– Perheiden tuki, nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuus, riittävät päihdepalvelut, ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen. Siinä kiireisimmät tehtävämme, luettelee Ulla Nord. Kuva: Veikko Somerpuro
Me-säätiössä ajatellaan suuresti. Visio on, ettei meillä ole enää vuonna 2050 syrjäytyneitä lapsia eikä nuoria.
Miksi tavoitella vähempää, sanoo Me-säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord. Lasten ja nuorten syrjäytyminen on yhteiskunnallinen ongelma, jota ei voi sivuuttaa.
– Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet turvalliseen kasvuun, keinot tavoitella unelmiaan ja saada hyvä elämä. Vastuu on yhteinen, eikä välittämistä voi ulkoistaa, sanoo Nord.
Ei siis ole meitä ja heitä, on vain me. Tähän ajatukseen tiivistyy Me-säätiön toiminta. Siitä tuli myös säätiön nimi, kun se perustettiin vuonna 2015. Me-säätiön taustalla rahoittajina ovat yksityishenkilöinä Supercell- ja Sumea-peliyritysten perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja.
– Sekä minä että säätiön taustahenkilöt uskomme, että tekemällä asioita rohkeasti toisin pystymme saavuttamaan tavoitteemme.
Tarjoammeko apua, josta nuori tai hänen perheensä hyötyy aidosti?
Me-säätiöstä sanotaan, ettei syrjäytyneeksi synnytä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen kansallisen syntymäkohortti 1987 ‑tutkimuksen pohjalta kuitenkin tiedetään, että lapsuuden elinolosuhteet ja vanhempien haavoittuva asema ovat riskitekijöitä lasten ja nuorten syrjäytymiskehitykselle ja syrjään jäämiselle aikuisuudessa.
Ulla Nord kertoo erään nuoren tarinan. Heidän tavatessaan nuori oli 21-vuotias, ja hänen perheensä oli tullut palveluiden piiriin nuoren ollessa 4‑vuotias. Nuorella oli ollut yli sata auttajaa. Silti hän 21-vuotiaana ajatteli, ettei hän ole koskaan tullut kohdatuksi eikä autetuksi.
Tarina on yksittäinen. Silti on kysyttävä, tarjoammeko palveluita toisensa perään varmistamatta, hyötyykö nuori tai hänen perheensä niistä.
– Meillä on ollut Juho Saaren johtamana tutkimushanke, jossa on tutkittu syrjäytyneitä kolmessa sukupolvessa. Tutkimukseen osallistuneet perheet sanovat, etteivät he kykene vastaanottamaan tarjolla olevaa apua. Esteenä on oma matala toimintakyky, sillä elämäntilanne on ollut jo vuosikausia huono, kertoo Nord.
Tilanne on tuttu lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille. Nord kertaa saamiaan viestejä sosiaalityöntekijöiltä. He sanovat, että pystyisivät saavuttamaan työllään parempia tuloksia, jos työn voisi suunnitella itsenäisemmin asiakkaan tarpeisiin vastaavaksi ja käytössä olisi osallistavan budjetoinnin työkalu. Nyt järjestelmä suuntaa työtä tiettyyn työskentelytapaan.
Vastuu lapsista ja nuorista on yhteinen, eikä välittämistä voi ulkoistaa.
– Työntekijällä saattaa olla suunnitelma, että perhettä pitäisi tavata useammin, jotta työskentelyssä päästäisiin alkuun. Harva hyötyy siitä, että tapaa työntekijän vain kerran kuukaudessa 45 minuuttia.
Tekemisen rauhaa
Ulla Nord on työskennellyt lasten, nuorten ja perheiden parissa 30 vuotta. Hänelle oli jo hyvin nuoresta selvää, että hän haluaa tehdä työtä ihmisten kanssa.
– Enkä vain tehdä, vaan minulla on ollut kova palo vaikuttaa asioihin ja kehittää, hän sanoo.
Me-säätiöön Nord tuli Helsingin Diakonissalaitokselta, jossa hän oli työskennellyt vuodesta 1997 lähtien. Etenkin hänet tunnetaan etsivän nuorisotyön Vamoksen työmuotojen kehittäjänä.
Nord on taustakoulutukseltaan toimintaterapeutti ja koskettavimmalta titteliltään Vamos-mama. Nimitys juontaa Nordin tapaan toimia nuorten kanssa.
– Vamoksessa oli yksinäisiä nuoria, jotka olivat jääneet vaille hoivaa ja huolenpitoa. Vuorovaikutussuhteeni heihin oli lämmin ja läheinen.
Vamosta kehitettiin periaattein, jotka ovat olleet Nordille aina tärkeitä. Kuullaan nuorta ja toimitaan hänen sanottamiensa tarpeiden pohjalta. Palvelukokonaisuuksia ja yhteistyöverkostoja rakennettiin sellaisiksi, että ne oikeasti hyödyttivät nuoria. Näitä ajatuksia hän vei myös Me-säätiöön.
Hankemaailmassa pitkään työskennelleelle Nordille Me-säätiön rahoituksen pysyvyys toi tekemisen rauhaa.
– Aloittaessani ajattelin, että tilanne on nyt ihanteellinen. Pysyvän rahoituksen turvin voisimme kehittää välineitä, joilla oikeasti voidaan poistaa syrjäytymistä.
Vamos-työssä ollessaan hän koki jatkuvaa tuskaa siitä, että hyvistä tuloksista huolimatta Vamoksella oli rahoitus vain vuodeksi kerrallaan.
– Tämä toi työhön ja palveluita käyttävien nuorten elämään varjon. Mietin koko ajan, voidaanko työtä jatkaa seuraavana vuonna vai pitääkö ihmiset irtisanoa, ajaa toiminnat alas ja jättää haavoittuvassa asemassa olevat nuoret ilman tukea.
Uusia Me-taloja perusteilla
Noin 5–6 miljoonan vuosibudjetin turvin Me-säätiö tukee erilaisia hankkeita rahallisesti ja myöntää apurahoja. Perinteisistä säätiöistä poiketen se tekee myös itse. Kaikkein toimivammaksi konseptiksi on osoittautunut Me-talot, joita on tällä hetkellä kuusi ja seitsemäs on perusteilla Helsingin Mellunmäkeen.
– Me-talo on asuinalueen keskus ja alueen asukkaiden käytössä. Eri toimijoiden kanssa tuotetaan alueelle niitä asioita, joita ihmiset itse kokevat tarvitsevansa. Kaikki palvelut ovat käyttäjille maksuttomia, kertoo Nord.
Me-taloja on aloitettu lähiöissä, joissa on huono-osaisuutta, palveluita on viety pois, harrastusmahdollisuudet ovat olemattomat, ihmiset kokevat yksinäisyyttä, juurettomuutta, tukevien verkostojen niukkuutta.
Me-taloista saadut kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Näin on ollut Turun Pansiossa, jossa asukkaat äänestivät kaupunginosaäänestyksessä alueen yhdeksi parhaimmista.
Me-talo on asuinalueen keskus ja alueen asukkaiden käytössä.
Asia voi tuntua pieneltä, mutta ihmisille on tärkeää, että he voivat olla ylpeitä asuinalueestaan, eikä se määritä heidän mahdollisuuksiaan.
Tampereen Multisillassa Me-talon ansiosta lasten osallistuminen harrastustoimintaan on kasvanut merkittävästi.
– Myönteinen seuraus on nähty myös alueen K‑kaupassa. Kauppiaan mukaan heillä ei enää ole näpistelyitä, kun aikaisemmin ne olivat jatkuva ongelma.
Nyt perusteilla oleva Mellunmäen Me-talo toimii hieman eri tavoin kuin muut Me-talot. Se on suunnattu alle 12-vuotiaille ja heidän vanhemmilleen. Työskentelyn piiriin kutsutaan etenkin raskaana olevat äidit. Painopiste on ehkäisevässä ja varhaisessa tuessa.
– Mellunmäen talossa on edelleen avointa toimintaa, mutta meillä on ohjelmakokonaisuuksia, joissa muun muassa pyritään vahvistamaan lasten koulumyönteisyyttä sekä tietoja ja taitoja, jotta koulumenestys paranisi. Taustalla meillä on THL:n kohorttidatan tieto, jonka mukaan yksi keskeinen syrjäytymisen riskitekijä on alle 7 keskiarvo.
Tehdään rohkeasti
Vuoteen 2050 on aikaa, mutta muutokseen on ryhdyttävä nyt. Pala kerrallaan, mutta rohkeasti ja kunnianhimoisesti, kuten Me-säätiössä ajatellaan.
– Miksi emme esimerkiksi ryhdy kokeiluun, jossa tarjotaan kaikki mahdollinen tuki niille perheille, jotka ovat suurimmassa riskissä. Useimmissa kunnissa on hyvin tiedossa, keitä nämä perheet ovat, sanoo Ulla Nord.
Tätä ajatellen keväällä 2019 Me-säätiö oli mukana rakentamassa Arki ensin ‑ohjelmaa.
– Halusimme pilotoida ja rakentaa mitattavan asetelman, jossa muutamissa kunnissa tuottaisimme tietyille perheille palvelut toisin, jotta saisimme selville, millaisia tuloksia silloin saavutetaan.
Pilottia esitettiin Antti Rinteen hallitusohjelmaan, mutta se ei toteutunut.
