Esa Iivonen iloitsee, että Suomeen on saatu ensimmäinen kansallinen lapsistrategia, jonka puutteesta YK:n Lapsen oikeuksien komitea on Suomea huomauttanut. Kuva: Veikko Somerpuro.
Lapsen oikeuksien edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Suomen ensimmäistä lapsistrategiaa kätilöimässä ollut Esa Iivonen tekee työtään oikeustieteilijän täsmällisyydellä, pykälä kerrallaan.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen on monelle tuttu näky televisiosta ja lehtien palstoilta. Hän kommentoi lasten ja perheiden asioita selkeästi, ja perustellusti. Puheessa toistuvat usein perus- ja ihmisoikeudet, ja hän puolustaa tinkimättömästi kaikkein heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten oikeuksia.
Iivonen on lapsi- ja perhepoliittisen vaikuttamistyön ammattilainen. Hän on mukana ministeriöiden asiantuntijaryhmissä, kirjoittaa lausuntoja hallituksen lakiehdotuksiin, ja on säännöllisesti kuultavana eduskunnan valiokunnissa.
Hän pitää yhteyttä päättäjiin, kampanjoi yhdessä muiden järjestöjen kanssa, kirjoittaa mielipide- ja asiantuntijakirjoituksia sekä ottaa aktiivisesti kantaa asioihin sosiaalisessa mediassa. Hän myös kouluttaa asiantuntijoita ja päättäjiä.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä valmistunut Iivonen uskoo, että lainsäädännön avulla on mahdollista rakentaa kaikille ihmisille oikeudenmukaisempaa maailmaa.
– Minulle oikeustiede on maailmanparantamisen väline, hän sanoo.
Keskimäärin hyvin ei riitä.
Erityisen suuri lainsäädännön merkitys on sosiaalipalveluissa ja sosiaalihuollossa, Iivonen muistuttaa.
– Sosiaalihuollossa on esimerkiksi paljon itsemääräämisoikeuteen liittyviä rajoituksia, jotka edellyttävät tarkkaa lainsäädäntöä.
Perus- ja ihmisoikeudet muodostavat Iivosen mukaan perustan millä lasten, nuorten ja perheiden oikeuksia ja hyvinvointia turvataan. Vaikka Iivonen pitää tutkimusta tärkeänä tietopohjana päätöksenteossa, ei sitä hänen mielestään voi jättää pelkän tutkimustiedon varaan.
– Keskeiset perus- ja ihmisoikeusperiaatteet, syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus, tuovat yhdessä sosiaalisten ja sivistyksellisten perus- ja ihmisoikeuksien kanssa poliittisista suhdanteista riippumattoman ja pitkäjänteisen velvoitteen turvata heikoimmassa asemassa olevien ryhmien oikeuksia. Tutkimusresurssien suuntautumisessa on kyse myös vallankäytöstä eikä esimerkiksi päihde- tai mielenterveyskuntoutujiin kohdistu samanlaisia tutkimusintressejä kuin somaattisista sairauksista kärsiviin.
Silmiä ei voi ummistaa
Iivoselle keskimäärin hyvin ei riitä.
– Tällä tarkoitan sitä, että julkisuudessa puhutaan usein, että valtaosa lapsista ja perheistä voi hyvin. Me emme voi ummistaa silmiämme siltä 15 prosentilta, jolla on ongelmia.
Erityistä huomiota Iivosen mielestä pitäisi kiinnittää kiusaamiseen, mielenterveysongelmiin sekä lapsiin, joilla on neuropsykiatrisia erityispiirteitä. Hän on huolissaan yksinhuoltajien asemasta, lapsiperheköyhyydestä sekä syyllistävästä vanhemmuuspuheesta.
– Ensisijainen vastuu on aina vanhemmilla. Mutta pidän vaarallisena sellaista poliittista retoriikkaa, jossa ajatellaan, että näistä asioista ei tarvitse huolehtia, koska ne kuuluvat perheille. Syrjäytyminen tai eriarvoisuus on aina yhteiskunnallinen prosessi, joka johtuu siitä, että jotain on jätetty tekemättä tai tehty väärin.
Ongelmia aiheuttaa myös palvelujärjestelmän järjestelmälähtöisyys ja resurssien puute.
– Meidän mielenterveysjärjestelmämme ei toimi perustasolla ollenkaan. Koulukuraattoreita on liian vähän. Opiskeluhuoltoon ja lastensuojeluun tarvittaisiin ehdottomasti henkilöstömitoitukset, Iivonen luettelee.
Ihmisoikeudet eivät toteudu itsekseen.
Monet ongelmista ovat jatkuneet jo pitkään. Tästä huolimatta lapsiasioita on vaikeaa saada politiikan keskiöön. Iivosen mukaan kyse on siitä, että suomalaista politiikkaa tehdään hyvin talouspolitiikkakeskeisesti.
– Politiikka on myös hyvin lyhytjänteistä. Lasten asioihin tehtyjen päätösten vaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä.
Iivosen mielestä poliittisten päättäjien keskuudessa eletään myös helposti hyväosaisuuden kuplassa, ja ajatellaan, että lasten ja perheiden asiat ovat kunnossa.
Kaikki puolueet sitoutuneet
Hetkeksi lapsiasiat saatiin politiikan keskiöön helmikuussa, kun Suomen ensimmäinen kansallinen lapsistrategia julkaistiin. Se on tarkoitettu laittamaan toimeen YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet.
Iivosella on ollut strategian syntymisessä iso rooli. Hän oli yhdessä Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntijan Kirsi Pollarin kanssa tekemässä lapsi- ja perhejärjestöjen aloitetta lapsistrategian laatimiseksi vuonna 2017. Järjestöjen yhteinen vaikuttamistyö nosti lapsistrategian Juha Sipilän hallituksen vuoden 2018 kehysriiheen ja Antti Rinteen hallitusohjelman kirjauksiin. Myös lapsiasiavaltuutettu edisti asiaa.
– Olen ollut mukana myös strategian pohjatyötä vuosina 2018–2019 tehneessä ryhmässä sekä strategian valmistelleen, Sanna Marinin hallituksen asettaman parlamentaarisen komitean sihteeristössä, Iivonen kertoo.
Iivonen on myös kirjoittanut Pollarin kanssa selvityksen strategian oikeudellisesta perustasta.
– Lapsistrategia on tärkeä, koska sen avulla on mahdollista tehdä pitkäjänteistä, hallituskausien ylimenevää lapsipolitiikkaa. Uskon, että esimerkiksi Sipilän hallituksen aikaiset varhaiskasvatuslakiin tehdyt heikennykset olisi pystytty estämään, jos meillä olisi silloin ollut vahvasti oikeusperustainen näkökulma lapsipolitiikkaan.
Strategiaan ovat sitoutuneet kaikki eduskuntapuolueet.
– Pidän sitä hyvin merkittävänä, koska kaikkien puolueiden näkemykset lapsi- ja perhepolitiikasta eroavat merkittävästi.
Ihmisoikeuksia toteutettava aktiivisesti
Pelkkä lainsäädäntö, ihmisoikeussopimus tai strategia ei kuitenkaan riitä, muistuttaa Iivonen.
– Ihmisoikeudet eivät toteudu itsekseen. Niitä pitää toteuttaa aktiivisesti ja tavoitteellisesti joka päivä.
Lapsistrategian kohdalla se tarkoittaa, että jokainen hallitus tekee oman toimeenpanosuunnitelmansa. Lapsistrategian tulee myös olla neuvottelupöydässä silloin kun hallitusohjelmaa kirjoitetaan.
Yksi keskeisimmistä periaatteista lapsistrategiassa on lapsivaikutusten arviointi. Vuosi sitten koronapandemian puhjetessa lapsivaikutusten arviointeja ei Iivosen mukaan ehditty tehdä. Iivonen johti viime vuonna sosiaali- ja terveysministeriön asettamaa työryhmää, joka selvitti epidemian vaikutuksia lapsiin ja nuoriin.
Lapsiasioita on vaikea saada politiikan keskiöön.
Epidemian pitkittyessä pitää Iivosen mielestä kaikkien koronaan liittyvien rajoitustoimien suhteellisuutta ja välttämättömyyttä arvioida todella kriittisesti erityisesti lasten ja nuorten osalta.
– Koronakriisin suuret sosiaaliset vaikutukset lapsiin ja nuoriin saatetaan sivuuttaa. Olen huolissani, ymmärretäänkö sosiaalisten vaikutusten pitkäaikaisuus ja vakavuus ihan riittävällä tavalla. Pidän riskinä, että eriarvoistuminen vahvistuu koronan myötä, hän pohtii.
Vaikutukset voivat ulottua jopa seuraaviin sukupolviin saakka. Talouskriisit, joka koronakin on, heikentävät eniten nuorten aikuisten asemaa työmarkkinoilla ja tulonjaossa.
– Se vaikuttaa myös perheenperustamisen mahdollisuuksiin. Heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien lapsilukutoiveet ovat tutkitusti pienempiä kuin paremmassa asemassa olevien. Näin lasten saaminen eriarvoistuu työmarkkina-aseman perusteella.
Kaikkia ihmisiä kohdeltava hyvin
Oikeudenmukaisuuden tavoittelu ja eriarvoisuuden vähentäminen on Iivoselle sydämen asia. Hän suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja kutsuu sitä kutsumustyöksi.
– Minulle on ollut hyvin nuoresta pitäen tärkeää, että kaikkia ihmisiä kohdellaan hyvin. Ja, että kaikki ihmiset löytäisivät oman paikkansa yhteiskunnassa. Ehkä se on jotain sisäsyntyistä empatiaa, hän pohtii.
Iivonen näkee eriarvoisuuden vähentämisen niin tärkeäksi asiaksi, että jätti aikoinaan hallitusneuvoksen viran sosiaali- ja terveysministeriössä ja siirtyi takaisin Mannerheimin Lastensuojeluliittoon, kun olisi joutunut valmistelemaan leikkauksia lapsilisiin.
– Minulle tuli siitä hirveä omantunnon ristiriita. Tunsin itseni papiksi, joka joutuu todistamaan, että Jumalaa ei ole.
Yhdenvertaisuuden toteuttaminen on Iivoselle tärkeää myös hänen omissa työtavoissaan. Kun kansanedustajille lähtee sähköpostia, pitää hän huolen, että samat materiaalit lähetetään kaikille samanaikaisesti, ja että kaikkien puolueiden edustajia kohdellaan yhdenvertaisesti.
Vaikka asiat etenevät hitaasti ja takapakkeja väistämättä syntyy, ei Iivonen myönnä turhautuvansa.
– Totta kai välillä tulee pettymyksiä. Mutta olen aika pragmaattinen ihminen. Nämä ovat pitkän aikavälin asioita. Tämä on maraton, ei pikajuoksu.
Hän iloitsee monista saavutuksista, joita matkan varrella riittää. Lapsen oikeuksien näkökulma on yhteiskunnassa selkeästi vahvistunut.
– Hyvä esimerkki siitä on, että kun kierrän luennoimassa lapsivaikutusten arvioinnista, on monessa kunnassa usein paikalla koko kunnanvaltuusto.
Samalla periksiantamattomuudella kuin Iivonen puolustaa lapsen oikeuksia, suhtautuu hän lempiharrastukseensa luonnossa liikkumiseen yhdessä perheensä kanssa. Suomen 40 kansallispuistosta on käymättä enää yksi, Perämeren kansallispuisto.
– Tänä vuonna tulee myös yksi uusi käyntikohde, kun Sallatunturin kansallispuisto avataan, hän iloitsee.
Kaikkien lasten Suomi
Kansallisen lapsistrategian tavoitteena on luoda lapsi- ja perhemyönteinen Suomi, jossa lapsen oikeudet ja asema vakiinnutetaan, lapset otetaan huomioon kaikessa toiminnassa ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeudet turvataan. Strategian taustalla on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen neljä yleisperiaatetta: syrjimättömyys, lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen ja lapsen osallisuus. www.lapsistrategia.fi
