Sosiaalityö ammattina on syntynyt vahvistamaan puolustuskyvyttömien, haavoittuvien ja syrjittyjen ihmisten asemaa sekä edistämään heidän osallisuuttaan ja vaikutusmahdollisuuksia.
Pitkä antaa perspektiiviä. Sosiaalialan kokemuksiini osuu kolme suurta talouden murroskohtaa.
1970-luvulla maailmanlaajuinen öljykriisi kuritti myös Suomen taloutta. Suomalainen sosiaalihuolto oli tuolloin toisenlainen kuin nyt, mutta vaikeuksien yli päästiin.
1980-luku olikin sosiaalihuollon ja sosiaalityön suurten uudistusten aikaa.
1990-luvulla Neuvostoliiton romahdus vei Suomelta merkittävän vientimarkkinan ja Suomen omat talousvirheet pahensivat tilannetta. Sosiaalihuoltoon muutos näkyi lamana, korkeana työttömyytenä ja konkursseina. Monet joutuivat tosi tiukoille ja toimeentulotukimenot kasvoivat ennätyksiin.
Päästiin kuitenkin veden pinnalle muun muassa Nokian tuomien verotulojen avittamana. Kun yrityksen tuuli kääntyi, valtio joutui etsimään uusia tulolähteitä.
2000-luvun alkukymmenellä julkinen sektori ja sosiaalihuolto sen mukana koki taas nälkäkuurin. Tänään emme tiedä, minkälaisia talouden käänteitä Ukrainan sota ja muut kansainväliset jännitteet saavat aikaan. Sen kuitenkin tiedämme, että tulevaisuuden sosiaalityö tulee toimimaan globaalien riippuvuuksien arvaamattomassa maailmassa.
Sosiaalityö ammattina on syntynyt vahvistamaan puolustuskyvyttömien, haavoittuvien ja syrjittyjen ihmisten asemaa sekä edistämään heidän osallisuuttaan ja vaikutusmahdollisuuksia.
Pelkkään tilanteen valitteluun emme eettisistä syistä voi tyytyä.
Sen takia Suomessa on lainsäädännöllä turvattu oikeus etuuksiin ja palveluihin. Miten ammatin mission toteuttaminen on mahdollista, jos toiminnan taloudellinen pohja heikkenee ja horjuu? Miten tulisi varautua arvaamattomaan tulevaisuuteen?
Ei minulla ole vastauksia näihin vaikeisiin kysymyksiin. Niiden pohtiminen on kuitenkin ammattikunnalle tärkeätä nyt, koska mahdollisten kriisien tullessa ei harkinta-aikaa ole.
Eettisistä syistä emme myöskään voi tyytyä pelkkään tilanteen valitteluun, sillä yhteiskuntien kriiseissä heikoimmassa asemassa olevat yleensä kärsivät eniten.
Jos taloudellinen pohja horjuu, on etsittävä pysyvämpiä voimavaroja. Sosiaalityön historiasta niin meiltä kuin muualta löytyy esimerkkejä, joissa ammattilaisten ja yhteisöjen kumppanuus, vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja ennakkoluulottomat yhteistyöakselit erilaisten toimijoiden välillä ovat synnyttäneet runsaasti sellaista ihmisten ja ihmissuhteiden voimaa, jota jäykästi sektoroituneen järjestelmän on vaikea omalla logiikallaan tuottaa.
Tulevaisuuden voimavarojen uudet suunnat ovat haaste myös sosiaalialan koulutuksille.
