Oletko kasvanut kulttuuriin, jossa on tapana huokailla omia vatsamakkaroita ja kehua muita laihtumisesta? Lasten kanssa työskentelevän kannattaa miettiä, millaiseen keho- ja ruokasuhteeseen ohjaa lapsia. Kaksi sosionomia laati aiheesta oppaan.
Miten jokainen lapsi ja nuori voisi olla sinut kehonsa kanssa ja tulisi hyväksytyksi sellaisena kuin on?
Tämä kysymys johtotähtenään sosionomiopiskelijat Noora Siljander ja Noora Ruokolainen lähtivät tekemään opinnäytetyötä lapsen myönteisen keho- ja ruokasuhteen tukemisesta lastensuojelussa.
Yhteistyössä lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuun kanssa syntyi lopulta paitsi opinnäyte myös lastensuojelun työntekijöille suunnattu opas, joka on Suomessa ensimmäinen laatuaan.
Vastavalmistuneet sosionomit ovat itsekin kaivanneet tietoa terveen keho- ja ruokasuhteen tukemisesta työskennellessään sijoitettujen nuorten kanssa.
– Oma kokemukseni on, että nämä teemat elävät liian vähän lasten kanssa tehtävässä työssä, sanoo Siljander.
Ruokolainen puolestaan huomasi työharjoittelussa ja kesätöissä, että syöminen ja oma keho ovat nuorille hyvin herkkiä aiheita. Joskus työntekijä saattaa ajattelemattomuuttaan sanoa jotain, mikä satuttaa nuorta. Pahimmillaan seurauksena voi olla ongelmia syömisen tai kehosuhteen kanssa.
– Näiden aiheiden ympärillä kohtaamisissa on parannettavaa, Ruokolainen summaa.
Lisää joustavuutta syömiseen
Oppaassaan Siljander ja Ruokolainen lähestyvät keho- ja ruokasuhteen tukemista sosiaalipedagogiikan näkökulmasta. He halusivat koota tietopankin, joka kannustaisi sosiaalialalla työskenteleviä pohtimaan omia asenteitaan ja työskentelytapojaan.
Tarkoitus ei kuitenkaan ole vihjata, ettei lastensuojelussa osattaisi kohdata nuoria, painottaa Siljander.
– Haluamme työllämme herättää keskustelua siitä, miten keho- ja ruokasuhteen tukemista voisi kehittää.
Lastensuojeluyksiköissä voi olla haasteellista kohdata keho- ja ruokasuhteensa kanssa kipuileva nuori yksilöllisesti. Intuitiivinen eli näläntunteeseen perustuva syöminen käy vaikeaksi, jos ruoka-aika on tietyllä kellonlyömällä ja muuna aikana jääkaappi on lukittuna.
Sijoitetuilla nuorilla usein takana syömishäiriöille altistavia kokemuksia.
Toisaalta jonain toisena hetkenä aikuiset osoittavat kiintymystään herkuilla, mikä liittynee vakiintuneeseen kulttuuriin. Syntymäpäivinä tehdään kakku tai mennään jätskille. Leffan äärellä mutustellaan karkkia ja popcornia.
Siljander ja Ruokolainen toivovat, että lastensuojelussa pystyttäisiin tuomaan syömiseen lisää joustavuutta. Terveen ruokasuhteen rakentaminen on helpompaa, jos ruokailuihin ei liity turhia rajoituksia tai herkkujen glorifiointia.
Syömishäiriö on kontrollointiyritys
Samansuuntaisia ajatuksia on Susanna Anglella, joka on painonhallintaan ja syömishäiriöihin erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti. Hän kiittää Siljanderin ja Ruokolaisen kokoamaa opasta käytännönläheiseksi ja helposti ymmärrettäväksi.
Syömishäiriöiden ehkäisyn näkökulmasta oppaan tärkeintä antia ovat Anglen mielestä osuudet, jotka käsittelevät ammatillista reflektiota, luontevan ruokasuhteen tukemista, sensitiivistä keho- ja painopuhetta sekä myönteisen kehosuhteen tukemista.
Sijoitetuilla nuorilla on usein takanaan syömishäiriöille altistavia kokemuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi koettu trauma tai kiusatuksi tuleminen. Syömishäiriön riskiä lisäävät myös perfektionismiin taipuvainen luonne, ahdistusalttius tai mielen joustamattomuus.
Nuorelle syömishäiriö on kontrollointiyritys, selittää Angle.
– Syömishäiriöön sairastuva hakee oireista ratkaisua johonkin pulmaan, esimerkiksi hallitsemattomuuden tunteeseen, mutta ratkaisuyritys vain sairastuttaa kehoa ja mieltä, ja oireilu alkaa pitää itseään yllä.
Siljanderin ja Ruokolaisen mukaan sosiaalialan ammattilaisen täytyy olla valppaana, mikäli lapsella tai nuorella näyttää olevan pulmia syömisen kanssa. Lapsi voi esimerkiksi ahmia siksi, että hän yrittää tehdä olonsa turvallisemmaksi.
– Jos lähdemme rajaamaan syömistä, meiltä saattaa jäädä huomaamatta, että syöminen on lapsen tapa rauhoittaa itseään eikä hänellä ole siihen muita keinoja, Siljander huomauttaa.
Kaikenlaiset kehot ovat hyviä
Yksi syömishäiriöiden ennaltaehkäisyn kulmakiviä on hyvinvointia tukevan syömisen edistäminen.
Sosiaalialan ammattilaisen on tärkeää ymmärtää, miten kokonaisvaltainen asia ruokasuhde on. Siihen vaikuttavat taloudellinen tilanne ja menneisyys. Sijoitettu lapsi on saattanut elämänsä aikana nähdä nälkää.
Terveellisistä elämäntavoista luennoiminen ei ole Siljanderin ja Ruokolaisen mielestä hedelmällisin tapa vaikuttaa. Kannattavampaa on jutella siitä, millaisesta ruoasta tulee hyvä olo, miten syömättömyys vaikuttaa jaksamiseen tai milloin keho saa palautua fyysisestä rasituksesta.
Tutkimuksissa terveelliseksi todettuun intuitiiviseen syömiseen taas ohjaa se, että lapsi saa itse annostella ruokansa. Angle vinkkaa, että kylläisyyden tunnistamista voi opetella vaikka kylläisyysmittarin avulla: kuinka täynnä vatsa nyt on?
Oleellista on myös myönteisen kehonkuvan vahvistaminen. Lapsen tai nuoren pitää kuulla aikuisilta, että kaikenlaiset kehot ovat hyviä.
Läskiksi itseään kutsuvalta lapselta Angle neuvoo kysymään, mitä tämä tarkoittaa.
– Jos hän tarkoittaa lihavuutta, sanoisin, että meillä ihmisillä on kehoissamme eri määrä rasvaa ja se on ihan ok. Me kaikki olemme silti yhtä arvokkaita.
Myönteisen kehonkuvan vahvistaminen tärkeää.
Mikäli nuori kertoo olevansa laihdutuskuurilla, asiasta on syytä jutella. Omista kokemuksistaan voi Siljanderin ja Anglen mielestä mainita, jos uskoo niiden tuovan sanoilleen pontta: ”Minullakin on joskus ollut sellainen olo, että olen väärän kokoinen, mutta olen ottanut asioista selvää ja oppinut, että laihikset ovat vahingollisia.”
Sopivissa tilanteissa työntekijän kannattaa myös kyseenalaistaa ääneen läskifobiaa ja (sosiaalisen) median epärealistista kuvastoa.
Tärkeää reflektoida omia asenteita
Jotta omilla puheilla ja teoilla voisi vaikuttaa tehokkaasti, on hyvä ensin reflektoida omia ruokaan ja kehonkuvaan liittyviä asenteitaan. Moni meistä on kasvanut ajattelutapaan, jossa hoikkana pysymistä pidetään erittäin tärkeänä.
Ethän vahingossa lipsauta, että olet ansainnut munkin, koska tulit pyörällä töihin? Jätäthän kommentoimatta, jos huomaat iltapäivälehden kannessa paistattelevan julkkiksen laihtuneen tai lihoneen?
– Ammatillinen itsereflektio on ihan ensisijainen juttu. Kun pystyy kunnioittamaan omaa kehoaan, kohtaamisista lasten ja nuorten kanssa tulee automaattisesti eettisesti kestävämpiä, Siljander uskoo.
Hänelle ja Ruokolaiselle keho- ja ruokasuhdeoppaan kirjoittaminen oli kasvattava matka. Nyt he ajattelevat, että keho- ja ruokasuhteen myönteisessä tukemisessa ei tule koskaan valmiiksi.
– Ei meidän tarvitse osata kaikkea. Asenne on tärkein.
Lapsen myönteisen keho- ja ruokasuhteen tukeminen – Opas lastensuojelun työntekijöille on luettavissa osoitteessa bit.ly/kehoruokasuhdeopaslastensuojeluun
Tunnista vinoutunut keho- ja ruokasuhde
Kiinnitä huomiota pieniin vihjauksiin puheissa:
- Kokeeko nuori, että hän on arvoton tai ettei kukaan voi rakastaa häntä sellaisena kuin hän on?
- Ajatteleeko hän jatkuvasti ruokaa tai syömistä?
- Pyrkiikö nuori välttämään näläntunteen mukaan syömistä tai noudattaako hän tiukkaa ruokavaliota? Päätyykö hän tämän vuoksi ahmimaan?
- Liittyykö nuoren syömiseen, liikkumiseen tai lepäämiseen salailua tai valehtelua?
neuvokasperhe.fi → 10 vinkkiä ammattilaiselle ja vanhemmalle, kun nuoren ruoka- ja kehosuhde vinoutuu
Minna Hotokka
Koko työyhteisön asia
Kun sosiaalityön opiskelija Anniina Lappalainen luki vasta julkaistun, Raisa Omaheimon kirjan Ratkaisuja läskeille, huomasi hän kuinka paljon aihe liittyy sosiaalityöhön.
– Lihavuutta ja ylipainoa käsitellään usein pelkästään lääketieteellisenä asiana. Ilmiöllä on kuitenkin hyvin paljon yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia, hän painottaa.
Lihavuuden stigmassa on hänen mukaansa kyse pohjimmiltaan syrjinnästä, ja sillä on paljon vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Koska yksi sosiaalialan tärkeimmistä tehtävistä on torjua syrjintää, halusi Lappalainen nostaa asian laajempaan keskusteluun ja järjesti yhdessä Sosiaalityöntekijöiden seuran kanssa aiheesta keskustelutilaisuuden.
– Lihavuuden stigma elää meissä kaikissa, eikä sosiaaliala ole poikkeus. On tärkeää, että tiedostamme asian ja mietimme, miten otamme sen huomioon sekä asiakastyössä että työyhteisöissämme.
Keskustelutilaisuudessa nousi Lappalaisen mukaan esiin esimerkiksi, kuinka asiakkaan ylipaino voi vaikuttaa sosiaalityöntekijän käsityksiin asiakkaan vanhemmuuden taidoista tai elämänhallinnasta.
Lappalainen kannustaa kaikkia ottamaan asian esille myös omassa työyhteisössä.
– Jokaisessa työyhteisössä on varmasti ihmisiä, jotka ovat kamppailleet oman keho- ja ruokasuhteensa kanssa. Sen vuoksi on tärkeää, että on olemassa yhteisesti sovitut pelisäännöt, miten kehoista, ruoasta ja liikkumisesta keskustellaan. Esihenkilön tehtävä on varmistaa, että ketään ei syrjitä myöskään kehon koon vuoksi.
sosiaalityontekijoidenseura.fi → blogi
syomishairioliitto.fi → Opas vastuulliseen painopuheeseen
julkaisut.valtioneuvosto.fi → Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja käytäntöjä: Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen
Hanna-Mari Järvinen
