Ilona Fageströmille ja Merja Etholen-Rönnbergille on tärkeää, että voi tehdä työtä oman arvopohjan mukaan. Kuva: Jyrki Komulainen
Sosiaalialan ammattilaisia kahdessa polvessa esittelevän sarjan viimeisessä jutussa haastateltavien työtä motivoi halu vaikuttaa rakenteisiin, henkilöstöön ja politiikkaan.
Tässä perheessä sosiaalipolitiikka ja sosiaalityö ovat alituiseen keskustelun aiheina. Merja Etholén-Rönnberg (67) ja Leif Rönnberg (76) ovat eläkkeellä, tytär Ilona Fagerström (35) valmistelee väitöskirjaa työn ohella. Keskinäinen tuki ja arvostus ovat kannatelleet heitä myös työelämässä.
Vuonna 1982 Helsingin yliopistosta valmistunutta Merja Etholénia on motivoinut halu vaikuttaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisten elinolosuhteisiin.
– Sosiaalityöntekijän identiteetti syntyi uran alkuaikoina lastensuojelutyössä Espoossa. Suurinta poltetta olen tuntenut henkilöstön kehittämiseen ja halunnut vaikuttaa rakenteisiin, hän kuvaa uraansa.
Näitä Merja Etholén-Rönnberg on saanut tehdä Kirkkonummella sosiaalipalvelujohtajana ja sosiaalijohtajan sijaisena, Sipoossa perusturvajohtajan sijaisena ja viimeksi Helsingissä idän palvelualueen vanhustyön johtajana, yli 1 200 työntekijän esihenkilönä.
– Olen halunnut johtaa henkilöstöä vuorovaikutteisesti. Mielestäni se on mahdollista suuressakin organisaatiossa. Vaikka organisaatiossa on hierarkiatasot, joita myöten asioita viedään eteenpäin, kohdataan ihminen aina tasa-arvoisesti.
Valtaa opeteltava käyttämään
Katsellessaan taaksepäin Merja Etholén-Rönnberg toteaa tervetulleena muutoksena sen, että sosiaalityöntekijät ovat saaneet valtaa.
– Vielä 80-luvulla meidän piti saada esihenkilön allekirjoitus jokaiseen toimeentulotukipäätökseen. Jonottamiseen meni iso siivu työajasta.
Nyt hänen mielestään on tärkeää opetella käyttämään valtaa asiakkaan auttamiseksi.
– Menetelmät ovat kehittyneet, monitoimijuutta ja moniammatillisuutta arvostetaan. Hyvästä kehityksestä huolimatta on vielä paljon epätasalaatuisuutta. On sääli, jos asiakkaalle on onnenkauppaa, saako hyvää palvelua.
Työntekijöiden hyvinvointi on äidin ja tyttären yhteinen asia.
Etholén suosittelee kouluttautumista, mikä kehittää ammattitaitoa ja antaa vireyttä. Hän itse on suorittanut pitkiä koulutuksia, kuten perheterapeuttitutkinnon ja yhteisösosiaalityön erikoistumisopinnot.
Pari vuotta sitten tapahtunut eläköityminen ei tarkoittanut vaikuttamistyön lopettamista. Kevään ajan Merja on valmistellut ystäviensä kanssa kansalaisaloitetta vanhusneuvoloista ja nyt aloite on jo verkossa allekirjoitettavissa. Hän uskoo, että sote-keskukset ovat hyvä mahdollisuus käynnistää vanhusneuvolat, joista saisi neuvontaa, ohjausta ja palveluita.
– Tunnen järjestelmän sisältä käsin ja nyt minulla on vapaus virka-aseman rajoittamatta käyttää osaamistani kehittämiseen ulkoapäin, ilman strategiahöttöpuhetta.
Kansalaistoiminnan edelläkävijä
Leif Rönnbergin lapsuutta varjosti isän alkoholinkäyttö ja siitä johtuva köyhyys. Perhe asui yksiössä Helsingin Pengerkadulla. Jo varhain Leif tiesi, mitä ruoka maksaa.
– Tuskin nenänpää ylsi tiskille, kun huomautin kauppahallin myyjälle, että täti taitaa nyt muistaa väärin, kun jauhelihapaketista pyydettiin enemmän kuin ennen.
Ajat olivat kovin toisenlaiset kuin nyt, hän muistelee.
– Kansakoulunopettajani rupesi nauramaan, kun kerroin haluavani oppikouluun.
Oppikouluun hän kuitenkin meni ja oli lähes ainoa porukasta, joka suoritti akateemisen loppututkinnon.
Leif Rönnberg sanoo aina muistavansa, että kuuluu köyhien jengiin. Siksi hän halusi tehdä työtä tasa-arvoisemman maailman puolesta. Välillä päätään seinään lyödenkin.
– Opiskelin sosiaalipolitiikkaa, jotta tuntisin, miten systeemi toimii ja miten voin vaikuttaa. Sosiologiaa opiskelin, jotta ymmärtäisin maailmaa paremmin.
Marraskuun liikkeen aktiiville ei kunnallinen sosiaalitoimi tuntunut omalta. Sosiaaliturvan keskusliitossa Rönnberg pääsi vaikuttamaan sosiaalilainsäädäntöön.
Merkittävä saavutus työuralla oli sosiaalibarometrin aikaansaaminen Sosiaaliturvan keskusliiton työkaluksi.
– Sosiaalibarometrin tuottama tieto antaa sosiaalihuollon kentältä toisenlaisen näkymän kuin viralliset tilastoluvut. Sosiaalibarometri tavoittaa myös hiljaista tietoa, joka on tärkeää sosiaalipolitiikan onnistumista arvioitaessa.
Myös kansalaistoiminnan ja verkostotyön kehittäjänä Leif Rönnberg oli edellä kulkija. Sosiaaliturvan keskusliiton alueelliset yhdistykset alkoivat 80-luvun lopulla koota verkostoja, joissa kolmannen sektorin moninaiset toimijat ja kuntakenttä tekevät yhdessä työtä. Tämä toiminta jatkuu yhä merkityksellisempänä.
Työntekijöiden hyvinvointi edellä
Koulu tuotti Ilona Fagerströmille vaikeuksia ja hän aikoi lopettaa lukionkin kesken. Äiti vaati jatkamaan.
– Akateemista uraa arvostettiin ja sitä toivottiin lapsille, Ilona muistaa.
Ilona tunsi tulleensa oikeaan paikkaan, kun aloitti sosiaalityöntekijäopinnot. Kotoa saatu arvomaailma, suvun historia ja hyvät työkokemukset puolsivat ammatinvalintaa.
– Harjoitteluaikana työ ihmisten kanssa tuntui hyvältä ja onnistuin erityisesti lasten kanssa, Ilona kertoo.
Omat lapset syntyivät opintojen lomassa kuten oli ollut äidinkin kohdalla. Maisteriksi Ilona Fagerström valmistui 2015 ja erikoissosiaalityöntekijäksi 2021.
– Imu lastensuojeluun oli harjoittelun jälkeen suuri. Ensimmäisissä työpaikoissa Pelastakaa Lapsissa ja kaupungilla oli turvallinen työympäristö ja työtä sai tehdä sopivasti.
Ilona kuitenkin tietää miten moni nuori työntekijä uupuu ja lähtee pois. Pohdiskelut jaksamisesta ja ammatillisesta kehittymisestä ovat konkretisoituneet tohtoriopinnoiksi, joissa Ilona Fagerström hakee ratkaisuja työntekijöiden hyvinvointiongelmiin ja vaihtuvuuteen. Erityisesti Ilona selvittää, minkälaisia järjestelmiä voidaan kehittää tukemaan nuoria työntekijöitä ja miten suojata itseä asiakastyössä.
Sosiaalityöntekijöillä on taattu työllisyys, mutta työn arvostuksessa olisi parannettavaa.
Työntekijöiden hyvinvointi on äidin ja tyttären yhteinen asia. Merja Etholén-Rönnberg on pohtinut työntekijöiden suojakerrointa: toisilla on korkea suojakerroin, toisilla matalampi. Työntekijän suojakerroin saattaa myös vaihdella tilanteiden mukaan. Näitä asioita olisi Merjan mielestä opetettava perusopinnoissa.
– En ole halunnut pitää meteliä siitä, että vanhemmat ovat sosiaalialalla. Olen halunnut kulkea omaa polkua. Olen kuitenkin ylpeä siitä, mitä vanhempani ovat tehneet. He ovat inspiraation lähteitä ja esikuvia.
Ilonasta tuntuu, ettei hän vielä tiedä, mikä hänestä isona tulee. Puoli vuotta sitten hän jakoi työpanoksensa puoliksi Matilda Wrede ‑instituutin tutkijasosiaalityöntekijänä ja Helsingin kaupunginruotsinkielisenä kehittämiskonsulttina. Juuri nyt hän hoitaa vuoden sijaisuutta Helsingin kaupunginkansliassa lähisuhdeväkivaltatyön koordinaattorina. Rinnalla kulkevat tohtoriopinnot.
Moniammatillisuutta jo varhain
– Olen sosiaalityöntekijä, joka on työkseen opettanut, summaa turkulainen Outi Kivinen (66) oman uransa.
Ammatillinen herätys tuli pätevöitymiskoulutuksessa, jonka sosiaalipolitiikka pääaineena Turun yliopistosta valmistunut Kivinen suoritti vuoden 1982 kelpoisuuslain vaatimuksesta.
Ensimmäinen työpaikka oli hyppy tuntemattomaan. Vammaispalvelulaki ja lääkinnällinen kuntoutus olivat juuri tulleet, ja Outi aloitti pienen terveyskeskuksen ensimmäisenä sosiaalityöntekijä.
Seuraavassa työpaikassa erityishuoltopiirin kehitysvammaneuvolassa Outi Kivinen oppi moniammatillisen työmallin, joka oli ajastaan edellä.
– Moniammatillisessa tiimissä oli vahva ammatillinen kokemus, kuntoutuksellinen työote ja työtä tehtiin paljon perheiden kanssa. Tiimissä oli psykologi, fysio‑, toiminta- ja puheterapeutti, sosiaalityöntekijä ja lastenlääkäri. Sosiaalityöntekijän kotikäynnin jälkeen tehtiin yhdessä kuntoutussuunnitelma, jota kotihoidon ohjaaja lähti toteuttamaan perheen kanssa. Sosionomeja ei 80-luvulla vielä ollut, kertoo Outi.
Parempi palkkaus vei opettajaksi
Tästä toiminatamallista Outi Kivinen ammensi, kun oli laatimassa sosiaaliohjaajan ja sosiaalikasvattajan opetussuunnitelmaa Kaarinan sosiaalialan oppilaitoksessa 90-luvun alussa ja myöhemmin sosionomin ammatillisia kvalifikaatioita Turun ammattikorkeakoulussa.
– Laajemmat mahdollisuudet vaikuttaa työhön ja parempi palkkaus vetivät opettajan uralle, Outi tunnustaa.
Outi ja Eero Kivinen ovat molemmat olleet mukana myös politiikassa. – Puoluepolitiikassa oppii vaikuttamaan, toteaa Outi Kivinen. Kuva: Jyrki Komulainen
Tuntuma sosiaalityöhön säilyi, kun opiskelijoiden tutorointia saattoi ajatella asiakastyönä. Kutakin opiskelijaryhmää tutoroi opintojen alusta loppuun saakka 3–4 opettajan joukko.
Harjoittelun ohjauksessa tuli myös Varsinais-Suomen koko sosiaalipalveluiden kenttä hyvin tutuksi.
Outi Kivinen on surullinen siitä, että opetuksen resursseja on niistetty vuosi vuodelta. Valtion rahoitus on vähentynyt ja korkeakoulujen on pitänyt hankkia rahoitusta itse.
– Se on johtanut monenmoiseen hankehumppaan ja opettajien siirtymiseen TKI-toimintaan, Outi toteaa.
Arvostuksessa parannettavaa
Äitinsä tavoin Eero Kivinen (34) opiskeli Turun yliopistossa sosiaalipolitiikkaa, ja suoritti myös laajat sosiaalityön opinnot, joilla sai kelpoisuuden sosiaalityöntekijän ammattiin. Hän valmistui viisi vuotta sitten.
– Sosiaalityöntekijällä on taattu työllisyys ja mielenkiintoinen työ, mutta työn arvostuksessa olisi parannettavaa. Kyse ei ole vain palkkauksesta, vaan myös työn sisällöstä, Eero painottaa.
– Ammattihenkilöiden tulee osata ottaa paikkansa ja roolinsa organisaatiossa, kun hyvinvointipalveluita tulevaisuudessa tuotetaan entistä moniammatillisemmissa rakenteissa.
Ammattihenkilöiden tulee osata ottaa paikkansa ja roolinsa organisaatiossa.
Eero Kivinen on töissä Eläkkeensaajien Keskusliitossa EKL:ssa Helsingin Merihaassa. Järjestön jäsenyhdistyksissä on 70 000 jäsentä. Sosiaalipoliittisena asiantuntijana hän lobbaa päättäjiä ja neuvoo jäseniä sosiaalipalveluihin liittyvissä kysymyksissä. Vanhuspalvelulaki, asiakasmaksut ja hoitotakuu ovat esimerkkejä asioista, joihin pitää pystyä nopeastikin ottamaan kantaa.
Sosiaalipalvelut unohtuvat
Syksy oli kiireistä aikaa, kun Eero Kivinen kiersi jäsenyhdistyksissä puhumassa sote-uudistuksesta ja aluevaalien merkityksestä.
– Erikoistuneet sosiaalihuollon palvelut kuten vaikkapa tuettu palveluasuminen ovat päättäjille vieraita, jos heillä ei ole kontaktia sosiaalihuoltoon. Siksi sosiaalipalvelut unohtuvat poliittisessa keskustelussa ja siksi niitä pitää aina uudelleen tuoda esille, Eero perustelee.
Kivisillä on puhuttu paljon politiikkaa ja halu vaikuttaa asioihin on kulkenut polvesta polveen. Minkälaiset ovat Eero Kivisen uranäkymät?
– Olen ollut tässä vasta kaksi vuotta ja vielä on paljon opittavaa. Koulutus antoi hyvät eväät tehdä tätä työtä: erottaa suuret linjat yksityiskohdista, popularisoida lainsäädäntöä
ja tutkittua tietoa ja nähdä, mikä merkitys asioilla on.
Eero Kivinen ei sulje pois paluuta asiakastyöhön, jota hän teki Helsingin kaupungilla nuorten työvoimapalveluissa ja Kalasataman nuorten palveluissa ennen siirtymistään EKL:oon
