Sosiaalityötä tekevän repusta pitäisi löytyä nippu toimivia menetelmiä.
Mikä tepsii tämän asiakkaan kanssa? Se on keskeinen kysymys, jota sosiaalialalla työskentelevä joutuu miettimään.
Menetelmät ovat sosiaalialan työssä vakiintuneita työtapoja, joita voidaan toistaa eri yhteyksissä työyhteisön sisällä ja työyhteisöjen välillä.
Puhutaan myös esimerkiksi tekniikoista ja metodeista. Lastensuojelun kehittämispäällikkö Laura Yliruka THL:stä kuvaa, että termejä käytetään Suomessa aika villisti. Niiden merkitystä ei ole lyöty lukkoon. Esimerkiksi sanaa tekniikka käytetään usein menetelmän synonyymina.
– Menetelmä on käyttökelpoinen termi. Menetelmän alakäsitteenä voidaan käyttää sanaa työväline, Yliruka linjaa.
Käytössä on useita kymmeniä, muttei satoja menetelmiä, arvioivat Yliruka ja tutkija Petteri Paasio Soccasta.
Eri menetelmiä on esitetty alan kirjallisuudessa ja esimerkiksi Itlan Kasvun tuki ‑sivuilla verkossa. Kattavaa Käypä hoito ‑suosituksiin vertaavaa menetelmäpakkia kuitenkaan ei ole. Eikä voikaan olla, Paasio ja Yliruka sanovat.
Evidence based eli näyttöön perustuvuuden logiikka ei sovi sosiaalityön kaikkiin tilanteisiin. Tilanteet ovat usein monimutkaisia, eikä voida määritellä yhtä menetelmää, joka toimii aina. Valinta perustuu loppupelissä työntekijän ammatilliselle osaamiselle ja omalle harkinnalle.
– Menetelmien ylläpitovastuuta ei ole nyt oikein kenelläkään. Siksi hyvätkään menetelmät eivät välttämättä ole systemaattisesti käytössä, Yliruka sanoo.
Repullinen menetelmiä
Nykykäsityksen mukaan työntekijällä pitää olla reppu menetelmiä ja työvälineitä, joiden käyttöön hän on saanut koulutuksen. Repusta voi valita sen, joka parhaiten sopii kuhunkin tilanteeseen ja asiakkaan tarpeisiin, Yliruka kuvaa.
Paasio painottaa, että on väärinkäsitys ajatella, että jokin menetelmä on vaikuttava sinänsä.
– Niin ei ole. Kukin on vaikuttava vain tietynlaisessa elämäntilanteessa ja juuri tälle ihmiselle.
Paasion mukaan on yhtä tyhjän kanssa, mitä menetelmää käytetään, jos pohjatyö asiakkaan kanssa on jäänyt vajaaksi.
– Tärkeinä on ymmärtää, mikä tämän asiakkaan elämäntilanne ja siihen johtaneet syyt ovat. Se edellyttää luottamuksellista suhdetta asiakkaaseen. Hänelle pitää osoittaa, että olet arvokas ja olen kiinnostunut sinun hyvinvoinnistasi.
Kun pohjatyö on tehty hyvin, vasta sitten voi tehdä palveluntarpeen selvityksen ja miettiä, mikä menetelmä tähän tilanteeseen sopii.
– Jos menetelmä toimi tai ei toiminut, pitää ymmärtää, miksi niin oli. Tarvittaessa pitää vaihtaa menetelmää. Niin kertyy ymmärrystä menetelmän toimivuudesta omassa työssä ja työyhteisössä.
Kuvastin ulkoistaa omaa ajattelua
Kuvastin on arjen sosiaalityössä kehitetty menetelmä, joka auttaa ulkoistamaan omaa ajattelua yksin tai tiimin avulla. Menetelmän loi THL:n lastensuojelun kehittämispäällikkö Laura Yliruka.
Kuvastin on helppo tapa peilata omaa ajattelua ja toimintaa asiakastyössä, hän kuvaa.
– Se on tarkoitettu vaativiin asiakastilanteisiin. Kuvastin auttaa saamaan etäisyyttä tilanteeseen.
Kuvastinta voi käyttää itsereflektointiin, tai tiimissä. Siinä on rakenne, jonka mukaan valittua tilannetta käydään läpi.
Rakenne takaa sen, että työntekijä saa tilaa ja aikaa kertoa asiasta. Esimerkiksi tiimissä menetelmä varaa selkeästi vuorot kysymyksille ja vastauksille. Niin keskustelu ei ryöpsähdä aiheen ohi, vaan se etenee kaavan mukaan.
Kuvastimessa käytetään lomakkeita. Niiden avulla työntekijä voi peilata omaa ajattelua ja työtapoja. Tilanteeseen voi palata lomakkeiden avulla myöhemmin.
Kuvastin-käsittelyn lopuksi tiimi antaa positiivista palautetta sille, kenen tilannetta käsiteltiin.
Tarkoitus on tehdä Kuvastin-käsittelystä psykologisesti turvallinen tilanne. Se ohjaa turvallisuutta rakentavaan keskusteluun tiimin kesken.
– Tärkeintä on, että työntekijä saa Kuvastimen kautta tukea itselleen, Laura Yliruka painottaa.
Sopii myös pienille aiheille
Kivikon lastensuojelu Helsingissä on kehittänyt Kuvastimeen kaksi lisäosaa. Asiakaspeili on tarkoitettu työskentelyyn asiakkaan kanssa.
Rakenteellista sosiaalityötä varten Kivikossa luotiin Huomiopeili. Se auttaa tiimiä tai työntekijää kirjaamaan ylös sosiaalista raportointia edellyttäviä asioita, joita työssä nousee esiin.
Malmin lastensuojelussa Helsingissä Kuvastinta on käytetty kolme vuotta. Osaaminen ja materiaalit tulivat työntekijän mukana Kivikon lastensuojelusta.
Kuvastin pidetään kerran kuussa, ja se kestää kaksi tuntia kerrallaan. Siinä ajassa käsitellään yhdessä 1–2 keissiä.
– Aluksi Kuvastinta käytettiin vuorotellen. Sitten aiheita alkoi löytyä luontevasti. Työntekijät tietävät, että Kuvastin on tulossa ja he haluavat nostaa sinne omia tapauksiaan, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Silja Remes.
Asian ei aina tarvitse olla elämää suurempi kysymys, hän kuvaa. Sinne voi tuoda pieniäkin aiheita, jotka joku haluaa jakaa tiimin kesken, hän sanoo.
Tilaa toisen puheelle
Malmilla kuvastin on auttanut kehittämään keskustelua.
– Me olemme puhelias tiimi. Harjoittelemme Kuvastimessa antamaan tilaa toisen puheelle. Vastuutyöntekijä saa rauhassa kertoa, eikä kukaan heitä väliin ratkaisuja tai linjauksia.
Tärkein anti on se, että tiimi pysähtyy rauhassa miettimään asioita, Remes sanoo. Siitä on tykätty.
Kuvastin on antanut paikan kertoa asioista, jotka ovat hankalia tai aiheuttavat riittämättömyyden tunnetta. Asian peilaaminen auttaa myös, kun asiakkaan tilanteeseen on vaikea saada otetta.
– Asioihin ei tarvitse löytää ratkaisuja. Ne voivat jäädä auki.
Lomakkeita Malmilla ei enää käytetä, Remes kertoo.
– Menetelmä on nyt tuttu, ja osaamme viedä sen läpi ilman lomakkeita.
Lue lisää: http://www.socca.fi/praksis/julkaisut_ja_materiaalit/kuvastin_menetelma
Jaana Laitinen
