Vaikka sosiaalityöllä ja ohjaustyöllä on paljon yhteistä, on ohjausosaaminen oma tieteenalansa. Siksi ohjauskoulutuksella suuri merkitys käytännönopetuksen onnistumisessa, sanoo yliopistonlehtori Arja Jokinen. Kuva: Rami Marjamäki
Lakisääteistä käytännönopetusta halutaan kehittää, mutta oppilaitoksilta puuttuu rahoitus harjoittelun järjestämiseen. Rahat on otettava perusopetuksesta.
Vain osa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen harjoittelun ohjaajista on saanut ohjauskoulutusta. Tarve koulutukseen on todettu niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissakin. Yliopistojen yhteisessä ESR-rahoituksella toteutetussa hankkeessa 2008–2012 koulutettiin harjoittelunohjaajia ja kehitettiin käytännönopetusta Tampereella yhdessä ammattikorkeakoulun ja yliopiston kesken. Helsingin yliopisto jatkoi hankkeen jälkeenkin ja sillä oli oma käytännönohjaajakoulutus vuosien ajan.
Parantaakseen ohjausosaamista rakensi Sosnet valtakunnallisen viiden opintopisteen laajuisen verkkokoulutuksen ohjaustehtäviin haluaville sosiaalityöntekijöille. Kolmas koulutus alkaa tänä syksynä.
Ammattikorkeakoulujen käytännön harjoittelun ohjaajille ei ole omaa koulutusta toistaiseksi.
Merkittävä ongelma käytännönopetuksen kehittämisessä ja toteuttamisessa ovat resurssit. Toisin kuin esimerkiksi lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksessa, valtio ei korvaa sosiaalityön käytännönopetuksen kuluja, vaan yliopistot joutuvat maksamaan organisaatioiden ja ohjaavien sosiaalityöntekijöiden palkkiot perusopetusrahoituksesta. Sosnetin ja Talentian mielestä sosiaalihuollon koulutuksen harjoittelukulut pitäisi ottaa valtion rahoituksen piiriin.
Ammattikorkeakouluissa sosiaalialan harjoittelun rahoitus saatiin pitkän kamppailun jälkeen sosiaali- ja terveysministeriön maksamaksi, mutta nykyinen hallitus esittää vähentävänsä ammattikorkeakoulujen sosiaalialan perusopetuksesta 12 miljoonaa, mikä käytännössä palauttaa talousahdingon.
Tempoileva politiikka uhkaa opetuksen laatua ja on epäoikeudenmukainen suhteessa muiden harjoitusta vaativien alojen käytäntöihin verrattuna, todetaan ammattikoulujen rehtorineuvoston Arenesta.
Rekrytointivaltti
Yliopistonlehtori Arja Jokinen on toiminut kandivaiheen käytännönopetuksen vastuuopettajana Tampereen yliopistossa vuodesta 2008. Nykyisin opiskelijat ovat kandivaiheen käytännönopetuksessa kentällä yhdeksän viikon jakson kevätlukukaudella. Ensi keväänä kentälle on menossa viitisenkymmentä opiskelijaa.
Yliopistolle on haaste hankkia käytännönopetuksen kandivaiheen harjoittelupaikat. Maisterivaiheen kolmen kuukauden mittaisen harjoittelujakson harjoittelupaikan opiskelija hankkii itse. Yleensä tämä harjoittelu toteutuu palkallisena.
– Halukkuus ottaa vastaan opiskelijoita vaihtelee. Moni organisaatio ei koe, että heillä on käytännönopetuksessa tärkeä rooli sosiaalityön asiantuntijuuden ja tulevien asiantuntijoiden kasvattajina, pahoittelee Arja Jokinen.
– Moni opiskelija jää harjoittelupaikkaansa työhön, jos harjoittelu on ollut myönteinen kokemus. Käytännönopetuksen tarjoaminen on siis rekrytointivaltti.
Sosiaalityö on kiireistä ja paineista, ja voi tuntua ylimääräiseltä rasitukselta ottaa opiskelija ohjattavaksi.
– Ohjaustyötä tehneet tietävät, että ohjaustyössä luodaan kollektiivista asiantuntijuutta ja vahvistetaan sekä ohjaajan että ohjattavan sosiaalityöntekijäidentiteettiä. Parhaimmillaan koko työyhteisön ammattiylpeys kasvaa. Moni pitää myös yhteyttä yliopistoon hyödyllisenä.
– Ohjauksen yhteisessä pohdinnassa syntyy uusia oivalluksia sosiaalityöstä, ajatukset kirkastuvat ja ammatillisuus vahvistuu, tiivistää Jokinen.
Asiakastyössä ja ohjaamisessa paljon samaa
Jokinen muistuttaa, että sosiaalityön asiakastyössä ja ohjaamisessa on paljon samoja asioita. Molemmissa keskustelu ja toisen toimijuuden tukeminen on keskeistä. Dialogisuudella ja positiivisella palautteen antamisella kehitetään asiaa eteenpäin. Sosiaalityöntekijöillä on siis hyvät eväät ohjaajaksi, mutta sosiaalityön osaaminen ei automaattisesti siirry ohjaamisen elementeiksi.
– Hyvä lähtökohta ohjaukselle on omaa toimintaansa reflektoiva työntekijä, mutta ohjaajan on osattava keskittyä opiskelijan oppimisprosessiin: miten edistää sitä systemaattisesti, mistä opiskelija voi oppia, miten hän itse voi päästä tekemään työtä saadun palautteen avulla ja rakentaa omaa ammatti-identiteettiä.
On paljon ohjaajia, jotka tekevät hyvää työtä sydämellään ja sitoutuneesti.
– Ilman ohjaajakoulutusta saattaa silti ihmetellä, mihin enää tarvitaan kahden tunnin viikoittaista ohjauskeskustelua, kun opiskelijan kanssa puhutaan niin paljon asiakastyöstä ennen asiakastapaamista ja sen jälkeen. Ohjaajakoulutuksen saanut tietää, että ohjauskeskustelut tarvitaan nimenomaan tukemaan opiskelijan oppimisprosessia, Jokinen selventää.
Jokaisella työpaikalla opitaan
Opinto- ja uraohjauksen professori Sanna Vehviläinen Itä-Suomen yliopistosta haluaa levittää ohjausosaamista työkaluksi eri alojen ammattilaisten työhön.
– Jokaisella työpaikalla olisi hyvä olla oppimisen tukemista, sillä jokaisella työpaikalla opitaan. Ohjausosaaminen on erilaista osaamista kuin substanssiosaaminen, sillä siinä pitää osata asettua tukemaan ohjattavan oppimisprosessia.
Sanna Vehviläinen oli mukana Sosnetin ohjaajakoulutuksen suunnittelussa. Nyt hän tutkii koulutuksen tuottamaa osaamista Työsuojelurahaston tuella toteutettavassa hankkeessa, jossa kehitetään ohjausosaamisen kriteereitä. Hankkeen tuotokset valmistuvat tämän vuoden lopulla.
Opiskelijan ohjaaminen on kokeneelle työntekijälle mahtava tilaisuus päästä tutkimaan ammatillista identiteettiä ja ammatillisia käytäntöjä tuoreen ihmisen kanssa, toteaa yliopettaja Tarja Juvonen. Kuva: Rami Marjamäki
Hankkeessa tutkimusaineistona on ohjauskoulutukseen osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden ja erikoistumisopintoja suorittavien työterveys- ja yleislääkäreiden kokemuksia työssä tapahtuvasta ohjaamisesta. Tutkimusaineistona sosiaalityöntekijöiden osalta ovat koulutuksen alku- ja loppukyselyt, tallenteet ryhmäkeskusteluista, haastattelut ohjausosaamisesta, koulutettavien tuottamat reflektiotekstit ja muut koulutuksessa syntyneet dokumentit.
– Ammattikirjo on tässä hankkeessa hieno. Erilaiset ammattiryhmät antavat mahdollisuuden nähdä nimenomaan ohjausosaamiseen liittyvät erityispiirteet, toteaa Laurea ammattikorkeakoulun yliopettaja Tarja Juvonen, joka on hankkeessa mukana toimittuaan vuosien ajan Lapin ja Helsingin yliopistoissa kehittämässä ja toteuttamassa sosiaalityöntekijöiden käytännönopetusta.
Opiskelijan ohjaaminen on kokeneelle työntekijälle mahtava tilaisuus päästä tutkimaan ammatillista identiteettiä ja ammatillisia käytäntöjä tuoreen ihmisen kanssa, toteaa yliopettaja Tarja Juvonen. Kuva: Jyrki Komulainen
Hankeryhmässä sosiaalityön ohjausosaamista tutkivat kuuluvat Vehviläisen, Jokisen ja Juvosen lisäksi yliopistonlehtori Ulla Nuutinen Itä-Suomen yliopistosta ja yliopistonlehtori Rosi Enroos Tampereen yliopistosta.
Viiden askelman malli
Professori Vehviläinen on hahmotellut tutkimus- ja käytännön työssään ohjausosaamisen viiden askelman mallia.
Perinteinen mestari–kisälli -malli luottaa siihen, että mestari näyttää ja kisälli oppii. Ohjaajalle siis riittää, että on itse taitava. Jos ohjattava on motivoitunut ja nokkela, voi malli toimiakin. Jos ohjattava on lukossa tai vastahankainen, loppuvat ykköstason ohjaajalta keinot.
– Vaarana on toki myös, että siirretään eteenpäin vain vanhoja rutiineja, muistuttaa Vehviläinen.
Kakkosaskelmalla ohjaukselle on raivattu tilaa: ohjattavalle on nimetty ohjaaja ja ohjaamiselle on sovittu aikataulu. Esimerkiksi, että ohjaamiseen käytetään kaksi tuntia viikossa.
– Joidenkin mielestä tämä on jo ohjaamista. Ristiriitoja ja turhautumista on kuitenkin vaarassa syntyä, jos ohjaajalta puuttuu pedagogisia välineitä ja aikaa. Varsinkin jos kaikki ohjattavat eivät ole yhtä taitavia.
Kolmannella askelmalla ohjaajasta tulee ohjattavan oppimisprosessin tukija.
– Toiminnan kohde jäsentyy uudella tavalla. Ohjaajan tulee ymmärtää ohjattavan työskentelyprosessia ja tapaa, miten tämä työskentelee ja tuunata omaa toimintaansa niin, että voi parhaiten auttaa ohjattavaa.
– Aina ei tarvitse olla kaikkitietävä, vaan joskus vaikka lohduttava ja tukeva. Oleellista on, että suhde ohjaajan ja ohjattavan välillä on neuvotteleva siitäkin huolimatta, että tiedollinen suhde on epäsymmetrinen.
Neljännellä askelmalla opitaan, että ohjaaminen kuuluu kaikille.
– Tunnistetaan, että kenelläkään ei ole kaikkea tietoa eikä oikeaa vastausta tai tapaa ehkä olekaan. Arvostetaan erilaisia osaamisia. Suurin riemu ohjaustyössä syntyy, kun työyhteisössä saavutetaan tila, jossa kaikki kehittävät työtään.
– Ohjattavallakin on uutta tietoa, mutta on syytä muistaa, ettei opiskelija voi olla työpaikan kehittämisagentti.
Viidennelle askelmalle on siirrytty, kun ohjaajan ja ohjattavan välille syntyy kollegiaalinen suhde.
– Viides askelma ei ole hierarkkinen suhteessa aiempiin, vaan se voi syntyä vaikka jo ensimmäisellä askelmalla, jos opiskelija on hyvä kysymään, motivoitunut ja aikava, huomauttaa Vehviläinen.
Merkitystä myös työssäjaksamisen kannalta
Ohjauksen kehittämisellä on merkitystä paitsi ammatillisen osaamisen ja ammatti-identiteetin, myös nykyisten ja tulevien ammattilaisten työssäjaksamisen, työhyvinvoinnin ja sitoutuneisuuden kannalta, korostaa Tarja Juvonen.
– Mahdollisuus puhua ammattilaisten kesken työstä ja siihen liittyvistä tunteista kuten riittämättömyydestä, resursseista, kiireestä, epäoikeudenmukaisuudesta tai yhtä hyvin onnistumisista ja hyvistä kohtaamisista, on tärkeää. Opiskelijoiden resilienssiä kannattaa tukea ja valmentaa heitä kohtaamaan vaikeatkin olosuhteet menettämättä toivoaan ja toimintakykyään, korostaa Juvonen.
Käytännönopintojen ohjauksessa rakennetaan ammatti-identiteettiä.
Tunnetyöskentely on noussut hankkeessa erittäin tärkeäksi. Tämä näkyy erityisesti lääkärien, mutta myös sosiaalityöntekijöiden kohdalla.
– Voidaan puhua tunnetietoisuuden uudesta tulemisesta, toteaa Ulla Nuutinen.
– Opiskelijoita kannattaa opettaa sanoittamaan tunteitaan ja tuomaan niitä näkyväksi. Tämä vaatii tietenkin, että ohjaajat itse ovat tunnetietoisia ja osaavat ohjausprosessissa käsitellä opiskelijoiden tunteita. Samalla tulisi kiinnittää huomiota työyhteisöjen tunnetyöskentelyyn.
Suunniteltua ja ohjattua
Ammattikorkeakouluissa harjoittelun osuus on viidennes opinnoista, 45 opintopistettä eli 1215 tuntia. Harjoittelu tapahtuu yleisimmin kolmessa jaksossa, joissa tutustutaan asiakastyön osa-alueisiin, menetelmällisiin lähestymistapoihin ja tehdään kehittämistyö. Harjoittelu arvioidaan hyväksytyksi tai hylätyksi.
Harjoittelusta todetaan, että se on suunniteltua, tavoitteellista ja ohjattua. Yliopettaja Jari Helminen Diakonia-ammattikorkeakoulusta kertoo, että valtakunnallisten laatusuositusten laatiminen on tarkoitus aloittaa lukuvuonna 2023–24 samoin kuin harjoittelukäytänteiden ja -ohjauksen kehittäminen Kansallisen koulutuksen arviointikomitean (Karvi 2021) suosituksen mukaisesti.
Sosiaalityöntekijäkoulutukseen sisältyyvähintään 30 opintopisteen verran työelämäympäristössä toteutettua käytännönopetusta, joka toteutetaan kandi- ja maisterivaiheessa. Kandivaiheessa perusopintojen osana on tutustuminen käytäntöön, aineopintojen 5–9 viikon käytäntöjakso suoritetaan käytännön opetuksena sosiaalityöntekijän ohjauksessa. Maisterin tutkinnon osana on syventävä jakso ammatillisiin taitoihin. Sen kesto voi olla 10–12 viikkoa.
Käytännönopetuksen järjestämisessä on vaihtelua, mutta Sosnet-verkosto on laatinut sosiaalityön koulutuksen harjoitteluvaiheille yhteiset tavoitteet ja arviointikriteerit asteikolla 1–5. Harjoittelu voidaan myös hylätä ja hylkäämiselle on yhteiset kriteerit.
