Kouvolan esikoulubussin tilat muuntuvat moneksi. Istuinten välisen pöydän voi laskea alas leikkitasoksi. Kuva: Veikko Anttila
Kouvolassa tehtiin elokuussa 2017 historiaa, kun 20 lasta astui ensimmäisenä eskaripäivänään Metsäkiitäjien omaan bussiin. Siitä lähtien linja-auto on odottanut lapsia joka arki-aamu, ja sen kyydissä on matkattu moneen kivaan paikkaan.
On tammikuisen pimeä maanantaiaamu Puistolan päiväkodin pihassa Kouvolassa. Lastentarhanopettaja Tiina Ihaksi kirjaa portilla lapsia läsnäolevaksi ja kertoo samalla eskarilaisia tuoville vanhemmille, missä lapset tänään viettävät päivänsä, sillä linja-autollahan voidaan mennä minne tahansa Kouvolan alueella ja vanhemmat haluavat tietää.
– Tänään ollaan aika lähellä, Kotimetsässä, Mansikka-ahon liikuntahallin ja pururadan läheisyydessä, kertoo Tiina.
Lapset kävelevät reput selässään päiväkodin pihalta bussille Tiinan ja autonkuljettaja Mia Suurkuukan kanssa. Valkoinen bussi odottaa meitä. Bussin kyljessä on hauskoja tarroja, jotka kielivät, että tässä bussissa kulkee lapsia.
– Toi kana ja auto ja ukko on hienoimpia, kertoo Roope Sutela mielipiteensä tarroista.
Sitten lapset kiipeävät hyvässä järjestyksessä bussiin sisään, menevät tottuneesti ulkohaalarit päällään istumaan ja ryhtyvät käskemättä kiinnittämään turvavöitä.
– Meidän pitää ensin täyttää bussi edestä, valistaa eskarilainen Eva Mäkinen.
– Et sie siihen voi tulla, kun siinä on lastenistuin. Aikuisten paikka on tuolla takana.
Meille ulkopuolisille on tilaa, kun ryhmän kahdestakymmenestä lapsesta on tänään kolme lasta poissa. Kun kaikki istuvat turvavöissä, lähdetään hakemaan Käpylän päiväkodin eskarilaisia kaupungin toiselta laidalta.
Kouvolan eskaribussi on Suomen ensimmäinen. Kuva: Veikko Anttila
Lähipalvelua
Metsäkiitäjät-eskariryhmän lapset koostuvat kahden päiväkodin lapsista.
– Puistolan päiväkodissa ei ollut ennen esiopetusryhmää ja Käpylän päiväkodilla toimi metsäeskarien reppuryhmä. Päiväkotibussi oli ratkaisu siihen, että Puistolan ja Käpylän päiväkoteihin saatiin esiopetusryhmät. Lapset saivat jatkaa tutussa kaveriporukassa ja perheillä säilyi tuttu päiväkoti, kertoo varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Helena Kuusisto.
– Lapset tulevat omaan päiväkotiin aamulla mahdollisten sisarustensa kanssa, ja vanhemmat hakevat heidät taas iltapäivällä omasta päiväkodistaan.
– Joka vuosi esikouluikäisten lapsimäärät vaihtelevat, lisäksi tilojen saatavuus vaihtelee. Pyrimme kuitenkin pitämään kiinni siitä, että lapsen päivähoitoryhmä olisi sama koko lapsen varhaiskasvatushoidon ajan yksivuotiaasta koulun alkuun asti. Toki niin, että myös vanhemmat ovat tyytyväisiä, hän jatkaa.
Kun Kymenlaakson varhaiskasvattajapäivillä esiteltiin eri Pohjoismaissa käytössä olevaa päiväkotibussia, idea kuulosti toimivalta. Koska Kouvolan kaupungin lasten- ja nuorten lautakuntakin oli samaa mieltä, päätettiin Kouvolan kaupungin varhaiskasvatukselle hankkia bussi.
Eskarin linja-auto on uusi ja varta vasten suunniteltu lapsitoimintaa varten. Siinä on muun muassa kuivauskaappi vaatteille, leikkikalukaappi ja takaosassa ”Soppi”, tila, jossa voi leikkiä tai lukea. Istuimet muodostavat neljän ryhmiä, joissa kussakin on pöytä. Pöydän voi tarvittaessa laskea alas päivälepovuodetta varten. Myös wc-tilat löytyvät.
Ammattinsa ainoa
Kun Käpylän lapset on haettu, ajamme isolle parkkipaikalle lähelle pururataa. Ryhmä jaetaan kahtia. Seitsemän lasta pukee päälleen vaaleanpunaiset huomioliivit ja lähtee lastentarhanopettaja Minna Halmeen ja lastenhoitaja Tea Tyni-Nurmilaukaksen kanssa bussin ikkunasta näkyvään metsään. Kymmenen lasta jää bussiin. He riisuvat ulkohaalarit ja ryhtyvät työskentelemään. Jokaiselle jaetaan iso kirjekuori, josta löytyy kuvia syksyn eskarimatkoista.
– Laita muut kuvat kuoreen takaisin, mutta jätä siihen sellainen kuva, jossa luulet, että on sinun ensimmäinen esikoulupäiväsi, kertoo Tiina Ihaksi rauhallisesti.
Lapset ryhtyvät innolla tutkimaan valokuvia. Aaro Jalkanen ja Eva menevät Mian kanssa auton takaosaan, jossa on pöytä työskentelyä varten. Samalla, kun lapset liimaavat valokuvaa ja siihen liittyvää tekstiä värikkäälle kartongille, autonkuljettaja Mia kertoo, mikä sai hänet hakeutumaan töihin päiväkotibussiin.
– Minullahan on sosionomin (AMK) ‑tutkinto ja työskentelin aikaisemmin kehitysvammaisten päivätoiminnan ohjaajana. Tässä bussieskarissa minua innosti ajatus uudesta toiminnasta, jota pääsee omalta osaltaan kehittämään.
Mialla oli taskussa vuonna 2003 ajettu linja-autokortti, joten tarvittiin vielä viiden päivän koulutus ammattipätevyyden saamiseksi. Koulutuksessa painotettiin nimenomaan turvallisuutta.
Mia kertoo viihtyneensä työssään hyvin, varsinkin nyt kun syksyn kurakeleistä on päästy. Mia on bussipäiväkodin kuljettajana ainoa lajiaan Suomessa. Pohjoismaissa norjalaiset ovat ottaneet bussi-idean omakseen, ja Göteborgissa ollaan hyvien kokemusten pohjalta tilaamassa entisen lisäksi kymmenen bussia lisää.
– Nyt etsit sellaisen kuvan, kun oltiin Käyrälammella ja tehtiin eskarisopimukset, ohjeistaa Tiina lapsia.
Eva Mäkinen kertoo, kuinka esikoulussa tulee toimia muiden eskarikavereiden kanssa. Asiat on kirjattu eskarisopimukseen. Kuva: Veikko Anttila
Lapset muistavat hyvin, mitä viime vuoden elokuussa tehty sopimus sisältää.
– Ei saa kiusata, ei saa lyödä, ei saa tunkea, ei saa kuristaa, sinkoilevat vastaukset.
Ja pitää kunnioittaa toisten rajoja, jatkaa Eva. Rajojen kunnioittamista todella tarvitaan, ovathan lapset bussin sisätiloissa hyvin lähellä toisiaan – mutta aika harvoin he itse asiassa ovat linja-autossa. Metsäkiitäjät-eskari on luonto- ja kulttuuripainotteinen ja siksi lapset ovat useammin kaikkialla muualla kuin bussissa.
Syksyn aikana Käyrälampi ja Myllypuron alue ovat tulleet tutuiksi. Tärkein ja turvallisin paikka tuntuu kuitenkin olevan ”Kotimetsä”, jossa tänäänkin osa ryhmästä leikkii.
– Tosin emme ole aivan täsmälleen Kotimetsän kohdalla, koska se on tällä hetkellä täynnä jäisiä lätäköitä. Siksi Herra Puu on siirretty lähemmäksi parkkipaikkaa, kertoo Minna Halme.
Herra Puu on tällä kertaa mänty, joka on puettu keltaisiin huomioliiveihin.
– Me käymme luontopoluilla, eri metsissä, kirjastoissa eri taidenäyttelyissä paljon enemmän kuin aikaisemmin. Uusi metsä on aina uusi haaste eli Herra Puun täytyy näkyä. Meidän täytyy aina tarkistaa, että turvallisuusasiat ovat kunnossa, kertoo Tiina.
Esikouluopetusta metsässä
– Työskentelymme on lapsilähtöistä, toiminnallista ja osallistavaa, Tiina Ihaksi kertoo.
– Idea on se, että jos lapsi haluaa tehdä jotakin, vaikka mennä Kotimetsään, niin tulemme tänne, mutta siihen olemiseen sisällytetään esimerkiksi salasanaetsintää. Tai lapsia pyydetään etsimään erilaisia käpyjä, ja sitten tutkitaan minkä puun käpyjä ne ovat, tai tehdään yhteen- ja vähennyslaskuja kävyillä. Aihe tulee usein lapselta, mitä tehdään, minne mennään, mutta me sisällytämme sen opeteltavan asian aiheeseen.
On hyvä, että lapset saavat olla paljon ulkona.
Metsäkiitäjillä ei ole viikko-ohjelmaa, jossa määriteltäisiin, mitä kunakin päivänä opiskellaan, vaan päivät rakentuvat sen pohjalta, minne on ajateltu mennä. Tiina tosin myöntää, että joskus tehtävissä vaadittavien tarvikkeiden kuljettaminen on työlästä.
– On myös viikkoja, jolloin me sanomme lapsille, että nyt tämä asia pitää opetella sisätiloissa. Ihan niin kuin koulussa.
Tiina kokee Metsäkiitäjissä työskentelyn mielekkääksi myös oman kehittymisensä kannalta.
– Tämä on ollut mitä parhain ympäristö opetella asiat uudestaan, yrittää unohtaa vanha ja tarttua käsiksi uuteen, hän sanoo.
Sitten on aika käydä syömässä liikuntahallin vieressä keskuskeittiöllä. Ruokailun jälkeen muut jäävät liikuntahallille hetkeksi, kun kaksi pelkästään eskarilaista viedään bussilla Puistolaan. Oliver Hammettin äiti on vastassa poikaansa.
– Alussa bussi oli monesti myöhässä ja me vanhemmat odottelimme täällä rivissä, mutta nyt kaikki toimii hyvin, hän sanoo ja iloitsee siitä, että Oliver saa olla eskarissa niin paljon ulkona.
