Maahanmuuttajien lapset saavat kantasuomalaisten lapsia useammin ADHD-diagnoosin

Lastenpsykiatrian tohtori Venla Lehti Turun yliopistosta vertasi rekisterien perusteella lapsia, joilla oli ADHD-diagnoosi lapsiin, joilla diagnoosia ei ollut. Tulos oli hätkähdyttävä: maahanmuuttajien lapset olivat saaneet viisi kertaa useammin diagnoosin kuin kantasuomalaisten lapset.

Onko kyse todellisesta ilmiöstä? Onko diagnoosit annettu oikein, Venla Lehti kysyy. Ja vastaa: se on mahdollista.

Diagnoosin saaneita maahanmuuttajataustaisia lapsia jaoteltiin myös maittain. Lapsilla, joiden isä tuli mistä tahansa maasta Suomen ulkopuolelta, oli useammin diagnoosi kuin suomalaisten isien lapsilla. Samoin kävi, mikäli äiti tuli Afrikasta, Lähi-idästä tai Venäjältä. Kaikkein suurin todennäköisyys diagnoosiin oli lapsilla, joiden sekä isät että äidit olivat kotoisin alhaisen elintason maista.

− Tämä voi viitata johonkin ympäristöön liittyvään biologiseen tai sosiaaliseen riskitekijään, joka on yleisempi näissä maissa kuin meillä. Yhtenä tekijänä on esitetty D‑vitamiinin puutetta, Lehti sanoo.

− Mutta kyse voi olla myös virheellisesti annetuista diagnooseista. Lapsen levottomuus ja keskittymisvaikeudet saattavat johtua muista syistä, mutta terveydenhuollossa ne tulkitaan ADHD:ksi.

Lehti toivoo aiheesta keskustelua, sillä maahanmuuttajataustaisten lasten terveyteen liittyvät kysymykset ovat aika uusi asia maassamme. On tärkeä pohtia, onko palvelujärjestelmämme ajan tasalla? Pitäisikö ADHD-kriteereiden tulkintaa ja arvioinnissa käytettäviä menetelmiä miettiä uudelleen vieraasta kulttuurista tulevien lasten kohdalla.

− Myös päiväkodin olisi hyvä olla tietoinen näistä kysymyksistä, Lehti sanoo.

Erilainen käsitys normaalista

ADHD:ta on tutkittu ja diagnosoitu eniten länsimaissa, mutta Lehden mukaan ihan tuntematon se ei ole muuallakaan.

− Yleinen käsitys on, että sitä ilmenee kaikkialla. Tästä huolimatta ei ole itsestään selvää, pätevätkö samanlaiset kriteerit diagnoosin tekemiseksi erilaisissa ympäristöissä, Lehti muistuttaa.

Myös käsitys normaalista ja poikkeavasta eroaa eri kulttuureissa.

Tärkeä kysymys on, miten vieraasta kulttuurista Suomeen tulleet vanhemmat ovat kertoneet täkäläiselle terveydenhoidon henkilökunnalle lapsensa ongelmista, esimerkiksi poikkeavasta levottomuudesta. Kielivaikeuksilla on varmasti ollut myös vaikutuksensa vastaanottotilanteissa.

Vanhemmat saattavat ymmärtää oirekyselyt eri tavalla kuin ammattilaiset ja vanhempien vastaustyyli voi poiketa siitä, mihin me olemme Suomessa tottuneet.

− On mahdollista, että jos lapsi on käyttäytynyt poikkeavasti, käytös on luokiteltu ADHD:ksi tutkimatta perheen kokonaistilannetta riittävän perusteellisesti, Lehti sanoo.

Paine heijastuu lapseen

Varsinkin pakolaistaustaisella perheellä voi olla takanaan raskaita kokemuksia, jotka vaikuttavat vielä vuosien päästä. Joitakin vanhempia on jopa kidutettu. Aikuisilla saattaa olla myös kova huoli entiseen kotimaahan jääneistä sukulaisistaan.

Monilla arki on kuormittavaa toimeentulovaikeuksien tai uuteen maahan sopeutumisen vuoksi.

− Nämä heijastuvat aina aikuisesta lapseen. Jos lapsen paha olo tai vaikeudet määritellään ADHD:ksi ja ratkaisuksi tarjotaan esimerkiksi lääkehoitoa, perhe voi jäädä ilman sitä apua, mitä se oikeasti tarvitsisi elämäntilanteeseensa.

Pelottelematta paras

Jos päiväkotiin tulevalla maahanmuuttajataustaisella lapsella on ADHD-diagnoosi, Lehti neuvoo huomioimaan lasta avoimin mielin. Kannattaa hankkiutua yhteistyöhön perheen ja hoidosta vastaavan tahon kanssa.

ADHD-lapsi tarvitsee tavallista enemmän ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta arjessa niin kotona kuin päiväkodissa.

Mielenterveyteen liittyvät kysymykset herättävät vanhemmissa aina levottomuutta. Maahanmuuttajaperheissä leimautumisenpelko voi olla tavallistakin suurempaa.

− Pelkoa ei ole hyvä ruokkia turhalla huolella eikä lasta saa määritellä ongelmatapaukseksi. Häntä on hoidettava leimaamatta. Niin ADHD-diagnoosin saaneilla kuin muillakin lapsilla on omat vahvuutensa, joihin kannattaa päiväkodissa kiinnittää huomiota, Lehti tähdentää.

Jos päiväkodissa herää huolta maahanmuuttajalapsen ylivilkkaudesta tai keskittymisvaikeuksista, kannattaa asia ottaa puheeksi perheen kanssa. On hyödyllistä kuulla vanhempien näkemyksiä lapsen käytöksestä eri ympäristöissä ja yrittää saada käsitys perheen elämäntilanteesta. Levottomuuden takana voi olla ADHD:n sijaan tai sen lisäksi muita tekijöitä, jotka aiheuttavat lapsessa tietynlaista käytöstä.

− Toisaalta tutkimuksiin ohjaamista ei kannata lykätä, jos ne koetaan tarpeellisiksi. Mitä aikaisemmin lapsi pääsee tuen piiriin, sitä paremmin häntä voidaan auttaa.

Osa isoa tutkimusta

Maahanmuuttajataustaisten lasten ADHD-tutkimus on osa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimuksia, joissa selvitetään eri neuropsykiatristen häiriöiden varhaisia riskitekijöitä.

ADHD-diagnoosit selvitettiin rekistereistä, mikä tarkoittaa, ettei lasten sairauskertomuksia luettu eikä lapsia tavattu kasvotusten. Joitakin vuosia sitten tehdyn autismitutkimuksen tulos oli samansuuntainen ADHD-tutkimuksen kanssa: autismia oli enemmän maahanmuuttajien lapsilla kuin kantaväestön lapsilla.

Mahdollisiksi syiksi arvellaan samoja kuin ADHD:n kohdalla: geneettisiä tekijöitä, ympäristötekijöitä tai palvelujärjestelmään liittyviä syitä.

− Toisaalta autismin osa-aluetta Aspergerin oireyhtymää maahanmuuttajien lapsilla on vähemmän kuin kantasuomalaisten lapsilla, tutkija Venla Lehti Turun yliopistosta sanoo.

Avoimeksi kysymykseksi jää, eikö heillä ole Aspergerin oireyhtymää vai jääkö se syystä tai toisesta tunnistamatta.

Marianna Laiho