− Kun rohkeasti uskaltaa kokeilla uusia asioita, kantaa se elämässä pitkälle, uskotaan luovassa päiväkoti Illusiassa. Kuva: Veikko Somerpuro
Ilmaisupainotteisessa päiväkodissa henkilökuntakin rohkaistuu taiteilemaan mukavuusalueensa ulkopuolella.
Vantaalaisessa päiväkoti Illusiassa ruokailu on päättynyt. On aika ryhtyä iltapäivän toimiin. Lapset pohtivat piirissä, mihin haluavat ryhtyä ja hakeutuvat sitten oman inspiraationsa mukaiseen toimintaan.
Muutama tyttö ryhtyy maalaamaan. He hakevat essut, vesivärit ja muut tarvikkeet ja asettautuvat lattialle isojen papereiden äärelle. Kohta oivalletaan kuitenkin hauskemmaksi maalata käsiä, ja lopulta pienoismaalauksia syntyy paperisiin käsipyyhkeisiin.
Joku on joskus kysynyt lastentarhanopettaja Sini Kestilältä, tehdäänkö Illusiassa kaikista lapsista näyttelijöitä tai taidemaalareita.
− Ei suinkaan. Huippujen sparraus ei ole tässä se idea, Sini Kestilä sanoo.
Joissakin ilmaisupainotteisuus on herättänyt mielikuvan rajattomasta hippiliihottelusta. Lastenhoitaja Krista Puromäki-Kurkelalta on arveltu, ettei teillä Illusiassa varmaankaan ole mitään sääntöjä, kun ”siellä vain koko ajan ilmaistaan”.
− Rajat ovat Illusiassa kuitenkin ihan tavallisen tiukat, mutta raamien sisällä pyrimme antamaan lapsille mahdollisimman paljon tilaa osallistua ja vaikuttaa oman päivänsä sisältöön, Puromäki-Kurkela sanoo.
Seinät ovat Illusiassa täynnä vaihtuvaa taidetta.
− Uusissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa mainitaan lasten osallisuus ja vaikuttaminen. Sitä me olemme toteuttaneet jo pitkään.
Luovuus ei ehkä näy aivan heti päällepäin Illusian tiloissa, jotka sijaitsevat aivan tavallisen koivukyläläisen 1970-luvun kerrostalon katutasossa. Pintaa raaputtamalla paikan salaisuudet alkavat selvitä. Esimerkiksi luomiseen tarvittavat tarvikkeet ovat hyllyissä lasten helposti saatavissa.
Yksi pikkuhuone on lasten oma ”salahuone”, jossa kaksi–kolme lasta voi kerrallaan tehdä omia juttujaan omassa rauhassaan. Tämä huone on toiminut niin avaruutena kuin omien videoiden kuvauspaikkanakin. Illusian piharakennuksesta löytyvät jopa ateljeehuone ja nikkarointiverstas höyläpenkkeineen. Siellä on hyllyssä tiedeviikon jäljiltä jännittävä tippukiviluolan rekonstruktio. Itse tehty, totta kai. Seinät ovat Illusiassa täynnä vaihtuvaa taidetta.
Kierrätystä Suomen juhlavuotena
Maalarityttöjen jatkaessa kuvataiteellisia retkiään, joukko muita lapsia istuu pöydän ääressä ja muistelee retkeään läheisen Citymarketin pullonpalautusautomaatille. Kyseessä on lastenhoitaja Susa Rukakosken johdolla syntynyt, kierrätysteemaan nivoutunut projekti.
Ensin katsotaan muistin virkistämiseksi tukku kuvia retkeltä: tuossa on se palautusautomaatti, jonne myymäläpäällikkö Juhan tarjoamia pulloja ja tölkkejä sai työntää. Tuossa hihna, jota pitkin ne kulkivat. Tuossa se takahuoneen tölkkejä litistävä robotti.
− Mitä materiaalia ne pullot ja tölkit mahtoivat olla, Rukakoski kysyy.
Pahvia, joku arvelee. Pian mieleen muistuu, että muovia ja lasiahan ne pullot olivat. Entä tölkit? Alumiini-sanaa kukaan ei muista, vaikka metalli tulikin mieleen. Rukakoski pyytää lapsia piirtämään pareittain kuvia siitä, mitä käynnillä nähtiin ja koettiin.
− Näillä me osallistumme Vantaan Energian piirustuskilpailuun. Saatamme voittaa palkinnoksi roska-auton käymään pihalla ja sen esittelyn, Rukakoski kertoo ryhmälle.
Tutkimme lasten kanssa, mitä tavaroita Suomessa oli sata vuotta sitten.
Kierrätys ja ekologinen ajattelu ovat Rukakosken sydäntä lähellä. Paikallinen kierrätyskeskus on tuttu retkikohde ja tulevat äitienpäivälahjatkin tullaan tekemään kierrätysmateriaaleista. Myös Suomen 100-vuotisjuhlaa käsitellään Illusiassa hieman kierrätyksenkin kautta.
− Tutkimme lasten kanssa, mitä tavaroita Suomessa sata vuotta sitten oli, mitä tänä päivänä on ja mistä nykytavaroista olisi ollut sata vuotta sitten hyötyä. Kierrätämme myös aineetonta kulttuuria: vuoden aikana tutustumme ja laulamme vanhojen aikojen suosikkilauluja.
Mitä ilmaisutaidot antavat?
Ilmaisullisuus on Illusiassa vahvasti läsnä. Mutta mitä se ilmaisu sitten lopulta oikein on? Kyse ei ole vain siitä, että tehdään paljon kuvataidetta, draamaa, musiikkia, valokuvausta ja harrastetaan kädentaitoja. Ne ovat välineitä, joista saa jotain muutakin irti elämäänsä.
− Minulle ilmaisutaidot tarkoittavat kokoelmaa välineitä, joilla voi tuoda itsensä esiin ja tutkia itseään ja ympäröivän maailman ilmiöitä, Sini Kestilä miettii.
− Pyrimme tarjoamaan lapsille mahdollisuuksia kokeilla erilaisia ilmaisun tapoja ja löytää niistä sellaisia, joissa itse kukin viihtyy, Krista Puromäki-Kurkela sanoo.
Omimman alueen lisäksi Illusiassa rohkaistaan lapsia kokeilemaan hankalilta tuntuvia luomisen alueita turvallisesti, kaksikko huomauttaa.
– Jos löytää rohkeutta kokeilla uusia asioita, se kantaa elämässä pitkälle, Kestilä uskoo.
− Kun sinulla on rohkeutta ilmaista itseäsi, tutustut itseesi paremmin ja uskallat sanoa oman mielipiteesi. Ylipäätään uskot omaan arvoosi. Että minäkin olen tärkeä, minun mielipiteelläni on väliä ja olen osallinen maailman asioihin, Kestilä pohtii.
Illusiassa mukavuusalueensa ulkopuolelle menevät myös opettajat. Kestilä toteaa olevansa hätää kärsimässä aina, kun joutuu kuvataiteiden pariin.
− En osaa piirtää tikku-ukkoakaan. Kehollinen ja draamallinen ilmaisu ovat minun juttuni, Kestilä naurahtaa.
Meillä on onnistuttu luomaan kokeiluun rohkaiseva ja luottavainen ilmapiiri.
− En silti tietenkään lasten edessä voivottele kyvyttömyyttäni, vaan annan mennä. Tuollaisen kynnyksen ylittäminen on muuten yllättävän palkitsevaa, Kestilä vinkkaa.
Suvereeneja ihmenaisia ilmaisupainotteisen päiväkodin opettajien ei siis tarvitse olla. Ainoastaan rohkeita, mikä on suuri ansio missä tahansa. Puromäki-Kurkela paljastaa omaksi Akilleen kantapääkseen musiikin. Silti hän on tehnyt kokonaisen syksyn lasten kanssa omia soittimia, musisoinut ja laulanut.
− Sitä uskaltaa heittäytyä, kun tietää etteivät toiset arvota sinua lopputuloksesta. Meillä on onnistuttu luomaan kokeiluun rohkaiseva ja luottavainen ilmapiiri niin aikuisille kuin lapsillekin. Olen myös varma, että vain itsensä likoon laittamalla, omalla esimerkillään voi saada lapsetkin tempautumaan mukaan, Puromäki-Kurkela sanoo.
”Tehtävämme on kulkea rinnalla”
Rohkaiseva ilmapiiri kumpuaa henkilökunnan yhtenevästä ajatusmaailmasta ja lapsikäsityksestä, kaksikko näkee.
− Matkalle lähteminen on ilmaisussa tärkeintä, ei lopputulos. Tekemisen, uskaltamisen ja oppimisen riemu, Kestilä sanoo.
− Lapsi on ihanan innokas oppimaan ja opiskelemaan kaikkea ajattelematta sitä opiskeluna. He lähtevät mukaan tunteella ja kaikilla taidoillaan, Puromäki-Kurkela sanoo.
−Meidän tehtävämme aikuisina on kulkea rinnalla, ihmetellä ja tutkia asioita yhdessä. Auttaa oivaltamaan ja oppimaan ja iloita siitä. Unohtamatta tietenkään sitä, että työssämme on keskeistä opettaa myös tavallisia arjentaitoja, itsestä huolta pitämistä ja tunnetaitoja, Kestilä sanoo.
Keitä ilmaisupainotteisuus vaihtoehtona sitten houkuttaa? Millä perusteella vanhemmat valitsevat Illusian? Ilmaisutaitojen painottuminen vetää jonkin verran lapsia eri puolilta Vantaata ja hieman pitemmältäkin, mutta osa vanhemmista on hakenut paikkaa siksi, että se on lähellä kotia.
− Ilmaisupainotteisuus vetää puoleensa jonkin verran, mutta kuten varmasti kaikkialla, sijainnin lisäksi puskaradio on meilläkin aika iso hakukriteeri. Moni kertoo hakeneensa Illusiaan tuttavien suositusten perusteella, Puromäki-Kurkela sanoo.
Entä rajautuuko yksityisen palvelun asiakkaiksi kenties kovinkin elitistä tai rahakasta porukkaa?
− Mehän emme tiedä lastemme perheiden taloudellisesta taustasta mitään. Voi tietysti olla, että jotkut vanhemmat eivät tiedä mahdollisuudesta hakea Kelalta yksityisen hoidon tukea hoitomaksuihin, jolloin he olettavat yksityisen päiväkodin olevan automaattisesti kunnallista kalliimpaa, Kestilä sanoo
