan kehollisuus ratkaisemaan leikkitilanne, joka ei toimi.
– Voit sanoa esimerkiksi, että ”Lähdetäänpäs kokeilemaan sitä avaruudessa kävelyä, noustaan ylös ja kokeillaan miltä tuntuu, kun tämä lattia ei pitäisikään kiinni meidän jaloistamme.” Lapsen kokemus on myös siinä, miten hänen kehonsa liikkuu. Se on spatiaalista tietoisuutta, missä suhteessa lapsi on tilaan ja muihin ihmisiin, Jonna sanoo.
Kun lapsi muuttuu leikissä toiseksi mielikuvituksen kautta niin myös kehokokemus voi hetkellisesti muuttua. Jonna Kangas kertoo esimerkin omasta tyttärestään, joka tulee aamulla kumaraisena väsymyksestä aamiaispöytään, mutta ei tarvita kuin kuva ballerinasta, niin viisivuotiaan ryhti nousee ja silmät loistavat: ”Minä olenkin ballerina”, hän sanoo ja on hetkessä mielikuvitusmaailmassa, jossa kaikki on mahdollista.
Opiskele lisää mielikuvitusleikistä
Ensi kesänä Helsingin avoin yliopisto järjestää koko kesän kestävän Leikki varhaiskasvatuksessa ‑kurssin, joka kuuluu nk. Massive Open Access Course (MOOC) ‑sarjaan. Kurssi on suunniteltu varhaiskasvatuksen henkilöstölle, mutta sille voi ilmoittautua kuka tahansa. Seuraa Helsingin avoimen yliopiston sivuja.
On myös mahdollista opiskella itsenäisesti. Esimerkiksi Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos julkaisee ilmaisia e‑kirjoja. Jonna Kangas suosittelee luettavaksi Leikin ammattilaiset (2018) ja Leikki vakan alla (2020) kirjoja, ja muistuttaa kriittisyydestä, kun etsit luettavaa materiaalia.
Leikin ammattilaiset. Leikki ilmiönä ja varhaiskasvatuksen toimintamuotona. Jonna Kangas ja Elina Fonsén. 2018.
Leikki vakan alla. Esseitä leikistä moninaisina ilmiöinä. Jonna Kangas ja Sara Sintonen. 2020.
Jonna Kangas, Anna-Leena Lastikka ja Liisa Karlsson: Voimaannuttava varhaiskasvatus – leikkivä, osallinen ja hyvinvoiva lapsi (2021). Otava julkaisee kirjan tänä keväänä.
Leena Häkkinen
