Korkman harrastaa työnsä vastapainoksi laulamista. Hän on yhtyeensä kanssa sovittanut rikollisuuteen liittyviä tunnettuja lauluja uudelleen ja koonnut niistä luentokonsertin. Lauluihin yhdistetään välispiikeissä kerrottuja tarinoita esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta ja oikeusmurhista. Lauluja Rikosrekisteristä -konserttikiertue käynnistyi toukokuussa Kauniaisista ja päättyy Raaheen marraskuussa. Kuva: Jyrki Komulainen
Lapset kertovat usein ne asiat, joita luulevat aikuisten haluavan kuulla. Tämä on hyvä pitää mielessä, muistuttaa oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman.
Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman tunnetaan asiantuntemuksestaan lasten kuulemisesta rikosprosesseissa. Hän on aiemmassa työssään HUSin lasten ja nuorten oikeuspsykologisessa yksikössä osallistunut lapsirikostutkintaan.
– Olen toiminut asiantuntijana Suomessa ja Ruotsissa oikeusprosesseissa, jotka ovat koskeneet lasten lisäksi aikuisia. Työni on liittynyt luotettavuuden arviointiin, muistiin ja muistin toimintaan sekä muistikuvien mahdolliseen vääristymiseen.
Korkman on tutustunut lastensuojelun arkeen kouluttamalla ammattilaisia haastattelemaan lasta. Siksi hän pitääkin kohtuuttomana työntekijöiden ankaraa arvostelua mediassa kuten on usein tapahtunut lapsiturmien kohdalla.
– Lapsen menehtyessä on kyseessä valtava epäonnistuminen. Yhteiskunta ei ole onnistunut suojelemaan lasta. Tärkeää on kuitenkin syyllisten etsimisen sijasta pohtia, mitä voidaan ottaa opiksi, Korkman sanoo.
– Kun vuosikausia jatkunut tapahtumasarja esitetään mediassa kronologisesti, toimittajalla on saattanut olla käytettävissään paljon enemmän tietoa kuin lapsesta vastuuta kantaneella sosiaalityöntekijällä tapahtumahetkellä.
Joskus lapsi ei halua kertoa mitään.
– Usein nousee esiin työntekijän liian suuri työmäärä. Ei ollut aikaa ja oli huonoa onneakin. Kuinka paljon on kyse huonosta organisoinnista?
Korkman on oppinut ihailemaan vastuullisia lastensuojelun ammattilaisia. Hän ei hyväksy väitettä, että rikoksia kokeneiden lasten elämä on ikuisesti pilalla. Lapset ovat usein varsin resilienttejä eli heillä on henkistä joustavuutta. Joskus jo yksi lähellä oleva turvallinen aikuinen voi muodostaa riittävän suojan.
Se voi olla yhtä hyvin lastensuojelun työntekijä kuin ymmärtävä naapurikin.
Lapseen on luotava hyvä yhteys
Mitä lasten kuulemisessa on otettava huomioon ja millaisia ongelmia lasta kuulemaan ryhtyvä ammattilainen voi kohdata?
Viranomaiset soveltavat kaikkialla NICHD-protokollan mukaisen strukturoidun haastattelumenetelmän perusperiaatteita. Niiden mukaan lapseen on luotava hyvä yhteys.
Korkmanin mukaan olisi hyvä, jos lasten kuulemiset pystyttäisiin äänittämään.
– Näin kyettäisiin varmistamaan, mitä lapsi todella sanoi itse. Keskustelun analysointi myöhemmin opettaisi muotoilemaan kysymyksiä paremmin.
Hankalassa tapauksessa lasta totutetaan tilanteeseen ja pyydetään kertomaan ensin jostakin mieluisammasta aiheesta.
– Joskus on hyväksyttävä se, ettei lapsi halua kertoa mitään. Siihen hänellä on oikeus. Häneltä voidaan tiedustella, että mitä ajattelet tapahtuvan, jos kertoisit. Painostamisessa syyllistyttäisiin johdatteluun.
Lasta olisi parasta kuulla ilman vanhempiaan, koska vanhemman läsnäolo tai hänen huolestuneisuutensa vaikuttavat lapseen.
Ehkä isoin asia on tiedostaa lapsen usein pyrkivän kertomaan asioista niin, että aikuinen on häneen tyytyväinen, Korkman sanoo. Lapsi herkästi etsii sitä, mitä aikuinen häneltä haluaa kuulla. Ja aikuiset ovat taipuvaisia kysymään johdattelevasti.
– Oliko koulussa kivaa, onko sinulla huono olo, onko joku kiusannut sinua tai onko vatsa kipeä, kun söit niin paljon? Esitämme arvauksia ja tulkitsemme asioita valmiiksi. Pienet lapset ovat tällaiselle hyvin alttiita ja imevät itseensä selityksiä toistaen niitä myöhemmin toiselle aikuiselle.
Omaa ajattelutapaa on tarkasteltava kriittisesti.
Näin voi pahimmillaan syntyä epäilysten kehä. Korkman kertoo työuraltaan tapauksen. Lapsi oli tullut päiväkotiin kasvoissaan raapimisjälkiä. Huolestunut henkilökunta tenttasi lasta, joka sanoi koiran raapineen häntä. Työntekijöiden mielestä se ei voinut olla koira.
– Lapselta oli kyselty jälkien aiheuttajaa. Hämmentynyt lapsi oli lopulta sanonut, että isä. Käynnistyi rikostutkinta poliisin epäillessä isää lapsensa pahoinpitelystä. Onneksi poliisi meni lapsen kotiin tarkistamaan. Lapsi oli siellä leikkinyt lattialla koiran kanssa. Ja leikistä oli jäänyt samanlaiset jäljet, joista epäilys lähti liikkeelle.
Avoimet kysymykset parhaita
Lapset ovat aikuisten armoilla, Korkman muistuttaa.
– Kun vanhemmat selittävät, miten asiat maailmassa ovat, ei lapsi voi tietää turvallisista rajoista. Siitä, mitä aikuinen saa tehdä lapselle. Usein pieni lapsi luontaisesti syyllistää itseään kaikesta hänelle tapahtuvasta.
Lapselle tulisi esittää avoimia kysymyksiä. Jos vaikkapa lapsen isää epäiltäisiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä, on luotettavan tiedon saamisen kannalta tuhoisaa kysyä lapselta, että onko isä kosketellut sinua paikkoihin, joihin ei saa kosketella.
– Lapsi ei tavallisesti itsenäisesti ymmärrä jonkin olevan vialla. Kun useimmiten ei ole järkevää kysyä suoraan, voidaan lapsen kanssa puhua arjesta. Jos lapsi esimerkiksi kertoo joutuvansa syömään yksin huoneessaan, on melko selvää, että kotona on ongelmia.
Lastensuojelun työntekijät ovat Korkmanin mukaan kertoneet, että he ovat muuttaneet työtapojaan Barnahus-hankkeen koulutusten myötä.
– Tärkein heidän haastattelemisesta saamansa oppi ei ole ollut oikeiden kysymysten muotoilu vaan oman ajattelutavan kriittinen tarkastelutapa. Ei olla kiirehditty toimenpiteisiin tiedonmurujen perusteella vaan on istuttu porukalla alas ja kirjoitettu auki vaihtoehtoiset selitykset.
Korkman korostaa, että pohtimalla aktiivisesti eri näkökulmia ja mahdollisia selityksiä vaikkapa lapsen oireilulle, tulee automaattisesti esittäneeksi vähemmän johdattelevia kysymyksiä.
– Kun mieli on avoin, sitä ovat myös kysymykset.
Tiedettä ja käytäntöä lähemmäksi toisiaan
Korkman on peruskoulutukseltaan psykologi. Työharjoittelussaan Tammisaaren lastenpsykiatrian poliklinikalla 1990-luvun lopulla hän tutustui lasten kuulemiseen. Suomessa ei vielä tuolloin ollut ohjeistuksia tai koulutusta lasten kuulemisesta rikosprosesseissa, mutta hyvin kiinnostavaa ulkomaista tutkimusta löytyi.
– Sellaista käytännönläheistä tietoa meilläkin tarvittiin. Niinpä siitä tuli graduni aihe, joka paisui lopulta väitöskirjaksi.
Kun HUSiin oltiin perustamassa lasten ja nuorten oikeuspsykologista yksikköä, hänelle tarjottiin sieltä psykologin virkaa.
– Yksikkö erikoistui lasten kuulemiseen rikosprosesseissa. Oli innostavaa päästä kehittämään työtapoja menettelyyn, mistä olin juuri kirjoittanut väitöskirjan.
Korkman työskenteli yksikössä toistakymmentä vuotta. Tällä hetkellä hän työskentelee pääsääntöisesti erikoissuunnittelijana Euroopan kriminaalipolitiikan instituutissa HEUNI:ssa, joka EU-rahoitteisissa hankkeissa muun muassa tuottaa työkaluja oikeusjärjestelmän ammattilaisille.
– Viime vuonna kirjoitin poliisille tietoiskun siitä, mitä tiedetään pakottavasta kontrollista ja miten se tulisi huomioida kuulusteluissa.
HEUNI:ssa on vahvaa ihmiskauppaosaamista. Siihen Korkman on tuonut mukanaan kuulusteluosaamista ja psykologista näkökulmaa. Instituutissa on parhaillaan käynnissä tutkimushankkeita, jotka liittyvät oikeusprosessien digitalisointiin, vainoamiseen ja rikosuhrien kokemuksiin. Hän ohjaa myös väitöskirjoja. Hänet nimitettiin viime vuonna Åbo Akademin oikeuspsykologian juridiikan oppiaineen työelämäprofessoriksi.
– Pyrin tuomaan tiedettä ja käytännön työkenttää lähemmäksi toisiaan. Korostan oikeusprosesseissa toimiville oikeaa tapaa kommunikoida rikosuhrien kanssa. Uhreille on jopa oikeuskäsittelyn lopputulosta olennaisempaa se, että he tulevat kohdatuiksi ja aidosti kuulluiksi.
Lähde: Julia Korkman: Muistin varassa. Oikeusprosessi ja totuus (S & S, 2022)
