Merkittävien asioiden äärellä 

Pitkähiuksinen silmälasipäinen nainen vihreässä puserossa
Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio kommentoi yhteiskuntaa sosiaalisesta näkökulmasta. Seuraa tai pyydä kaveriksi X:ssä ja Facebookissa niin tiedät enemmän!

Sosiaalialan korkeakoulutettujen tekemässä työssä ei ole kyse mistä tahansa käsipareista vaan korkeakoulutuksen saaneiden asiantuntijoiden erittäin korkeatasoisesta osaamisesta erittäin vaativassa työssä.

Lukiessanne tätä lehteä, takana on hallituksen kehysriihi, jonka ennustan tuoneen mukanaan kovia päätöksiä ja lisäleikkauksia. Huhtikuun alussa STM ilmoitti, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus on käynnistynyt.  

Säädösmuutoksilla tähdätään alan vakavan henkilöstövajeen ratkaisemiseen muun muassa arvioimalla ammattien sääntelyn tarvetta ja mahdollistamalla henkilöstön joustava työnjako. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa vuonna 2025. 

Kun hallitusohjelma julkaistiin kesäkuussa 2023, Talentian ensimmäisessä ulostulossa todettiin, että sote-alan henkilöstöpulaa ei voida ratkoa asiakasturvallisuuden kustannuksella ja kelpoisuuksia löyhentämällä. Työnjaon kehittämistä Talentia on esittänyt jo pitkään, jotta ammattilaisten työtehtävät kohdentuvat koulutuksesta saadun osaamisen mukaan. Keskeistä työnjaon kehittämisessä on prosessi, jolla se tehdään työpaikoilla. 

Me olemme valmiita toimimaan.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen tekemässä työssä ei ole kyse mistä tahansa käsipareista vaan korkeakoulutuksen saaneiden asiantuntijoiden erittäin korkeatasoisesta osaamisesta erittäin vaativassa työssä. Laillistetut sosiaalihuollon ammattihenkilöt käyttävät työssään merkittävää julkista valtaa ja tarjoavat laaja-alaista psykososiaalista tukea. Nämä ovat asioita, jotka poliittisessa päätöksenteossa tulee ymmärtää. Sosiaalialan vaikuttavuustutkimus kuitenkin on vasta kehittymässä, koska rakenteet ja rahoitus ovat pitkällä takamatkalla.  

Säästäminen sosiaalialan ammattihenkilöiden osaamisesta tuottaa lopulta traagisen kalliita kustannuksia.  

Ammattihenkilölain lisäksi vuonna 2025 valmistellaan sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistuksia, jotka ovat erittäin keskeisiä lakeja sosiaalialan näkökulmasta.  

Talentialaisten edunvalvontatyössä ollaan varsin merkittävien asioiden äärellä. Samalla valmistaudutaan hyvinvointialue- ja kuntavaaleihin sekä vuoden 2025 työehtosopimusneuvotteluihin.  

Historian suuret käänteet tapahtuvat lopulta nopeasti, mutta me olemme Talentiassa varautuneet niihin ja valmiina toimimaan.  

Jenni Karsio 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *